PILARUNOJA.
Kas sitä lajia kaljaa!
Nyt juomme veljenmaljaa. —
Vaan katsos tuota veikkoa,
Se kaatui kuperkeikkoa!
N:o 1.
Möhösen muorin saunamatka.
Möhösen muori uudelleen
Jo huusi saunapiialleen:
"Joudu nyt Kaisa vähän,
Lähdemme kylpemähän!"
Möhönen oli juoppomies,
Myös vaimonsa tuon keinon ties,
Hän viinaa varasteli
Ja salaa nautiskeli.
Nyt Möhönen taas viinaa toi,
Myös muori samaan tapaan joi
Ja tuli humalahan,
Nyt tahtoi vihtomahan.
Valmiiksi tyttö saunan ties',
Sai lyhdyn ja nyt otsa hiess'
Juoppoa johdatteli,
Pystyssä pysytteli.
Näin saunaa kohden koitettiin,
Muorista tyttö piti kiinn',
Hoiteli horjuvaista
Möhösen hempukaista.
Saunahan täten tultuaan,
Nyt akka, kupin saatuaan,
Hän vettä viskaeli,
Löylyä paiskaeli.
Vaan pahoin muori hairahtui,
Hän väärään nurkkaan osaantui,
Heitteli vettä — minne? —
Nurkkahan tyhjään sinne.
Siis kihinää ei ensinkään.
"Noh! — kuinka laita lieneekään?"
Hän heitti toisen erän
Ja kerta kerran perään.
Ääneti seisoi tyttö vaan
Ja pidätteli nauruaan,
Nähdessään mikä vuoksi
Nurkasta ales juoksi.
Jo viimein akka tiuskaisee:
"Kiuas ei lainkaan kihise,
Ei vaikka saavin kaatais,
Täältäkö löyly saatais!?"
"Voi sentään sua pöllöpää!
Mimmoista saunaa nyt on tää? —
Tuossa on naappu — paiskaa!
Löylyä heitä, laiska!"
Vaan tyttö tähän vastas näin:
"Emäntä kulta — nurinpäin
On koko asiamme,
Hukassa humalamme.
Katsokaa! — tyhjä nurkka vaan,
Kiuas on mennyt menojaan,
Voi raukat löylyämme,
Poloiset päiviämme!"
Jo tähysteli akkakin.
"Kas — seinäänkö mä heitinkin?
Peikko on kiukaan vienyt,
Sitä en minä tiennyt."
Hän syrjään astui, hoipersi,
Pelolla sanoi, sopersi:
"Lähdetään kotiin, — täällä
On peikot vallan päällä!"
Vaan tyttö vastaeli näin:
"Katsokaa tänne taaksepäin!
Täällä on joku rymy."
Ja (huulillansa hymy)
Hän heitti vettä vareesen,
Ja höyry huokui huoneesen,
Jo kivet pamahteli
Ja löyly lehotteli.
Nyt akka oli ihmeissään,
Ei huomannut hän virhettään
Vaan kovin kummasteli,
Jo viimein lausueli:
"Sun kanssas täällä olkoon hiis',
Mä löylyllesi annan viis',
Sä koska silmät käännät
Ja nurin kaikki väännät!"
Hän kovin alkoi pelkäämään,
Ja läksi kotiin pötkimään,
Vaan sattui surun seikka:
Hän kaatui kuperkeikkaa.
Pelkonsa tuosta kiihtyi vaan,
Hän nousi, riensi uudestaan,
Vaan kaatui toisen erän
Ja kerta kerran perään.
Vaan tyttö huusi saunastaan:
"Hoi mamma! juoskaa hyvin vaan!
Kovin on kiiru teillä,
Jo peikot kintereillä."
Ja akka pani parastaan,
Hän ähkyi, puhkui kiiruussaan,
Vaan roiskis! — taasen kaatui,
Kurahan kurja maatui.
Katsokaa! — minkä näköinen
Nyt on tuo muori Möhönen,
Kurassa hameet, liina!
Voi sentään sitä viinaa!
Se naisetkin saa hulluiksi,
Saa viisaat toisten nauruksi,
Se väärään viepi uraan
Ja viimein kaataa kuraan.
N:o 2.
Possilan kylmä kylpy.
Anttipossin huvilassa
Onpi olut-tupa.
Siellä ollaan humalassa,
Ai, kun siell' on hupaa!
Sinne lähti Hutikainen,
Vanha juomaratti,
Kanssaan Jussi Jöröläinen
Sekä Renttumatti.
Aisti ei voi ajatella
Sitä suloisuutta,
Jota saivat nautiskella
Joka hetki uutta.
Siinä pullot olvinensa,
Siinä lasit, — kortit!
Tuntui jo kuin aukenisi
Paratiisin portit.
Miehet iki iloissansa
Maistelivat kaljaa,
Jopa rati-riemuissansa
Joivat veljenmaljaa.
Matti soitti, — säkkipeli
Suloisesti kaikui,
Voi kuin hauskaa! — "rakas veli"
Riemulaulut raikui.
Ken ei antais rahojansa
Päästäksensä tähän?
Ken ei joskus iloksensa
Olutta jois vähän? —
* * *
Mutta Jussi Jöröläinen
Kaatui penkin alle, —
Miksi niin? — ja Hutikainen
Vaipui laattialle.
Renttumatti yksinänsä
Ulos tallukoitsi,
"Kinnaspeli" kädessänsä
Mennä hoiperoitsi.
Talvisuoja talon luoksi
Järven oli tehnyt,
Tuota nyt ei (juonnin vuoksi)
Renttumatti nähnyt.
Äkisti hän liukkahalta
Kaatui kylmään veteen,
Pää vaan näkyi pinnan alta,
Tosi tuli eteen.
Sinne meni renttulainen,
Siellä Matti rämää,
Kiroten ja kummastellen:
"Helvettikö tämä?"
Eräs ohikulkevainen
Huusi hälle vielä:
"Lienet Possin saunalainen,
Kylvö siis vaan siellä!
Se on sulle tarpeellista,
Tiedän myöskin varmaan,
Että sait sä Possilasta
Saunaryypyn armaan."
Matti aikoi tulisesti
Saavuttaa tuon miehen,
Mutta liukas pohja esti,
Taas löi Matti siihen.
"Tuhat tulimmaista sentään!"
Märkänä kuin katti,
"Eikö enää auta kenkään?"
Huusi Renttumatti.
Silloin Jussi Jöröläinen
Nousi penkin alta,
Myöskin Heikki Hutikainen
Virkos laattialta.
Nuopa riensi auttamahan
Toveriaan tupaan,
Matti raukkaa ohjaamahan
Juomaseuraan hupaan.
Mutta kävi kamalasti,
Hekin kaatui, — minne?
Samaan lammiin korviin asti,
Jäitten joukkoon sinne.
Siellä herrat mulikoitsi
Toinen toisen päällä,
Kaikki kolme pulikoitsi
Talvisella säällä.
Yksi siellä roiskinalla
Kaatuili ja nousi,
Toinen koitti konttaamalla,
Kolmas käsin sousi.
Kirous ja "hui, ui!" "hui, jee!"
Kuului kaikkialle,
Viimein toki pääsivät he
Taasen "mannermaalle".
Mutta mimmoinen nyt onkaan
Matin "säkkipeli"?
Se kuin paloruisku nyt vaan
Vettä purskueli.
Vaatteistansa vesi valui,
Saappaat sitte? — — Hirmu!
Ne nyt molskottelivat kuin
Pöllön muorin kirnu…
Ken ei antais rahojansa
Päästäksensä tähän?
Ken ei joskus iloksensa
Olutta jois vähän? —
N:o 3.
Toppisen kaljatynnyri.
(Tosi tapaus.)
"Oi Tuomo kulta, älä juo!
Tuot' oltta enää kotiin tuo,
Se kulta vie vaan rahaa,
Ja tuottaa monta pahaa."
Noin lausui eukko Toppinen,
Rakkaalle Tuomo pojalleen
Ja koetti häntä kääntää,
Pahasta poijes vääntää.
Vaan Tuomo tähän vastas näin:
"Ei mamma kulta, se käy päin,
Tuo olut, tehtaan tuoma,
On kaikkein lempijuoma."
"Olkoonpa!" vastas eukko vaan,
"Se jätetään nyt kokonaan,
Miks tahdot olutmaljaa,
Kun mull' on hyvää kaljaa?"
Vaan tuost' ol' Tuomo vihoissaan,
Hän mietiskeli yhä vaan
Tuot' tynnyriä tuolla
Kellarin nurkkapuolla.
Jo muisti mutkan: "Teenpä niin."
Hän hiljaa hiipi kellariin,
Ja virtana kuin vuoksi
Nyt kalja maahan juoksi.
Tuon työnsä tyhmän tehtyään,
Hän haki, huusi äitiään:
"Tuokaa nyt mamma kaljaa!
Jo jääköön 'olutmalja'."
Nyt oli eukko mielissään
Hän riensi tuoppi kädessään,
Ja väänsi iloissansa
Tynnyrinuppiansa.
Vaan "herran pojat!" huusi hän,
Ja yhtehen löi käsiään:
"Tää onpi ihme suuri!
Tynnyri tyhjä juuri!"
"No oltta! ärjyi Tuomo vaan,
Koska ei kaljaa olekkaan!
Siis täytyy oltta tuoda,
Pitäähän jotain juoda."
Näin teki Tuomo Toppinen,
Saadakseen oltta, poloinen,
Vaan palkakseen hän vainen
Sai juopporentun maineen.
Se, ken on hyväoppinen,
Ei tee kuin Tuomo Toppinen,
Vaan opin ottaa tästä
Toppisen elämästä.
N:o 4.
Miten räätäli paransi tautia.
(Tosi tapaus.)
"Ai, ai, kun päätä porottaa,
Mua lentsu-tauti kolottaa",
Voivotti Matti Mäntynen,
Valitti tuota langolleen.
Lankonsa tuohon vastas' vaan:
"Käy meille vähän troppaamaan,
Viinaakin mulla vähän ois,
Se taudin kyllä ajaa pois."
Lankonsa luona oltuaan
Ja viidet "punssit" juotuaan,
Hän kotiin lähti koittamaan
Taas takkiansa neulomaan.
Vaan miten nyt lie ollutkaan,
Kun työ ei käynyt ollenkaan,
Lanka löi solmun etehen,
Ja neula pisti kätehen.
"Tuo tauti häijy kiusaa vaan,
Troppia lisää tarvitaan",
Tiuskaisi ukko äreissään,
Ja heitti sakset kädestään.
Hän viinaa lähti hakemaan,
Ja onnistuikin toimessaan.
Hän pois nyt ajoi tautia,
Siis paljon täytyi nauttia.
Ehtoolla kotiin tultuaan
Hän horjui, hak' vaimoaan,
Vaan kun ei tuota löytänyt,
Hän laattialle laski nyt.
Hän siinä suri surujaan
Ja itkeskeli iloaan,
Kun tauti kovin kolotti,
Vaan viina mielen iloitti.
Ah! kova oli ottelu,
Viinan ja taudin taistelu,
Hermoja tauti heikonsi,
Vaan viina voimat enensi.
Kun niin hän siinä käänteli,
Itseään maassa väänteli,
Hän kovin kolhas silmänsä,
Terävään puuhun pimeissä.
Nyt naurettava alkoi työ:
"Ken paholainen mua lyö",
Ärjäsi ukko unissaan
Ja hyppäs' pystyyn vihoissaan.
Hän luuli jonkun lyöneen sen,
Siis raivosi hän kiroten,
Sai karmituolin käteensä,
Ja alkoi lyödä eteensä.
Voi merkillistä myllyä,
Mestari huusi hyllyä,
Ja minne tuoli sattuikaan,
Kaikk' kolhi pirstaleiksi vaan.
Selkäänsä sai nyt muorikin,
Kunnekka itse tuolikin
Pirstoiksi särkyi kädessään,
Ja kappaleet vaan edessään.
* * *
Kuunvalo oli himmeä,
Huoneessa puolipimeä,
Kuitenkin siinä näkyi nyt,
Mitä hän oli kyhännyt:
Sekaisin puurot, perunat,
Sallatit, sillit, silakat,
Ei mitään enää "koosia",
Voi surullista "soosia".
Hän haki joka nurkan nyt,
Vaan ketään kun ei löytänyt,
Jo alkoi ukko pelkäämään
Ja piti pakoon pötkimän.
Vaan ovi kun ei auennut,
Sen vaimo oli lukinnut,
Niin kauhu kiihtyi yhä vaan,
Ja äijä alkoi huutamaan:
"Voi voi! — miss' olla mahdankaan!
Mä pelkään! tulkaa auttamaan!
Voi! missä vaimonikin lie!
Mun pahat henget varmaan vie."
Vaan vaimo pysyi lymyssään,
Ja oppipoika ihmeissään
Tirkisti salaa nurkastaan:
"Mikä nyt enää riivaakaan?"
Kun apua ei tullutkaan,
Ei auentunut ovikaan,
Hän permantoon taas rojahti,
Ja siihen sitte nukahti.
* * *
Kun aamu armas valkeni,
Ja räätäli taas selkeni,
Ai, ai, kun päätä porotti,
Nyt joka jäsen kolotti.
"Jos saisin tohtorin nyt vaan,"
Huokaili ukko huolissaan,
Hän raukka pohti, punotti,
Ähkyili, yski, hengotti.
"Hui hai! juo viinaa hyvin vain,"
Vastasi vaimo vihoissaan,
"Juo viinaa! — Ota troppia!
Saa muutkin lääkeoppia."
"Aiaih! kun kovin kolottaa,
Se joka paikkaa porottaa,"
Ruikutti mestar' Mäntynen.
Ah! aika oli suruinen.
N:o 5.
Käynti Hölmölässä, eli juoppomiehen koti.
Kerran tuolla Hölmölässä
Kuljin Kurakoskeen päin,
Olin siellä Pöllölässä,
Kerron mitä siellä näin.
Huoneet ovat kaikkialla
Risat, rasat, riutuneet,
Hirsiä on kartanolla
Mutta siihen mädänneet.
Lähellä on Hölmöjoki,
Siinä kuohuu koskikin,
Mutta mustat on kun noki
Penkit, punkat, pöydätkin.
Kirjoja mull' oli. Niitä
Tarjosin mä heillekin:
Mutta Pöllön muori siitä
Sanoi: "Mitä … meillekin!"
"Meill' on niitä liiaksikin,
On vaikk' antaa sullekin;
Yks' on tuolla kaapissakin,
Missä kaikki lieneekin?
"Toimeen tulen ilman noita,
Olen talon pitänyt,
Ilman herrain höpinöitä
Olen täksi elänyt."
* * *
Pöllö tuli markkinoilta.
Kuinka hänen laitans on?
Tulee tallustellen noilta,
Horjuu ja on lakiton.
"Huonon reisun tuo taas teki"
(Alkoi akka taasenkin)
"Poiss' on hevonen ja reki,
Poissa varmaan rahatkin.
"Kädet kohmettuneet jäässä,
Missä lienee lakkikin? —
Mutta värkkiä on päässä,
Povessa on pullokin."
"Tulkoon tänne vaikka viisi!"
(Alkoi äijä vääntämään)
Tulkoon vaikka itse hiisi!
Nyt en pelkää ketäkään.
"Täss' on, pojat, Pöllön ukko,
Hölmölässä viisain mies,
Vaan tuo ämmä, riikinkukko,
Seiliin kelpais kukaties.
"Malja! meidän markkinoilta;
Näetkö, mull' on viinaakin!
Ämmäkös vaan ryypyn ottaa?
Liitte, liitte mullekin."
Seikoissa nyt seuraavissa
Sanat eivät riitä, ei:
Akka niinkuin villikissa
Ukkoparan pullon vei.
Itkenkö mä vaiko nauran
Pöllöparkaa? Juuri kuin
Piti tuloryyppy saaman,
Jäikin äijä tyhjin suin.
Mutta leukanalkutukset
Alkoi tuosta tulvailla,
Sitte korvain kalkutukset,
Tappelua, tohinaa.
Pöllö potki, pytyt kieri,
Pulloaan ei saanut vaan,
Vakaa vaimo, vankka muori,
Säilytteli saalistaan.
Viimein äijä harmissansa
Kojuhunsa koikahti
Luki kostosanoansa,
Siihen sitte nukahti.
* * *
Mutta mummo kuultuansa
Ukon kovin kuorsaavan,
Läksi hänkin puolestansa
Herkkuunsa hakemaan.
Pian löysi, haisti, maisti,
Virvoitteli voimia,
Pian virtas akan aisti;
Tuopa tuotti toimia:
Pullon pisti povehensa,
Alkoi voita kirnuta,
Rynkytteli riemuissansa,
mutta, — voipa hirmua!
Pullo putos povestansa,
Loiskis! — kirnuun luikahti,
Sinne meni menoansa,
Alle piimän puikahti.
Muija haki hartahasti
Pudonnutta pulloaan,
Käsin olkapäähän asti
Kouraeli kirnuaan.
"Eipä mennyt rikki sentään,"
Huusi iloisesti vain.
"Kyllä sulle paikan näytän,
Kosk' et pysy povessain."
Maistoi kerran, kohta toisen,
Pulputteli pullostaan,
Pisti pian pullon moisen
Poskehensa kerrassaan.
Nytpä kuohui kirnu kurja,
Koskena se kohisi,
Muori mänttäsi kuin hurja.
Vaahdoten voi sohisi.
Viimein viina voiton voitti,
Akka kaatui, keikahti,
Tarttui kirnuun, ylös koitti,
Siihen sekin luikahti.
Siihen Pöllön muori kaatui,
Siihen piimät pirisi,
Siihen voi ja maito maatui,
Kirnu kieri kolisi.
Päivä päättyi, kirnumiset,
Kaikki oli levossa,
Ainoasti kuorsaamiset
Kuului Pöllön talossa.
Permannolla piimän päällä
Vankka vaimo kuorsaili,
Ukko sängyssänsä siellä
Vaimoansa vastaili.
N:o 6.
Teeliemikö vai viina?
(Kaikuja Sampolasta.)
Kas Sampolassa tuolla
On hauskaa joka puolla,
Liikettä, helua:
Kun Sampo käypi, kyhää,
Ja kultaa karttuu yhä,
Oi, siell' on iloa!
Vaan katso! — kaikkialla
Puhutaan nauramalla
Tuot' seikkaa Sammossa:
Ei kahvia sais juoda,
Ei edes teetä suoda
Raittiustalossa.
Ah! miten monet kerrat
Nuo Sampolankin herrat,
Järjestys-miehetkin,
Vapaasti ovat juoneet
Ja rahvaallekin suoneet
Olutta, viinaakin!
Ja siitä syystä juuri
On rauhattomuus suuri
Maanteillä, majoilla,
Tohinat tappelukset,
Pahimmat puukotukset
Kaduilla, kujilla.
He kuitenkaan ei vielä
Näy käsittäneen siellä,
Kumpainen päihdyttää:
Teeliemikö vai viina —
Kas sepä päätä piinaa
Ja mielet jännittää.
Vaan viimein luuli, tiesi
Arvoisa herrasmiesi,
Mi saattaa humalaan:
Kas: "Tee ja kahvi kulta,
Ne käskyn saavat multa
Marssia manalaan."
Niin sanoi hän ja läksi
Nyt käymään edemmäksi
Raittiusjuhlahan,
Siell' lausui tuttaville,
Isänmaan ystäville:
"Hoi pojat, kuulkaahan!
"Teen tiettäväksi teille,
Mi parahin on meille,
Mi viepi voittohon:
En muuta näette pyydä,
Vaan: Teetä ei saa myydä,
Se tuottaa turmion.
"Ja kun on pääsy vapaa,
Niin, näyttäkääs, sillä tapaa
Saa kansaa enemmän.
Kunniavierahaksi
Myös poliisia kaksi
Mä tänne lähetän."
Vaan nytpä alkoi tuosta
Väkeä juhlaan juosta,
Nuoriso, vanhatkin,
Kun pääsy oli vapaa,
Antoivat tuolla tapaa
Runsahat lahjatkin.
Ja teetä juotiin kilvan,
Kun sitä saatiin ilman,
Kas hauskaa iltamaa!
Kun Hosianna kaikui,
Ja laulu reipas raikui,
Ai, miten ihanaa!
Kuusoset, koristukset,
Ja monet valaistukset
Myös mielet virkisti,
Lausunnot, keskustelut,
Vilkkahat seurustelut
Sydämmet yhdisti.
Noin osaa ottavasti,
Todella viisahasti
Vaikutti herrasmies.
Eduksi isänmaalle,
Raittius-asialle
Työskeli kukaties.
Ken uskoisi niin pahaa,
Ettei hän soisi rahaa
Raittius-juhlihin,
Kun estää juoppoutta,
Edistää siivoutta
Jo vaatii virkakin!
N:o 7.
Lehmä viinapoliisina.
(Tosi Tapaus Laukaassa.)
"Hoi, Heikki! hutki hyvin vaan,
Lyö kovaa vaan selkään!
Kun aikalailla kuljetaan,
Niin nimismies ei huomaakaan,
Mä tuota julmaa pelkään
Hoi! — hevosta vaan selkään!"
Noin lausui aivan innoissaan
Tuo viisas Laukaan Jussi.
Hän piiloon pyrki talon taa
Lekkeri suuri rattaillaan
Ja joku pieni pussi.
Hoi, hutki! — huusi Jussi.
Vaan kirous! — kas kuitenkin!
Mitenkä päättyi retki! —
Etehen lehmä astuikin,
Hevonen kumoon, kärrytkin!
Kamala oli hetki.
Tuo Jussin viinaretki.
Ojahan heitti lekkerin,
Ojassa Heikki, Jussi!
Ojassa kunnon kimokin
Ja sokuri ja kahvikin,
Ja palasina pussi!
Voih!! — voivotteli Jussi.
Nyt akkunastaan nimismies
Jo huomasi tuon ryhmän
Ja kävi katsomaan: "kenties
Juoppo tai muuten hullu mies."
Hän talteen otti tyhmän,
Korjasi koko ryhmän.