KOLMASTOISTA KOHTAUS.
YRJÖ, RIITTA, (kohta sen jälkeen) LIISA, MATTI, HANNU Y. M.
RIITTA. Kas niin, Yrjö! Nyt ovat murheemme, päivät olleet ja menneet.
Voi, sinä antelias Ahti kulta!
YRJÖ. Niin, Jumalan kiitos! Nyt alkaa onnemme aika! Mutta minä en voi käsittää, miten tämä kaikki tapahtui, ja parasta liekin, etten sitä ollenkaan käsitä.
LIISA (tulee juosten). Joudu, joudu pois, Yrjö! Kaikki tulevat tänne, ja jos Mattivaari tapaa sinut täällä Riitan luona, niin suuttuu hän vallan silmittömäksi.
YRJÖ. Ei mitään vaaraa! Häntä en enää pelkää.
RIITTA. Voi, Liisa! Minä olen nyt niin iloinen ja onnellinen
*Laulu N:o 13.*
(Tanssikööri.)
Jo taukos tuolla tanssi
Ja leikki loppui myös
Ja tyhjäks jäi myös nummi.
Sua kiitän, Viulu-Hanssi!
Sä oivasti teit työs
Ja sompaa et sä helli.
Riemuin tanssittiin
Hei, hei!
Jalkaa poljettiin.
Hei, hei!
Nyt vuorella rauhassa katsella voi
Kun koittavi päivän koi.
MATTI (lähestyy Yrjöä, joka on jäänyt seisomaan Riitan viereen). Oletko unhottanut, mitä sinulle vasta sanoin? Sinulla näyttää olevan hyvin huono muisti.
YRJÖ. Ei, Mattivaari! Minulla on erittäinkin tarkka muisti! Ja aina säilyy mielessäni jäähyväislauseesi: «Jospa sinulla vaan olisi niin paljon rahaa, kuin Riitta saa myötäjäisiksi, niin saisit paikalla tytön omaksesi.«
MATTI. Niin sanoin ja sanoissani pysyn myös.
YRJÖ. Katsoppas, Mattivaari, tätä kukkaroa! Katso tarkkaan! (Avaa kukkaron näytellen rahoja Matille.) No, onko tässä mielestäsi tarpeeksi suuri summa?
MATTI (hämmästyneenä). Mitä ihmeitä! Kirkasta kultaa! Ja tämä kaikki on sinun?
RIITTA. Niin, sen on hän kunniallisesti saanut, sen voin vakuuttaa!
MATTI (Yrjölle). Sinähän olet siis upporikas! Mutta minkä tähden et ilmoittanut sitä minulle, kun viimeksi asiasta puhelimme? Nyt täytyy Riitan mennä Hannulle vaimoksi, sillä minä olen luvannut tyttäreni hänelle ja tiedäthän, ettei Mattivaari sanaansa syö.
YRJÖ. Jollet paikalla luovu tytöstä, niin minä lyön sinut kuoliaaksi. (Hyökkää Hannua vastaan).
HANNU. Veli kulta, rauhoituhan toki… Niin, niin … tehdään nyt jälleen sula sovinto ja jätetään pois nuo vanhat vihat.
RIITTA (menee heidän väliinsä ja ottaa ystävällisesti Hannua kädestä kiinni). Kuule, Hannu!
HANNU (kääntyy pois Riitasta). Päästä minut irti! Anna minun olla!
RIITTA (häntä hyväillen). Mutta kiltti Hannu! Minähän se olen!
HANNU (poispäin kääntyen). Päästä minut! Päästä minut!
RIITTA. Ainoastaan pari sanaa … käännyhän toki ja katsahda minuun.
HANNU. Katsahtaa sinuun! Ei kiitoksia! Sen saisin kalliisti maksaa.
RIITTA. No, mutta kuulehan…
HANNU (peittää käsillään kasvojaan). Ei, ei! Se ei auta! Minä en uskalla katsoa sinuun, enkä tohdi kuunnella sanojasi. Mene tiehesi, äläkä koetakaan houkutella minua mieheksesi. Luuletko, että minä tahtoisin asua yhdessä kummitusten, tonttuin ja haltijain kanssa. Menitpä kenen vaimoksi hyvänsä, se minusta on yhdentekevää, kunhan vaan en joudu tekemiseen painajaisen ja paholaisen kanssa. — Yrjö, auta minua, minä rukoilen, ota tyttö omaksesi, jotta hän jättää minut rauhaan! Minä en huoli hänestä.
MATTI. Mutta Hannu, sinähän olet aivan pähkähullu!
HANNU. En suinkaan! Vaan siksi voisin tulla, jollen antaisi tyttöä
Yrjölle. Anna sinä hänelle tyttäresi mitä pikemmin sitä paremmin! —
Minä en kosi enää sinä ilmoisna ikänä.
MATTI. No, olkoon menneeksi! (Riitalle). Koska Hannu päästi sinut vapaaksi ja koska minä — niinkuin moni muukin isä — menettelin tuhmasti sinulle miestä valitessani, niin jätän tuon toimen nyt sinun tehtäväksesi. Kaiketi itse onnistut paremmin.
YRJÖ ja RIITTA. Kiitoksia, vaari kulta! Jumala sinua siunatkoon!
HANNU (tytöille). Minä vakuutan teille, tytöt. Turha on teidän koettaa saada minua verkkoihinne! Kisailkaa vaan toisten poikain kanssa — onhan täällä muitakin pulskia nuorukaisia — vaan antakaa minun olla rauhassa! Soittoniekkana tahdon olla niinkuin ennenkin, vaan sen sanon teille, että Ahdin polskaa en soita enää ikinä.
*Laulu N:o 14.*
RIITTA.
Täss' on mun Yrjöni, sulho hellä ja lempi liekkii sen sydämmellä. Yö ja talvi vasta vallitsi, mieli mulla syttä synkempi. Nyt kevät koittaa ja toivon kieltä leivo soittaa, Yö poijes hoihtii ja murhe riemuksi vaihtui.
KUSTAA. AKSEL. KAARLO.
(Näyttämön takana.)
Oi, Pohjolan yöhyt!
Mun mielessäin päilyt
Sä armasna aina!
KÖÖRI.
Nyt neito murheensa unhotti kai,
Kun kultans' armahan kohdata sai
Sulhasen kaunihin kunniaks
Metsäkin käynyt on vihannaks.
Vanhat ja nuoret
Pois, pois nyt surut sekä huolet!
Tanssi ja laulu
Vain soikohon ja riemun pauhu!
(Piiritanssi alkaa uudestaan niinkuin ensimäisessä kohtauksessa. YRJÖ ja RIITTA on piirissä.)
(Köörilaulun aikana, aamuruskon sarastaessa poistuvat Kaarlo, Aksel ja Kustaa pitkin vuoritietä. Kun he ehtivät keskikohdalle näyttämöä, nousee aurinko. Tanssijat asettuu ryhmiin).
Esirippu laskee.