KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
Melkein samaan aikaan kuin goottien sotaneuvosto teki tärkeän päätöksensä, Narses, jolla näinä päivinä oli taas ollut pahoja kaatumataudin kohtauksia, kannatti itsensä avonaisessa kantotuolissaan Helvillumin luona sijaitsevasta teltastaan eräälle kukkulalle rintaman keskustan edustalle.
Täältä oli vapaa näköala koko lakeudelle, jota nykyjään sanotaan Gualdo
Tadinoksi.
Hän oli kutsunut kaikki sotapäällikkönsä mukaansa.
"Täällä", virkkoi hän viitaten kainalosauvallaan, "täällä Capraen ja
Taginaen välillä tapahtuu huomenna ratkaisu.
"Jospa olisit saanut Taginaen tai edes Capraen käsiisi, Cethegus."
"Musta Teja saapui sinne kolme tuntia ennen minua", sanoi tämä.
Narses jatkoi:
"Koko Via Flaminialla ei Roomaan saakka ole enää missään muualla tällaista puolustuspaikkaa ylivoimaa vastaan.
"Barbaarit ovat valinneet asemansa erittäin taitavasti.
"Jollei heillä olisi noita kukkuloita hallussaan, aaltoilisi sotajoukkomme nyt esteettömästi Rooman lakeuksille saakka.
"Kuunnelkaa nyt tarkasti jokaista sanaani — minun on nyt vaikea puhua — Narses ei sano mitään kahteen kertaan. — No, longobardi, mitä siinä mietit?"
"Minäkö", vastasi tämä heräten äkkiä unelmistaan. "Minä mietin, että tämä maa on ihmeellisen rikas ja kaunis, että täällä näkyy jumalien siunaus joka paikasta. — Tämä on laulujemme viinimaa."
"Älä himoitse lähimmäisesi Italiaa äläkä muutakaan hänen omaansa", sanoi Narses uhaten longobardia kainalosauvallaan.
"Viinirypäleiden Italia on liian korkealla Alboin-ketulle. Muista se!"
"Niin on, niin kauan kuin sinä elät", vastasi Alboin nyrpeän näköisenä.
"Vielä on elossa goottikuningaskin, jonka perinnön tahdot saada haltuusi.
"Kuulkaa siis suunnitelmani.
"Sinä, Orestes, johdat Zeuxippoksen kanssa vasenta siipeä 'gallialaisten haudan' (busta gallorum) luona ja asetut vastapäätä tuota korkeata metsäistä vuorta, jonka harjalta valkoinen luostarirakennus paistaa."
"Mistä tuo nimi — 'gallialaisten hauta' johtuu", kysyi Alboin häneltä.
"Täällä", vastasi Cethegus, "roomalainen konsuli Decius vihittyään itsensä kuolemaan isänmaan puolesta voitti gallialaisten suunnattoman ylivoiman.
"Maaperä on pyhä ja hyväenteinen Roomalle", päätti hän puheensa katkeralla äänellä, "mutta ynseä kaikenkaltaisille barbaareille."
"Milloin tämä tapahtui", kyseli longobardi edelleen.
"Vuonna neljäsataaviisikymmentäkahdeksan Rooman perustamisen jälkeen", selitti prefekti hänelle.
"Siitä on siis jo hyvin kauan."
Narses jatkoi taas:
"Sinä, Johannes, otat yhdessä Valerianuksen ja Dagisthaeoksen kanssa haltuusi oikean siiven Eugubiumin luona.
"Vastassasi on Clasius-joki ja siihen laskeva pieni Sibola-joki.
"Pysykää te aivan levollisina, kunnes ratkaisu täällä keskustassa on tapahtunut.
"Silloin, — sillä se, jolla on ylivoima eikä käytä sitä vihollisen saartamiseen, ei ansaitse sotilaan nimeäkään — kiertäkää silloin molemmilta puolilta barbaarien kimppuun ja — teidän rintamannehan on niin laaja, että se ulottuu paljon barbaarien kapean rintaman ulkopuolelle — katkaiskaa heiltä paluumatka Roomaan.
"Teidän on yhdyttävä Via Flaminialla tuolla Taginaen takana ja sen itäpuolella Nuceria camellarian läheisyydessä.
"Jos kiertoliike onnistuu, lopettaa jo tämä taistelu sodan."
"Sepä ikävää", tuumi Alboin.
"Niin, sinun sydämesi ei kai vuotaisi verta, sutoseni, vaikka satsitkin oikein kauan raadella keisarin Italiaa.
"Mutta minun tapani on lopettaa sota yhdellä ainoalla taistelulla.
"Ystävälleni Belisariukselle tuottaa taas iloa mahdollisimman monen taistelun voittaminen.
"Mutta ennenkuin te voitte ryhtyä kiertoliikkeeseen, on täällä tasangolla ratkaiseva verityö saatava täysin valmiiksi.
"Minä itse johdan hyökkäystä Capraeta ja Taginaeta vastaan.
"Jos nuo barbaarit ovat viisaita, niin he eivät näyttäydy tällä Capraen edustalla olevalla kentällä, sillä täällä juoksisivat suteni heidät nurin, eikö niin, susikuninkaani?"
"Tässä olisi erinomainen ruohokenttä ratsumiestaistelulle", huudahti
Alboin. "Näen jo heidän pakenevan Capraen portille."
"Eivät he tee toivosi mukaan, sutoseni. Siitä voit olla huoletta.
"Sinä et saa missään tapauksessa hyökätä ratsumiehinesi Capraen kimppuun".
"Mitä vielä", tuumi Alboin, "me olemme tottuneet hyppäämään hevosen selästä ja taistelemaan jalkaisin, jos tarvitaan.
"Ratsut seisovat lauhkeina kuin lampaat ja tulevat sitten taas nelistäen miesten luo, kun kuulevat vihellyksen."
Narses sai kiivaan vetotaudin kohtauksen. Hänen kasvonsa vääntyivät.
"Pitkäparta", huudahti hän pahimman puuskan ohimentyä, "älä suututa minua. Suuttumus ja säikähdys aiheuttavat aina näitä pahoja kohtauksia.
"Jos uskallat hyökätä Capraen kimppuun, ennenkuin jalkaväkeni on aivan lähellä, niin minä lähetän sinut heti taistelun päätyttyä kotiisi —"
"Se olisi ankarin rangaistus."
"Sinä, Anzalas, johdat armenialaista jalkaväkeä ja sinä, Cethegus, illyrialaista jalkaväkeä sekä erinomaisia isaurilaisia palkkasoturejasi rynnäkköön Capraeta ja Taginaeta vastaan.
"Minä seuraan jäljessä makedonialaisten ja epirotien johtajana."
Taas hän sai vetokohtauksen.
"Minä pelkään, että tautini palaa huomenna yhä pahempana.
"Sinä, Liberius, astut silloin sijaani, kunnes taas voin puhua."
Prefekti rypisti otsaansa.
Narses huomasi tämän.
"Olisin luovuttanut päällikkyyden sinulle, prefekti", sanoi hän, "mutta sinä et kai tahdo katsella joutilaana Helvillumissa.
"Minä tarvitsen sinua ja pelättyä miekkaasi Capraen ja Taginaen valloituksessa."
"Ja jos kaadun hyökkäyksessä", virkkoi Cethegus hymyillen, "niin keisarin sotapäällikkö ei silti sure itseään kuoliaaksi."
"Me olemme kaikki kuolevaisia, prefekti", sanoi Narses. "Muutamat harvat ovat kuolemattomia, nekin vasta — kuolemansa jälkeen."