KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.
Läpi yön Cethegus ratsasti Narsesta vastaan. Hän mietti herkeämättä koko matkan.
Hänellä oli vain muutamia miehiä mukanaan.
Tribuunit olivat kehoittaneet, että hän ottaisi suuremman seurueen mukaansa.
Cethegus vastasi:
"En voi kuitenkaan ottaa mukaani sataa tuhatta miestä."
Aamun sarastaessa hän tapasi Fossa novan luona Narseksen etujoukot.
Tulijat olivat villinnäköisiä ratsumiehiä, joiden teräväkärkisistä kypäröistä mustat hevosenhännät valuivat selässä olevien sudennahkojen päälle. Varuksina heillä oli rengaspanssarit, leveät lyömämiekat ja pitkät keihäät. Käsivarret ja jalat olivat paljaat. Vasempaan jalkaan oli hihnoilla sidottu kannus. Satuloitta he istuivat vahvojen hevostensa selässä.
Ratsumiesten johtaja — hänellä oli runsaasti kullattu levypanssari ja hevosen hännän asemesta kaksi korppikotkan siipeä kypärässään — karautti nuolennopeasti punaisella oriillaan vastaantulijoita kohti pysähtyen aivan Cetheguksen eteen, joka ratsasti pienen seurueensa etunenässä.
Ratsumiehen punainen, pitkä tukka, joka oli pään päällä pantu jakaukselle, hulmusi poskilla ja parta riippui kahtena kapeana suikaleena rinnalle. Vaaleanharmaista silmistä loisti rohkeus ja nerokkuus.
Hetken molemmat ratsumiehet katselivat tutkivasti toisiaan.
Vihdoin korppikotkan sulkain kantaja huudahti:
"Sinä olet varmaankin Cethegus — Italian suojelija."
"Niin olen."
Toinen pyöräytti äkkiä hevosensa ja ajoi vielä nopeammin kuin oli saapunut miestensä rintaman ohi erästä metsikköä kohti, jonka reunasta nyt rupesi purkautumaan jalkaväkeä tiheinä joukkoina.
"Keitä te olette? Kuka on johtajanne", kysyi Cethegus goottien kielellä ratsumiehiltä, jotka nyt olivat saapuneet hänen luokseen.
"Me olemme Narseksen palveluksessa olevia longobardeja, Cethegus", vastasi puhuteltu latinankielellä. "Tuo tuolla on kuninkaamme poika Alboin."
"Turhaa työtä olet siis tehnyt, Licinius", tuumi Cethegus itsekseen.
Hän näki kaukaa Narseksen kantotuolin lähenevän.
Se oli tehty aivan yksinkertaisesta puulajista ilman mitään koristuksia. Tavallisten purppurapatjojen asemesta oli siinä villavaippa.
Raajarikko ei sallinut orjien kantaa itseään, vaan palkkasoturit saivat vuorotellen erityisenä armonosoituksena tehdä sen.
Hänen rinnallaan ratsasti Alboin miekka paljastettuna ja kuiskasi hänelle:
"Etkö todella salli sitä, Narses? Tuo mies näyttää hyvin vaaralliselta. Sinun ei tarvitse lausua sanaakaan, rypistät vain kulmiasi — silloin on kaikki valmista."
"Älä ole niin innokas, longobardien tulevaisuus.
"Voisin muuten luulla, että sinä poistat tuon miehen tieltä enemmän itsesi kuin minun vuokseni."
"Meillä Gambaran pojilla on sananlasku:
"'Kuollutta vihollista tarvitsee harvoin katua.'"
"Ja meillä roomalaisilla", sanoi Narses, "on toinen sananlasku:
"'Älä heitä ketään portaita alas, ennenkuin olet muurin päällä.'
"Ensin, tulinen, nuori ystäväni, annamme Cetheguksen tuhota Totilan.
"Hän tuntee Rooman, Italian ja gootit vielä paremmin kuin hevoskauppias
Alboin.
"Mitä tuohon Exmagister militumiin tulee, niin hänen kohtalonsa on päätetty —"
Alboin katsoi häneen kysyvästi.
"Mutta toistaiseksi vielä sinetillä suljettu. Aikanaan avaan sinetin ja panen täytäntöön hänen kohtalonsa."
Samassa Cethegus saapui kantotuolin luo.
"Tervetuloa, Narses", sanoi hän. "Italia tervehtii vuosisadan nerokkainta sotapäällikköä vapauttajanaan."
"Hyvä, hyvä.
"Tuloni oli kai yllätys?"
"Iloiseksi tulee ainakin se, joka odottaa Areobindosta ja saakin
Narseksen.
"Mutta joka tapauksessa", sanoi hän urkkien, "koska Belisarius on armahdettu, olisi hän voinut tulla Italiaankin alkuperäisen toivomuksensa mukaan."
"Belisariusta ei ole armahdettu", sanoi Narses lyhyesti.
"Miten suojelijattareni, keisarinna, kuoli niin äkkiä?"
"Sen hän itse parhaiten tiennee. Ja mahdollisesti helvetti."
"Onko siihen salaisuus kätkettynä?" kysyi Cethegus.
"On. Mutta me jätämme sen asian.
"Sinulle ei liene enää salaisuus, että Narses on saapunut Italiaan.
"Sinä tiennet senkin ennestään, ettei Narses jaa päällikkyyttä kenenkään kanssa.
"Keisari on määrännyt, että 'ensimmäinen sotajoukko' tulee myöskin minun ylimmän johtoni alaiseksi. Samoin sinä itse.
"Jos tahdot palvella minua, niin olen hyvin mielissäni, sillä sinä tunnet sota-asiat, Italian ja gootit.
"Jollet tahdo, niin laske palkkasoturisi hajalleen — en tarvitse niitä.
"Minulla on satakaksikymmentätuhatta miestä."
"Sinulla on suuret varat."
"Niin on, sillä minulla on suuri päämäärä eikä suinkaan pienet viholliset."
"Sinulla on suuri ylivoima gootteihin verraten, elleivät he kuljeta tänne eteläistä armeijaansa Regiumista."
"He eivät voi tehdä sitä.
"Olen lähettänyt Rooman sataman edustalle ja Regiumin tienoille laivastot, joiden mukana on kaksikymmentätuhatta miestä. Ne antavat työtä goottien eteläiselle armeijalle."
Cethegus hämmästyi.
Se oli taas yllätys.
"Valitse nyt", sanoi Narses, "jäätkö alipäällikökseni tai vieraakseni.
"Muuta mahdollisuutta ei ole."
Cethegus tajusi asemansa.
Hän oli alipäällikkö tai vanki.
"Pidän kunnianani palvella sinua, voittamaton persialaisten kukistaja."
"Odotahan vain", tuumi hän itsekseen, "Belisariuskin esiintyi alussa mahtavasti. Roomassa minusta tuli hänen herransa."
"Hyvä on", sanoi Narses, jonka kantotuoli oli puhelun aikana seisonut korkeilla, puujalantapaisilla seipäillä, "siis lähdemme yhdessä barbaareita vastaan. Kantakaa isäänne eteenpäin, rakkaat lapset."
Sotilaat tulivat paikalle.
Liikkeelle lähdettäessä Cethegus aikoi suistaa hevosensa kantotuolin oikealle puolelle.
Mutta Alboin huusi hänelle puhtaalla latinankielellä:
"Ei sinne, roomalainen. Minua sanotaan Narseksen oikeaksi kädeksi.
"Kunniapaikka on minun. Vasen — onnettomuuden puoli on vielä vapaana.
"Olemme pidättäneet sen sinulle."
Ääneti Cethegus ajoi vasemmalle puolelle.
"En tiedä", mietti hän itsekseen, "onko tuon oikean käden pudottava ennen päätä vai pään jälkeen.
"Parasta lienee samalla kertaa."
Saman päivän iltana Narseksen joukko saapui Helvillumin ja Taginaen vuorten välillä olevaan asemaansa.