XI.
EDELLISET, WALTER, HEINRICH, CATHERINE, NOTARIUS, LOIS, NICKEL, TALONPOIKIA, VAIMOJA JA MIEHIÄ.
NOTARIUS. — Herrat vieraat miehet, te olette kuulleet luettavan aviokontrahdin Santarmiston kortteerimestarin, Herra Christian Béme'n ja Neiti Annette Mathis'in, Hannu Mathis'in ja hänen laillisen vaimonsa Catherinen, syntyisin Weber, tyttären välillä. Onko kelläkään mitään sitä vastaan muistuttamista? (Äänettömyys). Jos haluatte, luemme sen uudestaan.
USEAT. — Ei, ei, se on tarpeetonta.
NOTARIUS (nousee seisoalle). — Käykäämme siis allekirjoituksiin.
MATHIS (korkealla äänellä, juhlallisesti). — Malttakaa… sallikaa minun sanoa pari sanaa. (Kääntyen Christianiin). Christian, kuulkaa minua. Minä pidän teitä tänäpäivänä omana poikanani, ja minä teille uskon Annetten onnen. Te tiedätte, että se, mikä ihmisellä on kalliinta maailmassa, se on hänen lapsensa, tahi jos ette vielä sitä tiedä, niin myöhemmin tulette sitä tietämään: te tulette tietämään, että niissä meidän on kaikki ilomme, kaikki toivomme ja elämämme; että heidän parasta valveessamme ei mikään ole meille vaivaloista, ei työ, ei rasitus, ei puute; että heille pyhitämme kaikki, ja ett'eivät suurimmat onnettomuutemme ole minkäänarvoisia sitä murhetta vastaan, kun heidät näkee onnettomina! — Te ymmärrätte siis, Christian, miten suuri mun luottamukseni teihin on, miten paljon minä teitä kunnioitan, uskoakseni teille ainoan lapsemme onnen, ilman pelvotta, vieläpä ilolla.
Monta rikasta kosijata on täällä käynyt. Ellen olisi katsonut muuhun, kuin rikkauteen, olisin voinut heitä hyväksyä; mutta paljon edelle rikkautta minä asetan rehellisyyden ja miehuuden, joita toiset katsovat ylen. Niissä on todellinen rikkaus, se rikkaus, jota meidän esi-isämme kunnioittivat ensimmäisiksi, ja jonka minä asetan yli kaiken. Kokoamalla ja rikastumalla voi saada liiaksikin rahaa, vaan kunniata ei koskaan voi saada liiaksi! — Minä olen siis hyljännyt ne, joilla ei ollut muuta, kuin rahaa, ja otan perheeseni sen, jolla ei ollut muuta kuin hyvä käytöksensä, miehuutensa ja hyvä sydämmensä. (Kääntyen läsnäoleviin ja kohottaen ääntänsä) Niin, minä valitsen Christian Béme'n kaikkien joukosta, koska hän on kunnian mies, ja on tekevä tyttäreni onnelliseksi.
CHRISTIAN (liikutettuna). — Herra Mathis, minä sen lupaan teille.
(Puristaa hänen kättänsä).
MATHIS. — No kirjoittakaamme alle siis.
NOTARIUS (käännäkse ympäriinsä nojatuolissaan). — Nuo sanat, jotka me kaikki vasta olemme kuulleet, ovat hyviä sanoja, oikeita sanoja, täynnä älyä, ja jotka hyvin osoittavat Herra Mathis'in viisautta. Minä olen tehnyt monta aviokirjaa eläessäni, aina se oli niitty, joka meni talolle, puutarha ryytimaalle, kultarahat hopearahoille! Mutta kun rikkaus menee naimisiin kunnian ja hyvän luonnonomaisuuden kanssa, kas, sitä voi sanoa kauniiksi, sitä minä kunnioitan.
— Ja, uskokaa minua, minulla on kokemusta elämän menoissa, minä ennustan tämän avioliiton teille hyväksi avioliitoksi, onnelliseksi avioliitoksi, semmoiseksi, jota kunnian ihmiset ansaitsevat. Tuommoisia avioliittoja alkaa olla yhä harvemmassa. (Kääntyen pormestarin -puoleen). Herra Mathis?
MATHIS. — Mitä, herra Hornus?
NOTARIUS. — Minun täytyy puristaa kättänne; te puhuitte hyvin!
MATHIS. — Sanoin, mitä ajattelin.
WALTER. — Niin, niin, sinä ajattelet niin; pahaksi onneksi hyvin harvat siinä ovat sun kaltaisesi.
HEINRICH. — Minä en tavallisesti tule liikutetuksi, vaan tuo oli hyvin hyvästi puhuttu. (Annette ja Catherine syleilevät toisiansa itkien. Useampia vaimoja keräytyy heidän ympärille; muutamat itkeä nyyhkyttävät. Mathis aukasee pöytälootan ja vetää siitä suuren pussin, jonka hän asettaa pöydälle notariuksen eteen. Kaikki katsovat ihmetteleväisinä).
MATHIS (totisesti). — Herra Notarius, täss'on myötäjäiset; ne ovat olleet valmiina jo kaksi vuotta. Ne eivät ole velkakirjoja, eikä paperia, ne ovat kultaa: — kolmekymmentätuhatta franc'ia hyvää Ranskan kultaa!
KAIKKI LäSNÄ-OLIJAT (hiljaa). — Kolmekymmentätuhatta franc'ia!…
CHRISTIAN. — Se on liian paljon, herra Mathis.
MATHIS (nauraen sydämen pohjasta). — Olehan nyt, Christian, isän ja pojan kesken ei sitä katsota Kun olemme täältä lähteneet, Catherine ja minä, te hyvin löydätte toisia! — Mikä minua enimmin ilahuttaa, on se, että nämät rahat ovat kunniallista rahaa, rahaa, jotka tiedän, mistä ovat lähteneet. Minä tiedän, ett'ei ole yhtä ainoatakaan väärin ansaittua liardia joukossa; minä tiedän… (Kellon helinä pussissa).
NOTARIUS (kääntyen taaksepäin). — Käykäämme loimeen, herra Christian, käykäämme; teidän nimikirjoituksenne! (Christian menee kirjoittamaan. Mathis jää liikkumattomana seisomaan; tuijottaen pussiin hämmästyneenä).
WALTER (antaen kynän Christianille). — Ei joka päivä tämmöisten kontrahtien alle kirjoiteta, kortteerimestari!
CHRISTIAN (nauraen). — Ah! ei suinkaan, vaari Walter, ei!… (Kirjoittaa ja antaa kynän Catherinelle).
MATHIS (erikseen, katsoen oikealle ja vasemmalle). — Toiset eivät kuule mitään!…
NOTARIUS. — Herra pormestari, nyt on teidän vuoronne ja kaikki on päättynyt.
CATHERINE. — He, Mathis, tuoss'on kynä. Minä en osaa kirjoittaa, minä panin puumerkkini.
MATHIS (erikseen). — Se on veri, joka kohisee korvissani!…
NOTARIUS (osottaen sormellaan paikkaa kontrahdissa). — Tähän, herra pormestari, rouva Catherinen viereen. (Kellon helinä kiihtyy).
MATHIS (erikseen tiukalla äänellä). — Rohkeutta, Mathis!… (Hän lähestyy, kirjoittaa sukkelasti; sitten tarttuu hän rahapussiin ja tyhjentää sen pikaisesti pöydälle. Joitakuita rahoja putoaa lattialle. Yleinen kummastus).
CATHERINE. — Ah! Herra Jumala, mitä sinä teet?… (Hän juoksee poimimaan ne rahat, jotka lattialla pyörivät).
MATHIS (erikseen). — Se oli vereni!… (Ääneen) Minä tahdon, että notarius lukee myötäjäiset kaikkein nähden! (Eriskummallisella hymyllä) Olisivat voineet luulla pussin pohjassa olevan kuparilanttia.
CHRISTIAN (vilkkaasti). — Ah! Herra Mathis, mitä ajattelettekaan?
MATHIS (ojentaen käsivartensa). — Kuulkaa A Christian, salaisuudet ovat konnia varten! Kunniallisten ihmisten kesken pitää kaiken tapahtuman päivänvalossa. Jokaisen pitää voida sanoa: minä olin siellä; minä näin myötäjäiset pöydällä, kauniissa kultarahoissa. (Notariukselle) Lukekaa, herra Hornus.
WALTER (nauraen). — Sull'on joskus hullut tuumat, Mathis.
NOTARIUS (totisesti). — Herra pormestari on oikeassa, se on säännöllisempätä. (Hän alkaa lukea. Mathis kumartuu, käsillään nojautuen vasten pöytää, katsomaan. Kaikki lähestyvät. Äänettömyys).
MATHIS (erikseen, tuijottaen rahaläjiin). — Se oli veri!…