XXXIII.

Nero Kreikassa.

Ennenkuin Cineas jätti Roman lähteäkseen Britanniaan, Neron taiteelliset ja tieteelliset taipumukset olivat erinomaisella tavalla virvonneet. Hän oli viettänyt jonkun aikaa osaksi hekumallisissa huveissa osaksi uhkeissa tuumissa keisarikunnan rajojen laventamiseksi, kun yksi seikka tapahtui, joka käänsi kaikki hänen ajatuksensa toiseen suuntaan.

Lähetyskunta toimitettiin Kreikan kaupungeista, joka toi Nerolle voitonseppeleen hänen etevyydestään soittotaiteessa. Ei mikään asia olisi voinut miellyttää häntä enemmän kuin tämä. Se oli odottamaton, ja saatti hänen ylen iloiseksi. Hän vastaan-otti lähettiläät lempeimmillä tervehdyksillä, käski heidän pöytäänsä ja tuhlasi heihin kaikki kunnian-osoitukset, joita hän suinkin voi keksiä. Hän puhui heidän kanssaan omituisella tavallaan taiteesta ja kirjallisuudesta; hän lauloi heille, ja he kuuntelivat ihastuneina ja palkitsivat häntä innokkaimmilla kädentaputuksilla. Kreikkalaisina ja Caesarin vieraina he eivät säästäneet imartelemista, ja heidän hieno hyväilemisensä täytti hänen ilolla. Hän puolestaan ihmetteli heitä heidän kauneuden-tuntonsa tähden, joka saatti heidän ymmärtämään hänen kauniita taidonlahjojansa, ja innoissaan hän laimin löi kaikki muut huvitukset ja kaikki julkiset toimitukset. Kreikkalaiset noudattivat kokonaan hänen taipumustaan ja vaativat viimein vahvasti, että hän kävisi Kreikassa ja antaisi tämän maan asukkaille tilaisuutta kuulla hänen jumalallista ääntänsä, sanoen hänelle, ettei se ollut oikein, että hän piilotti mainiota neroansa semmoisessa maassa kuin Italiassa, jossa ei häntä millään lailla ymmärretty, ja vakuuttaen hänelle, että jos Kreikkalaiset vaan saisivat nähdä hänen ihmeelliset taitonsa, he jakaisivat hänelle korkeimmat palkinnot kaikissa kilpaleikeissä.

Tämmöisen loistavan maineen toivo häikäisi Neroa täydellisesti ja karkoitti kaikki muut asiat hänen ajatuksistaan. Hän päätti lähteä Kreikkaan ja ryhtyi matkansa valmistuksiin. Nämät toimitettiin mitä komeimmalla tavalla. Viisituhatta korkeasukuista nuorukaista, joitten päällikkö Tigellinus oli, määrättiin häntä saattamaan. Näihin yhtyi summattoman suuri joukko kaupungin irstaimmista ja huonoimmista asukkaista. Mutta tämä saatto-armeija ei kantanut aseita; he ottivat vaan mukaansa soittokoneet, että kaikki matkan tarvekalut olisivat yhdenmukaiset. Tuhat vaunua kuljetti ruokavaroja ja hopealla peitetyt muulit vetivät näitä vaunuja. Kaikki hevoset olivat koristetut uhkeimmilla valjailla, ja merkillinen omituisuus tässä prameudessa oli suuri joukko afrikalaisia orjia, kaikki puettuina kauniisin vaatteisin, ja kalliit rannerenkaat käsivarsissa.

Nämät hankkeet veivät jommoisenkin ajan, mutta viimein he nousivat maalle Kreikassa. Nyt he panivat toimeen mitä yrityksen menestymiseen tarvittiin. Kreikan kilpaleikkejä pidettiin ikivanhan tavan mukaan eri vuosina, mutta Nero ei malttanut odottaa niitten säännöllistä vietäntö-aikaa. Hän julistutti sentähden käskyn, että kaikki pidettäisiin hänen käyntinsä aikana, ja että joka paikassa odotettaisiin siksi, kuin hän saapui sinne. Kadehtien niitten mainetta, jotka olivat saaneet palkintoja entisinä vuosisatoina, hän käski, että kaikki heidän kuvapatsaansa hävitettäisiin; hän kutsui kuitenkin kaikki etevimmät silloin elävät taiteiliat kilpailemaan jokaisessa taiteen taikka voimistelun haarassa, olipa runoilemisessa taikka soitannossa taikka juoksemisessa taikka vaunun-ajossa.

Sitten hän aloitti kummallista matkaansa ympäri Kreikkaa, käyden kaupungista kaupunkiin ja antaen kansan ihmetellä itseään. Joka näytännössä pidettiin huolta siitä, että odotetut mieltymys-osoitukset saataisiin. Hänen omat seuralaisensa asetettiin kuunteliain joukkoon muitten suostumus-osoituksia johdattamaan. Eikä suostumus-osoituksia puuttunut. Joka kerta, jolloin keisari astui näkymölle, oli loistava voitto, ja Nero jättäysi täydelleen hetken viehättävään valtaan. Kaikki läsnä-olevat kilpailiat tunnustivat, että maailman hallitsian suurempi nero oli voittanut heidän, ja kun eräs onneton raukka pyrki kilpailemaan Neron kanssa, liktorit veivät hänen pois kaikkien katseliain nähden. Halveksiminen rangaistiin niinkuin maankavallus. Vespasianus sattui kerta olemaan läsnä jossakin tämmöisessä näytännössä ja meni nukuksiin sen kestäessä. Suuttunut keisari ajoi hänen pois hovista, ja hän olisi ehkä saanut surmansa huonon makunsa tähden, jollei Judean sota olisi vaatinut hänen tointansa.

Samalla kuin kansa näin ilmoitti mieltymystänsä, heidän oli vaikea taistella sitä tunnetta vastaan, jolla Kreikkalaiset heti havaitsivat, mitä oli naurun-alaista. He näkivät Neron astuvan esiin ja tavottelevan suositun taiteilian kaikkia temppuja, he näkivät, kuinka hän ponnisti ääntänsä, mullisti silmiänsä, nousi varpailleen, hengähtyi ja vaivasi ruumistansa siksi kuin hänen ennestäänkin punainen ihonsa kävi karmosini- ja purpuraväriseksi. Hän kilpaili kaikissa taidon harjoituksissa; milloin soittoniekkana, milloin murhenäytteliänä, milloin vaunun-ajajana. Vaunun-ajajana hän yhdessä tilaisuudessa noissa suurissa Olympian leikeissä suljahti pois vaunuistaan, ja hänen täytyi jättää ajokertansa kesken. Kuitenkin hän sai palkinnon.

Näin Nero voitti voittonsa, ja Nemean, Python, Isthmon ja Olympian leikkien suuren-arvoiset kunnian-osoitukset annettiin kaikki hänelle. Kaikkiansa hän näytännöillään voitti kahdeksan sataa eri seppeltä. Senati kantoi, niinkuin tavallisesti, kiitos-uhreja jumalille ja teki hänen voittonsa päivät yhteisiksi juhlapäiviksi.

Ei sentään Neronkaan voitonriemu ollut täydellinen. Kesken kaikkia juhlamenoja hänkin toisinaan tunsi syyllisen omantuntonsa soimaukset. Hän kantoi vuosikaudet äitinsä murhan kauheata muistoa, ja tunnusti kerta, että tämän haamu ajoi häntä takaa ja vainosi häntä ruoskinensa, käärmeineen, ikäänkuin joku koston jumalatar. Näitten omantunnon vaivojen vuoksi hän ei juljennut käydä Athenassa, sillä hän tiesi, että hän siellä näkisi noitten kammottavien jumalattarien vanhan temppelin ja tarhan. Ei Spartaakaan hänen käynyt lähestyminen, koska Lykurgon lait erittäin ja ankarasti rankaisivat semmoisia rikoksia kuin hänen. Hän ei uskaltanut käydä Eleusin mysterioita katsomassa, sillä kuuluttaja käski pois kaikki murhamiehet ja vanhempansa surmaajat. Tämmöinen tuskalloinen pelko pidätti häntä juuri niistä paikoista, joihin hänen mielensä etupäässä olisi tehnyt.

Tällä matkalla hänen puolettomuutensa työt olivat varsin suunnattomat, ja hänen vaatimuksiensa tyydyttämistä varten syntyi entistä pahempi sorto Romassa. Ne, jotka hän oli jättänyt poissa ollessaan hallitsemaan, olivat vaan iloissaan, koska heidän oli tilaisuus omaksi hyödykseen harjoittaa tyranniutta. Äärettömät rahasummat koottiin kovimman julmuuden ja kiskomisen kautta, ja Roma näki lakkaamatta ryöstöjä ja verenvuodatuksia. Kaupungin rikkaimmat ja kuuluisimmat miehet määrättiin uhriksi ja käskettiin lähtemään pois — tavallinen käsky näihin aikoihin, jota ei kukaan koskaan rohjennut olla tottelematta. Mutta Neron julmuus ulottui avarammalle kuin vaan Romaan. Hänen rakkautensa Kreikkaa ja kaikkia kreikkalaista kohtaan ei estänyt häntä ollenkaan hänen rakkautensa maata rystämästä. Juuri ne kaupungit, jotka olivat häntä kuunnelleet ja jakaneet mieltymys-osoituksia hänelle, juuri ne tehtiin hänen saaliinhimonsa uhriksi, ja etevimmät asukkaat ajettiin maankulkeuteen taikka murhattiin, jotta sopi anastaa heidän omaisuutensa.

Tällä välin tila Romassa alkoi käydä arveluttavaksi. Kansan mielestä Neron käskyläisten tyranniutta ei käynyt sietäminen; luja ja kiivas murina nousi. Sanansaattajia lähetettiin keisarille, jotka varoittivat häntä asiain laidan vuoksi ja käskivät hänen palata. Mutta uusi tuuma oli tähän aikaan viehättänyt Neroa. Hän aikoi kaivattaa kanavan Korinthon kannaksen poikki. Hän viipyi kauemmin sentähden että tämä työ todella toimitettaisiin ja hän sen kautta saavuttaisi ikuisen kunnian. Tässä vehkeessä ollen hän vielä jatkoi julkisia näytäntöjänsä ja vietti aikansa verisillä tragedioilla todellisessa elämässä ja tekotragedioilla julkisella näkymöllä.

Viimein vaara kuitenkin yltyi joka taholta. Roma oli kapinaan nousemaisillaan. Liekki alkoi levitä muuallekin. Valtionhoitaja Helius lähti pelästyneenä Romasta ja kiirehtien Kreikkaan tuli Neron luo Korinthoon. Kertomus, jonka hän toi tullessaan, esti suorastaan Neroa kauemmin Kreikassa viipymästä, ja tämän täytyi jättää loistavan maineensa kilpatanner, jossa hän oli noin vuoden aikaa oleskellut.

Nero saapui ensiksi Neapoliin ja astui kaupunkiin semmoisella triumfilla, joka sopi tälle ihmeteltävälle nerolle, joka oli saavuttanut niin monta kunniapalkintoa. Muut kaupungit panivat toimeen samanlaisia triumfeja, ja vihdoin kaikki juhlamenot kohosivat korkeimmilleen Romassa. Hänen edessään kulki pitkä juhlaseurue, kantaen niitä seppeleitä ja kukkakiehkuroita, jotka hän oli voittanut, ja pitäen korkealla ilmassa kirjoituksia, jotka julistivat sen suuren Romalaisen mahtavaa neroa, joka oli voittanut kaikki Kreikkalaiset heidän nimen-omaisella alallaan. Kaupunki kaikkui ylistyslauluista ja pyhistä hymneistä Apollon, soitannon ja runouden etevimmän jumalan puoleen. Pitkän juhlaseurueen jälkeen nähtiin ne triumfivaunut, joita Augustus kerta oli käyttänyt. Niissä Nero istui, ja hänen vieressään Diodoros, soittoniekka. Kukkia sirotettiin kaduille keisarin eteen. Pyhiä teuraita kannettiin alttareille, uhrien ja suitsutusten savu nousi ilmaan, ja kaduilla kuului niitten ilon- ja suosion-huudot, jotka koettivat soveliaalla huutamisella soveliaimmalla tavalla tervehtiä tämmöistä voittajaa.

Kesken näitä kaikkia yksi asia täytti Neron harmilla ja vihalla, ja se oli Cineaan poissa-olo. Hän oli odottanut, että tämä olisi ollut ennen muita halullinen seuraamaan häntä Kreikkaan, ottamaan osaa hänen triumfeihinsa ja ihastelemaan hänen taidonlahjojaan. Sen sijaan Cineas ei ollut ensinkään tullut näkyviin eikä edes lähettänyt mitään anteeksipyyntöä. Tämänkaltaisella matkalla Cineas olisi ollut kaikki kaikissa. Se kunnioitus, jota Cineaan mainiot tiedot olivat synnyttäneet Nerossa, vaikutti, että tämä vielä halukkaammin tahtoi, jotta Cineas olisi saapuvilla, ja kartutti hänen suuttumustansa Cineaan poissa-olon vuoksi. Alusta Nero luuli, että Tigellinon kateus oli syypää siihen, ja syytteli tästä lemmittyänsä; mutta jälkimäisen selityksistä hän näki, ettei asian laita ollutkaan semmoinen.

Keskellä Kreikan matkansa huvituksia hän ei ollenkaan kysynyt Cineasta, vaan yhä, aivan viimeisiin asti ajatteli, että Athenalainen saapuisi sinne. Hän luuli vahvasti, että Cineas jäi korkeinta nautintoa vailla, johon hän milloinkaan pystyi, kun hän ei kuullut hänen omaa jumalallista ääntänsä; ja usein, kun kolmenkymmenen-tuhannen ihmisen mieltymys-huudot raikauttivat teateria, hän ajatteli itsekseen: — voi, jospa vaan Cineas olisi täällä!

Mutta kuukausi toisen perästä kului eikä Cineas vielä tullut, ja yhä vaikeammaksi kävi tätä poissa-oloa puollustaa. Alussa Nero ei suuttunut, sillä hän luuli, että Cineas tulisi kylläksi rangaistuksi, kun hän saisi täydelleen tietää, mitä hän oli jäänyt paitsi. Mutta ennen pitkää Nero vihastui ja alkoi vähitellen ajatella, että häntä halveksittiin, siksi kuin tämä ajatus muuttui todelliseksi epäluuloksi, ja epäluulo varttui vakuutukseksi. Nyt hänen vihallaan ei ollut päätä eikä määrää, ja tulinen kostonhimo täytti hänen sielunsa.

Vasta Romaan tultuansa Nero kysyi Cineasta. Silloin hän sai tietää kaikki — että Cineas oli matkustanut Britanniaan ja sitten palaten Labeon kanssa tämän seurassa lähtenyt Judeaan.

Tämä saatti Neron vimman pahimmilleen. Cineas oli tietänyt, että hän oli Kreikassa, vaan kuitenkin mieluisammin lähtenyt Judeaan. Miksi? Tyhjästä uuteliaisuudesta. Ei suinkaan taistelemista varten. Ja hän oli osoittanut itsensä kylmäkiskoiseksi Caesarin neron suhteen. Tämä oli halveksimista, häväistystä. Cineaan täytyi kuolla!

Kaikkein ensimäinen toimi, johon hän ryhtyi, oli se että hän käski vangita Cineaan ja tuoda hänen Romaan tutkittavaksi.

"Hänen täytyy kuolla tällä kertaa", sanoi Nero Tigellinolle. "Minä aion koettaa, eikö voi saada kuolemaa kauheaksi hänellekin."