CANZONE.
Soi, laulu, kerro maasta Gruusian,
min miehet uljaat on ja naiset norjat,
mut kaikki Sukkamielen suuren orjat
ja ylpeät kuin tähdet taivahan.
—»Ah, armas, liian kauan sun
jäi silmäs päivänlaskuhun,
ei noussut päivään nousevaan!»
Näin Gruusiassa lauletaan.
Soi, laulu, kerro ruhtinattaresta,
min silmät lemmen, leikin tulta lyö,
mut joka synkkenee kuin synkin yö,
kun kuulee kuiskittavan vertaisesta.
—»Ah, armas, liian kauan sun
jäi silmäs päivänlaskuhun,
ei kohti käynyt korkeaan!»
Näin Gruusiassa lauletaan.
Myös oli ruhtinas, mut runon vain,
hän kuumin verin vallatarta lempi,
mut kerran erhettyi, ei tuhoisempi
lie ollut lemmen erhe näillä main.
—»Ah, armas, liian kauan sun
jäi silmäs päivänlaskuhun,
siksi kuljit, koito, kuolemaan!»
Näin Gruusiassa lauletaan.
Istuivat illan suussa kukkulalla,
katsoivat kaksin päivää painuvaa,
mi päärly-päärmehellä, purppuralla
punaili tarun, taiston Gruusiaa.
—»Ah, armas, liian kauan sun
jäi silmäs päivänlaskuhun,
sa luontoako lemmit vaan?»
Näin Gruusiassa lauletaan.
Puristuu nyrkkiin käsi hieno, hento,
rypistyy otsa, silmä tulta lyö,
välähtää tikari kuin tähdenlento,
ja runon ruhtinaan jo saartaa yö.
—»Ah, armas, liian kauan sun
jäi silmäs päivänlaskuhun,
siks hyvin jouti sammumaan!»
Näin Gruusiassa lauletaan.