VIIDESTOISTA LUKU.
Voittojuhla oli määrätty vietettäväksi kesäkuun kolmantena päivänä.
Rooman asukkaat olivat aamusta varhain liikkeellä. He kulkivat pitkin kaupungin koristeltuja katuja ja toreja Aventinuksen kukkulaa ja jokea kohti. Venheitä vilisi joella. Huvilan ympärille oli pystytetty telttoja, lehtimajoja ja pöytiä, joiden ääressä Rooman kansaa ruokittiin.
Kun Cassiodorus oli Pyhän Pietarin kirkossa areiolaisen ja katolisen papin — viimemainittu oli Julius — rukoillessa luovuttanut vanhan ystävänsä tyttären kuninkaalle ja kun nuoret olivat vaihtaneet sormuksia, pariskunta lähti juhlallisen, loistavan seurueen saattamana Janiculus-kukkulan yli oikealle Tiberin rannalle, kulki joen yli juhlallisesti koristettuja, kunniaporteilla varustettuja Teodoruksen ja Valentinianuksen siltoja myöten ja saapui Emporiumin alapuolella sijaitsevaan huvilaan.
Täällä kokoutuneen sotajoukon läsnäollessa kuninkaan keihään päähän ripustetun kultakilven alla roomalaisnainen astui goottisulhasensa vasempaan kenkään ja tämä laski panssaroidun kätensä hänen tummalle, läpinäkyvän harson peittämälle tukalleen.
Näin oli kihlaus päätetty kirkollisen, roomalaisen ja goottilaisen tavan mukaan.
Morsiuspari asettui nyt terassin keskimmäisen pöydän ääreen, Valeria jalosukuisten roomalais- ja goottinaisten, Totila sotajoukkonsa herttuoiden ja kreivien ympäröimänä.
Kreikkalaiset ja roomalaiset huiluniekat soittivat, roomalaisten tanssien ohessa goottinuorukaiset esittivät miekkahyppyä. Joella, molemmilla rannoilla ja huvilan ympärillä kuninkaan roomalaiset ja goottilaiset vieraat söivät ja toivottivat onnea lempeälle hallitsijalleen ja hänen kauniille morsiamelleen.
Valeria katseli totisena avaruuteen. Hänen huulensa liikkuivat.
"Minkä nimen mainitsit", kysyi kuningas ojentaessaan hänelle pikarinsa.
Valeria maisteli pikarista ja sanoi antaessaan sen takaisin.
"Mirjam."
"Mirjamille kiitos ja kunnia", sanoi kuningas kohottaen pikarinsa.
Silloin kuului harpun ääni. Heidän eteensä astui Adalgot puettuna valkoiseen, kultapäärmäiseen juhlapukuun, laakerista ja tammenlehdistä sidottu seppele päässään. Hän katsahti kysyvästi soiton- ja miekkailunopettajaansa, kreivi Tejaan, joka istui kuninkaan oikealla puolella, ja lauloi sitten heleällä äänellä:
"Kuulkaa kaikki kansat lähellä ja kaukana, kuule Bysanttikin.
Goottikuningas Totila hallitsee Kapitoliumilla.
"Kauas Tiberin rannoilta on karkoitettu Belisarius-sankari. Cethegus ei ole enää Rooman, vaan Manalan prefekti.
"Mistä lehdistä on kuningas Totilalle seppele tehtävä? Hänen rinnallaan
Valeria loistaa ruusuisena.
"Rauhaa ja oikeutta hänen miekkansa ja kilpensä suojelee. Oliivi, anna lempeät lehtesi rauhanruhtinaalle.
"Kuka johti peloittavaa kostosotaa Bysanttiin saakka? Tule, laakeri, voitonyrtti, tule seppeleeseeni.
"Mutta hänen voitokas voimansa ei kasvanut Rooman mailla.
Germanialainen tammi siksi palkitkoon hänen sankaruutensa.
"Kuulkaa, kaikki kansat, lähellä ja kaukana, kuule Bysanttikin.
Goottikuningas Totila hallitsee Kapitoliumillä."
Äänekkäät hyvä-huudot palkitsivat laulajaa. Sillä välin saapui morsiusparin eteen roomalaispoika ja goottityttö, kummallakin ruusuista, oliivista, laakerista ja tammesta sidottu seppele käsissään. Polvistuen he ojensivat seppeleensä.
"Meidänkin laulajamme osaavat kauniita sanoja, Valeria", sanoi Totila hymyillen. "Sitä paitsi on heissä voimaa ja uskollisuutta. Hengestäni saan kiittää tätä laulajaa."
Hän laski kätensä Adalgotin pään päälle.
"Armottomasti hän löi maamiestäsi Pisoa, virkaveljeään Apollon palveluksessa, taitavasti runoileville sormille rangaistukseksi siitä, että nuo sormet olivat kai kirjoittaneet Valerialleni monta runoa ja sama käsi yritti heittää tappavan raudan minua kohden."
"Yhtä olisin tahtonut kuulla vielä mieluummin kuin riemulauluasi", sanoi Teja hiljaa Adalgotille.
"Mitä, opettajani?"
"Prefektin kuolinhuutoa. Valitettavasti lähetit hänet Manalaan vain laulussa."
Goottisoturit huusivat Adalgotin luokseen ja pidättivät häntä kauan, sillä Totilan taistelutoverit osasivat antaa arvon tälle laululle.
Herttua Guntaris syleili ja suuteli häntä ja sanoi vieden hänet syrjään;
"Nuori sankarini.
"Omituinen yhdennäköisyys!
"Joka kerta kun näen sinut, huudahdan: Alarik!"
"Sehän on sotahuutoni", vastasi Adalgot.
Yhdessä he hävisivät väkijoukkoon.