IV. LISÄSUOMENNOKSIA.
Jos vain minä muuttaa saisin.
Oih, kuin sopimattomaksi
Ihmislapsi luotu on:
Neljän jalan sijaan kaksi;
Noin on käydä mahdoton.
Vanteet vahvat vaatis maha
Ynnä tinakerroksen,
Jott'ei juomat oivat pahaa
Tekis koko laitoksen.
Suunkin pieleen tarvittaisi
Suppilo niin sievä, niin,
Josta juomat juosta saisi
Päivin, öinkin sisuksiin.
Nenä — tuo on tosi sana —
Toisin olla tulis sen:
Tulis saada kansi, hana,
Lukko kanssa avaimen.
Torven kallon korkein töyry
Sietäis edes pienenkin,
Jotta pääsis juomain höyry,
Ulkoisihin pilvihin.
Muutokset nuo tarvittaisiin,
Sitte syntyis ihminen.
Jos vain minä muuttaa saisin,
Kyllä muuttaisinkin sen.
Valtiopäivämiehillemme.
Tuo mielet julki sä valtiaalle,
Tuo julki, mikä on tarvis maalle,
Ja mitä kansasi halajaa!
Tuo julki miettehet sydämestä!
Imarrus, juonet ei sua saa estää.
Rakasta totta ja oikeaa.
Sä kumppaneillesi kerro siellä,
Ett' yhteiskunnass' on vaaraa vielä,
Vaikk' onkin rauha nyt ulkoinen.
Vaan rauha on kuni linnan vangin
Tai sen, mi suuss' on jo kuolemankin,
Ja aika aivan on murheinen.
Ah, synti maatamme häviitääpi,
Ja kahleet juoppous kiinnittääpi
"Vapaiden" miehien käsihin.
Ja perhe kulkevi kruunun sarkaa.
Parempi neekeriorja parka
Kuin vaimo, lapsetkin juomarin.
Pois, viinaherra, jo polttamasta!
Sä omaatuntoas älä lastaa!
Sä poltat kansasi ytimen.
Teostas kurja on voitto sulle;
Vaan heräämähän jo kansa tullee,
Kuumeesta kohmelon selviten.
Jos viinan virta saa vielä juosta,
Niin kaikki hyvä jo haihtuu tuosta,
Kirous vain osanamme on.
Siis, edustaja, nyt aikanansa
Tuo rutto poistaos! muutoin kansa
Saa osalleen ihan turmion.
Sä turhuus tullaa ja paheet poista!
Elatuskeinoja auta, joista
Kansamme saa elintarpehet.
Teollisuus sekä kauppa nosta,
Rikokset ansion mukaan kosta:
Ne ansaitsee lujat sitehet.
Ei ainoastansa varkaat pienet,
Vaan "herrat", jotka on paljon vieneet,
Myös rangaiskoon sama laki maan.
Esimies kun uskollinen on vainen,
Niin myöskään ei riko alammainen:
Kulkeehan vaunut kuin johdetaan.
Harrastus ylevän miehen onkin
Lastensa hyöty ja puolisonkin
Ja kansaa varjella vaaroistaan.
Pyrintö meillä on onni maamme;
Viisaasti tuota me turvatkaamme!
Suojelkoon Jumala Suomenmaata!
Suomen äideille.
Äiti, Sylissäsi hoidat toivoa sä isänmaan.
Kuihtuuko se vaiko valoon puhkeaako kukkimaan?
Vastaa itse! Heikko taimi taipuu kuten taivuttaa.
Ensimmäiset vaikutukset lapsi huuliltasi saa.
Äidit! Teitä kohden katsoo ynnä kysyy isänmaa:
"Juoppoutta vastustamaan apuako teiltä saa?
Myrkkyjuomat lasten hyväks saatatteko jättää pois?
Eikö armaat äidit noita itseltänsä kieltää vois?"
Sanotteko: "Suomalainen ei ol' orja ollutkaan;
Siksi omat kahleet poistaa hänen tulee jaloistaan?"
Lapset lähteen luoko viette katselemaan muotoaan,
Lainehessa lapsen kasvot hymyilevät huomaamaan?
Käskettekö poikienne juomaan siitä juomasta,
Josta Luojan kuva päilyy niinkuin lähteen kalvosta;
Kiellättekö koskemasta lasiin, joka poistaapi
Miehen ihanteen ja kirkkaan sielun peilin särkeepi?
Vihittekö heidät taistoon vastaan pahaa, syntiä?
Niin on viinan puoltajilta miekka pois: he häviää. —
Äidit! Teidän sylissänne miljoonien onni on.
Tahdotteko jättää heille kiitollisen muistelon?
Sulkekaa siis kallis koti siltä korpiviinalta,
Joka myrkkyjuomin saapuu, vieden ruusut poskilta!
Vihkikää jo kehdossansa pienoisenne sotahan,
Vapauden suureen sotaan natsiireina Jumalan!
Minkä puolesta sodimme?
Sun puolestas, orja, me sodimme,
Sun sielusi myyt sinä paheelle,
Mi onnea milloinkaan ei tuo,
Vaan ennenaikaisen haudan luo.
Sua puollamme, äiti ja puoliso,
Kun miehesi petti ja ryösti sun jo.
Sun tuskas ja kyyneles tunnemme me
Ja pelastaa sinut mielimme.
Teit' autamme, itkevät pienoiset,
Kun päivänne niin ovat murheiset,
Kapakassa kun kaikk' isä tuhlaa vaan,
Ilon löytää siellä, on kuin kotonaan.
Teit' autamme, joilla ei viel' olekkaan
Himo polttava ainoa aarre vaan;
Puhtaana mielenne olkohon,
niin ett'ei kuuluisi: "myöhäistä on!"
Isänmaan, kodin puolesta sodimme,
Ihanampaa päivää vartoomme,
Min sätehin poistuu synkeä yö,
Joka leimansa kolkon kaikkihin lyö.
Raittiusväelle.
Sun uljuutes on raudasta,
Aseesi rakkaudesta,
Ja tarkoitukses korkea
On elinorjuudesta
Katalat raukat pelastaa,
Sydämet, mielet irroittaa
Himojen vallan alta.
Rannoilta Ruijan jäätyneen
Sä Toivonniemeen saakka
Kotiinsa kanat eksyneen,
Huojennat huolten taakkaa;
Sä Pohjolassa vapaassa
Ja palmuin maassa kuumassa
Levität lippus laajan.
Sä pyyhit monta kyyneltä,
Mont' autat hukkumasta,
Hädästä päästät äitejä,
Kuolosta monta lasta.
Nuoruuden punaan takaisin
Saa monet kasvot valjutkin
Sun rakkautes voima.
Monelle loit sä uuden maan,
Soit uuden riemun maistaa;
Paennut taivas uudestaan
Taas saapuu, päivä paistaa,
Miss' epätoivolta jo on
Elämä saanut suutelon,
Vihitty kuolemalle.
Käy, joukko uljas, eteenpäin,
Hävitä himoin valta!
Myös etuluuloin tomut näin
Puhdista kaikkialta!
Käy avuksi, kuin ajan puu
Lahonnut sortuu, kukistuu
Pois edistyksen tieltä!
Siis poista piittaamattomuus,
Pilkasta huolimatta!
Kas! Kerran koittaa kevät uus,
Siis sodi sortumatta.
Niin vaivas kukkaan puhkeaa,
Ja tuomionsa kurjuus saa:
Sen nielee hyveen voitto.
Ota minut kokonaan!
Haltuhusi, Herra taivaan,
Ota minut kokonaan,
Penseys ja kylmyys saata
Eloks, tuleks muuttumaan!
Ota sydän kokonansa,
Ett'ei tästä lähtien
Siellä yhtään paikkaa saisi
Maailma ja rakkaus sen!
Ota tahtoni ja muuta
Sinun tahtos mukaan tuo;
Mitäkin jos mua kohtais,
Tahdokseni tahtos suo!
Ota kieli! Nimestäsi
Suo mun laulaa, puhua,
Leväten Sun luonas niinkuin
Lapsi äidin povella!
Ota kädet! Teko niiden
Kelvollinen olkohon
Sulle! vaikka maailmalle
Tuo on kehno, kelvoton.
Ota jalkanikin! Niitä
Tahtos tietä juoksemaan
Opeta ja asioillas
Mieles mukaan kulkemaan!
Ota hetket haihtuvaiset,
Jotka annat armostas!
Niidenkin suo näyttää, että
Olen aina omanas!
Rakkauten' ota! Sua
Rakastamaan opeta,
Kun Sä iki rakkaudella
Hoidat, holhoot minua!
Henken' ota haltuus! Suo sen
Henkes kanssa todistaa,
Että olen perillises,
Joka luonas osan saa.
Tähän asti.
Kun riemumielin muistat, kuinka Herra
On uskollinen ollut sinullen,
Niin lailla Samuelin Mitspan luona
Voit kirjoittaa tuon vanhan lausehen:
"Mua tähän asti auttanut on Herra,
Läsn' ollut, vaikk'en ole huomannut,
Siunannut, miten yksinään Hän siunaa
Ja antamansa kuorman kantanut."
Niin, tähän asti on Hän kanssas ollut,
Vaikk' ain' ei ole nähnyt jälkiään.
Hän tähän asti kolkkoin paikkain halki
On kantanut sun armosylissään
Ja rakastanut sua äidin lailla
Ja kaikki tarpees sulle antanut
Ja kallionkin vettä juosta suonut,
Merenkin halki tiesi raivannut.
Tuo tähän asti uskoville myöskin
Eteenpäin lupauksen kätkeepi:
Kuin tähän asti, niin Hän holhoo vielä,
Hän sama eilen, tänään, ijäti.
Jo paljon olet saanut, mutta eikö
Herralla lienee vielä varoja?
Lieneekö mikään liian suuri Hälle,
Jok' itsens antaa tavaroinensa?
Siis juoskoon Herran hyvyys uusin virroin
Kotiisi, sydämesi sisällen,
Ja suokoon sulle Herra, mitä pyydät,
Ja vielä paljo muuta yli sen,
Siks että kerran jälleen — miten nytkin,
Vaan silloin satamassa autuuden —,
Saat laulaa: "Tähän asti Herra auttoi,
Ylistys, kiitos Herran nimellen!"