Elias Lönnrotin matkat II: 1841-1844

by Elias Lönnrot

YHDESTOISTA MATKA V. 1844.

[Tälle viimeiselle tutkimusmatkalleen Lönnrot läksi saatuansa v. 1844 kirjallisia ja tieteellisiä töitänsä varten pitkän virkavapauden. Haluten vertailevaa tutkimusta varten lähemmin tutustua viron kieleen L. läksi kesäkuun lopulla sanottuna vuonna Viroon, ensin Helsingistä meren yli Tallinnaan ja sieltä Tarttoon, jossa hän viipyi elokuun loppupuoleen opiskellen viroa. Tehtyänsä vielä seitsenviikkoisen tutkimusmatkan Tarton eteläpuolisiin seutuihin L. palasi lokakuun 12:ntenä p:nä Tarttoon, kopioi sitten sikäläisiä sanakokoelmia ja läksi joulukuun alussa kotimatkalle Pietarin kautta. Kulkien läpi Viron pääasiassa jalan, L. joutui paluumatkallansa aikomattansa vatjalaisten luo, jossa muistoonpani joukon runoja. Pietarissa jonkun alkaa viivyttyänsä palasi L. alussa vuotta 1845 rautatietä Helsinkiin ja sieltä kotiin Kajaaniin.]

1.

Tohtori Rabbelle.

Tartto, 21 p:nä heinäkuuta (2:na elokuuta) 1844.

Rakas Veli!

Jos olisin viihtynyt huonommin tällä puolen merta tai jos ei aikani olisi mennyt viron kielen tutkimiseen, olisin kaiketi jo monta viikkoa sitten kirjoittanut Sinulle, kuten olisi ollut myös velvollisuuteni. Mutta mainittu kieli on siihen määrään pitänyt minut työssä, että tämä kirje kuitenkin on ensimäinen, jonka Suomeen lähetän, vaikka jo seitsemättä viikkoa olen ollut Virossa. Merimatkani jälkeen viivyin pari päivää Tallinnassa, matkustin sitten sieltä itään pastori Ahrensin luo Kuusaloon; hän on sen äsken julaistun viron kieliopin tekijä, jonka Suomalaisen Kirjallisuuden Seurakin on saanut. Hän vallan hämmästyi huomatessaan kirjojeni joukossa vähää ennen Seuralle lahjoittamansa kirjan. Joku päivä tuloni jälkeen hänen täytyi lähteä yleiseen pappien-kokoukseen Tallinnaan, minkä vuoksi minäkin läksin sieltä pois Maria Magdalenan seurakuntaan, joka sijaitsee puolitiessä Tarttoon päin. Siellä viivyin hieman toista viikkoa ja tulin sitten vähitellen tänne Tarttoon, missä nyt paljoa liikkumatta kaupungilla olen asunut samassa paikassa neljättä viikkoa. Onkin, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, satanut koko ajan ja lisäksi ollut kylmä, niin että on voinut pitää itseään onnellisena, kun on ollut katto pään päällä. Parin päivän kuluttua olen aikonut lähteä täältä etelämpään, käytännöllisestikkin perehtymään siihen, minkä täällä teoreettisesti olen oppinut. Kuten tiedät entuudesta, viron kielessä ei ole ainoastaan kaksi murretta, vaan myöskin kaksi kirjakieltä, Tallinnan ja Tarton murteet, joihin molempiin tahtoisin perehtyä niin hyvin kuin yhdessä kesässä on mahdollista. Sekä oikeinkirjoituksen että muunkin puolesta viro melkoisesti eroaa suomesta; eipä edes vepsä eroa siitä enempää. Vokaalisointua ei ole Tallinnan virossa, ja ainoastaan jälkiä siitä on olemassa Tarton murteessa. Varmasti pitkiä vokaaliäänteitä kielessä ei ole muualla kuin ensi tavussa, jossa ne merkitään yhdellä ainoalla vokaalilla, paitsi silloin kun samassa tavussa seuraa yksi konsonantti, jolloin pitkä vokaaliäänne merkitään kahdella vokaalilla, esim. noor, nuori, genit. nore, eikä noore. Sen tähden on välttämätöntä lyhyttä vokaalia merkittäessä kirjoittaa seuraava konsonantinmerkki kahdenkertaiseksi, esim. emmä, äiti, kalla, kala, jotka äännetään emä, kala, mutta jotka äännettäisiin eema, kaala, jos ne kirjoitettaisiin yhdellä m:llä ja l:llä. Kaikissa muissa tavuissa, joissa suomessa on pitkä vokaaliäänne, on virossa niin epämääräinen laajuus, ettei vokaalia voi sanoa pitkäksi eikä lyhyeksi. Virolaiset itse (nimittäin filologit) sanovat sitä korolliseksi. Suomen ie, uo, yö kuuluvat virossa pitkinä e, o, ö äänteinä, mutta niitä kuulutaan sentään muutamilla seuduin äännettävän enemmän suomen tapaan. Nomineilla on yhtä monta sijaa kuin suomessa ja sen lisäksi kaksinainen monikko, nimittäin määrätty ja epämääräinen. Verbit taas ovat suomalaisia verbejä paljoa köyhemmät, kun näet sekä konjunktiivin preesens että koko optatiivi puuttuvat (varsinainen optatiivi nimittäin, sillä se, mitä virolaiset optatiiviksi sanovat, ei ole muuta kuin suomen konjunktiivin imperfekti). Vielä on huomattava, että infinitiivistä on harvoja sijoja käytännössä, eikä partisipin perfektejä ollenkaan voida sijoitella kuten suomessa. Refleksiiviverbiä ei ole.

Samoin kuin me suomalaiset luulemme viron oikeinkirjoituksesta, että se on vallan hullunkurinen, samaa useimmat virolaiset puolestaan luulevat meidän oikeinkirjoituksestamme. Kuinka suuri ero niiden välillä on olemassa, osottakoon esim. se seikka, että virolainen kirjoittaisi suomalaisen sananparren: ei salli savinen pelto piian pitkiä hameita, koriata kuokkijata, sukan vartta valkiata seuraavaan tapaan: ei salli savvine peldo pian pitkiä hammeida, korriada kokiada, sukka varta valgiada; mutta sellaisena kuin se suomessa kirjoitetaan hän sen ääntäisi: ei salli saavine peltto piian pitkiä haameitta, kooriatta kookkiatta, suugan vartta valkkiatta.

Vaikka minulla vielä on lähes 200 paperiruplaa taskussa, täytyy minun kuitenkin pyytää Sinua olemaan hyvä ja ensi tai toisessa postissa lähettämään minulle 50 ruplaa hopeaa, sillä asuntoni ja ruokani ovat maksamatta ja sitäpaitsi minun on ostaminen koko joukko kirjoja, joita Helsingissä ei ole saatavissa. Kahden viikon kuluttua olen palannut eteläiseltä retkeltäni, ja jos minun silloin vielä onkin pari päivää odottaminen kirjettäsi, toivottavasti voin sen pian saada. Täältä matkustan sitten Pernoon ja sieltä Tallinnaan, mistä kaiketi syyskuun lopulla tai lokakuun alussa saan palanneeksi Helsinkiin, kuten toivon. Virolaisia kirjoja olen jo ostanut hyvän kasan (30 luvultaan). Halunneeko Seura sellaisia, esim. toista painosta Hupelin sanakirjaa ja kielioppia, jotka täältä voisin saada, kuten myös virolaisen Raamatun?

Tähän liitetyssä kirjeessä olen pyytänyt Aspia lähettämään seuraavan neljänneksen [vuosipalkkaani] Sinulle (paitsi 25 ruplaa hopeaa[?] jotka hän lähettää Kuopioon). Lähetä siis se hänelle postissa.

Tartosta tai Pernosta kaiketi taas annan itsestäni elonmerkkejä, kun olen palannut lättiläiseltä rajalta. Muuan tohtori Fählmann, joka on kirjoittanut nuo ihanat sadut sekä myöskin viron kieliopin Oppineen Seuran julkaisuissa, on täällä melkein joka päivä minulle opettanut viron kieltä. Paha kyllä minulle, hänen aikansa kuluu niin yksityispotilaiden hoitoon (noin 70 sairasta päivässä), etten voi saada hänen opetustaan niin paljoa kuin tahtoisin, kun siten häntä liiaksi vaivaisin. — Tervehdi rouvaasi ja sukuasi!

Tuus
Elias Lönnrot.

Merkitse Tarttoon osotettuun kirjeeseen poste restante [postikonttoriin jäävä], sillä voisi sattua, että viipyisin lättiläisellä rajalla kauemmin kuin mitä nyt olen aikonut.

2.

Lehtori Zittingille.

(Konsepti.)

[Lyhentäen julkaistu ruotsiksi "Saiman" 36:nnessa n:rossa v. 1846.]

Tartto, 18 p:nä elokuuta 1844.

Rakas Veli!

Useita viikkoja olen nyt täällä koettanut saada selvää viron kieliopista, mikä on huononpuoleisesti onnistunut. Kuitenkin toivon lopulta siinä pääseväni "ins Reine" [= oikealle tolalle] s.o. löytäväni ne erityiset kielenlait, joiden vaikutuksesta viro on eronnut suomesta. Kieliopeista ei suinkaan ole puutetta. Niistä on kaksi, jotka viime vuonna samaan aikaan ja riippumatta toisistaan ovat ilmestyneet, nimittäin Tartossa asuvan tohtori Fählmannin ja Kuusalan pastorin Ahrensin julkaisemat jotenkin tyydyttävää käytännöllisessä suhteessa, mutta kielen sisäisten lakien esittämisessä ne ovat puutteelliset. Tätä esitystä onkin melkoisesti vaikeuttanut se seikka, että Virossa ei ainoastaan puhuta, vaan myös kirjoitetaan ja painetaan kahta murretta, nimittäin Tallinnan viroa ja Tarton viroa, jotka huomattavasti eroavat toisistaan sekä aineksen puolesta, kuten laita on enimmästi Suomen murteiden, että myöskin muodollisesti. Nämä murteet ovat muinaisina aikoina pitkällisten sotien kestäessä, myöhemmin pappien ja muuttojen vaikutuksesta sekoittuneet, niin että tätä nykyä usein tapaa toisen muotoja toisessa. Jos niiden eroavaisuudet olisivat olleet suuremmat, niin sellaista sekoitusta ei niin helposti olisi voinut syntyä, mutta kun niiden välinen erotus ei ole suurempi kuin esim. ruotsin ja tanskan välinen, ei se ole voinut estää toista murretta puhuvia lukemasta ja ymmärtämästä toisella murteella painettuja kirjoja. Kun Tallinnan-kielinen kirjallisuus on verrattomasti rikkaampi kuin Taiton viron, niin etenkin Tarton-puolinen virolainen kernaasti käyttää hyväkseen sitä, mitä huomaa Tallinnan virolaisella. Päinvastoin käy harvemmin, osaksi sen tähden että Tarton virolla on vähempi tarjottavaa, osaksi myös siitä syystä, että Tallinnan virolainen katselee toista murretta yhtä halveksien kuin rikkaampi tavallisesti katselee köyhempää naapuriaan. Tallinnan viroa puhuukin seitsemää vertaa suurempi määrä kuin Tarton viroa, sillä kaikkiaan 622,000:sta virolaisesta, johon lukuun koko kansan joku vuosi sitten laskettiin nousevan, puhuu jälkimäistä tuskin satatuhatta henkeä.

Mitä tulee virolaiseen kirjallisuuteen, niin sitä on filologisia ja historiallisia, poikkeuksetta saksaksi kirjoitettuja tutkimuksia ja virolaisia kansankirjoja. Jos kohta viimemainitut, kuten meidänkin kansankirjat, enimmäkseen ovat sisällykseltään hartauskirjallisuutta, niin niissä tapaa muitakin, jopa sellaisia, joita suomalainen rahvas vahingokseen on vailla. Olen poikkeuksetta ostanut itselleni kaikki tapaamani virolaiset kirjat, ja minulla lienee niitä nyt noin 60 eri kappaletta. Aikaa saaden kaiketi olen koettava muodostella niitä suomalaista rahvasta varten. Etevin virolainen kansankirjojen tekijä oli rovasti Masing vainaja, joka asui lähellä Tarttoa. Mutta sen vuoksi, ettei hän joka rivillä maininnut raamatunlauseita eikä muuten ulkokullaillut, ja sen vuoksi, että hän koetti kirjoittaa kieltä niin kuin sitä puhutaan eikä vanhaan hartauskirjain kuluneeseen tapaan, häntä kohtasi herrnhutilaisten (= heränneiden) opettajien ja näiden kuulijain puolelta suuri vastustus koko hänen elinaikansa. Näitä hänen kirjojaan alussa jotenkin vähän kysyttiin, mutta sittenkuin rahvas huolimatta mainittujen opettajien ponnistuksista oli ehtinyt saada sen vakaumuksen, että Masingin kirjoitukset olivat oivalliset lajiaan, ruvettiin niitä niin halukkaasti hankkimaan, ettei niitä enään moneen vuoteen ole voitu löytää ainoatakaan kappaletta kirjakaupasta. Muutamia olen kuitenkin saanut toisilta henkilöiltä, ja tohtori Fählmann, yllämainittu, joka samalla on Tarton Oppineiden Seuran esimies, on luvannut hankkia minulle vielä muutamia lisää. Mainittu mies, joka paitsi esimiehentointansa, hoitaa sairaita enimmin kaikista täkäläisistä lääkäreistä (60-70 potilasta päivässä, paitsi useita muita, jotka käyvät kotona hänen luonansa), on samalla vironkielen lehtori yliopistossa ja hoitaa dietetiikan ja farmakologian professorin-virkaa, tämän paikan ollessa avoinna. On siis helppoa arvata, kuinka paljon aikaa hän voi käyttää ylimääräisiin toimiin, mutta siitä huolimatta hän melkein joka päivä on antanut minulle vironkielen opetusta. Tällainen käy päinsä ainoastaan täkäläistä elintapaa noudattaen, kun ei pidetä iltaa päivään kuulumattomana aikana, jota ei voi parempaan käyttää kuin korttipeliin ja todin juontiin. Kaikki, jotka meillä valittavat riittämättömiä tulojaan ja liikaa työtään, voisivat täällä oppia paljon uutta, nimittäin esim. ettei ole mitään riittämättömiä tuloja, vaan että se, mitä niiksi sanotaan, ei ole muuta kuin turhien menojen eufemistinen nimi. Samanlainen teennäisnimi on myös "liiallinen työ" eikä se yleensä merkitse muuta kuin mitä tavallisesti sanotaan tyhjäntoimittamiseksi. Isäntäni, nimineuvos Hagen, elää vaimoineen ja 7-8 lapsineen sangen sievästi sillä vähäpätöisellä palkallaan, jota yliopiston piirustuksen opettajana nauttii, ja kuitenkin useimmat elintarpeet täällä ovat melkoista kalliimmat kuin meillä (sokuri esim. 1 rupl. 20 kop., kahvi 1 rupl. 50 kop.) Mutta kukapa meillä suostuisi täkäläiseen päiväjärjestykseen: aamulla kuppi kahvia (vahvasti sikurinsekaista) ja sen kanssa pari korppua; kaksi ruokalajia päivälliseksi, joka syödään kello puoli 1, siihen kuuluva lasi olutta: illallista ei ollenkaan, vaan sen sijaan 3-4 kuppia teetä ynnä pari pientä voileipää? Yksi ainoa kerta monen viikon kuluessa ollaan juotu iltapäiväkahvia, ja tämä tapahtui erinomaisesta aiheesta, nimittäin sen johdosta, että lapset palasivat maalta, missä sukulaisten luona olivat viettäneet kesänsä. Totia tai muita väkeviä ei ollenkaan käytetä. Vieraissa käydään aniharvoin eikä sitä varten koskaan tehdä sitä suurempia valmistuksia kuin talossa muuten on tapana; tarjotaan vaan 3-4 kuppia teetä ynnä voileipiä. Siellä, minne minua on kaupungilla kutsuttu, on menetelty samoin tai on korkeintain juotu lasi viiniä sen lisäksi; ainoastaan illallispöydässä muutamissa paikoin juodaan useampi lasi. Minulle on kuitenkin muutamissa paikoin tarjottu ruokaryyppykin. Totia en moneen aikaan edes ole nähnyt, lukuunottamatta muuatta iltaa, jolloin join sitä lasin erään ruotsalaisen merikapteenin luona, joka tätä nykyä on sen höyrylaivan kapteenina, joka kulkee Tarton, Pihkovan ja Narvan väliä.

Täältä olen nyt aikonut matkustaa lättiläiselle rajalle tutkimaan tarttolais-viroa. Sieltä palaan tänne ja alan vähitellen matkustaa takaisin kotimaahan Pernon kautta Tallinnaan ja Helsinkiin j.n.e. Suuresti kyllä kaipaan kotia, mutta vielä enemmän sitä, että saisin viron-kurssini niin suoritetuksi, ettei minun uudestaan tarvitse matkustaa tänne, kuten kaiketi vielä kerta täytyy käydä lappalaisten ja vepsäläisten luona, saadakseni aikaan suomen, viron, vepsän ja lapin vertailevan kieliopin. Kun minulla ei ole mitään erityistä kerrottavaa toisille sikäläisille tovereille, en nyt kirjoita heille, vaan olkoon tämä kirje "commune bonum" [= yhteistä omaisuutta]. Kernaasti olisin kirjoittanut laajemman kirjeen, mutta viro ei tahdo antaa minulle aikaa kirjeiden kirjoittamiseen. Tämä on nyt kolmas kirje, jonka Virosta lähetän.

Viikko sitten kirjoitin Aspille Ouluun ja pyysin häntä lähettämään Sinulle 70 ruplaa neljännesvuotis-palkastani, joka on nostettavissa syyskuun ensi päivinä. Jos Frans nyt voi päästä kouluun, pyydän Sinua etukäteen suorittamaan sisäänkirjoitusmaksun. Lokakuussa kaiketi olen luonanne ja olen silloin korvaava sen. Tervehdi myöskin rouva Vikmania ja ilmoita hänelle tätä samaa.

Ystäväsi ja veljesi
Elias Lönnrot.

3.

Tohtori Rabbelle.

Tartto, 16 p:nä elokuuta 1844.

[Merkitty saapuneeksi perille 24 p:nä elok.]

Rakas Veli!

Sen sijaan että minun tunti, jopa kaksikin sitten, olisi pitänyt alkaa tämän kirjeen kirjoittaminen, olen käyttänyt ajan viroon, niin etten toivo saavani monta riviä kokoon ennen postitunnin päättymistä. Kuten huomaat, olen yhä vielä Tartossa. Tohtori Fählmann, Virolaisen Oppineiden Seuran esimies, kehotti minua jäämään seuran kokoukseen, joka oli toissa päivänä, ja johon minutkin kutsuttiin. Sitä kesti kello 7:stä i.p. kello 12:en yöllä. Ensin esimies luki lyhyen esityksen Seuran menestyksestä, toiveista ja muusta seuran tilasta siitäperin kun seuralla viime kesäkuun alussa oli viime istuntonsa. Sen jälkeen merkittiin luetteloihin muutamat lahjoitetut kirjat ja luettiin muutamia kirjeitä mikäli Seuraa koskivat. Vielä luettiin julki pastori Hollman[n]in jättämä tutkimus virolaisista nomineista, ja t:ri Hansen esitti pääkohdat kirjoittamastansa tutkimuksesta, jonka tarkoituksena oli Herodotoon mainitsemien Skyyttain maan paikannimien lähempi määrääminen. Sama Hansen piti pöytäkirjaa, kun sihteeri juuri oli matkalla Inkerissä ja Aunuksen kuvernementissä. Kaiken tämän kestäessä poltettiin sikaria ja juotiin ensin teetä ja sitten viinitotia, mikä näyttää olevan hyvä keino estämään sitä jäykkyyttä, joka muuten tavallisesti pyrkii pujahtamaan sellaisiin seuroihin. Seura ei kokoonnu yliopistoon, vaan aina yksityiseen taloon. Viimeisellä tunnilla syötiin perinpohjainen illallinen, minkä jälkeen jokainen meni kotiansa, paitsi Fählmannia, jonka kai vielä oli käytävä jonkun potilaansa luona; näiden hoidossa yksistään hänellä olisi kylliksi tehtävää, ilman että kiusaisi itseään Oppineiden Seuran esimiehen toimella, opettamalla minua ja viron luennoilla yliopistossa, sillä hän on samalla yliopiston vironkielen lehtori, ja lisäksi hän luennoitsee dietetiikkaa ja farmakologiaa, joiden tieteiden avoimeksi julistettua professorinvirkaa hän hoitaa. Kaiken tämän hän ihmeteltävällä tavalla ehtii toimittaa ja kirjoittelee sitäpaitsi vironkielisiä kirjoituksia "Marahva kalenderiin" ja saksankielisiä Seuran keskustelemuksiin. Parasta, mitä tähän asti on kirjoitettu viron kieliopin alalla, on hän tehnyt, ja se on painettuna mainituissa keskustelemuksissa. Kaikista lääkäreistä hänellä näillä seuduin on lukuisimmat hoidokkaat (60-70 potilasta päivässä, joiden luona hän joka päivä käy kaupungilla, paitsi niitä, jotka käyvät hänen kotonaan ja joiden kanssa hän on kirjevaihdossa). Hän on meidän ikäisemme mies, iloinen, suora, hyväntahtoinen ja avulias kaikessa, minkä vaan voi toimittaa. Seuran kokouksessa minä lupasin seuraavaan "Sitzungiin" [istuntoon] kirjoittaa vertailevan viron ja suomen muoto-opin, jos suinkin ehtisin. Pyysin oikeutta kopioida Seuran sanakirjakeräelmät, mihin kernaasti myönnyttiin, ja johon sittemmin sain toisenkin oikeuden; olen näet tähän asti unhottanut kertoa, että minä olin yksi äsken valittuja uusia jäseniä. Heti palattuani lättiläiseltä rajalta, jonne nyt aion matkustaa, ryhdyn sanakirja-ainesten kopioimistyöhön. Siihen kai menee monta viikkoa, mutta se on välttämätöntä, kun useimmat virolaiset sanat esiintyvät suomessakin, jos eivät kaikissa, niin kuitenkin jossakin murteessa, ja kun näin suurin määrin niitä saa kootuiksi, se tietysti on parempi, kuin niiden noukkiminen yksitellen.

Kun sekä Fählmann että Hansen ovat lahjoittaneet minulle muutamia virolaisia kirjoja, joita en kirjakaupasta ole saanut, ja ovat luvanneet hankkia minulle useampia, ja kun minäkin tahtoisin heille antaa jotakin, pyydän Sinua, että jätät alla olevan luettelon Thunbergille ja kehotat häntä lähettämään ne, mikäli ovat saatavissa, konsuli Böninghille Tallinnaan pyytäen häntä sieltä postissa lähettämään ne minulle tänne Tarttoon. Muutamia minulle tulevia Sinulla niistä lienee kotonasi; sen tähden en lähetä tilausta suoraan Thunbergille, vaan pyydän Sinua katsomaan, mitkä Sinulla on hallussasi; pyyhi ne pois luettelosta ja anna sitten sekä kirjat että luettelo Thunbergille.

[Mainittu tilausluettelo:]

Hyödyllinen Huvitus luomisen töistä; 2 kappal. Ajanviete Lapsille. Kultala; 2 kpl. Haaksirikko. Hyödyllisiä kertomuksia yhteiselle kansalle: 2 kpl. Luvun lasku oppi Boreniukselta. Tomas Kempin 4 kirjaa Kristuksen jälkeen seuraamisesta. Biblian Historia. Vanhan ajan Historia Ahlholmilta. Ilolaulu Jesuksesta. Suomenkielinen Wirsikirja. Suomalaisia Sanalaskuja. Suomalaisia Arvoituksia. Kalevala. Kanteletar. Mehiläinen 1836, 37, 39, 40, Suomen historia ja Venäjän historia, jolleivät seuraa Mehiläisen mukana. Kotilääkäriä 2 kpl. Suomi, kaikki vuosikerrat. Renvallin kielioppi, Vikströmin kielioppi. Vhaelin kielioppi. Hippingin kirja Saksanmaasta. Gottlundin: Taciti Omdömen öfver Finnarne. — Jos tämän lisäksi voisit lähettää Saima-lehden, Maamiehen ystävän ja Helsingfors Tidningar, vaikkapa muutamia muitakin sanomalehtiä kesäkuun keskivaiheilta, niin sitoudun jättämään ne vahingoittumattomina takaisin Helsingissä, niin pian kuin olen palannut. Ne tulevat kaikki kait helposti Tallinnaan ja sieltä raskaamman postin mukana tänne, kun vaan pyydetään Böninghiä suorittamaan ennakolta postikulut, jotka sitten Tallinnassa itse tahdon maksaa hänelle takaisin. Joskus odotan saavani Sinulta kirjeen sekä tietoja siitä, mitä vieraita Sinulla nyt on Kalliolinnassa, sekä muita tilapäisiä uutisia. Terveisiä asianomaisille!

Uskollinen veljesi
Elias Lönnrot.

4.

Lehtori Ståhlbergille.

(Konsepti?)

[Aaltosulkujen { } välissä olevaa vastaa "Saiman" 44:nnessä n:rossa 1844 ruotsiksi julkaistu "Ote t:ri Lönnrotin kirjeestä, joka on päivätty Tartossa elok. 27:ntenä 1844", joka kuitenkaan ei ole sanasta sanaan yhtäpitävä tämän kanssa.]

Tartto, 24 p:nä elokuuta 1844.

Rakas Veli!

Kun nyt taas epäilemättä olet Viipurissa, lähetän sinne tämän tervehdyskirjeeni. Viime kuukausien kuluessa aioinkin Sinulle kirjoittaa, mutta lykkäsin sen aina toistaiseksi, kun en varmaan tietänyt, missä silloin oleskelit, Nurmeksessa, Kajaanissa vai Viipurissa. Varmaankin muilta olet jo kuullut, että olen matkustanut tänne Viroon. Täällä Tartossa olen jo puolentoista kuukautta tutkinut viroa ja etenkin viron kielioppia, joka nyt vihdoinkin on alkanut selvitä minulle. Etenkin sen tähden on minun näissä opinnoissa oltava tarkka, että vastedes, jos joskus siihen saan aikaa, voisin tällä taholla olla valmistautunut työhön, jota usein olen ajatellut, nimittäin vertailevan suomen, viron, vepsän ja lapin kieliopin kirjoittamiseen. Sen verran saksaa näyttää täkäläinen saksalainen ympäristö minuun mättävän, että voin kirjoittaa sellaisen teoksen saksaksi, jollei sen julkaiseminen ruotsiksi kannattaisi.

{Täkäläiset virolaisuuden ystävät ovat eri mieltä viron sukulaisuudesta suomen kanssa, toiset kun pitävät sitä suomen tyttärenä, toiset sen sisarena. Minä puolestani olen taipuvampi jälkimäiseen mielipiteeseen, kun näet kahdesta pahasta, pilatusta sisaresta ja lapsesta, kernaammin valitsee edellisen. Jopa on pälkähtänyt muutamien päähän pitää muuatta hyvin turmeltunutta viron murretta, nimittäin liivin kieltä, jota jokunen sata Salis-joen suulla ja Angernin rannikolla asuvaa henkeä puhuu, kaikkien suomalaisten kielien tai suomalaisheimojen kielien kantaäitinä. — Kuitenkin on harrastus viime aikoina enemmän kääntynyt kielen filologiseen muovailemiseen. Viime vuosina on ilmestynyt kaksittainkin viron kielen muoto-oppeja, toinen erään pastori Ahrensin, toinen Fählmannin julkaisema. Viimemainittu asuu täällä Tartossa; hän on usein käynyt luonani ja opettanut minulle viroa. Uutta virolaista sanakirjaa varten on täkäläisellä Oppineiden Seuralla suuria keräelmiä, jotka minä olen päättänyt kopioida, ja olen jo siihen pyytänyt ja saanut luvan. —

Missä suhteessa viro pääasiallisesti eroaa suomesta? a) Vokaalisointu puuttuu kokonaan, minkä vuoksi sanan jälkitavuissa on yksinomaan kovia vokaaleja, b) Pronominaali-suffikseja ei ole, paitsi muutamissa harvoissa sanoissa, missä kolmannen persoonan suffiksi esiintyy, mutta nämä sanat ovat poikkeuksetta muuttuneet adverbeiksi, c) Nominatiivi päättyy useimmissa sanoissa konsonanttiin silloin kuin se suomessa päättyy vokaaliin; ainoastaan milloin kaksitavuisissa sanoissa korollinen vokaali on lyhyt, päätteenä on vokaali, ja sama on laita adessiivin, ablatiivin, inessiivin ja elatiivin, ja erityisissä tapauksissa myös infinitiivinkin. d) Komitatiivia, instruktiivia, prolatiivia ja essiiviä ei ole, mutta niiden sijaan on muuan terminatiivi-sija, esim. rinnani, rintaan asti, polveni, polveen asti, sekä -ga-päätteinen sija, joka lähinnä vastaa suomen komitatiivia, esim. käega, kädellä, Jumalaga, Jumalan kanssa, e) Monikolla on, lukuunottamatta nominatiivia, tavallisesti kaksinkertaiset sijat, joista toisella sarjalla on erityinen kollektiivinen merkitys, f) Verbeillä ei ole konjunktiivin preesensiä, optatiivia eikä refleksiivistä taivutusta, ja ne ovat muutenkin suomen verbejä köyhemmät (infinitiivin sijojen, johdannaisten puolesta), g) Sanoissa tapahtuu usein sisäheitto, esim. nuhtlen, nuhtelen, viimne, viimeinen; tütred, [tyttäret], kambrid, [kamarit]; tämäkin riippuu korosta ja heittyneen vokaalin viereisistä konsonanteista, h) Viron täytyy useimmiten turvautua partikkeliin, milloin suomi voi käyttää gerundioita ja partisipeja. i) Adjektiivi jää muutamissa tapauksissa taipumatta, ja passiivin partisipin preteeriti on aina taipumaton j.n.e. Ainoastaan lyhemmyys on virolla etuna suomen rinnalla. Kun virossa on monta yksitavuista sanaa, jotka suomessa ovat kaksitavuiset, viro sopii paljoa paremmin uudenaikaiseen runouteen} ja konsonanttiset päätteet yksitavuisiin loppusointuihin. Viro on trokeista kieltä, minkä vuoksi sijapääte usein jätetään pois ja pitkä vokaali lyhennetään, milloin sana sijapäätteen liityttyä muuttuisi daktyyliseksi tai pitkän vokaalin kautta spondeiseksi. Sama on lapin laita. — {Virolainen kirjallisuus on samoin kuin suomalainen — köyhä. Kuitenkin on olemassa useita hyvänpuoleisia kansankirjoja, joita palattuani olen aikonut ruveta suomeksi muokkailemaan.

Koska sanakirja-työ — nimittäin kopioiminen — vie ainakin puolentoista kuukautta, ja kun sitäpaitsi pariksi viikoksi olen aikonut matkustaa lättiläiselle rajalle, voidakseni siellä paremmin tarkastaa viron Tarton-puolista murretta, niin tulen näillä seuduilla vielä viipymään pari kuukautta} ja toivon siis mitä pikimmin postissa saavani Sinulta moniaita rivejä. Jos olet käynyt Kajaanissa, niin ilahuta minua sikäläisilläkin uutisilla. En ole 4-5 kuukauteen kuullut mitään sieltä, enkä tähän saakka ole Virossa-oloni aikana saanut riviäkään Suomesta, kun olen laiminlyönyt ilmoittaa olopaikkaani ystävilleni. {Koska paluuni kotimaahan kaikesta päättäen ei voi tapahtua ennen loka- tai marraskuuta, on hyvin mahdollista, että minun on palaaminen Pietarin tai Viipurin kautta. Kotia palattuani aion asettua yhteen paikkaan kahdeksi vuodeksi ja} ["Saimassa" jatkuu: "koettaa, kuinka pitkälle suomen sanakirjan työssä siten kerkiän. Sitten kait minun taas on tehtävä muutamia kuukausia kestävä virkistysmatka Lappiin tai vepsäläisten luo, niin että jaksan istua jäljellä olevat kaksi vuotta.">[ tehdä sanakirjaa, mutta en vielä tiedä, olenko tekevä sen Kajaanissa vai olenko koko virkalomani ajaksi muuttava Kuopioon, missä kuitenkin joskus paremmin voisi virkistyä toverien parissa. Mikä Sinun mielestäsi olisi parempi? — Cedervaller pyysi minulta lupaa lainata joitakuita kohtia Mehiläisestä painatettaviksensa. Tässä se nyt seuraa:

[Mainittu luvanantokirjoitus].

Painotarkastus-virastoon jätetään kaikki kirjoitukset leimaamattomalle paperille laadittuina, joten tämä siis kelvannee. — Kuitenkin hänen tulee antaa minulle muutamia kappaleita ilmaiseksi; sen voit hänelle mainita.

Tervehdi rouvaasi, Ahrenbergia rouvineen, Ignatiusta, Judenia ja muita tuttavia.

Ystäväsi ja veljesi
Elias Lönnrot.

5.

Tohtori Rabbelle.

[Tartto, 2? p:nä elokuuta 1844.]

[Merkitty saapuneeksi perille 4 p:nä syysk. 1844.]

Rakas veli!

Viime lauantaina sain kirjeesi ynnä useita muita kirjeitä Suomesta, niiden joukosta kajaanilaisiakin. Rahoista saan erityisesti kiittää; nykyhetkeksi jopa kahdeksi kuukaudeksi edelleen olen niiden kautta runsaasti varattu, ja olisin luultavasti koko matkaakin varten, ellei minun pitäisi ostaa useita kirjoja, joista Bopp'in "Grammatik über die Sanscritsprache", jonka eilen tilasin, yksin maksaa 15 hopearuplaa. Virolaisia kirjoja minulla jo on ainakin 70 erinimellistä, ja useista kaksoiskappale, toinen näet Porvoon lukiota varten, lehtori Öhmanin toivon mukaisesti. — Valtioneuvos Krusen luona näin äsken ihka uuden mustalaiskielen kieliopin ja lukukirjan, joiden olemassaolon johdosta hän kiroili ja pauhasi, kun tekijä, muuan berliiniläinen, sitä varten oli käyttänyt hänenkin kokoelmiansa vähintäkään häneltä lupaa kysymättä. Valtioneuvos oli näet lähettänyt mustalaiskeräelmänsä sinne tarkastettaviksi ja sitten saadaksensa ne takaisin, mikä nyt olikin tapahtunut, vaikka vallan odottamatta painetussa muodossa. Sama Kruse on historioitsija, arkeologi, vähän filologi, kirjailija, sanalla sanoen monipuolinen mies. Hänen poikansa, joka on ylioppilas, oli loma-ajalla käynyt Helsingissä, Hämeenlinnassa, Tampereella y.m. ja palasi joku viikko sitten ilman että oli voinut toimittaa isänsä antamaa päätehtävää, nimittäin että olisi piirustuttanut Lapista löydetyn vaa'an (tai vaakakupin), punnuksineen, väreineen, ruostepilkkuineen j.n.e., mistä vaa'asta professori Hällström-vainaja Tiedeseuran keskustelemuksissa antaa kuvauksen. Hän näytti minulle useita erilaisia vaakakuppeja, jotka oli kerännyt Virosta, Liivinmaalta ja kaikkialta; niistä, joita ei ollut voinut saada, hän oli hankkinut itselleen piirustukset; ainoastaan lappalainen vaaka puuttui hänen suureksi huolekseen. Nyt hän pyysi minua tekemään Helsinkiin palattuani kaiken, minkä voin, hankkiakseni hänelle siitä uskollisen piirustuksen. Jos mahdollisesti tietäisit, missä tätä vaakaa säilytetään, niin teetä minun kustannuksellani siitä piirustus ja lähetä se tänne, jotta Kruse saisi yölepoa. Senkin vuoksi haluaisin jo täällä ollessani saada hankituksi tuon piirustuksen Kruselle, kun sitä helpommin saisin tilaisuuden kopioida hänen kokoelmansa virolaisia sanoja, jotka hänellä on välilehtisessä Hupelin sanakirjassa. En epäile, ettei hän ilman sitäkin anna minulle lupaa siihen, mutta luulen hänen tekevän sen kahta kernaammin, jos hankin hänelle tuon kallisarvoisen vaakakuvan.

Suomea varten voisin kyllä kirjoittaa jonkun kirjoituksen, esim. vertauksen viron ja suomen välillä, mutta ilmestyykö Suomi siis todella? — Kun Castrénin syrjäänin kielioppi on painosta ilmestynyt, niin lähetä minulle sitä pari kappaletta tänne. Nehän voisi lähettää Kirjallisuuden Seuran vapaakirjeoikeudella, varsinkin kun tarkoitukseni on antaa toinen kappale täkäläiselle Oppineiden Seuralle.

Näihin aikoihin olen yhä vaan etymologiselta kannalta vertaillut viroa suomeen. Samoin kuin lapin kielessä on korolla virossa tärkeä osa, ja trokee on sanojen soinnullisuuden perusmittana, minkä tähden pääte usein niellään, ja pitkä vokaali lyhennetään, niin pian kuin sana sen kautta muuttuisi daktyyliseksi tai spondeiseksi.

Kun paperia näyttää riittävän, ja kokonainen tunti on jäljellä postiajan päättymiseen, niin tahdon tässä mainita muutamia pääasiallisia omituisuuksia, joiden puolesta viro eroaa suomesta. [Jotenkin samoin kuin 4:nnessä.] — — — — —

Huomenna, wenn es nicht regnet [= ellei sada vettä], matkustan etelämpään, palaan kahden viikon päästä ja ryhdyn sanakirja-ainesten kopioimistyöhön. Palatessani minua kait odottaa postissa muutama rivi, ehkäpä sanomiakin.

Valtioneuvos [v. Haartman, lääkintöhallituksen ylitirehtööri] kirjoitti minulle pyytäen minua mittaamaan hänen tarpeeseensa muutamia virolaisia kalloja, minkä tähän liitetyssä kirjeessä lupaan tehdä.

Keitä nyt on luonasi Kalliolinnassa? Tervehdi rouvaasi ja sukulaisiasi — Castrénia ja kaikkia muita tuttavia. Grotille olen ostanut ne kaksi kirjaa, jotka hän pyysi minun ostamaan, mutta kolmatta puolalaista kirjaa en ole saanut

Veljesi ja ystäväsi
Elias Lönnrot.

6.

Tohtori Rabbelle.

[Puolisulkujen { } väliset kohdat konseptista.]

Tartto, 14 p:nä lokakuuta 1844.

[Merkitty saapuneeksi perille lokakuun 26:ntena s.v.]

Rakas Veli!

Vaellukseni Tarton-virolaisten parissa maaseudulla kesti lähes seitsemän viikkoa niiden kahden asemesta, joilla lähteissäni olin luullut tulevani toimeen. Toissa iltana vihdoinkin palasin, luin ensin tervetulleen kirjeesi, senjälkeen useita muita, joista osa oli Kajaanistakin. Eilen lueskelin sanomia koko päivän ja kait minun vielä on hukattava päivä niiden takia. Sinun ja Thunbergin lähettämät kirjat olen saanut ja kiitän Sinua niiden vuoksi näkemästäsi vaivasta. Muutamat niistä olen jo antanut Fählmannille ja ylihuomenna, kun Seuralla on kokouksensa, annan loput Seuralle.

(18 p:nä lokakuuta.)

Näin pitkälle ehdin neljä päivää sitten, ja syynä, minkä tähden en kerinnyt pitemmälle, oli postitunnin loppuminen sillä välin kun jotakin muuta oli sattunut minua viivyttämään. [Konseptissa: "— — syynä — — oli se, että tahdoin kirjoittaa puhtaaksi muutamia arkkeja tarttolais-murretta koskevia kieliseikkoja, voidakseni antaa ne täkäläiselle Seuralle, kuten toissapäivänä teinkin.">[ Toissapäivänä Oppineella Seuralla oli taas kuukausikokouksensa. Se pidettiin yksityishuoneistossa kuten ennenkin ja kesti klo 7:stä tai 1/2 8:sta klo 12:en. Istunnossa luki 1:ksi esimies Fählmann kirjoituksen vironkielen pehmeistä (muljeeratuista, dileeraavista) konsonanteista, jommoisia suomessa ei ollenkaan ole — sekä muutamia kirjeitä. 2:ksi pastori Körber muutamista kiinni-muuratuista ihmisistä [Konseptissa: "— — muutamain kiinni-muurattujen ihmisten luurangoista.">[, joita oli löydetty Riiassa ja muualla. 3:ksi tohtori Hansen teki selkoa erään vanhan historiallisen käsikirjoitus-kokoelman sisällyksestä. Sitäpaitsi neuvoteltiin tulevan-vuotisesta "Marahva Kalender'ista". Seura on nim. jo perustamisestaan asti pitänyt huolta erään "Marahwa Kalender" nimisen kansankirjan toimittamisesta ja julkaisemisesta. Siinä on tavallisesti 5-6 arkkia, alussa almanakka ja sitten muutamia opettavaisia {vironkielisiä} kirjoituksia rahvaalle {mikäli mahdollista, sivellettyinä uskonnollisella pohjavärillä.} Neuvottelu koski etenkin siihen otettavien kirjoitusten sisällystä. Kun siitä ei voitu mitään lähempää päätöstä tehdä, niin valittiin kalenteritoimikunta, joihin tulivat kuulumaan Fählmann, pastori Geheve ja Christiani. Sittenkuin kaikki tämä turhantarkoitta muodollisuuksitta oli päätetty, teetä ja viinitotia nauttien ja sikareja poltellen, syötiin perinpohjainen illallinen, minkä jälkeen kukin erosi lähtien kotiinsa. {Eiköhän meidänkin Seura näin vapaassa muodossa tulisi vilkkaammaksi?}

Sellaisen kalenterinhan kuin yllämainittu meidänkin Seura voisi julkaista vuosittain? Sen ohessa ei taitaisi haitata Seuraamme, jos se jonkun verran omistaisi tarttolaisen ulkonaista muotoa.

Sanakirja-keräelmät sain eilen, ja ne ovat suuremmat kuin olin odottanutkaan. Niiden kopioimiseen kuluu kait puolitoista kuukautta, vaikkapa hyvinkin ahkerana olisin. Tämä on hyvin ikävää, kun minulle jo alkaa tulla halu palata kotiin päin. "Aber tshto delatj?" [= mutta mitä tehdä?] Puolitekoisin töin tällä alalla en kuitenkaan tahtoisi palata; sen vuoksi minun täytynee päättää jäädä tänne, vaikkapa päätökseni tähden olisikin pakko puoleksi repaleisena palata Pietarin kautta. {Ole hyvä ja lähetä minulle taas rahoja, niin paljo kuin Sinulla on palkkaani neljänneksestä jäljellä, sillä kyllä kaikki tarvittaneen.}

Tarton murteen deklinatsioni- ja konjugatsioni-muodot ovat melkoisesti yhtäpitävämmät suomen kanssa kuin Tallinnan murteen muodot, mikä on hyvinkin merkillistä, kun päinvastainen asianlaita olisi luonnollisempi.

{Suomea: Tarton viroa: Tallinnan viroa

silmä silm silm silmän silmä silma silmää silmä silma silmälle silmäle silmale silmällä silmäl silmal silmältä silmält silmalt silmähän silmä silma silmässä silmän silmas silmästä silmäst silmast silmäksi silmäs silmaks silmänä silmän silmana silmätä silmätä silmata.}

Itse maakin on Tarton eteläpuolella enemmän Suomen luonnon kaltainen kuin on laita Tallinnan ja Tarton välisien järvettömien ja vuorettomien seutujen, joiden kautta kuljin.

Puolen seitsemättä viikkoa kestäneellä kiertomatkallani tarttolais-murteen alueella kävin aina lättiläisten rajalla aivan lähellä Valk'an kaupunkia ja palasin sieltä Wõrun kaupungin kautta. Kaikkialla minua kohtasi sangen vieraanvarainen kohtelu pappiloissa, ainoissa herraspaikoissa, missä kävin. Sillä vaikka maa onkin täpösten täynnä herraskartanoita, en näissä käynyt, osittain sen tähden että niissä ei ollut mitään minulle välttämättömän tarpeellista, osittain harmissani ollen niiden harjoittamasta talonpoikain sorrosta. — Papit olivat poikkeuksetta oppinutta väkeä, pitivät saksalaisia teologisia aikakauskirjoja ja seurasivat tarkoin aikaansa. Myöskin näyttivät kaikki olevan hyvissä varoissa. Kuitenkin tahtoisin tuhat ruplaa palkkana kernaammin olla pappina Suomessa kuin täällä kymmentuhannen palkalla, kun varmaankin ehtisin kuolla ennenkuin tottuisin välinpitämättömänä katselemaan moisioiden herrain sortaman rahvaan tilaa. Talonpojiksi heitä tosin sanotaan, mutta he ovat kuitenkin aivan samassa tilassa kuin herraskartanoiden torpparit meillä, vieläpä huonommassakin, sillä meikäläisellä torpparilla saattaa kuitenkin olla jäljellä toivo saada aikaa voittaen omakseen itsenäinen tila, mutta virolaiselle talonpojalle se on mahdotonta. Huonommat heillä on asunnotkin kuin köyhimmällä suomalaisella torpparilla. Eräässä kapakassa tuli muuan puoleksi juopunut talonpoika luokseni krouvi-kamariin ja rupesi puhumaan kaikenlaista. Käskin hänen mennä ulos, lisäten, etten kärsinyt juopunutta miestä luonani. Silloin hän alkoi itkeä ja pyysi, etten panisi sitä niin pahakseni, kun juopotteleminen kuitenkin oli ainoa, millä voivat hankkia itselleen iloa, sest kui Roots meid enne orjiks teggi (siitä perin kuin Ruotsi muinoin meidät orjiksi teki). Luultavasti hän Roots'illa tarkoitti saksalaisia ritareja. — Lopuksi minun täytyy taas pyytää sinua lähettämään minulle mitä [palkkani] neljänneksestä on jäljellä, sillä luultavasti Asp jo sen on lähettänyt. Tätä nykyä kassani on melkein tyhjänä, ja tarvitsen siis rahoja sekä tänne jäädäkseni että täältä lähteäkseni. Virolaisia kirjoja minulla jo on toista sataa; ne eivät kuitenkaan muodosta varsin suurta kirjastoa, kun useimmat ovat pieniä kirjasia. Tervehdi kaikkia tuttavia ja ennen kaikkea rouvaasi ja sukulaisiasi.

Hartain ystäväsi
Elias Lönnrot.

J.K. Jos Castrénin syrjäänin muoto-oppi jo on päässyt painosta, niin lähetä minulle sitä 2-3 kappaletta. Ne voisi postikuluja säästäen lähettää vaikka Oppineiden Seuralle tai myöskin suoraa päätä minulle.

Lnr.

7.

Rehtori Snellmanille.

(Konsepti;)

[Suureksi osaksi julkaistu ruotsiksi "Saiman" 51:nnessa n:rossa 1844. tässä täydennettynä konseptin mukaan.]

[Tartto, loppupuolella lokakuuta 1844.]

{Rakas Veli!

Kun nyt alkaa olla puoli vuotta siitä kun toukokuun 2:sena päivänä Kuopiossa erosimme, niin lienee aika kirjallisesti sinua tervehtiä, ennenkuin voin tehdä sen suullisesti, mihin vielä varmaankin kuluu pari kuukautta, jos kohta hyvin usein muistelen sinua ja muita sikäläisiä äijäksiä toivoen pian saavani teitä tavata. Samoiltuani lähes seitsemän viikkoa Tarton eteläpuolisilla seuduilla, olen nyt taas asettunut tähän Liivinmaan yliopistokaupunkiin, tosin en yliopiston tähden, jonka seinien sisällä vastaiseksi en ole ollut enkä luultavasti tule olemaankaan, vaan kopioidakseni muutamia sanakirjanaines-kokoelmia, jotka ovat täkäläisen "Oppineiden Seuran" hallussa.}

Viron kielen sanavarasto tuntuu antavan melkoisen lisän meidän äidinkielellemme, suomelle, {kuten päinvastoin suomi saattaa korvaukseksi antaa vielä suuremman määrän virolle,} ja viron kielen lähempi tunteminen on sitä paitsi tuiki välttämätön suomen kielen sanakirjan kirjoittamisessa, osittain sanan alkuperäisen merkityksen löytämistä varten, osittain sen vuoksi, että viron kielestä voidaan saada monta alkuperäistä sanaa, joihin suomi voi aikaa myöten vaihtaa joukon pahasti rääkättyjä ruotsinvoittoisen suomen sanoja. Useista asianhaaroista tahtoisin päättää että viro muinaisina aikoina oli kehittyneempi kieli kuin suomi. Mutta sittenkuin saksan kieli [Konseptin mukaan: saksalainen (= "tysken")] oli tullut maahan ja hävittänyt virolaiselta niin yhden kuin toisenkin [kehitysmahdollisuuden], tuskin antaen sijaan muuta kuin vuosisatoja kestäneen orjuuden, kielen omintakeinen kehitys seisattui ja se alkoi mukautua saksan kieleen, niin että muutamia päätteitäkin omistettiin saksasta, nimittäin saksalainen diminutiivi-pääte -chen ja adjektiivi-pääte -lich, jotka nyt ovat virossa yleisesti käytettyinä päätteinä -kene ja -lik. On tunnettu asia, että kielen sanat ajan varrella yleensä eivät pitene, vaan päinvastoin lyhenevät. Viron kielessä sanat ovat kahdella tavalla lyhenneet siitä muodosta, mikä niillä on suomessa, 1:ksi eräässä sanoissa tapahtuneen sisäheiton kautta: kandle = kantelen, ikmä = itkemään, keeldmä = kieltämään, masma = maksamaan, kauplema = kauppelemaan, 2:ksi päätteiden poisheittymisen kautta: kirja = kirjan, kirjalt = kirjalta, kirjast = kirjasta, kirja — kirjaan, kirjaks = kirjaksi, kirjo = kirjoja. Sellaisia muuttuneita merkityksiä kuin esim. ruotsin sanoilla gök, gås, höna, sik, räf, hare on, milloin niitä käytetään ihmisistä, virossa paljoa enempi kuin suomessa, olkootpa sitten syntyneet saksan mukaan tai muuta tietä ikäänkuin rangaistukseksi siitä synnistä, että ei sanota suoraan, mitä ajatellaan. Suomessa sellaisia virheellisiä merkityksiä on harvan-puoleisesti, niin että on todellakin ihmeteltävää, kuinka ruotsalainen kieliaisti siinä suhteessa on niin vähän vaikuttanut suomeen. Vielä tänä päivänä suomalainen voi sanoa käki, hanhi, kana, siika, (kettu) repo, jänis, ilman että sitä kuullessaan tulee ajattelemaan typerää hölmöä, kömpelöä tyttöä, liukasta eli kavalata miestä y.m.s. tai ilman että esim. housujen nimityksen sijaan tarvitsee keksiä uutta. Mutta suomi on monessa muussakin suhteessa kehittynyt omintakeisesti, jonka vuoksi sen kielioppi on säännöllisimpiä. Vai minkä muun kielen, muodoista vähemminkin rikkaan kuin suomi on, voimme mainita, jonka teonsanoissa ei ole melkoinen joukko säännöttömiä, epäsäännöllisiä, vaillinaisia, jonka pronominit eivät ole eri vartaloista kokoon-liitetyt ja jonka taivutusopissa ei olisi koko joukko poikkeuksia? Kaiken tämän puolesta suomen kielioppi on laatuaan melkein ainoa, jossa moista lisäkuormaa ei ole. Syynä siihen, että suomi on pysynyt itselleen niin uskollisena, on ensinnäkin ja etupäässä se, että suomen kirjakielen perustajat olivat oman maan synnynnäisiä, ja että senkin jälkeen ne, jotka ovat suomeksi kirjoittaneet, ovat olleet lapsuudestaan asti kieleen perehtyneitä ja että monet lapsina eivät ole osanneetkaan muuta kieltä. Vallan toinen on viron kielen laita ollut. Saksalaiset, jotka nipin napin oppivat sitä puhumaan, ensimäisinä alkoivat käyttää sitä kirjoituksessa, ja sen jälkeenkin aina viime aikoihin asti kukin saksalainen, joka kotitarpeikseen on oppinut viroa, on luullut aiheuttavansa ihmiskunnalle suuren vahingon, ellei kirjoittaisi muutamia kirjasia viroksi. Sellaisista kirjailijoista on ihka uusi keksintö, että vironkielessä on kaksi objektinsijaa, toinen määrättyä, toinen epämääräistä objektia varten, ja monet epäilevät vielä sen todellisuutta, niin että käyttävät sekä puheessa että kirjoituksessa lausetapaa vôttis naest (otti naista) eivätkä: vôttis naese (naisen, vaimon); se on merkitsevinään: meni naimisiin, vaikka ajatus tulee vallan toinen. Virolainen Raamatun käännöskin alkaa sanoilla: "Algmisses loi Jumal taevast ja maad" ("alussa loi Jumala taivasta ja maata"), jonka siis pitäisi merkitä: alussa Jumala loi taivaan ja maan, mutta merkitseekin: alussa Jumala oli taivaan ja maan luonnissa, taivasta ja maata luomassa, jättäen sanomatta, kuinka pitkälle hän työssään tuli. Sitäpaitsi vironkielen perustajat tekivät suuren virheen siinä, että ottivat ilman minkäänlaista tuntuvaa välttämättömyyttä kirjakieleksi kaksi eri murretta, nimittäin Tallinnan murteen ja Tarton murteen, jotka alussa tuskin niin paljoa erosivat toisistaan kuin Hämeen murre Savon murteesta. Kun meillä yhden ainoan kirjakielen omaksumisen kautta eri murteet yhä enemmän ja enemmän ovat sulaneet ja sulavat yhteen, virossa suhde on ollut päinvastainen, kun näet jokainen, joka kirjoittaa toisella murteella, tahtoo sen tehdä niin perinpohjin tarttolaisesti tai tallinnalaisesti, kuin suinkin on mahdollista, peläten, että häntä muuten soimattaisiin siitä, ettei tunne valitsemaansa murretta.

Suuresti on viron kielen kehitystä ehkäissyt osaltaan myöskin maaorjuus, joka vasta noin kolme vuosikymmentä sitten loppui. Kaikki vapaampi yhteys kansan kesken sen kautta estyi, minkä vaoksi kieli eri, jopa naapuri-kartanoiden alueilla kehittyi erilaiseksi, näin muodostuneiden eroavaisuuksien koskaan pääsemättä sulautumaan yhteen. Niinpä tapaa usein eräitä muotoja ja päätteitä saman pitäjänkin eri kylissä erilaisina. Nyt kun korkeimmasti autuas keisari Aleksanteri poisti maaorjuuden Viron- ja Liivinmaasta, on syntynyt vapaampi keskusliike virolaisten kesken. Siitä ja varsinkin muutoista toisesta paikasta toiseen saattaa toivoa, että kansanomaiset erikoismuodostukset vastedes yhtäläistyvät. Nuoremmissa virolaisissa oppineissa onkin herännyt uusi halu tutkia ja kehittää kieltä, vaikka ei niin yleisesti, että siitä pian voisi toivoa jotakin tärkeätä. [Konseptissa sivulausetta: "vaikka — — — tärkeätä" ei ole.] {On vaan vahinko, että heiltä yleensä puuttuu aikaa tai etteivät tarpeeksi tunne kieltä voidakseen pian saattaa sen paremmalle kannalle.}

Virolaiset sananlaskut, arvoitukset, laulut ja sadut ovat suuresti suomalaisten kaltaiset, muutamat ovat melkein sana sanalta samat. Niitä voisi vielä kerätä melkoisesti, vaan luultavasti ei enää toisen miespolven eläissä, {mutta "Oppineiden Seuralla" ei ole varoja keräilijän kannattamiseen (sen rahasäästö viime vuodelta oli ainoastaan 123 rupl. 83 kop. hop.). Kuitenkin olisi nyt perin tärkeätä koota ne}, koska herrnhutilaiset ovat hyvin vihaisia siitä, että sellaista lorua pitää olla maailmassa ja soisivat niiden kaikki tyyni häviävän hiiteen, jonne ne luultavasti pian joutuvatkin. Vaikka olen jo haaskannut pari tiimaa tähän kirjeeseen, en malta sentään lopettaa esittämättä sinulle erästä virolaista runoa molempien kirjamurteiden mukaan; liitän siihen virolaisen ääntämistavan suomalaisilla kirjaimilla merkittynä. Sulkumerkkien sisällä olevia kirjaimia ei äännetä suorasanaisessa puheessa eikä uudemmassa runokielessä, vaan vanhoissa runoissa ne pitää olla täydennyksenä, koska nämä muuten tulevat runomitan puolesta ala-arvoisiksi, ja koska kansa itse ne lisää laulaessaan. {Ne osottavat, että viron kieli sillä ajalla, jolloin ne syntyivät, oli enemmän suomen kaltaista kuin nykyään:}

Tallinnan viroksi: Tarton viroksi:

Jo todi sõa sõnna(a), Jo todi sõa sõnna(a) vaenokeelt(a) kannetti(i); vainokeelt(a) kanneti(i); kes se toi sõa sõnuume, kes se toi sõa sõnnume, kes se kandis vaenokele? kes se kand(i) vainokele? hunt(i) toi sõa sõnnume, sussi toi sõa sõnnume, 5 karro kandis vaenokele. kahr(u) kand(i) vaenokele. Kes nüüd meist lähhäp sõdda(ie): Kes nüüd meist lähhep sõtta(he) kas lähhäb issa, vai lähhäb emma kas lähhep essä, vai lähhep emmä. vai mo ainus norem vend(a), vai mo ainus noremb vend(a), kõige norem, kõige körgem? kige noremb, kige körgemb? 10 {Kostsivad sõa vannemad, {Kosteva sõa vannoma, vastasivad vaenosaksad:} vastasiva vainoherra:} "Ei so issa, ei so emma, "Ei so essäi; ei so emmä, ei ka sinno norem vend(a); eggä sinno noremb velli; õddede sõdda(ie) minna, sõssarde sõtta(he) minna, 15 vendade koddo(ie) jäda". velle(e) kotto(he) jäiä." "Oi hullud sõa vannemmad, "Oi hullu sõa vannemba targad vaeno tallitajad! targa vaino tallitaja! mis teeb õdde sõas(se), mes teep sõssar sas(sa), värrvoke väe seas(se), värvoke väe seas(sa), 20 lindipea alla lippo? lindipeä alla lippo? kuleb püssi paukuvat(a), kulep püssi paukuvat(a) arvab linna langevat(a); arvap linna langevat(a); näeb mõega läigitavat, näep mõiga läigitävät, arvab pead(a) raiutavat." arvap peäd(ä) raggutavat." 25

{Lopun laulua voit saada, jos tahdot, kun tulen Kuopioon. Tämä alku äännettäisiin suomen oikeinkirjoituksen mukaan kuten alla olevat vasemmanpuolisen palstan sanat osottavat; oikeanpuolisessa on käännös.}

Tarton viro äännetään: Suomenkielinen käännös:

Jo tootii sõa sõnnaa, Jo tuotiin soan sana'a, vainokeeltä kannettii: vainokieltä kannettiin; kes se toi sõa sõnume, ken se toi soan sanaa, kes se kanti vainokeeltä? ken se kantoi vainokieltä? susi toi sõa sõnume susi toi soan sanoman, 5 kahru kanti vainokeele. karhu kantoi vainokielen. Kos nyyt meist lähep sõtahe, Kes nyt meistä lähtee sotaan, kas lähep esä, vai lähep emä, lähteekö isä, vai lähtee emä, vai mu ainus nooremb veli, vai mun ainoa nuorempi veli, kiike nooremb, kiike kõrkerap? kaiken nuorempi, kaikenkorkeempi? 10 {Kosteva sua vanema, {Kostivat soan vanhemmat, vastasiva vainoherra;} vastasivat vainoherrat;} "Ei su esä, ei su emä, "Ei sun isä, ei sun emä, eikä sinu nooremp veli; eikä sinun nuorempi veli; sõsarte sõtahe minna, sisarten sotaan mennä, 15 vellee kotohe jäiä." veljien kotia jäähä." "Oi hullu sõa vanemba. "Oi hullut soan vanhemmat, tarka vaino tallitaja! tarkat vainon valmistjat! mes teep sôsär sôassa, mitä tekee sisar soa&sa. värvoke väe seassa, varpuinen vRen seassa. 20 lintipää alla lipu? lentta-(rihma-)pää alla lipun? kuulep pyssi paukkuvata, kuulee pyssyn paukkuvan. arvap linna lankevata, arvaa linnan lankeevan: näep mõika läikittävät, näkee miekan läikkyvän, arvap päätä rakuttavat." arvaa päätä raivottavan." 25

Tästäkin lyhyestä pätkästä voit huomata, mitenkä paljon virolainen oikeinkirjoitus eroaa suomalaisesta. Kun sen saksalaiset keksijät eivät ole tienneet, että viron kieli kirjaimista voi muodostaa kolme eri sanaa: tuli, tulli, tuuli (jopa neljännenkin: tuulii), mistä saksa ainoastaan kaksi: tuli, tuuli, eivät he ottaneet virossakaan käytäntöön useampaa kuin nuo äsken mainitut kaksi merkitsemistapaa: {tuli, meidän tuuli, ja tulli, meidän tuli ja tulli.} Sen tähden ulkomaalainen ei koskaan voi olla varma siitä, että lukee virolaista tekstiä oikein, kun ll, mm, nn, rr, ss ääntyvät milloin kaksin-, milloin yksinkertaisina. Minna äännotään mina ("minä") tai minna ("mennä"), vallitsen äännetään joko valitsen ("valitsen") tai vallitsen ("vallitsen"). Laajemmalta en nyt ehdi tehdä selkoa viron kielen oikeinkirjoituksesta, mainitsenhan vaan, että siinä on vokaali õ, joka on meidän o:n ja ö:n välinen äänne, ja että vokaalin alla oleva piste merkitsee sitä, että souraava konsonantti äännetään pehmeästi, esim. oi äännetään ojl tai olj. ["Saimassa" õ:n asemessa on ö, ääntiönmerkin alisia pisteitä ei ole siinä myöskään otettu huomioon.]

{Miggä le minnusta nähtu kugga kumma katsotuna kuin ei naitu naburihin ottetu ommile maile omman kukkon kuluvile 5 omman pihhan rikkasile omman pellon peentarele omman saunan lämbimiie? Lekö nähtu äiä sövan äia sövan äia jovan 10 vai vikon virruneheui vetiin maile verahile oudo paigoile ottetiin parremb ois ommala mala jua vettä roppehesta 15 kuin on mala verahala jua tohista olluta.}

[Käsikirj:ssa tämä runo on samalla palstalla kokonaan, josta päättäen rinnalle oli muuta ajateltu.]

— Viron- ja Liivinmaan talonpoikien tila on kaikkea muuta kuin kadehdittava. Kun maatilanomistajat tuskin tietävät, miten saavat menemään monen sadan tuhannen ruplan suuruiset vuositulonsa, talonpojat eivät useinkaan tiedä, mitä huomispäivänä saavat syödäksensä. Talonpoikien tila on ja sen täytyy pysyä sellaisena, niin kauan kuin ainoastaan aatelisilla on omistusoikeus maahan, kuten täällä on laita. Talonpojat ovat nyt kokonaan samassa asemassa kuin meidän herrastalojen ja muut torpparit monin paikoin. Jos viljelevät maatansa huolellisemmin tai muuten parantavat oloansa, saavat siitä palkaksensa sen, että ulosteot korotetaan, tai että heidät häädetään, jos eivät suostu niitä maksamaan. Ihmetellään, että he ovat niin velttoja ja välinpitämättömiä, etteivät istuta hedelmäpuutarhoja y.m., mutta ketä varten he niitä istuttaisivat, sillä eivät edes saata toistella lausetta: "Insere, Daphni, pyros, carpent tua poma nepotes" [= Istuta, Daphnis, hedelmäpuita, kyllä poikasi pojat saavat niistä hedelmät.] Lisäksi ihmetellään, että he ovat huolimattomia, juopottelevia ja väitetään, että he nykyisissäkin oloissa aivan hyvin voisivat elää paremmin, asua siistimmin y.m.; sitä varten kyhätään lentokirjasia, joiden muka pitäisi aikaansaada kaikki, mutta jotka itse teossa eivät aikaansaa mitään, sillä niin kauan kuin juuri sairastaa, puu pysyy huonona, vaikka sitä kuinka paljon tahansa laastaroisi. Äsken luin sanomista, että Unkarin säädyt vihdoinkin ovat myöntäneet talonpojille maanomistusoikeuden. Kun Liivinmaan aatelisto tänä vuonna oli kokoontunut maapäiville, nostettiin samanlaisesta kysymys, mutta vastapuolue, joka vaati, että olot jäisivät entiselleen, voitti. Kuitenkin aatelittomat henkilöt, joilla on hovineuvoksen arvo tai ylempikin, saattavat ostaa itselleen maata [käsikirjoituksessa on lause "köpa sig råd", pitänee kai olla "köpa sig jord">[, minkä vuoksi hallituksen — joka ei ajan pitkään kernaasti voi nähdä, että talonpojat jäävät olemaan niin sorretussa tilassa — ellei se enää voi menetellä kuten Kaarle XI puolitoista vuosisataa sitten — luultavasti täytyy korottaa jokainen talonpoika hovineuvoksen arvoon. Kaikeksi onneksi on minulla kielentutkimuksissani ollut niin paljo työtä, ettei minulla ole ollut oikein aikaa tarpeeksi suuttua siitä sortotilasta, jossa herrat pitävät talonpoikiaan, sillä muuten olisin kait aikoja sitten pelkästä närkästyksestä tullut kipeäksi, ellen olisi pannut pillejäni pussiin, kuten siinä tapauksessa olisi ollut viisainta, ja heti tänne tultuani palannut Suomeen. Niiden orjuutta kärsivien venäläisten talonpoikien tila, joihin olen tutustunut, on kuitenkin verrattomasti parempi kuin täkäläisten talonpoikien. Kaikkialla heillä tapaa suurempaa varallisuutta, ja heidän asuntonsakkin ovat paremmat kuin näiden, joilla tuvissaan ei edes ole puulattiata, mikä pysyvissä olinpaikoissa asuvilla lappalaisillakin on. Lasi-ikkunoita ei yleensä näe, tai jos ihmeeksi jollakin talonpojalla sellainen on, niin se on mitättömän pikkunen.

8.

Lehtori Zittingille.

(Konsepti; alk. suomeksi.)

[Sulkujen ( ) väliset sanat ovat käsikirj:ssa riville, puolisulkujen { } väliset rivin yläpuolelle kirjoitettuina, riviltä pois pyyhkimättä. Pyyhkimällä tehtyjä sanain y.m. muutoksia ei ole katsottu tarpeelliseksi osottain]

[Tartto, marraskuun alkupäivinä 1844.]

Veljellinen Ystäväni!

Tänäpäivänä on minulla ollut {vähän} (melkein) liiaksikin ilonainetta. Ensiste luin Tartun (eli Dorpatin) avisissa Saiman yhdistyksestä Wiipurin meren kanssa, sen jo tulleen Keisarilta päätetyksi, ja muutaman tunnin perästä sain syyskuun 12:tena päivänä kirjoitetun kirjasi, joka näihin asti oli {elellyt} (maannut) Tallinnassa (eli Räävelissä) ja kylläpä {elelisi} (makaisi) vieläkin, ellei Pastor Aejmelaeus olisi {tavannut postitalossa ja kovaa kyytiä sille tänne antanut} (sitä postista ottanut ja tänne lähettänyt). Sama Aejmelaeus kirjoittaa minun vielä alulla joulukuuta voivan ehkä suoraan Tallinasta Helsinkiin päästä, joka sanoma on se kolmas mieltä ilahuttava asia ja ynnä niiden toisten kanssa kyllä olisi ansainnut lasin totia suuhunsa, jos olisi ketä toista, jonka seurassa totitseminen luonnistuisi. Mutta toverin puutteessa pitää toisenki totitta jäädä, itsenikin ilman olla. Kuitenkin ko'in palkita tämän vahinkoni sillä tavalla, että kahvimajassa join kaksi kuppoista kahvia tänäpänä puolisen päälle, kuin muut päivät olen yhdellä tyydyttäny. Kuopioon tultuani kyllä palkitsen vielä lopunkin. Päästön kanssa suoraan Tallinnasta meren poikki olkoon kuinka taliansa, niin kuitenkin täytyy vielä monta viikkoa siksi odottaakseni. Ehkä taistellen ajan kanssa k. 5:destä aamulla k. 10:neen illalla — nyt on jo puolen tuntia ylikin 10:nestä — en kuitenkaan näe saavan loppua työstäni, ennenkun alulla joulukuuta, koska ovatkin melkoisia ne sanakokoukset, jotka täällä oleva oppinut seura on uloskirjoittaakseni antanu. Provasti Helleriltä seuralle lähetetty kokous yksinänsä tekee lähes 800 puolen paperiarkin sivua. Siitä olen nyt kirjoittanut kolmannen osan, ja ne toiset vielä kirjoittamat[tomat] toki ovat pienempiä. En kuitenkaan {huolisi} (surisi), vaikka niinkauan tulen viipymään täällä, jos silläkin saisin kaikki toimitetuksi, mitä toivoin ja pitäisi. Mutta enpä taida tällä kerralla saada. Ilman muuta olisin pitänyt käydä Pernossa pastori Rosenplänterin luona, joka 40 vuotta vironkieltä tutkittuansa arvattavasti olisi tainnu monessa asiassa minullenkin hyödyksi olla; mutta Pernoa ja Rosenplänteriä näin myöhään en enää tohdi muistellakaan, vaan lohduttelemme sillä, ettei aika vielä tähän vuoteen loppune.

Sanomasi Saiman entisissä voimissaan olemisesta saatti mieleni varsin iloiseksi. Näytti kesällä Helsingissä ollessani siltä, kun ei olisi Saima raukalla ollut pitkää ikää taattavana. Kuin kuulin olivat monet kalahukset huolettomuudesta kotimaan asioissa suututtaneet {ylempiäkin, niin että välissä jo oli puheeksi tullut kieltää Saiman Kuopiota alemmaksi kulkemaan} (semmoisiakin, jotka kerrassaan olisivat tainneet Saimalle veitsen kurkkuun pistää). Kuin nyt kuulen, eivät kuitenkaan suuresta kärsivällisyydestänsä ole sitä tehneet.

Mitä likemmäksi takasinlähtö aikani lähestyy, sitä enemmin rupean myös itsekin pois ikävöitsemään ja työtäni loppuun kiirehtimään. Jos ennen ei, niin kuitenkin nyt, näen että aika ainakin on lyhytläntinnen ja että vuorokaudella pitäisi olla vähimmäksi 30 tiimaa, kaikki kullakin päivällä toimeen saadakseni, mitä aamulla alkain toivon. Kuin moni kuitenkin lienee hyvillään niiden 24:n kanssa, kun sillä on, niin pitäneehän olla samoti minunki.

En muista joko kesällisessä kirjassani olisin onnistunu sinua alettuun naimiselämähäsi. Miltei, niin tahon nyt suullani sydämelläni onnistaa sinua siihen ja toivottaa, että senkautta tulisivat kaikki lapsipäivän riemut ja nuoren ajan ilot palkituksi, jotka ovat menneet, paitsi muistosta, ja sitä toivotan niin itsellesi, kuin frouvallesi!

Olipa hyvä asia ettäs sait Fransi rukan kouluun ja jo kohta kolmanteen luokkaan. Näihin aikoihin pelkään hänen rupeavan alasti käymään, koska jo kyllä kaikki vaaterepaleensa mahtavat hajalla olla. Sentähden kirjoitin menneellä viikolla apotheikari Wennbergille ja pyysin hänen antamaan rahaa siihen tarpeesen, kuin myöskin maksamaan Wichmannin frouvalle, mitä olen velkaa. Jos hänellä olisi kirjain tarvesta, niin ota niitä Karsteinilta eli muualta minun nimelläni, kyllä palatessani sitten maksan.

Oppinutseuran esimiehen, toht[o]r Fählmannin, ja muiden kanssa on minulla aina ollut tyhjää tekemistä ja vastaamista Suomen kielen kirjoituslaadun (orthografian) puolesta. (He) päättävät sen aivan kelpaamattomaksi ja luulevat Viron kirjoituslaadun paljo paremmaksi, Suomellenkin sopivammaksi, sillä toteen saattaen vanhan sanan malasta omassa ja raiskasta toisen silmässä. Tahdotko nähdä kuinka suomi tulisi Viron kirjotuslaadun jälkeen kirjoitettavaksi, niin saat seuraavasta näytteeksi: [Kantelettaresta] II. 108. "Penä heiti minnon emmoni", taikka I. 16.

Olli meidä, kun olligi, Olli ennen aegoinansa, siskoja sinnine silda. veikoja venno pnnnanen. Tulli tuli otti laian, 5 tulli toinen, toisen otti, kolmansi kokkan rebbäsi tulli vimeinen vihhuri, seppä vei koggo vennehen. Jäi veikkod veen varrahan, 10 joudu sormed soudimekst käsivarred vardimeksi peugalo perrämellaksi. Soua sormed toole male, kussa puud punnale paista 15 puud punnale, maad sinnele, kivved kiildäväd vassele hobbiale hongan oksad kullale kukkad kannervan.

Miksi sian saksaksi suomi sillä tavalla kirjoitettuna muuttuisi, kyllä helposti on nähtävä, ja samanlaiseksi on se jo muuttanut Viron kielen. Luulisit olevan helpon tämän kirjoituslaadun kehnouden taitaa Virolaisillenkin näyttää, mutta peräti toisin. Ajatellevatko: parempi oma olkinenki kuin vieraan vehnäinenki, vai kuinka, mutta aina tahtovat mielellään {omaa kirjoituslaatuansa paremmaksi kiittää} (puheeksi ottaa, kuinka suomea sopimattomasti kirjoitetaan), kuin kuitenkin eivät ymmärräkään suomea, paitsi mitä muutama on vähän Strahlmannin grammatika vainajasta kuullut, niin vastaan riitelemisen siasta olen käskenyt heitä ensin Suomeen tulemaan ja kieltämme paremmin oppimaan, sitte kirjoituslaadusta puhumaan. Seuraavilla sanoilla kirjoitti Viron kielen paras oppinut, provasti Masing vainaja Suomen kirjoituslaadusta kirjassansa "Estnische Originalblätter für Deutsche" (pag. VIII).

Melkein yhtä Masingin kanssa ajattelee usiammat Tartussa vieläkin kirjoituslaadustamme, jota kyllä eivät muusta taida tunteakaan, kuin Masingin sanoista. Tallinnan tienoilla alkaa kuitenkin muutamia olla, jotka tahtovat Suomen kirjoituslaatua Virollenkin, niin pastori Ahrens (Viron uuden Grammatikan kirjoittaja) ja eräs toinen pastori on jo pienen kirjan nimellä: "Toomas Vester, Lapo rahva uso ärataja Norra maal" s.o. [— —, Lapinkansan uskon herättäjä Norjan maalla] Suomen kirjoitustavan jälkeen kirjoittanut ja pränttäyttänyt. — Olisi aikaa, tahtoisin Tartun oppinut[-] seuralle mielellään ensi kokoukseksi jotain Suomen orthographiasta kirjoittaa, jos muuta hyödytystä siitä ei olisikaan, kuin että kirjallisestikin olisin itseni vapaantanut.

Lopuksi pyydän sinua tervehtämään niin niitä naispuolia herrasväestä, joista kirjoitat että välistä kyselevät minustakin, kuin vielä muitakin. — Jos unehuttaisitkin tämän terveheys sanomisen, niin älä kuitenkaan unehuta tervehtää kanssaopettajiasi ja uuden puukoulun opettajia. v. Beckeri pian taitaa jättää teidät, koska kerran kuuluu hakeneeksi itsiänsä Pelkijärvelle. Häntä tulette kyllä kaipaamaan; hyvä, jos saisit toisen semmoisen siaan.

9.

Tohtori Rabbelle.

Tartto 12 p:nä marraskuuta 1844

[Merkitty saapuneeksi perille marrask. 22:ntena 1844.]

Rakas Veli!

Kiitos kirjeestäsi ja rahoista, jotka saapuivat kreivin aikaan, sittenkuin viime viikon ajan on vain pari ruplaa ollut taskuni pohjalla. Silti en olisi sentään tullut pulaan, vaikka lähetyksesi olisikin viivähtänyt muutamaa viikkoa kauemmin, koska Fähhnann jo kesällä — huomauttamattani — sanoi minulle, että piti vain hänelle ilmoittaa, jos joskus sattuisin rahan tarpeeseen. Tätä hänen avuliasta hyvyyttään minun ei kuitenkaan ole tarvinnut käyttää hyödykseni eikä kait tarvitsekkaan, kun Sinä nyt olet lähettänyt vallan 100 hopearupl., siten osottaen tuntevasi tarpeeni paremmin kuin minä itse. Sillä ellen olisi saanut enempää kuin palkkani neljänneksestä oli jäljellä, olisin sillä ehkä suoriutunut täältä Tartosta, mutta Tallinnassa olisi ollut pakko lainata ja päälle päätteeksi olisin ehkä saanut kulkea sinne jalkaisin, jota minun nyt ei tarvitse tehdä, ellen muuten niin tahdo. Kuun lopulla saanen työnikin päättymään, nim. sikäli kuin se tällä kerralla on mahdollista, sillä kaikesta päättäen minun on parin vuoden kuluttua tultava taas muutamaksi kuukaudeksi täydentämään mitä nyt olen tehnyt. Sillä täällä ei ole ainoastaan Seuralla sanakirjatyön aineksia, vaan papeilla maaseuduilla vielä enempi, ja ne minun täytyy saada toisella kerralla, kun aika nyt ei sitä myönnä.

Äsken kävin kirjakaupassa, maksoin sanskritan kieliopin, josta meni 13 rupl. 87 1/2 kop. hopeata, sekä ostin muutamia saksalaisia kansankalentereita ja erään "Neues Devisenbuch oder 1300 Devisen auf Liebe, Freundschaft, Erinnerung j.n.e." [Uusi mietelmäkirja eli 1,300 mielilausetta rakkaudesta, ystävyydestä, muistoista y.m.] nimisen kirjan, jota olen aikonut Kalliolinnan suomalaisen mietelauselma-tehtaan vastaiseen kirjastoon. Oletko muuten saanut jo jotakin luoduksi, vai onko monipuuhainen elämä kesällä estänyt sitä enempää ajattelemasta?

Viikko takaperin sain Tallinnasta kirjeen pastori Aejmelaeukselta, joka arveli voivani päästä vielä joulukuussa suoraan meren poikki. Sen vuoksi matkustan täältä Tallinnaan, mutta surkeasti siellä petyn, jos minun sieltä täytyy kääntyä Pietariin menevälle tielle, sillä Tallinnasta luetaan kolme peninkulmaa enempi Pietariin kuin täältä, jota paitsi luultavasti en voi päästä ylimääräisen postin mukana, vaan saan erittäin vuokrata hevoset, ja se tulee kahta vertaa kalliimmaksi. Kävipä kuinka kävi, niin jotka nyt sain, luulen tulevani toimeen, kun minulla ei täällä ole aikaa tuhlata paljoa niistä. Tehtäväni olen nyt jakanut joka päivä ennätettäviin määriin, ja saan usein aamuin klo 5:stä ruveten istua myöhäiseen iltaan keritäkseni määräni päähän, ja jos pistäydyn Ehrenstolpella, Fählmannilla tai jonkun muun luona, tahtoo aina jäädä tähdettä seuraavaksi päiväksi. Samoin käy myöskin, jos kirjoitan pitkähkön kirjeen, jonka vuoksi olen ollut vierailemisessa ja kirjeenvaihdossa hyvin säästeliäs.

Kalenteri-toimikunnan kokoukseen on Fählmann kutsunut minut kahdesti, jolloin on päätetty, mitkä kirjoitukset otettaisiin virolaiseen kansankalenteriin seuraavaksi vuodeksi. Toimikunta on nähdäkseni ollut kirjoitusten valinnassa hyvin tunnollinen, mikä onkin hyvä kalenterin onnistumisen ja sitä julkaisevan Seuran arvon vuoksi. Fählmann on itse ankara virolainen, koska viro on ollut ainoa kieli, mitä hän kymmenenteen ikävuoteensa asti on osannut puhua. Mutta ei ainoastaan kieli tule seulonnan alaiseksi, vaan myös kirjoitusten sisällys, varsinkin, ettei niistä tulisi pietistisiä eikä epä-pietistisiä. Viime kerralla, jolloin oltiin koossa pastori Geheven luona, ratkaistiin koko tulevanvuotisen kalenterin asia, ja siihen otettaviksi hyväksyttiin

1:ksi kirjoitus talonpojan ajanjaosta, nimittäin mitä töitä hänen milläkin viikolla vuoden kuluessa on otettava huomioon taloudessaan;

2:ksi Europan maidon yleiskuvaus, jonka on kirjoittanut Võrun tohtori Kreutzwald, (Edellisen kirjoittaja oli, jos oikein muistan, pastori Knüpffer);

3:ksi pari hengellistä runoa ja muuan siveyttä opettava, eri henkilöiden sepittämiä.

4:ksi leikillinen kertomus "Kribus krabus", joka on Fählmannin omaa tekoa. Siinä kerrotaan talonpojasta, joka toi lautakuorman kaupunkiin ja möi sen puuseppä Toll'ille. Mutta kun puusepällä ei ollut aikaa saattaa häntä kotiinsa, niin hän kuvasi hänelle talonsa ulkomuodon ja selitti, mitä katuja ja poikkikatuja hänen oli sinne tullakseen kulkeminen. Talonpoika lähti, mutta poikkesi matkalla rihkamakauppaan ostamaan jotakin. Siellä häneltä unohtui sekä nikkarin nimi että hänen taloonsa vievä tie. Kun hän kadulla parhaillaan kynsii korvallistaan auttaakseen muistoaan, tulee pari koulupoikaa koulusta. Mies kysyy toiselta, eikö hän tietäisi sanoa sen herran nimeä, joka oli ostanut hänen lautansa, ja missä hän asui. Kuinka minä sen tietäisin? poika vastasi. Mutta toinen oli hiukan sukkelampi ja puuttui puheeseen: En minäkään tiedä, mutta tuossa talossa asuu muuan herra, jolla on iso kirja, nimeltä Kribus krabus; jos hän siitä avaa lehden, jonka nimi on lirum larum lomps, niin siinä on sanottuna, missä mikin asuu koko maailmassa. Näin selittäen hän neuvoi miehen opettajansa kotiin. Mies meni sinne ja kysyi, eikö hän tahtoisi olla hyvä ja ottaa esille kirjaa Kribus krabus. Ja kun opettaja tuokion katseli häntä silmät selällään, hän uudisti pyyntönsä ja teki kait sen vielä kerran, kunnes opettaja sanoi jollekulle sisällä olevalle: der Kerl ist toll [mies on hullu]. Kuultuaan sanan toll mies ei enempää tarvinnut muistaaksensa puusepän nimen, vaan pyysi häntä vielä katsomaan, missä haettavansa asui. Sen hän, kun asiansa perille nyt päästiin, saikin tietää ja läksi matkaan lautakuormineen suuresti vain kummastellen merkillistä kirjaa, jossa kaikki inhimillinen tieto, kuten hän luuli, oli koossa. Fählmann sanoo tosiaan näin tapahtuneen täällä Tartossa, mutta muut väittävät Fählmannin itse sepittäneen jutun, samoin kuin Nervander meillä välisti sepittelee moisia hullunkurisia kertomuksia.

Terveisiä Rouvallesi ja omaisillesi!

Tuus
E. Lönnrot.

Koko Rosenplänteriliä-käynti ja Pernon-matka on nyt täytynyt heittää mielestäni, kun työni on täällä kestänyt näin kauan.

10.

Rehtori Snellmanille.

(Konsepti.)

Tartto, 29 p:nä marraskuuta 1844.

Rakas Veli!

Vaikka muutamia [viikkoja] sitten kirjoitin sinulle, on minun se taas tehtävä sen ilon johdosta, joka minulla äsken oli, kun täällä Tartossa vallan odottamatta tapasin meille kaikille varsin tutun maalaisemme, konsuli von Böninghin Tallinnasta. Hän tuli tänne pari päivää sitten ja matkusti hetki sitten edelleen Liivinmaan sisäosiin, mistä toista tietä palaa Tallinnaan. Tämä kuitenkin on vähemmän tärkeätä kertoa kuin että hän jätti minulle sinulle osotetun tukun, jossa on monenlaisia virolaisia kansankirjasia, jotka on aiottu annettaviksi Kuopion lukion kirjastolle. Samanlaisen tukun hän antoi minulle Porvoon lukion kirjastolle jätettäväksi. Joulu- ja tammikuussa ne kait minun mukanani tulevat perille. Hän lupasi Tallinnaan palattuansa postissa lähettää Kuopion lukiolle hieman toista sataa rahaa sisältävän rahakokoelman, jota varmaankin tervetullutta lahjaa siis siellä voitte odottaa. Olet kaiketi sanomista lukenut hänen edellisistä lahjoituksistaan lukioiden ja muihin kokoelmiin, mutta pitäisipä sinun saada tavata häntä itseänsä ja kuulla, kuinka suuresti hän harrastaa kaikkea isänmaan vastaista vaurastumista. Ehkäpä onkin välttämätöntä, että jonkun aikaa on ollut poissa isänmaasta, jotta oikein voisi panna siihen arvoa ja ottaa osaa sen menestykseen. Vanha sananlasku "Oma maa mansikka, muu maa mustikka", sekin edellyttää, että tulee saada kokea, millaista muualla on. Jos taas ei ole kiintynyt isänmaahan, vaan jättää sen ynnä koko maailman tuuliajolle tai kuten kernaammin sanotaan: "Jumalan haltuun", mikä jälkimäinen saattaa olla kylläkin hyvää, vaikka Jumalaa mielestäni pitäisi vaivata ainoastaan sillä, mihin itse emme kykene, — niin ei kysytä sitä eikä sen tulevaisuutta eikä mitään muuta, mikä ulottuu ihmisen oman maallisen onnen ulko- ja yläpuolelle, jos kohta niin monet kirkonkellon soitot joka päivä muistuttavat, että kaikki tämä on pelkkää tomua. Suo anteeksi, että minä, joka olen neljä kertaa ylioppilasaikanani saarnannut, näin pian taas olen kokonaan eksynyt saarnaamaan. Pikemmin minun pitäisi toivottaa, että kansalaisille tekemääsi kehotusta, antamaan apua Kuopion lukion stipendirahastoa varten, niin paljo kuin suinkin noudatettaisiin. Kun se äsken mainituista lahjoista päättäen näkyy vaikuttaneen maan ulkopuolellekin, en epäile, että se kotimaassakin tulee tai on tullut kuulluksi. Vanha suomalainen sananlasku sanoo: "joka köyhiä holhoo, se on Jumalan apumies", ja tätä voi varsin hyvin sanoa niistäkin, jotka edistävät köyhempien oppilaiden menestymistä oppilaitoksessa, niin että silläkin taholla tie on kaikille avoinna tulla Jumalan avustajaksi eli apurimieheksi.

Böninghin tänne tultua minulla oli ilo taas tavata oman maan mies ja nainen, nimittäin valtioneuvos Wulffert ja hänen rouvansa, jotka kumpikin viime kesänä ovat käyneet Saksassa ja tätä tietä palaavat kotimaahan, Luultavasti hänen matkastansa tulee olemaan seurauksena hyödyllisiä muutoksia rakkaan isänmaamme postilaitoksessa. Sitäpaitsi täällä asuu muuan maalaisemme, översti Ehrenstolpe, jonka luona säännöllisesti joka sunnuntai ja joskus viikollakin olen käynyt. Hän on samannimisen Oulun entisen maaherran poika, ja hänen talonsa on, paitsi vieraanvaraista kohtelua, senkin vuoksi ollut minulle rakas, että siellä puhutaan ruotsiakin. Nyt on juuri sunnuntai-ilta, ja minua on erityisesti pyydetty sinne tulemaan, mutta kun olen kuullut, että sinne tänä iltana tulee koolle suurehko seura aiottuihin tanssijaisiin, ja kun ainoa takkini, ollen jo "emeritus" [= täysinpalvellut] paraiten sopii kotiseinien sisälle (tai joskus pieneen seuraan), olen minäkin päättänyt tehdä samoin ja kirjoittaa sinulle, sen kun voin tehdä paitahihasillani. En enää viivy täällä pitkään, olen näet viikon lopulla aikonut lähteä liikkeelle suoraan Pietarin kautta palatakseni Suomeen. Vielä en tiedä, jalanko kuljen vai ajaen, ja tämä saa riippua kukkaroni varoista, jotka ovat selviävät, kun olen ehtinyt suorittaa kaikki maksuni ja lisäksi ostaa muutamia kirjoja, jotka täytyy ennemmin ostamieni kanssa joka tapauksessa kuljettaa hevosella.

Böninghin kanssa kävin täällä, joku päivä sitten, erään eläkettä nauttivan pastori Brandin luona ja sen jälkeen olen yksin käynyt häntä tervehtimässä. Hän on monta kertaa käynyt Suomessa ja oli kirjoittanut valmiiksi kertomuksen viime matkastaan; sen hän luki meille ääneen. Tämä matka ei kuitenkaan ollut ulottunut Helsinkiä, Porvoota, Loviisaa, Viipuria, Turkua ja Ahvenanmaata ulommaksi. Matkakuvausta oli kylläkin hauska kuulla. [Keskeytyy tähän.]

11.

Tohtori Rabbelle.

Tartto, 3 p:nä joulukuuta 1844.

Rakas Veli!

Jotta et vallan odottamatta tapaisi minua Helsingissä, saan nyt ilmoittaa, että tänä päivänä olen ostanut itselleni ison tavaralaatikon ja myös alkanut siihen panna tavaroitani, lähettääkseni ne erään ajurin mukana kaikki Pietariin. Itse on kuitenkaan ole voinut siihen paneutua, ja kun kukkaroni ei kernaasti salli minun matkustaa postin mukana, eikä mikään ole sen ikävämpää kuin istuminen vuokra-ajurin rattailla, jotka kahdeksan vuorokautta kulkevat käymäjalkaa tuota vähän yli kolmeenkymmeneen peninkulman nousevaa Tarton ja Pietarin väliä —, niin olen aikonut kulkea jalan, ainakin Pietariin. Tämä sitäpaitsi vapauttaa minut toisestakin kulungista, joka olisi välttämätön, jos ajaisin, nimittäin turkkien ostosta.

Valtioneuvos WuIfFertilta, joka Saksan matkaltansa palaten rouvineen joku päivä sitten saapui tänne, saan sanoa sinulle terveisiä. Luultavasti hän kuitenkin on Helsingissä ennenkuin tämä kirje.

Sanakirjalliset kopioimistyöni olen jo niin pitkälle suorittanut, että nyt enää on jäljellä kaksi pienenlaista vihkoa. Kun lisäksi olen aikonut läpikäydä ne jotenkin kiireisesti, toivon ensi lauantaina voivani sanoa Tartolle hyvästi! Jo edeltäkäsin iloitsen siitä osaksi sen tähden, että jokainen askel sen jälkeen vie minut lähemmäksi Helsinkiä, osaksi sen vuoksi, että 8:n viikon istumatyön jälkeen taas pääsen liikkeelle. Juuri ensi lauantaina loppuu passinikin kestoaika uuden ajanluvun mukaan, mutta kun täällä seurataan vanhaa, saan tietysti käyttää hyväkseni 12 päivää. Toivon, ettei Pietarissa huomata tai huomauteta erotusta.

Konsuli von Böningh kävi täällä äsken ja kehotti erästä tuttavaansa, kauppias Werneriä, kaikessa olemaan minulle avulias lähtöhommissani, mistä olen hänelle suuresti kiitollinen, kun minulta itseltäni, perehtymätön kun olen ajuri- ja muihin oloihin, varmaankin päivä tai pari olisi kulunut, ennenkuin olisin saanut kaikki näin hyvään kuntoon kuin nyt.

Oppineiden Seuran sihteeri, tohtori Sachsendahl on pari viikkoa sitten palannut matkaltansa; hän on nuori, hyvin hauska mies, jonka kanssa usein olen käynyt seuran kirjastoa tarkastamassa. Muutamia kaksoiskappaleita harvinaisen-puoleisia kirjoja olen aikaisemmin sieltä saanut lahjaksi, ja tänään sain vielä kaikki 20 vihkoa Rosenplänterin "Beiträge"-julkaisua, josta ei otettu maksua, vaikka tarjosin. Itse teossa tämä olikin hyvä asia, sillä kukkaroni olisi siitä tullut melkein tyhjäksi; Rosenplänter itse näet myy ne 60 paperiruplasta, ja täälläkään niiden hinta luultavasti ei olisi ollut paljoa pienempi. Alkujaan ne maksoivat kokonaista 100 ruplaa, nimittäin 5 ruplaa joka vihko. —

Pian minut kutsutaan teelle, ja tahdon sitä ennen päättää tämän kirjeen, sillä sen jälkeen minun on vieminen se postiin. Varsin oikein olin arvannut teekutsun suhteen, sillä pantuani pisteen edellisen lauseen loppuun, olen nielaissut kolme lasia teetä, ja kun postiaika pian menee umpeen — sitä kestää täällä kello 8:an illalla — lopetan tämän kirjeen, pyytäen sinua tavallisuuden mukulan jakelemaan terveisiä.

Tuus
Elias Lönnrot.

12.

Pastori Sirénille Pietariin.

Tartto, 6 p:nä Joulukuuta 1844.

Rakas Veli!

Viisi kuukautta oleskeltuani osaksi Tartossa, osaksi muilla seuduin Viron- ja Liivinmaata, olen vihdoinkin valmis palaamaan Suomeen. Mutta kun Tallinnasta saamistani tiedoista päättäen sieltä ei enää näin myöhäisenä vuodenaikana voi päästä suoraan meren yli Helsinkiin, on minun pakko palata Pietarin kautta, mikä muuten voi olla hyvinkin hyvä, kun täten saan tavata sinut ja muut sikäläiset tuttavat, mihin minulle ei muuten niin helposti olisi tarjoutunut tilaisuutta. Nyt on asianlaita se, että lähetän tavarani edeltäpäin, kolmeen eri tukkuun pantuina, ja olen neuvonut ajuria jättämään ne sinun luoksesi. Sen vuoksi pyydän, ettet ainoastaan vastaanota niitä, vaan että myös maksat kuljetuslipussa mainitun rahdin, jonka määrää en vielä tiedä. Tämä viimemainittu pyyntö on kyllä ikävä, mutta kun minulle on sanottu paremmaksi että kuljetusmaksu maksetaan vasta siellä, minne tavarat jätetään, on minun täytynyt kääntyä puoleesi, pyytäen, ettet sitä pane pahaksi. Pian kait itse tulen jäljessä ja olen silloin maksava takaisin minun tähteni suorittamasi etumaksun. Syynä siihen, etten tule kimsujeni ja kamsujeni keralla, on se, että olen päättänyt kulkea jalan, sillä ajalla vielä oppiakseni lisää viroa. Koko täällä-oloni ajan on toimenani ollut viron kielen opiskelu, ja aineksien kokoaminen aikomaani suomen, viron, vepsän ja lapin vertailevaa kielioppia varten. Viime aikoina olen Tartossa istuskellut kopioimassa sanakokoelmia, jotka täkäläisellä Oppineiden Seuralla on aiottua uutta viron sanakirjaa varten, jota muuten monta monituista vuotta saisi odotella, ennenkuin se keritään tehdä ja painattaa.

Tervehdi rouvaasi, johon minulla oli kunnia tutustua viime kesänä maisterien kemuissa Helsingissä, ja jos tapaat Sjögrenin, niin vie hänellekin terveisiä, kuten myös virkaveljellesi Zaudtille.

Todellisessa ja hartaassa ystävyydessä olen edelleen

nöyrin palvelijasi Elias Lönnrot.

J.K. Olen kirjoittanut Aejmelaeuksolle Tallinnaan ja pyytänyt häntä hankkimaan minulle 1822:n vuoden "Näddalaleht'eä" sekä lähettänyt takaisin hänen saksan kielioppinsa.

Kirjoittanut Tallinnaan konsuli von Böninghille ja lähettänyt takaisin tukun suomalaisia sanomalehtiä.

13.

Pastori Sirénille.

Kattila, 6 [vanh. luk.] p:nä joulukuuta 1844.

Rakas Veli!

Rohkenin lähettää Tartosta tavarani Sinulle Pietariin. Itse olen jalan kulkenut jäljestä, niin että paraikaa olen pastori Grundströmillä Kattilassa, jonne toissapäivänä tulin. Eilen täällä panin kirjaan koko päivän lauluja vatjalais-eukolta, ja tämä on vielä huomispäiväksi luvannut minulle työtä, niin että vasta ylihuomenna voin jatkaa matkaani täältä Pietariin, jonne luultavasti ensi tiistaina saapunen. Tällä seudulla saattaisi muuten olla paljo kerättävää ja hyödyllistä opittavaa, mutta kun minulla ei missään tapauksessa tällä kertaa ole aikaa tehdä sitä edes likimainkaan perinpohjin, olen päättänyt jonakin kesänä muutamaksi kuukaudeksi taas tulla tänne, mitä myös pastori Grundström on kehottanut minua tekemään. Kun niin pian saan sinut tavata ja kanssasi puhua, voin tähän lopettaa nämä rivit. Tervehdi rouvaasi ja muita tuttavia, jotka mahdollisesti tapaat.

Hartain veljesi
Elias Lönnrot.

14.

Tohtori Rabbelle.

Kattila, 18 p:nä joulukuuta 1844.

Rakas Veli!

Niin pitkälle olen nyt ennättänyt paluumatkallani, että minulla on jäljellä tuskin 10 peninkulmaa Pietariin, jotka milloin tahansa kahdessa päivässä voisin kulkea, hevosella päivässäkin. Mutta täällä olen tavannut vatjalaisia, joiden ohi en mitenkään voi matkustaa, vähän ottamatta selkoa heidän kielestään, ja sen lisäksi olen sattunut poikkeamaan ylen vieraanvaraiseen pappilaan, nimittäin Grundströmin — professori Reinin langon — luo, josta olisi varsin vaikea erota yhden päivän vierailun jälkeen. Tosin passini vanhankin ajanluvun mukaan huomenna menettää voimansa, mutta mainittu pastori Grundström on luvannut antaa minulle pastorinviraston nimessä asiapaperin, sekä panna sen alle kirkon sinetin, ja luulee että sillä varustettuna vaaratta voin tulla Pietariin, kuten itsekkin olen taipuvainen luulemaan, kun Venäjällä vielä pidetään kirkkoa suuressa kunniassa.

Eilen kirjoittelin koko päivän muistiin häälauluja vatjalais-eukon sanelun mukaan. Samat laulut lienee kuitenkin jo ennenkin kirjaan pantu, kun professori Reinillä ja sitäpaitsi akademikko Sjögrenillä on ollut juuri sama eukko luonansa; myös Reguly on häntä laulattanut, mutta häneen eukko ei kuitenkaan kuulu olleen aivan tyytyväinen, vaan lienee sanonut häntä vasten silmiä tyhmäksi, kun hänen tietysti oli vaikea ymmärtää eukon kieltä.

Vaikka jo olen kirjoittanut täyteen monta arkkia — kokonaista 48 palstaa — eukko on vielä luvannut laulaa minulle päivän lisää. Nämä laulut vivahtavat Venäjän- ja Suomen-Karjalan häälauluihin, mutta parhaasta päästä ne ovat omintakeisia. Mitä kieleen tulee, se tuntuu muodostavan väliasteen Venäjän karjalan ja Tarton viron välillä, mutta siinä on kuitenkin useita omituisuuksia, joita mainituista kielistä ei kummastakaan tapaa.

Matkani Tartosta tänne tapahtui ilman vastuksia, vaikka kuljinkin jalan, paitsi 4 viimeistä peninkulmaa Narvasta tänne, jotka ajoin pastori Heleniuksen hevosella, kun hän, kuten sanoi, ei tahtonut ottaa kantaaksensa sitä häpeätä, että olisi antanut minun jalkaisin mennä luotansa, niin kuin minulle muka olisi erityinen kunnia "että nuijakyydillä kulkea pappilasta pappilaan". [Lainausmerkkein väliset sanat suomeksi käsikirjoituksessa.]

Mainittu pastori Helenius, Pöytyän rovastin poika, on tähän asti ollut pastorina Narvassa, mutta on hiljan saanut 8,000 ruplan pitäjän Virossa, 8 peninkulman päässä Tallinnasta. Asiaa erityisemmin ajattelematta hän oli eräänä sunnuntai-iltapäivänä lähtenyt sinne vaalia saarnaamaan, ja seuraavana sunnuntaina sekä herrat että talonpojat yksimielisesti valitsivat hänet pastorikseen, sivuuttaen kolme synnynnäistä virolaista, jotka kaikki niinikään olivat kunnollisia pappeja ja hyviä saarnamiehiä.

Ennenkuin tila käy liian niukaksi, minun on tuotava esiin pääseikka, nimittäin että taas ensi tilassa lähetät minulle 25 hopearuplaa Pietariin. Mutta osota kirje pastori Sirénille, sillä voisi tapahtua ja on luultavaakin, että minun on lähteminen Pietarista, ennenkuin kirjeesi ehtii saapua, minkä vuoksi aion lainata pastori Siréniltä nuo 25 ruplaa hop., jotka hän sitten sinun kirjeestäsi saa takaisin. Vaikka en ottaisikaan lukuun voimansa menettänyttä passia, en kuitenkaan voi kauempaa viipyä Pietarissa, kun siten tänä vuonna kokonaan minulta jäisi joulu viettämättä, mikä olisi perin ikävää. Sillä täällä se on vasta 12 päivää myöhemmin, ja niin pitkään en kuitenkaan voisi odottaa. Sen tähden olen koettava ainakin joulukuun 24:nneksi päiväksi päästä Ståhlbergin luo Viipuriin, vaikka minulla ei olekkaan mitään toivoa saada syödä joulupuuroa sinun luonasi. Tulevaa uutta vuotta kaiketi saan yhdessä sinun kanssasi toivottaa tervetulleeksi. Älä unhota tervehtiä tuttavia, ja ennen kaikkia muita omaisiasi ja sukulaisiasi.

Tuus
Elias Lönnrot.

15.

Nimineuvos von der Hagenille.

(Konsepti; alk. saksaksi.)

[Helsinki, lopulla helmikuuta 1845.]

Olisi ollut velvollisuuteni jo aikoja sitten antaa Teille tietoja paluustani Suomeen ja sitä paitsi monin kerroin lausua Teille vilpittömät kiitokseni, mutta sen täyttämisen olen tullut tähän asti laiminlyöneeksi, osittain taas niskoilleni kasautuneiden muiden tehtävien vuoksi, osaksi sen vaikeuden tähden, jonka saksan kieli minulle yhä vielä tuottaa sekä puheessa että kirjoittaessani. Joka kerta milloin olen kirjottanut jotakin suomalaisille ystävilleni ruotsiksi tai suomeksi, olen toivonut voivani tehdä sen Teillekin, jollei puutteellinen kielen taito olisi minua siitä pidättänyt. Joka päivä olen kuitenkin muistellut miellyttävätä oloani ystävällisessä perheessänne, ja voin vielä aivan totuuden mukaan vakuuttaa, että en missään ole tuntenut paremmin viihtyväni ja että en voi toivoa vastedeskään milloinkaan parempaa.

Koko matkani Tartosta Helsinkiin onnistui hyvin. Lähdettyäni luotanne ja Tartosta marraskuun 27:ntenä [päivämäärät vanhaa lukua] saavuin joulukuun 2:sena Narvaan, jossa en viipynyt kauempaa kuin päivän. Narvasta tulin 40 virstaa Inkerissä asuvain vatjalaisten luo, ja oleskelin siellä joulukuun 12:nteen, vaelsin sitten eteenpäin ja saavuin 15:ntenä Pietariin. Siellä olin tammikuun 2:seen; sitten matkustin Viipurin, Haminan, Loviisan ja Porvoon kautta Helsinkiin, jossa nyt olen jo neljättä viikkoa tulostani. Nyt olen kuitenkin päättänyt lähteä kaupungista ylihuomenna tullakseni kerran perille Kajaaniin yksitoistakuukautisen poissaolon jälkeen taas.

Jollen pian unohtaisi saksan kieltä kokonaan, niin kait pian kirjoitan sieltä toistamiseen Teille. Ottakaa kuitenkin vielä kerta vastaan sydämellisin kiitokseni kaikesta minua kohtaan osottamastanne auliista hyvyydestä, ja viekää ne perille, sitä pyydän, myöskin rouvallenne ja perheellenne. Suurimmaksi osaksi olen niistä mieluisista muistoista, mitä minulla nyt ja epäilemättä vielä kauan on Tartosta, kiitollisuuden velassa Teille, rouvallenne ja perheellenne. Jos olisin jäänyt Hornille asumaan, niin kenties nyt aivan toisin muistelisin Tarttoa.

Sydämellisin tervehdykseni rouvallenne ja lapsillenne. Sulkeutuen Teidän ja perheenne suosiolliseen muistoon pidän, jalosukuinen herra, kunnianani saada edelleen olla

nöyrin palvelijanne [Elias Lönnrot].

Tohtori Bergistä olen puhunut lääkintälaitoksen ylitirehtöörin, valtioneuvos v. Haartman'in kanssa, mutta hän ei luule ulkomaalaisen lääkärin voivan tulla Suomessa oikein tunnetuksi ja sanoo siitä itse kirjoittaneensa hänelle.