LEIRIN ÄITI.
Suomen »Lotta Svärdien» kunniaksi omistettu.
Näin taru kertoo: Rooman rohkeen aikaan siell' eli nainen, vaimo, keisarinna, mi uskoi leikin niinkuin lemmen taikaan, mut tuossa nähtiin kaikkein kaunehinna, kun seuras armeijaa ja miestään taistoon, vain luottain lujaan äidin, vaimon vaistoon.
Faustiina nimeltään. Mut puolisonsa Marcus Aurelius, tuo viisas, hyvä, —min jalous vieläi meille loistaa, konsa kointähti nousee, sieluun sisältyvä, mi sanoo, ett' on työ ja tieto pyhin, kuin tie on Tuoneen elonteistä lyhin.
Armeija kauas kulki Böömiin, Määriin, ja maihin muihin, sotiin barbaarien, lens legioonat Slesiankin ääriin, kautt' outoin, tiettömien tienohien, miss' sankat seisoi aarnimetsät, missä vihisi virrat surman pyörtehissä.
Ain' eespäin astui armeija, ain yhä sen kanssa eespäin Rooman kotkat kulki, kuin kulkee kunto, henki pysty, pyhä, min jumaluutta soi maanpiirit julki; eell' astui keisari, mut kanssaan rinnan myös kasvot nähtiin kauniin keisarinnan.
Hän miesten karkaistujen mielet voitti, hän heidän tunsi joka tuskan, tarpeen; kun näkyi hän, niin korven päivä koitti, hymyili urhot, meni haavat arpeen, ja moni kolkko, kova, hyinen mieli taas muisti, mit' on kodin pihtipieli.
Mater Castrorum! Leirin äiti! Tuolla nimellä hän ol' leirin kaiken lempi. Matres Castrorum täällä pohjan puolla, on osa teillä vieläi vienoisempi: ken yössä sotii, jäässä, ystävättä, lyö Leirin äiti hälle lemmen kättä.