IX.
TULEE SUDENKIN VESI SILMÄÄN, KUN KUOPPAAN JOUTUU.
Suu veti suden ritahan,
Kieli kärpän lautasehen.
Siinä oli pystyssä seiväs ja seipään nenässä riippui jaloistaan varis. Kettu tiesi, että siihen oli mies kaivanut kuopan, peittänyt sen ja pannut variksen syötiksi houkutellakseen sinne putoamaan karhuja, susia ja repoja, mutta hän näki heti suden naamasta, ettei tämä sitä tiennyt. Sudella venähti kieli pitkälle ja hänellä rupesi kovasti himottamaan varista. Kettu sanoi välinpitämättömästi: »Onpa siinä tirehtöörille käynyt huonosti — ei ole tainnut muistaa omaa varoitustaan!» — »Mitä varoitusta?» kysyi hukka. »No sitä, minkä kerran teerelle antoi, kun houkutteli sitä syömään jyviä talonpojan tantereita, että 'kerta syö, kahesti katso, kupehelle kummallekin'.» »Ei näy muistaneen», vastasi hukka hajamielisesti ja lisäsi sitten: »Syödään tuo varis.» »Kumpi sen syö?» kysyi kettu ja huomautti: »Ei pyyssä kahden jakoa». »Kumpi ennen ennättää», muljautti hukka siihen vastaan. »Kovin on siitä kilpailusta variksen raato laiha palkka», arvosteli kettu, »mutta jos lisäpalkintoa veikkaan pantaneen?» »Pannaan vaan!» innostui hukka, »jos ennen pääset perille, niin minä saan sinulle lehmän!» Kettu, jolla oli paha mielessä, suostui ja lisäsi vielä: »Jos ennen pääset perille, niin minä saan tänäpänä sinulle kolme jänistä syödäksesi.» Sovitaan niin siinä sitten veikasta.
No eihän muuta kuin lähdetään juoksemaan kilpaa varista kohti. Kettu päästi heti nälkäisen hukan etukynteen ja varoi visusti hänestä edelle menemästä. Hukka törmäsi variksen kimppuun, hyppäsi ja pudota tomahti samalla oksien ja varpujen läpi syvään sudenkuoppaan, mennen puolipökerryksiin säikähdyksestä. Kettu tuli varovaisemmin perästä, kurkisti reunalta ja kysyi: »Mitenkäs kävi, mies?» Susi vastasi haudan pohjalta: »Tännepähän jäin, tähän meni päiväni!», meni nurkkaan kykkimään ja sanoi: »Äh, äh!» Kettu julmettunut silloin ilkkuakseen vastasi: »Siinä sijassa olet, että menee toinenkin päivä.» »Kuinka niin?» kysyy nyt hukka pahaa aavistaen. Repo sanoo: »Nouseppas pois, tokko pääset». Silloin hukka hyppimään ja yrittelemään, mutta eihän se miten pääse ja repo sanoo: »Et sinä pääse pois, ennenkuin tullaan tappamaan, sillä enhän minä voi auttaa sinua sieltä pois.» »Sehän tästä eteen tullee!» huokasi hukka vastaukseksi kohtaloonsa alistuen.
Iloissaan siitä, että oli saanut narratuksi suden kuoppaan, rupesi kettu, jumalaton, nyt tanssimaan kuopan reunalla ja katospuiden päällä, tanssimaan ja lauleskelemaan toisen vahingolla. Mutta eipä malttanutkaan siinä kyllin tarkkaan puiden päällä liikkuessaan hoikkien sääriensä sijaa katsoa, vaan pudota jymähti hänkin yhtäkkiä suden seuraksi samaan kuoppaan. Loppui siinä Mikolta siksi kerraksi laulu ja tanssiminen. Hän säikähti aluksi, luullen suden nyt syövän hänet heti paikalla kostoksi hänen ilkeydestään, mutta eihän susi riepu tiennyt ketun kavaluuden uhri olevansa, kykki vain nurkassansa ja sanoi ketun onnettomuudesta hämmästyneenä: »Äh, äh!» Ketulla siinä palasi heti mielenmaltti ja hän rupesi miettimään, miten tästä puimasta pelastua.
Tuli siinä sitten ilta ja susi sanoi: »Menihän päiväinen armas!» Mutta kettu sanoi, että jos päivällä ruvettiin pääsemään pois, niin se saattoi merkitä pään menoa. Maata jurotetaan sitten yö siinä ja rupeaa päivä pilkottamaan. Ketulla nälkä suolia kurnii. Hän herättää suden ja sanoo haluavansa päästä näkemään, miten ilma on korea tänä vuonna ja mitä olisi syömistä näkyvissä. »Kuule!» ehdottaa hän hukalle, »nouseppas pystyyn sinä, niin minä nousen sinun olkapäillesi katsomaan, joko päivä nousee.» Siitä hukka riepu nousi tyhmyydessään seinää vasten seisomaan, repo hyppäsi hänen olkapäilleen ja pääsi pois haudasta. Kun siinä nyt repo lipekehti haudan äyräällä, pyysi susi häntä auttamaan vanhan ystävyyden tähden, mutta repo sanoi, ettei hän voi auttaa, ja pilkkasi vielä: »Jos sinulla olisi mieltä yhtä pitkälti kuin selkää, niin kyllä pääsisit pois, mutta nyt et pääse!» Sitten hän siirrähti syrjemmälle katsomaan, miten tuossa kävisi.
Ei aikaakaan, niin jo tulee mies kokemaan sudenkuoppaansa ja löytää hukka paran sieltä. Rupeaa sitä tappamaan, iskee, ja susi voivottelemalla valittaa. Kettu silloin huusi mäen rinteestä: »Enkös minä sanonut, että sinun menee pääsikin, kun siinä niin tyhmästi menit kykkimään!» Mies sitten viskasi suden kuopan reunalle luullen häntä kuolleeksi, ja rupesi kuoppansa katosta korjaamaan. Mutta sutikainen virkosikin ja pääsi vähissä hengin metsän peittoon turvaan.
Kettu liuvari oli lähtenyt kiireesti tiehensä katselemaan, mistä saisi aamiaista nälästä hurisevaan vatsaansa. Juostessaan pitkin teeren polkua tuli hän miehen virittämälle linnun rihmalle, johon oli vasta käynyt teeri. Se oli ketulle mieluinen löytö: hän nokkasi rihman poikki, noppasi linnun siitä poikkiteloin suuhunsa ja läksi polkua edelleen hyppäämään. Hätääntynyt teeri ajatteli: »Nyt kävi hullusti, nyt se syöpi minut», ja mietiskeli keinoa, miten pääsisi irti ketun kidasta. Jo arveli siinä:
»Kiistahan tulevi tuuli
Kurjoa kuletettaissa,
Katalata kannettaissa?»
Kuuli kettu siinä teeri paran kysymyksen ja kun oli juuri äsken haistanut tuulen suunnan, ei malttanut olla tietoansa julistamatta, vaan sanoi: »Lännestä» — silloinpa suu aukesikin suureksi, teeri livahti lentoon ja pääsikin oksalle turvaan. Kettu istui harmissaan polulla ja vannoi vastaiseksi:
»Joka vielä teeren saisi,
Ei sille tuulia lukisi,
Eikä säitä arvelisi!»
Mutta tämän verta tätä.