VI KOHTAUS.
Edelliset. Mähönen.
Mähönen (Tulee sisään puoleksi päihtyneenä, meluten). Lemmoon puliisia. Kuin mä tuun hyväkhän tyä ja kysyyn: Tiätääkös pehtuuri mihnä se Retuusen herrassööringin plassi on, niin rupiaapas sen kuvaanen änkkäämhän jotta moon joavuksis ja mua kurhun fänäämhän. Häh, mitä se frouva sanoo?
Kaisa (On yrittänyt puhua jo ennemmin. Itkien.) Sanoin vaan ettette meluaisi liiaksi. Retunen on kuollut-uu-uu — —
Mähönen. Häh, kuallakko? E-heei frouvakulta sitä pikku tauriista niiv vain kualla. Hamphan porotusko frouval' on?
Kaisa (Huutaen). Sanoin että Retunen on kuollut.
Mähönen. Niiv vain, niiv vain. Pahoon se poraa meirän äiteekin hamphansa kans', mutta plaasi se lakaata siitä kun piipunöljyllä plautathin.
Retunen (Päätään kohottaen, Kaisalle). Viskaa sitä lemmon tolloa jo kengällä ja aja ulos ovesta.
Mähönen. Tuata, onkos herrassöörinki korolla; meil' olis vähä praataamista siitä jauhosäkistä?
Kaisa (Huutaa Mähösen korvaan). Retunen on kuollut!
Mähönen. Häh! Retuunenko kuallu? No siunaa ja varjele! Kuka sen on tappanu? (Hoippuu puhuessaan lattialla edestakasin, astuu lopuksi Retusen säärelle, jolloin kaatuu pitkäkseen.)
Retunen (Hyppää voihkien ylös, pidellen säärtään). Kirottu länttäsaapas — polkee ihmisiä kuoliaaksi.
Mähönen (Kömpii ylös). Ka, herrassöörinkikös s'olikin ja niinkun elääsnänsä — jotta mä lährin lasakantiksi trampata.
Retunen (Yhä pidellen säärtään). Minä se olin ja nyt on teidän maksettava minulle katkenneen sääreni hinta.
Kaisa. Niin, se on maksettava.
Mähönen. Niiv vain, niiv vain, sit'häm mä lährin täältä peräämhänkin. Eikös n'ollutkin hyviä jauhoja, puurokin tuloo niistä kun Hämhen visaa.
Retunen (Huutaen). Haastan teidät käräjiin sääreni katkasemisesta.
Mähönen. Häh! Sanooko herrassöörinki käräjhin menövänsä. M'ajattelinkin jotta mitä se herrassöörinki keskellä päivää levootteloo. No, mä lähren sitte kotia, kylhän sitä rookathan muulloonkin. Hyvästi vain.
(Ulos.)