IX.
Mökin kunnahalla leikkii lapsosia kaksi —
Moni köyhä pienokainen ei oo onnen lapsi.
Niinpä tässäi: aikoja ja hautaan miesi vaipui —
Monesti on lesken nuoren miestään surku, kaipuu.
Ikävällä muistaa leski lapsuutensa maata,
Ilot, surut muistaissaan ei kyynel kuivaa saata.
Vaikeasti elatusta lapsilleen hän koittaa,
Työ on raskas, väsymyskin silloin, tällöin voittaa.
Kesän suloin loppuissa kun syksy maille ehtii,
Äiti huokuu murheessa ja silmät kyynelehtii —
Huoneessansa sammunut on pieni elon tähti:
Laina, pikku tyttösensä, isän luokse lähti.
Kirkkotarhaan kätkettihin Laina kaunihisti,
Siellä koivun juurella on vaikeainen risti.
— Ikävässä pikku Aina siskosensa tähden
Suree, itkee, huokailee ja kuihtuu silminähden.
— Talven vallan poistuissa kuin kirsi sulaa maasta,
Pikku Ainakaan ei paljon äitillensä haasta.
— Kirsikukan noustessa on Aina vaipumassa:
"Äiti, isän sylis Lainan nä'en taivahassa —
Tule äiti, ettei Ainan yksin täydy mennä! —
Eihän sisko enkelinä noutamahan lennä!
Tule, äiti, syliis ota uskollinen Aina! — —
Isälle en päästä voi kun hällä on jo Laina!"
— Kesällä on koivun alla ristilöitä kaksi,
Siellä makaa mökin vaimon kumpainenkin lapsi.