III.
MATHIS (yksin, hän kuuntelee, nousee ylös, sulkee ja panee oven säppiin). Vihdoinkin olen heistä vapaa; kaikki on hyvin, kortteerimestari on kiinni. Voin nukkua molemmilla korvilla tänä yönä. (Istuutuu ja alkaa riisuutua). Jos jotakin tapahtuisi saattamaan epäilyksen alaiseksi kortteerimestarin appea, niin se vaiettaisiin välittömästi. On vain kysymys siitä, että osaa menetellä taitavasti tässä maailmassa. Tulee hankkia hyvät kortit, siinä kaikki; ja jos omaa voittavat kortit, huono onni on poissa.
— Nuo tuolla alhaalla ovat jo saaneet päänsä täyteen, ne eivät pyydä enään mitään lisää. Ha! ha! Kuinkahan monta reikää he tekevät lumeen, ennenkuin ovat päässeet kotiinsa! Mikä veikeä aine viini onkaan! Lasi viiniä ja kaikki näyttää kauniilta. (Juo lasin viiniä). Kaikki käy hyvin, niin, kaikki käy hyvin. (Menee alkoviin kantaen kyntilää). Voit kehua pelanneesi pelisi hyvin, Mathis, kukaan ei kuule sinua, jos uneksit, ei kukaan — kellot, unet, hullutuksia! (Huoneen takaosa katoaa, huoneessa tulee pimeää; oikeussali suippoine ristikaarineen ilmestyy taakse, penkit ovat täynnä ihmisiä. Kolme tuomaria peruukeissa ja punaisissa viitoissa istuvat takaosassa. Oikeudenpalvelija, kirjuri. Pieni ovi syrjäseinässä ja siinä luukku. Pöytä tuomarein jalkojen edessä; pöydällä ruohonpäinen, turkiksilla reunustettu kauhtana ja näädännahkainen hattu. Presidentti käyttää kelloaan. Mathis ryysyissä, kalpeana, näkyy sivuoven luona santarmia hänen ympärillä. Vankeuden kärsimykset ovat maalatut hänen kasvoissaan. Hän menee istumaan rikoksentehneitten tuolille; kolme santarmia asetaksen hänen taakse — Koko tämä salakähmäinen kohtaus tapahtuu jonkunlaisessa puolipimeässä; puhet ja töminä ovat supatosta. Sitä myöten, kuin toiminto tulee tarkemmin näkymään, alkaa puhe kuulua selvemmästi; se on makaajan kuvaisvoiman työ, se on hänen unensa, joka saa aineellisen muodon. — Presidentin viittauksesta lukee kirjuri, yksitoikkoisella äänellä, syytöskirjan ja vieraiden miesten lausunnot. Eroittaa silloin tällöin erikseen nämät sanat: "Yöllä vasten Joulukuun 24 päivää… Baruch Koveski… ravintolanisäntä Mathis… julma rikos… ympäröiden itseään yleisellä kunnioituksella… välttänyt viisitoista vuotta… oikeuden hetki… vähäpätöinen seikka… veljekset Hierthés…" Uusi äänettömyys. Tämän lukemisen loputtua, näkymä äkkiä valaistuu).
PRESIDENTTI. — Syytetty, te olette kuulleet vierasten miesten todistukset; mitä teillä on vastattavaa?
MATHIS. — Todistukset! vieraita miehiä, jotka eivät ole nähneet mitään… ihmisiä, jotka asuvat kahden kolmen peninkulman päässä siitä seudusta, jossa murha on tapahtunut… yöllä… talvella. Niitäkö te todistajiksi kutsutte?
PRESIDENTTI. — Vastatkaa tyynesti, nuo liikenteet ja tuo kiivaus eivät voi olla teille tarpeen. — Te olette kavala ihminen.
MATHIS. — En ole, herra presidentti, olen tavallinen ihminen.
PRESIDENTTI. — Te olette ymmärtäneet valita hetken… te olette ymmärtäneet poistaa luulot teistä… te olette ymmärtäneet hävittää kaikki aineelliset todistukset… Te olette kauhea olento!
MATHIS. — Syystä, ettei saada mitään todistusta minua vastaan, olen minä kauhea. Kaikki kunnialliset ihmiset ovat siis kauheita, koska ei löydetä mitään heitä vastaan.
PRESIDENTTI. — Yleinen ääni teitä syyttää.
MATHIS. — Kuulkaapa, herrat tuomarit, kun ihmisellä on onnea ja menestystä, kun hän kohoaa toisten yli, kun hän saavuttaa arvoa ja omaisuutta, löytyy tuhansia ihmisiä, jotka häntä kadehtivat. Te tiedätte sen, se on asia, jonka näemme joka päivä. Nyt löytyy, pahaksi onneksi, tuhansia ihmisiä, jotka viidentoista vuoden kuluessa ovat nähneet asiani menestyvän, ja siinä syy, miksi minua syyttävät; ne tahtoisivat nähdä mun sortuvani, tahtoisivat nähdä mun menehtyväni. Mutta pitääkö oikeuden pitäväisten, ymmärtäväisten ihmisten kuunnella näitä kateellisia? Eikö niiden pidä pakoittaman heitä olemaan vaiti? Eikö niiden pitäisi heitä tuomita?
PRESIDENTTI. — Te puhutte hyvästi, syytetty! kauan aikaa te olette opetelleet noita puheita itsessenne. Mutta meillä on tarkka silmä, me näemme mitä teissä tapahtuu. — Mistä se tulee, että te kuulette kellon helinää?
MATHIS. — Minä en kuule kellon helmaa, (kellonhelinä kuuluu ulkoa).
PRESIDENTTI. — Te valehtelette! tällä hetkelläkin te kuulette sen helinän. Sanokaa miksi?
MATHIS. — Ei se ole mitään; se on veri, joka kohisee mun korvissani.
PRESIDENTTI. — Ell'ette tunnusta, mikä on syynä helinään, niin kutsumme unentietäjän sitä meille selittämään.
MATHIS. — Se on totta, että minä kuulen sen äänen.
PRESIDENTTI. — Kirjuri, kirjoittakaa, että hän kuulee sen helinän.
MATHIS (vilkkaasti). — Kuulen… mutta minä kuulen unissani.
PRESIDENTTI. — Kirjoittakaa, että hän kuulee unissaan.
MATHIS. — Onhan luvallista jokaiselle kunnialliselle ihmiselle nähdä unta.
ERÄS KATSOJA (hiljaa, vieressä istujalle). — Se on totta, unet tulevat meidän tahtomatta.
TOINEN (samoin). — Kaikki ihmiset näkevät unta.
MATHIS (kääntyen yleisöön päin). — Kuulkaa, älkää peljätkö mitään minun suhteen. Kaikki tämä ei ole muuta kuin unta. Ell'ei se olisi unta, pitäisivätkö tuomarit peruukkia niinkuin vanhan kansan aikana, sata vuolta takaperin! Onko koskaan nähty niin hulluja olentoja, että asiana pitävät kellon helinää, jota unissa kuulee? Pitäisihän sitten myös koiraa tuomita, joka unissaan murisee? Ja nuo tuomarit tuossa!… kas, ne ovat miehiä, jotka jonnijoutavien lorujen tautta tahtovat lähimmäisensä hirteen!… (Hän lopettaa kovasti nauraen).
PRESIDENNTTI (ankaralla äänellä), — Hiljaa! syytetty, hiljaa! te lähestytte ijankaikkista tuomiota ja te uskallatte nauraa; te uskallatte uhkamielin, pelkäämättä astua Jumalan silmien eteen!… (Kääntyen tuomareihin) Herrat tuomarit, se kellon ääni tulee eräästä muistosta. Muistot tekevät ihmisen elämän; niiden äänen, joita on rakastanut, kuulee kauan sen jälkeen, kuin ovat kuolleet. Syytetty kuulee tuon helinän, koska hänellä on sielussaan muisto, jota hän meiltä salaa: — Puolalaisen hevosella oli pikku kello!…
MATHIS. — Se ei ole totta… minulla ei ole muistoja!
PRESIDENTTI. — Pitäkää suunne kiinni!
MATHIS (suuttuneena). — Ihminen ei voi tulla tuomituksi luulojen tähden. Täytyy olla todistuksia. Minä en kuule kellon helinää!
PRESIDENTTI. — Kirjuri, kirjoittakaa, että syytetty puhuu ristiin; hän tunnusti äskön, nyt hän peruuttaa sanansa.
MATHIS (suuttuen). — En kuule, minä en kuule mitään!… (Kellon helinä alkaa kuulua). Se on veri, joka kohisee mun korvissani. (Helinä kiihtyy). — Minä pyydän Christiania, vävyäni. (Kohottaen ääntänsä ja katsoen kaikille puolille). Miksi Christian ei ole täällä? (Äänettömyys. Tuomarit katsovat toisiinsa. Supatoksia kuulijajoukossa. Kellon helinä etenee).
PRESIDENTTI (ankaralla äänellä). — Syytetty, pysyttekö kieltämisissänne?
MATHIS (tiukasti). — Kiellän… minussa on liiaksi veriä… siinä kaikki! Ei löydy mitään syytä minua vastaan. Se on suurinta vääryyttä pitää kunniallista ihmistä vankihuoneessa. Minä saan kärsiä oikeuden tautta.
PRESIDENTTI. — Te kiellätte!… — Siis me, Rudiger, Mersbachin paroni, Hänen Keisarillisen Majesteettinsa ylituomari ala-Elsassissa, läsnä ollen neuvonantajamme ja tuomarimme, Herrat Louis de Falkenstein ja de Feininger, kumpikin lakitieteen tohtoreja; — Siihen katsoen, että tämä juttu on viipynyt viisitoista vuotta, että sitä on mahdoton saada selville tavallisilla keinoilla; — Katsoen syytetyn viisauteen, kavaluuteen ja rohkeuteen; — Katsoen siihen, että vieraat miehet ovat kuolleet, jotka olisivat voineet meitä valaista tässä vaivaloisessa työssä, josta oikeutemme kunnia riippuu; — Katsoen siihen,: ett'ei rikos voi jäädä rankaisematta, ett'ei syytön sortuisi syyllisen tautta; — Siihen katsoen, että tämä tuomio voisi tulla esimerkiksi tuleville ajoille, pidättämään ahneutta ja niiden halua, jotka luulevat voivansa vuosijaksoilla itsensä peittää; — Näistä syistä määräämme, että unentietäjä on kuunneltava. — Vartijat, saattakaat unentietäjä sisään.
MATHIS (kauhealla äänellä). — Minä panen vastaan… minä sitä vastustan… Unet eivät todista mitään!
PRESIDENTTI (pikaisella äänellä). — Antakaa unentietäjän tulla.
MATHIS (lyöden nyrkkinsä pöytään). — Se on konnamaista, se on vasten oikeutta!
PRESIDENTTI. — Jos olette syytön, miksi pelkäätte unentietäjää? Senkö tähden, että hän lukee mitä sielussa on! Uskokaa minua, olkaa levollinen, tahi teidän huutonne todistaa teidät syylliseksi.
MATHIS. — Minä vaadin asianajaja Linderiä, Saveme'sta; tämmöisessä asiassa minä en katso, mitä se maksaa. Minä olen levollinen kuin mies, joka ei voi itseään mistään syyttää. Minä en pelkää mitään; mutta unet ovat unia… (huutaen) Miksi Christian ei ole täällä? Minun kunniani on hänen kunniansa… Antakaa hänen tulla… Se on kunnon mies, hän! (Innostuen) Christian, minä olen tehnyt sinut rikkaaksi, tule minua puolustamaan!… (Äänettömyys. Näkymö pimenee. Mathis alkovissa huokaa ja liikkuu. Kaikki tulee pimeäksi. Hetken päästä oikeusto näkyy jälleen ensin hämärässä, sitten valaistuu äkkiä; Mathis on syvään nukkunut).