IX.
EDELLISET, PAITSE CATHERINE.
CHRISTIAN. — En ymmärrä vieläkään, miten olisin voinut ristin ansaita, vaari Walter.
WALTER. — Kyllä se on mahdollista, Herra Christian, mutta malttakaa: seuraavana päivänä löydettiin Puolalaisen hevonen Wechem'in suuren sillan alta, ja sata askelta etempää, joesta, ruohonpäinen kauhtana ja hattu täynnä verta. Mitä itse mieheen tulee, niin ei ole koskaan voitu saada tietoa, minne hän on joutunut.
HEINRICH. — Kaikki tuo se on puhdasta totuutta. Rothau'n santarmisto tuli seuraavana päivänä, lumesta huolimatta, ja siitä lähtien täällä on solukko majoitettu.
CHRISTIAN. — Eikö laillista tutkintoa ole pidetiy?
HEINRICH. — Laillista tutkintoa! luulen kyllä. Se oli tuo vanha kortteerimestari Kelz, joka otti sen asian huolekseen. Hän on sitä varten matkustanut, koonnut vieraita miehiä, tehnyt asiakirjoja! Puhumatta rauhantuomari Bénédumista, prokuratori Richter'istä ja vanhasta lääkäri Hornuksesta, jotka tulivat katsomaan kauhtanaa, sauvaa ja hattua.
CHRISTIAN. — Mutta pitäisihän epäluulonalaisia löytyä?
HEINRICH. — Se on selvä, se; epäluuloja ei puutu koskaan; mutta todistuksia tarvitaan. Siihen aikaan, näettesen, oli kahdella veljeksellä, Kasper ja Jokel Hierthés, jotka asuivat kylän päässä, vanha karhu, jonka oli korvat ja nenä aivan revittynä, sekä aasi ja kolme isoa koiraa, joita eläviä he kuljettivat markkinoilla niiden tappeluja näyttäen. Tämä tuotti heille paljon rahaa, he joivat viinaa niinpaljon kuin tahtoivat. Juuri silloin, kuin Puolalainen katosi, olivat he Wékhem'issä, ja huhu kävi silloin semmoinen, että he olisivat pedoilleen syöttäneet hänet, ja ettei muuta kuin kauhtana ja hattu voitu löytää syystä että karhu ja koira olivat saaneet mahansa täyteen muista osista. Tietysti nämä kurjat otettiin kiinni, he istuivat viisitoista kuukautta vankeudessa, mutta viimein, kun ei todistuksia saatu heitä vastaan, täytyi heidät kuitenkin päästää vapauteen. Heidän aasinsa, karhunsa ja koiransa olivat kaikki kuolleet. He rupesivat silloin astioita tinaamaan ja Herra Mathis vuokrasi heille latonsa liinapellon kulmassa. He elävät siinä eivätkä maksa koskaan liard'ia vuokraa.
WALTER. — Mathis on liian hyvä niitä roistoja kohtaan. Aikoja sitten hänen olisi pitänyt ajaa ne matkoihinsa.
CHRISTIAN. — Se, minkä te mulle kerrotte, minua kummastuttaa. En ole koskaan kuullut puhuttavan sanaakaan siitä.
HEINRICH. — Ette ole sattunut kuulemaan… Olisin luullut teidän tietävän sen paremmin kuin me.
CHRISTIAN. — En, ensikertaa minä sitä kuulen. (Catherine tulee).