KOLMAS NÄYTÖS.
Birger Ekmanin kodissa. Vanhanaikaisella hienoudella koristettu huone.
1 kohtaus.
BIRGER. BERGENSTRÅLE. ALLINEN.
B:STRÅLE.
Sanottakoon avioliittokysymyksestä mitä tahansa, kirjoitettakoon siitä romaaneja ja näytelmiä niin, että voisi niiden makulatuurilla kaikki kaupungin saunat lämmittää, niin ei se kysymys sittenkään ole ratkaistu.
ALLINEN.
Avioliittokysymys! Se on hyvin intressanti se, mutta käytännöllisesti ratkaistava. Niin minä ainakin olen päättänyt tehdä.
B:STRÅLE.
Oppia tuntemaan kaikki Helsingin krouvit, hakkailla kaikkia puoli- ja kokovillaisia mamselleja ja sitten—
BIRGER.
Naida se tyttö, joka maksaa velat.
ALLINEN.
Hyi hävytöntä! Sellaista pilaa en olisi luullut sinun laskevan.
B:STRÅLE.
Allinen on idealistinen mies. Tuli 8 vuotta sitten ylioppilaaksi, kulki ensin vanhoissa päällystakeissaan, sillä lyseossa luettiin Iliaadia ja siinä ei puhuta Knapesta, mutta nyt.—Lisäksi hän luki "Puhtauden ihannetta"—lupasi kuolettaa lihansa ja uskoi puhtaaseen ystävyyteen miehen ja naisen välillä.—Silloin Allinen ei vielä tuntenut Helsinkiä.
ALLINEN.
Älä höpise!
B:STRÅLE.
Sinä päätit tulla lääkäriksi, jotta fennopuolueellakin olisi korkeimman sivistyksen edustajia. Sellainenhan lääkärikandidaatti on. Nykyään on hienoa lukea itsensä lääkäriksi ja edullista.—Ja päätit yhdistää esteetillisen maailmankatsantokantasi lääketieteen prinsiipeihin ja luit yhä "Puhtauden ihannetta". Elämäsi suurin tragedia oli, ettet tahtonut tarttua Grotte-myllyyn. Allinen kulutti kaksi kesää ylioppilasajastaan, jolloin hänen olisi pitänyt lukea botaniikkaa— kansanopisto-osakkaitten keräykseen—hakkaili itsensä vähän laihemmaksi kylpylaitoksessa ja tutki maailmaa in effigie.
ALLINEN.
(Nauraa). Hävytön!
B:STRÅLE.
Ja ripitettiin joka syksy erään ystävättärensä edessä—oliko hän syypää siihen rikokseen, josta puhutaan Zolan romaaneissa—ja punastui—siitäkö häpeästä, että tyttö kehtasi sellaista kysyä—vai siitäkö syystä että osasi vielä hävetä pahoja tekojaan. Nyt hän ei edes seuraavana aamuna niitä muista—
ALLINEN.
Sinä olet sika!
B:STRÅLE.
Herra Jumala! Vieläkö täällä peitellään viikunalehdillä—ja ollaan muka lääkäreitä.
BIRGER.
Kuinka sitten kävi Allisen?
B:STRÅLE.
Allinen sai eräänä päivänä nuoruuden ystävättäreltään rukkaset, joita hän jo aikoja sitten oli toivonut, ettei olisi tarvinnut niitä itse antaa, sillä Allinen huomasi, että täytyy löytyä naisessa esteetillisyyttäkin, ei ainoastaan aatetta, ja ystävätär parka oli ruma ja tuli aina rumemmaksi, kun hän innostui, sillä finnit rupesivat punottamaan kasvoissa, ja Allinen pitää ennen kaikkea kauniista ihosta —Allinen sai rukkaset siitä syystä, että oli ollut eräänä iltana appelsiinia ostamassa.
ALLINEN.
Sika!
B:STRÅLE.
Älä huoli! Vähän ajan perästä Allinen ei enää eroittanut indiviidiä— sukupuolesta ja oli tuiki turmeltunut. Nyt hän kelpaisi italialaisen romaanin aiheeksi.
BIRGER.
Ja ystävätär?
B:STRÅLE.
Hän ei suorittanut tutkintoansa paljaalta sieluntuskalta.
ALLINEN.
Sinä olet tosiaankin antanut verrattoman kuvan minusta? Mikä minä vihdoin lienenkään?
B:STRÅLE.
Kultuurikukka.
ALLINEN.
Sinä olet—
B:STRÅLE.
(Nauraa). Lyö vaan, jos haluttaa.
BIRGER.
Meidän nuorten miesten elämä on päin Prinkkalaa. Mitä me olemme! Puoleksi seuran kautta turmeltuneita, puoleksi hullun mielipiteen orjia. —Ihmisen pitää kaikki kokea, lääkärin pitää kaikki kokea, pitää rypeä pääkaupungin kurjimmissa kapakoissa, pitää juoda likaa aina kurkkuun asti, pitää uskoa joka naisesta pahaa, sillä hän on nauttinut niistä, jotka ovat paheeseen harjautuneet, pitää lukea uudenaikaista kirjallisuutta, jossa sankarit ovat tahdottomia, itsekkäitä, nautinnonhimoisia raukkoja, ja pitää itseänsä sääliä, kun ei jaksa enää kauemmin nauttia; se on pessimismi, se on traagillista.
ALLINEN.
Hyvä, Birger!
B:STRÅLE.
Hän on rakastunut. Tyttö kuuluu varmaankin työmiesluokkaan.
BIRGER.
Entä sitten jos olisikin niin?!
B:STRÅLE.
Sitä tyttöä sinä et nai. Älä rakenna uutta Don Juan-systeemiä!
BIRGER.
Sinä!
B:STRÅLE.
Anna minun puhua! Hän on siivo tyttö, hän on ehkä sivistynytkin, käynyt ehkä pari vuotta tyttökoulua—ei niin paljon—mutta hän on hieno tyttö kuitenkin. Häntä ei vietellä—tuohon vanhaan romantilliseen tapaan. Sitä eivät tee muut kuin deekikselle joutuneet juristit, pikkukaupungin herrat ja rautatien virkamiehet.—Anna minun vaan puhua! Sinä olet häneen tutustunut puoleksi sopivalla, puoleksi sopimattomalla tavalla—eiköhän jollain huviretkellä, jossa ollaan tuttavien tuttavia ja sovitaan hyvin, kaikki käy sopivaisuuden rajojen sisäpuolella, paitsi että tytöllä ei ole vanhempia, joiden luona käydään visiitillä perheessä, jossa äiti on tuttava sinun äitisi kanssa, johon ei ilmeenny yhtään henkilöä, jonka sukua ei voida pikkuserkkujen pikkuserkkuihin asti selvittää ja jolle ainakin on yksi yliopiston professori, lääninkamreeri tahi konsuli sukua.
BIRGER.
Jatka, jatka! Minä kuuntelen kuin luennolla.
B:STRÅLE.
Tuo tyttö on haaveileva, on lukenut pari pahaa romaania.—Minä en pidä uudenaikaisista romaaneista, ne ovat huonommat kuin muut, sillä ne ovat kuvastavinaan todellisuutta, vaan ovat päin helkkaria. Olet oppinut pari pahaa fraasia, että elämän pitää elää loppuun asti itsenäisesti, individuaalisesti. Ei se luonnista!
BIRGER.
Jatka jatka—
B:STRÅLE.
Sinä olet tuon tytön kutsunut konserttiin, sinä olet puhunut hänen kanssaan ihmiselämästä, kuinka sinä et tahdo mennä naimisiin, sillä kaikki sinun vertaisesi naiset ovat turhamaisia, kunnianhimoisia, ne pyydystelevät sinua, sillä sinä olet lahjakas, olet hyvää sukuperää, olet tulevaisuuden mies, lääkäri on aina hyvä aviomiehen kandidaatti— ja että sinä—jatkanko—rakastat vain intelligenttejä ja siveitä naisia—
BIRGER.
Sinä Bergenstråle puhut noin. Ja minulle—
B:STRÅLE.
Minä! Sillä minä olen rehellinen mies. Minä olen elänyt pahasti, mutta minä en puhu rakkaudesta sellaisille tytöille, joita ei naida, vaan joita ei myöskään osteta. Minä en voi tarjota vaimolleni suurenmoista rakkautta, mutta minä menen naimisiin sellaisen naisen kanssa, joka on saman maaperän kasvi kuin minä, joka on tottunut ottamaan elämän semmoisenaan kuin se on. Hän ei pyydä muuta rakkautta kuin mitä minä hyvinkasvatettuna, suopeana, pohjaltani hyvin selväpiirteisenä miehenä —mitä tunteisiin tulee—voin hänelle tarjota, sillä minä en ole koskaan liian syvästi likaan tarttunut, ettei se pesussa poistuisi, mutta en liian innokkaasti tartu uusiin aatteisiin, jotka hajottavat ympäristönsä.—Maljasi!
ALLINEN.
Sinä olet ideaalinen lääkäri.
B:STRÅLE.
Minä olen, mikä minä olen. Sinä voisit olla toinen, vaan sinä et ole sekään!
ALLINEN.
Minä!
B:STRÅLE. (Ivaten).
Niin, olethan sinä hyvin siivo suomenmielinen lääkäri—ja isänmaan ystävä—
ALLINEN.
Mitä?
B:STRÅLE.
Minä pidän sinusta. Sinussa on hyväsydämisyyttä pohjalla, mutta muuten sinä olet kuin keskenkäypä olut. Se ei ole rievää eikä se vielä ole käypääkään.
ALLINEN.
Mitä minä!
B:STRÅLE.
Ethän sinä sille mitään voi. Sinä olet vielä keskusporras—et kiveä— et marmoria—mutta sinä Birger sinä olet marmori, joka poreille käy!
BIRGER.
Minä saan häntä rakastaa!
B:STRÅLE.
Et. Sinä et saa häntä rakastaa, jos olet kunnon mies.
BIRGER.
Minä tahdon häntä rakastaa—kuuletko!
B:STRÅLE.
Kyllä. Olet siis etsinyt mahdollisimman parhaan otuksen. Hän on työmiesperheestä. Mutta minä sanon, jätä hänet heti rauhaan, jos sinussa on rahtuakaan enää ihmisyyttä. Ja nyt hyvästi! Minulla on dejuuri Klinikassa ja Allinen—jäätkö? Ole nyt kunnon mies, äläkä aikaansaa ryövärijuttuja. Tämä on vakavaa tämä—eikä leikin laskemista.
BIRGER.
Kiitos!
B:STRÅLE.
Tuletko luokseni myöhemmin?
BIRGER.
Ehkä.
ALLINEN.
Ja siitä Kaivopuistoon menemisestä, tuleeko siitä mitään?
B:STRÅLE.
Sen saamme sitten nähdä. Muista, heittiö, että olet mies tällä kertaa!
(Menevät.)
2 kohtaus.
BIRGER. Sitten LYYLI.
Lyyli (tulee).
BIRGER.
Hyvää päivää Lyyli! Miksi vapiset?
LYYLI.
Minua vähän peloittaa tulla sinun luoksesi. Se tekee minut niin rauhattomaksi. Sinä et sitä ymmärrä! Se on sentään niin alentavaa. Oi minä voisin painaa pääni syvimpään soppeen, jott'ei häpeäni näkyisi. Anna minun erota!
BIRGER.
Ei, Lyyli. Minä rakastan sinua liian paljon.
LYYLI.
Oi jos tietäisit kuinka ikävää ja yksitoikkoista se elämä on ollut, jota minäkin lapsuudestani asti olen saanut viettää! Asua ahtailla pihoilla, joilla talvella on lunta ja pimeää, keväällä märkää, kesällä tomua ja kuumuutta.
Ei koskaan nähdä vehreyttä, ei koskaan nauttia metsästä. Ajatteles kun toisten vanhemmat lähtevät maalle, kun tavarat asetetaan laatikkoihin, kun jokainen tietää: nyt minä pääsen hengittämään ilmaa, ilmaa, ilmaa. Tiedätkö mitä on asua suuren kaupungin ahtaissa kamareissa? Se on tukehtumista. Saa sitten jäädä tänne kuumille katukiville, joilla kaikki näyttävät niin ikävystyneiltä, joilla ei näe kuin kiirehtiviä hikisiä virkamiehiä päivisin ja kärsivän näköisiä työmiehiä iltasin, ja yöllä irstaisuutta ja raakuutta. Uh! Kuinka elämä saattaa olla kauheaa!
BIRGER.
Kerro! Minusta on niin hauskaa kuunnella sinua!
LYYLI.
Pienestä saakka ei kuulla muusta kuin köyhyydestä. Jos halusi makeispalasen lapsena, niin se sanottiin synniksi, jos näet että muilla lapsilla on kelkat ja luistimet, ne ovat kiellettyjä kapineita, sillä sinun isälläsi ei ole varaa. Ah kuinka minä halaisin päästä tuosta pois, raittiiseen ilmaan. Väliin kun minä istuin pienen sauhuavan lampun ääressä ja luin läksyjäni likaisista lainatuista kirjoista, niin minä ajattelin—minä tahdon, minä tahdon tulla joksikin muuksi—minä tahdon päästä kauas tästä ahtaasta komerosta.
BIRGER.
Ja siitäkö olet päässyt?
LYYLI.
Niin sinun kauttasi—
BIRGER.
Minun!
LYYLI.
Sinä olet se, jota minä olen etsinyt.
BIRGER.
Niinkö!
LYYLI.
Ajattele, kun ei minulla ole ollut ketään, jolle olisin voinut puhua, kun kaikki, joka minua on ympäröinnyt, on ollut toista kuin mitä olen haaveillut—
BIRGER.
Ja nyt—
LYYLI.
Minusta on kuin olisi maailma yhtenä kummallisena puutarhana, ja tavallisille silmille se näyttää niin jokapäiväiseltä, mutta jos sitä toisin silmin katselee, niin siinä on jotain niin kaunista, niin kiehtovaa, niin ihanaa kuin tuhansia ja tuhansia silmukoita, jotka välähtelevät kuin hämähäkin verkot auringon paisteessa. Ja metsä on sateenkuurassa ja päivä paistaa ja lintujen laulu soi ja kevät on mielessämme ja kevät on ympärillämme ja rakkautta huokuu koko maa.
BIRGER.
Lyyli!
LYYLI.
Birger!
BIRGER.
Minä rakastan sinua! Minun täytyy, täytyy saada rakastaa sinua, ymmärrätkö!
LYYLI.
Ah Birger!—Älä tee minua onnettomaksi! (Soittoa). Joku soittaa!
BIRGER.
Älä pelkää!
LYYLI.
Toverisi!
BIRGER.
Ei hätää. Minä en avaa.
LYYLI.
Mene katsomaan uutimen välistä!
(Soitetaan uudelleen).
BIRGER.
Toinen kerta.
LYYLI.
Se on joku sinun omaisistasi.
BIRGER.
Eräs nainen. Kuka?
LYYLI.
Äiti!
BIRGER.
Tuonne! (Lyyli piiloon). Hän hakee kai sinua.
LYYLI.
Ah! (katsahtavat toisiinsa).
BIRGER. (Avaa).
3 kohtaus.
SIIVOSKA. Edelliset.
SIIVOSKA.
Oletteko te tohtori Ekman?
BIRGER.
Olen! Olisiko teillä asiaa minulle?
SIIVOSKA.
Kyllä minulla olisi tohtorin kanssa vähän puhumista.
BIRGER.
Istukaa!
SIIVOSKA.
Kiitoksia. Minulla olisi niin paljon puhumista. Tohtori tuntee Lyylin!
BIRGER.
Tunnen kyllä.
SIIVOSKA.
Minä en tahdo tohtorista mitään pahaa uskoa.—Onhan tohtori sivistynyt mies. Mutta nähkääs, tohtori, ei meidän keskuudessamme—meikäläisten täytyy olla niin ankarat—ei uskalla ollenkaan liikahtaa, muuten voi kaikki olla hukassa. Teillähän on rikkautta ja oppia. Te voitte tietää, kuinka pitkälle voi mennä—mutta meikäläinen ei sitä tiedä.
BIRGER.
Mitä tarkoitatte?
SIIVOSKA.
Että jos tohtori seurustelee vertaistensa kanssa, niin tohtori voi tehdä sen ilman, että kukaan sitä moittii—mutta köyhä tyttö—
BIRGER.
Meidän välillämme ei ole mitään sopimatonta ollut. Sen voin teille vakuuttaa.
SIIVOSKA.
Hyvä jos niin on. Ja jos olisi toisin, niin syy olisi teidän. Minä rukoilen teitä, jättäkää Lyyli rauhaan! Älkää edes hienolla tavalla turmelko häntä! Sillä ken pahentaa yhden näistä pienistä, hänelle olisi parempi että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän heitettäisiin meren syvyyteen.
BIRGER.
Minä kunnioitan teidän tytärtänne.
SIIVOSKA.
Mutta himoitsette häntä myös. Ja miksi tapaatte toinen toisenne salassa? Lyyli ei nytkään ole tullut kotia. Minä tulin aamupäivällä maalta. Minulle kirjoitettiin, ettei Lyyli ole koskaan iltaisin kotona. Minun vereni seisahtui—ja tulin kaupunkiin. Minä tiesin, Lyyli on kertonut sen minulle, että hänellä on tuttuja, te olette yksi niistä. Minä tahdoin teiltä kysyä, mitenkä sen asian laita oikein on.
BIRGER.
Minä olen seurustellut Lyylin kanssa. Me olemme käyneet huviretkillä, väliin konserteissa, teaattereissa.
SIIVOSKA.
Mutta nyt sen pitää loppua! Isä ei tiedä vielä asiasta mitään. Horisee vaan, ettei se illalla kotona pysy, mutta hän voi jotain epäillä. Ja sinä päivänä, kun hän sen saisi tietää, että hänen tyttärensä on herrojen kanssa kaupungilla, niin hän löisi tytön kuoliaaksi. Siksi minä tulin teille sanomaan, että teidän seurustelunne Lyylin kanssa täytyy nyt loppua.
BIRGER.
Hyvä!
SIIVOSKA.
Suokaa nyt anteeksi minun suoruuteni, mutta meikäläisten täytyy ottaa asiat aivan niin kuin ne ovat. Ei auta.—Hyvästi.
BIRGER.
Hyvästi!
SIIVOSKA.
Kyllä minä löydän—kyllä minä itsekin oven auki saan. Hyvästi! (Pois).
4 kohtaus.
BIRGER.
(Syleilee Lyyliä).
LYYLI.
Minä en tottele äitiä, en! Minä en voi elää ilman sinua. Minä tulen vaikka salaa sinun luoksesi—kun minä vaan saan sinua rakastaa.
BIRGER.
Äitisi oli tehdä minut ihan hulluksi.
LYYLI.
(Itkien). Oi Birger!
BIRGER.
Älä itke Lyyli! Rakastanhan sinua—rakastanhan sinua—
LYYLI.
Oi Birger! Nyt minä tiedän, että elämäni on mennyttä.
BIRGER.
Ei vielä, lapsirakka! Ei vielä. Maailmassa on paljon, jota sinä et edes aavista, niin paljon kaunista, niin paljon ihanaa!
LYYLI.
Minun elämäni on mennyttä näinkin vähästä.—Nyt olen kuin kaikki muut.
*Esirippu.*