VIITESELITYKSET:
[1] Nyt jo kuollut kommissioonimaamittari Hämeen läänissä Samuli Saurén, syntynyt samana vuonna kun Lönnrot (1802). Saurén tuli ylioppilaaksi joulukuussa 1821, ja kuului uusmaalaiseen osakuntaan.
[2] Valtion historiallisessa museossa on varjokuva, johon tuntematon käsi on kirjoittanut, että se on otettu Elias Lönnrotista lapsena. Kehittymättömistä piirteistä ei varmaan voi päättää, onko asian laita niin vai ei.
[3] Hänen varhaisen hautansa ääressä Runeberg sepitti seuraavan pienen runon.
Kaikk' jalo maasta kiirehin
Pois haihtuu, katoaapi,
Laill' eksynehen enkelin
Se taivast' tavottaapi.
Se tuskin ennättää
Maass' syämmet sytyttää
Ja tenhota ne sulollaan,
Kun kotiin jo se kutsutaan.
Runoilijan ikuistuttama oli matematiikan professorin J.F. Ahlstedtin tytär ja kuoli 21 vuoden iässä 7 p. Helmik. 1832. — Mitä muihin yllämainittuihin Lönnrotin nuoruuden tuttaviin tulee, mainittakoon, että Amelie Adlercreutz joutui naimisiin sotakamreeri J.G. Florinin kanssa ja kuoli 73 vuoden vanhana v. 1873. Adéle Idman taas kuoli v. 1877 kamarineuvos Holmbergin puolisona 64 vuoden iässä. Viimeinen ystävistä oli Augusta Lundahl-Wallenius, joka kuoli 14 p. kesäk. 1892, saavutettuaan 80 vuotta. Wilhelmiina Bohmin myöhemmistä vaiheista en tiedä mitään. Hän lienee ollut Pirkkalan rovastin Bohmin ja hänen puolisonsa Agathe von Knorringin tytär.
[4] Missä siihen aikaan professori Törngren ynnä pojat Juhana ja Adolf — viimemainittu silloin ainoastaan neljän vuoden vanha — joille Lönnrot ei tällä kertaa lähetä terveisiä, lienevät olleet, en tiedä.
Liitän tähän pienen kirjeen ilman päivämäärää, jonka Lönnrot on kirjoittanut nuorelle oppilaalleen kirjoitustaidossa Adolf Törngrenille, joka jo neljän, viiden vuoden iässä on saanut tarttua kynään. Pieni kirjoitus on myöhemmiltä ajoilta kuin 1828, mutta koska siinä kosketellaan muistoja Valamosta, saakoon se paikkansa yhtä hyvin tässä kuin jossain muualla. Lönnrot, joka kirjoitti kirjeen alle leikillisen "Nu" sanan, mahdollisesti tarkottaen jotain oppilaansa lempisanaa, kirjoitti tälle seuraavat rivit:
Hyvä Atte!
Suo anteeksi, että nyt vasta vastaan kirjeeseesi jonka puolitoista vuotta sitten kirjoitit minulle. Tässä lähetän sinulle puolivalmiin piirustuksen, joka kuvaa näköaloja Valamosta. Tiedän kyllä, että pidät hevosia suuremmassa arvossa kuin m(unkkeja) ja tallia parempana kuin luostaria, mutta minulla ei satu olemaan mitään ensiksi mainittua lajia lähettää sinulle. Voi hyvin ja opi ennen kaikkea kesällä syömään mansikoita ja vaapukoita.
Sinun Nu'si.
[5] Omituista on, että Lönnrotin ainoa oppilas, Kaarlo Törnegren, kehitti itsensä varman sointuisan ruotsinkielen käyttäjäksi, sillä välin kuin opettaja itse käytteli samaa kieltä kyllä tyyneesti mutta samalla kuitenkin jonkun verran tottumattomasti, johon hänen lapsellisen hyväntahtoinen huumorinsa muodosti hauskan vastakohdan. Huomattavaa on myöskin, että sama oppilas, vaikkapa hän suuresti rakasti ja ihaili Suomen kansaa ja isänmaataan rakastavaa opettajaansa, nuorena oli kokonaan muuttamaisillaan Ruotsiin. Tästä tuumasta luopui hän kumminkin tarkemmin asiaa punnittuaan, senjälkeen kun hän vuosina 1836-1837 oli viettänyt jonkun aikaa siellä.
[6] Ticklénistä ja Hedbergistä ynnä muutamista muista Lönnrotin virkaveljistä enemmän vastedes.
[7] Anders Erik Hedberg, Lönnrotin ystävä kouluajoilta, jonka muistosta Lönnrot hänen kuolemansa jälkeen piti veljellisesti huolta, oli piirilääkärinä Oulussa. Hän oli syntynyt 1804, oli käynyt Turun katedraalikoulun läpi ja tuli ylioppilaaksi 1822. — Mitä muihin Lönnrotin kirjeissään nimittämiin virkaveljiin ennen ja jälkeen 1840 tulee, mainittakoon tässä yhteydessä, että Juhana Fredrik Ticklén, syntynyt 1802 ja niinkuin tunnettu yksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustajia oli piirilääkärinä Raahessa; hän tuli ylioppilaaksi 1819; Kustaa Asp, syntynyt 1808, ylioppilas 1823, oli Hedbergin jälkeen piirilääkärinä Oulussa; Martti Juhana Lindfors, jossa niinkuin tunnettu ensimäiseksi heräsi ajatus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamisesta, syntyi v. 1800, tuli ylioppilaaksi 1818. Hän oli piirilääkärinä Kuopiossa.
[8] Kaarlo Vilho Ahrenberg nimitettiin v. 1836 Wiipurin kymnaassin lehtoriksi.
[9] Kadonnut.
[10] "Suomi" rupesi ilmestymään v. 1841 sekä käsittää nyt noin 44 nidettä, sisältäen tärkeitä kirjoituksia sivistyshistoriamme melkein kaikilta aloilta.
[11] Lönnrotin kertomukset tästä matkasta ilmestyivät numeroissa 36, 37, 57, 59-61, 80, 81 ja 84 "Morgonbladet"-lehdessä vuodelta 1842, niitä jatkettiin sitten "Saima"-lehdessä numeroissa 40-42 vuodelta 1845 sekä saman lehden 7-9:ssä ja 27:ssa numerossa vuodelta 1846. Snellman, joka oli pyytänyt Lönnrotia jatkamaan näitä matkamuistelmia oli varustanut ne seuraavalla esipuheella: "Niiden kertomusten yksinkertainen ja suopean iloinen henki tekee niiden lukemisen huvittavaksi. Mutta on vielä toinenkin syy niiden julkaisemiseen. Tulevaisuus, jos nimittäin suomen kielellä ja kansalla on tulevaisuutta, on vielä halukkaammin kuin nykyaika hakeva jokaista muistoa siitä miehestä, joka aina on pidettävä Suomen kirjallisuuden perustajana, ja niistä matkoista, joilla hän on koettanut perikadosta pelastaa tämän kirjallisuuden esikoiset, suomen kirjakielen vastaisen päälähteen. Nämä muistelmatkin kootaan silloin ja julaistaan muodossa, jota Lönnrotin oma vaatimattomuus ei katsonut niiden ansaitsevan, mutta jonka soveliaisuudesta jälkimaailman kiitollisuus päättäköön". Nämä "Saimassa" julaistut "Lönnrotin matkamuistelmat" ovat päivitetyt: Kargopol 23 p. heinäk., Stantsia Polkova 3 p. elok. sekä Wyitegra 4 p. elok. 1842.
[12] Uudella rakennuksella tarkottaa Lönnrot Nokiasta Laukkoon muutettua asuinrakennusta. Tämän antoi professori Törngren myötyään Nokian, joka oli yksi hänen monista tiluksistaan, purkaa ja uudestaan rakentaa Laukkoon, jossa rakennus vieläkin on kartanon päärakennus.