YHDESTOISTA LUKU.
Varhain seuraavana aamuna vallitsi sekä Roomassa että goottien leirissä vilkas liike.
Matasunta ja Syphax olivat saaneet tietää yhtä ja toista, mutta ei kaikkea.
He olivat saaneet tiedon kolmen miehen salaliitosta Belisariusta vastaan ja alkuperäisestä suunnitelmasta, jonka mukaan aiottiin tehdä valerynnäkkö pyhän Paavalin porttia vastaan Belisariuksen saattamisen helpottamiseksi.
Mutta he eivät olleet saaneet tietää, että kuningas oli peruuttanut tämän aikomuksensa ja salaisesti tehnyt toisen, päällikön poissaololle perustetun suunnitelman. Hän koettaisi vielä kerran, eikö goottien uskollisuus voittaisi Belisariuksen taitoa ja prefektin muureja.
Kuninkaan neuvottelussa kaikki tajusivat yrityksen tärkeyden. Jos se epäonnistuisi, kuten kaikki edellisetkin — kuusikymmentäkahdeksan taistelua, hyökkäystä ja rynnäkköä oli Prokopius laskenut tähän saakka olleen — ei väsynyt, kovin harventunut sotajoukko enää voisi mitään tehdä.
Senvuoksi kaikki olivat Tejan neuvosta valallaan sitoutuneet olemaan ilmoittamatta kellekään yrityksestä.
Senvuoksi Matasunta ei ollut saanut kuninkaalta mitään tietää. Ei maurinkaan nenä voinut vainuta muuta kuin että sinä päivänä piti tapahtua ihmeellisiä asioita. Goottisoturitkaan eivät tienneet, mitä oli tulossa.
Totila, Hildebad ja Teja olivat jo keskiyön aikana hiljaa lähteneet ratsumiehineen leiristä ja asettuneet väijyksiin Via valerian eteläpuolelle Fulviusten haudan lähistölle, jonka ohi Belisariuksen täytyi kulkea. He toivoivat saavansa pian työnsä suoritetuksi ja pääsevänsä vielä taistelemaan Rooman edustalla.
Sillä välin, kun kuningas Hildebrandin, Guntariksen ja Markjan avulla järjesti joukot leirin sisäpuolella, lähti Belisarius aamun koittaessa ulos tiburtisesta portista mukanaan osa henkivartijoitaan.
Prokopius ja Severinus ratsastivat hänen vieressään, edellinen oikealla, jälkimmäinen vasemmalla puolella. Massageetti Aigan kantoi lippua, jonka aina piti olla magister militumin mukana.
Constantinus, jolle oli uskottu kaupungin belisarisen osan päällikkyys, asetti joka paikkaan muureille kaksinkertaiset vahtijoukot ja käski vapaana olevienkin miesten leiriytyä aivan muurien lähelle. Hän lähetti samanlaisen käskyn prefektille tämän komennettavina olevien bysanttilaisten varalta.
Sanantuoja tapasi hänet valleilla Paavalin ja Appiuksen porttien välillä.
"Belisarius arvelee siis", ivaili Cethegus kuullessaan tämän, "että Roomani ei ole turvassa, ellei hän sitä suojele. Minä luulen, ettei hän ole turvassa, ellei Roomani häntä suojele.
"Tule, Lucius Licinius", kuiskasi hän. "Meidän on ryhdyttävä toimiin sellaisenkin tapauksen varalta, ettei Belisarius palaa sankariretkeltään. Silloin on toisen ryhdyttävä hänen joukkojaan komentamaan."
"Minä tunnen tuon toisen."
"Kenties syntyy lyhyt taistelu hänen Roomaan jääneiden henkivartijainsa kanssa Diokletianuksen kylpylaitoksessa tai Tiburtiuksen portilla. Heidät täytyy tuhota omassa leirissään, ennenkuin he ehtivät nousta vastarintaan. Ota kolme tuhatta isaurilaistani ja sijoita ne huomiota herättämättä kylpylaitoksen ympärille. Ota haltuusi myöskin Tiburtiuksen portti."
"Mistä nuo miehet otan?"
"Hadrianuksen haudalta", vastasi Cethegus hiukan mietittyään.
"Entäs gootit, päällikkö?"
"Mitä vielä! Hauta on luja. Se puolustaa itse itseään.
"Ensin hyökkääjien on kuljettava etelästä päin virran yli ja sitten heidän on kiivettävä Paroksen marmorista tehtyjä, sileitä seiniä pitkin.
"Ja sitäpaitsi", sanoi hän hymyillen, "katso tuonne ylöspäin. Siellä on kokonainen sotajoukko marmorijumalia ja sankareita. Suojelkoot he temppeliänsä barbaareilta.
"Katso nyt — sanoinhan sen jo — rynnäkkö koskee vain pyhän Paavalin porttia", virkkoi hän lopuksi viitaten goottien leiriin päin, josta suuri joukko-osasto marssi mainittua paikkaa kohti.
Licinius totteli ja vei heti kolmetuhatta isaurilaista — melkein puolet varusväestä — haudalta joen yli ja pitkin Viminalista Diokletianuksen kylpylaitokseen.
Belisariuksen armenialaisten sijalle hän määräsi Tiburtiuksen portille kolmesataa isaurilaista ja legioonalaista.
Cethegus puolestaan meni salariselle portille, jossa Belisariuksen sijainen Constantinus parhaallaan oleili.
"Minun on saatava hänet pois tieltä, ennenkuin tieto saapuu", ajatteli hän.
"Kun sinä olet karkoittanut barbaarit", sanoi hän tälle, "hyökkäät kai ulos kaupungista. Nyt päällikön poissa ollessa on erinomainen tilaisuus laakerien niittämiseen."
"Niin on", myönsi Constantinus. "He saavat nähdä, että voitamme heidät ilman Belisariustakin."
"Mutta teidän täytyy tähdätä levollisemmin", sanoi Cethegus ottaen jousen eräältä persialaiselta jousimieheltä.
"Katsokaa tuota ratsastavaa goottia, joka on joukon johtajana. Hän kaatuu."
Cethegus ampui, ja gootti kaatui kuoliaana ratsultaan.
"Ja valleilla olevia jousia te käyttelette huonosti.
"Näettekö tuota tammea. Sen luona on rautapukuinen gootti, tuhantisen päällikkö.
"Katsokaa!"
Hän tähtäsi vallijousella ja ampui. Gootti tarttui keihään lävistämänä puuhun.
Silloin saraseenilainen ratsumies ajaa karautti paikalle.
"Arkontti", sanoi hän Constantinukselle, "Bessas pyytää apuväkeä vivariumin luo praenestiniselle portille. Gootit ryntäävät sinne."
Constantinus katseli epäillen Cethegusta.
"Turhaa puhetta", sanoi tämä. "Hyökkäys tarkoittaa ainoastaan pyhän
Paavalin porttia ja siellä on voimakas varusväki. Tiedän sen varmasti.
Sanokaa Bessakselle, että hän pelkää liian aikaisin.
"Sitäpaitsi on minulla vielä vivariumissa kuusi jalopeuraa, kymmenen tiikeriä ja kaksitoista karhua ensi sirkusjuhlaani varten.
"Lasketaan ne barbaarien kimppuun!
"Silloin roomalaiset saavat oikean sirkusnäytelmän."
Mutta samassa eräs henkivartija saapui Pinciuksen sillalta huutaen:
"Apua, herra, apua! Constantinus, omalle portillesi, Flaminiuksen portille! Lukemattomia barbaareita! Ursicinus pyytää apua."
"Sielläkin", mietti Cethegus epäröivän näköisenä.
"Apua murretun muurin luo Flaminiuksen ja Pinciuksen porttien välillä", huusi toinen Ursicinuksen lähetti.
"Tätä linjaa teidän ei tarvitse suojella. Kuten tiedätte, on se pyhän
Pietarin erityisessä suojassa, se riittää", rauhoitteli Constantinus.
Cethegus hymähti.
"Niin, ainakin tänään, sillä sinne ei rynnätäkään."
Silloin Marcus Licinius ajoi hengästyneenä paikalle.
"Prefekti, pian Kapitoliumille, josta juuri tulen. Vihollisen kaikki seitsemän leiriä pursuavat jokaisesta portistaan barbaareita. Nähtävästi aiotaan tehdä yleinen rynnäkkö kaikkia Rooman portteja vastaan."
"Tuskin", vastasi Cethegus hymyillen.
"Lähden sinne joka tapauksessa. Mutta sinä, Marcus Licinius, vastaat minulle Tiburtiuksen portista.
"Sen täytyy olla minun hallussani, eikä Belisariuksen.
"Älä viivyttele! Vie sinne kaksisataa legioonalaistasi!"
Hän hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti Kapitoliumia kohti Viminaliksen juuritse.
Täällä hän tapasi Lucius Liciniuksen isaurilaisineen.
"Päällikkö", sanoi tämä hänelle, "siellä näyttää olevan tosi kysymyksessä. Mitä isaurilaisilla tehdään? Onko entinen käskysi voimassa?"
"Olenko peruuttanut sen", kysyi Cethegus ankarasti. "Lucius ja te muut tribuunit tulette mukaani. Isaurilaiset, menkää te päällikkönne Asgareen johdolla Diokletianuksen kylpylaitoksen ja Tiburtiuksen portin välille."
Hän el luullut vaaran uhkaavan Roomaa.
Hänhän luuli tietävänsä, mikä goottien todellinen aikomus oli.
"Tämä yleinen valeryntäys", hän ajatteli, "on pantu toimeen vain senvuoksi, etteivät bysanttilaiset muistaisi vaarassa olevaa päällikköään."
Hän nousi erääseen Kapitoliumin torniin, josta oli vapaa näköala koko
Rooman tasangolle.
Se oli täynnä goottisotureita.
Näky oli valtava.
Leiriporteista virtasi koko goottien sotajoukko ympäröiden kaupungin täydellisesti joka puolelta.
Hyökkäys oli nähtävästi aiottu tehtäväksi yht'aikaa kaikkia portteja vastaan yhtenäisen suunnitelman mukaan.
Etumaisina suljetussa piirissä kulkivat jousimiehet ja lingonheittäjät pienissä ryhmissä. Heidän oli ammuttava muureilla ja porteilla olevat puolustajat.
Sitten tulivat kaikenlaiset muurinmurtajat, jotka olivat peräisin roomalaisista asevarastoista tai valmistetut roomalaisten mallien mukaan, joskin usein kömpelösti. Näitä vetivät hevoset ja juhdat, joiden vieressä kulki kilvillä varustettuja miehiä suojelemassa niitä piiritettyjen ampumiselta.
Aivan näiden jäljessä kulkivat varsinaiseen hyökkäykseen määrätyt sotilaat tiheissä ryhmissä. Heillä oli aseina kirveet ja suuret puukot. He kuljettivat mukanaan ryntäysportaita.
Hyvässä järjestyksessä ja levollisesti nämä kolme hyökkäyslinjaa etenivät rinnatusten joka paikassa. Aurinko kimalteli kypäreissä. Määrättyjen väliaikojen päästä kajahtivat goottilaisten sotatorvien pitkäveteiset toitotukset.
"He ovat meiltä oppineet yhtä ja toista", huudahti Cethegus.
"Se mies, joka on järjestänyt nuo rivit, on etevä sotapäällikkö."
"Kuka se lienee", kysyi Kallistratos, joka seisoi komeassa asepuvussa
Lucius Liciniuksen vieressä.
"Epäilemättä kuningas Vitiges itse", vastasi Cethegus.
"Sitä ei olisi uskonut tuosta vaatimattoman näköisestä miehestä, jonka ulkomuoto on niin jokapäiväinen."
"Barbaareissa on paljon selittämätöntä."
Hän ratsasti nyt Kapitoliumista joen yli sekä sitten pitkin vallitusta Pankratiuksen portille, johon ensimmäinen hyökkäys näytti kohdistuvan, ja nousi seurueineen kulmatorniin.
"Kuka on tuo pitkäpartainen vanhus, joka kulkee miestensä edellä kivikirves olalla?
"Hän näyttää jättiläiseltä, jonka Zeus unohti tuhota."
"Hän on Teoderikin vanha asemestari. Hän ryntää Pankratiuksen porttia vastaan", sanoi prefekti.
"Ja kuka on tuo komeavarusteinen mies ruskean hevosen selässä? Hän, jolla on sudenpää kypärässä ja joka ryntää portuensista porttia vastaan."
"Hän on völsungi, herttua Guntaris", vastasi Lucius Licinius.
"Katsokaa, tuollakin kaupungin itäpuolella joen tuolla puolen, niin pitkällä kuin silmä kantaa, rientävät barbaarien joukot kaikille kaupungin porteille", sanoi Piso.
"Mutta missä on kuningas itse", tiedusteli Kallistratos.
"Näetkö goottien päälipun tuolla keskellä kenttää? Siellä hän on
Pankratiuksen portin kohdalla", selitti prefekti.
"Hän yksin on vankan joukkonsa kanssa liikkumattomana paikoillaan kolmen sadan askeleen päässä lähimmästä linjasta", vastasi nuori lainoppinut Salvius Julianus.
"Eikö hän aio ottaa osaa taisteluun", kysyi Massurius.
"Se olisi vastoin hänen tapojaan.
"Mutta meidän on laskeuduttava täältä tornista vallille, kun taistelu alkaa", sanoi Cethegus.
"Hildebrand on päässyt haudan luo."
"Siellä ovat bysanttilaiset Gregorin johdolla.
"Gootit ampuvat hyvin. Pankratiuksen tornin harjat ovat jo tyhjät.
"Lähde liikkeelle, Massurius, lähetä abasgilaiset ampujani ja Rooman legioonalaisista parhaat jousimiehet. Heidän on ammuttava muurinmurtimien ja rynnäkkötornien vetojuhtia."
Heti oli taistelu joka taholla kovassa käynnissä, ja harmikseen
Cethegus huomasi, että gootit etenivät kaikkialla.
Bysanttilaiset kaipasivat nähtävästi päällikköään. He ampuivat huonosti ja pakenivat valleilta. Gootit sitävastoin ryntäsivät tänään erityisen vimmatusti.
Gootit olivat useimmissa paikoissa päässeet jo hautojen yli ja herttua Guntaris oli jo pystyttänyt portuensisen portin luona rynnäkköportaatkin muuria vasten. Vanha asemestari oli sillä välin saanut muurin luo vankan murtajan, jonka hän oli suojannut katolla ylhäältä päin tulevia ammuksia vastaan.
Ensimmäiset iskut kumahtelivat jo Pankratiuksen porttia vasten kuuluen yli koko taistelun pauhinan.
Tuo tuttu ääni säikähdytti prefektiä, joka juuri saapui paikalle.
"Ne tekevät nähtävästi toden valehyökkäyksestä, kun se on niin hyvin onnistunut", arveli hän itsekseen.
Taas kajahti murtajan jysäys.
Bysanttilainen Gregor katsahti kysyvästi häneen.
"Tästä täytyy tulla loppu", huudahti Cethegus vimmoissaan, sieppasi lähimmältä mieheltä jousen ja nuolikotelon ja riensi portin viereiselle muurinharjalle.
"Tänne jousimiehet ja lingonheittäjät!"
"Seuratkaa minua", huusi hän. "Hankkikaa raskaita kiviä tänne. Missä on lähin ballisti?
"Missä ovat skorpionit? Muurinmurtajan katto täytyy saada rikki."
Katoksen alla oli goottilaisia jousimiehiä, jotka ampuma-aukoista tähystivät muurinharjaa.
"Turhaan me odotamme, Hadusunt", kiivaili nuori Guntamund. "Minä tähtään jo kolmannen kerran turhaan. Ei ainoakaan uskalla pistää nenäänsä muurin yli."
"Kärsivällisyyttä", sanoi vanhus. "Pidä vain jousesi vireessä.
"Kai siellä aina joukossa joku uteliaskin on.
"Pane minuakin varten jousi kuntoon. Kärsivällisyyttä."
"Sinun seitsemänkymmenvuotiaan on helppo saarnata minulle kaksikymmenvuotiaalle kärsivällisyyttä."
Sillä välin oli Cethegus ehtinyt vallinharjalle. Hän silmäsi tasangolle. Siellä hän näki kaukana Tiberin oikealla rannalla kuninkaan liikkumattomana pääjoukkonsa keskellä.
Se kiusasi häntä.
"Mitä hänellä on mielessä?
"Olisiko hän oppinut jo, ettei päällikkö saa ottaa osaa taisteluun?
"Tule, Gajus", sanoi hän nuorelle jousimiehelle, joka oli rohkeasti seurannut häntä, "sinun nuoret silmäsi ovat tarkemmat kuin minun. Silmää harjan yli tuonne — mitä kuningas siellä puuhaa?"
Hän kumartui rintavarustuksen yli, ja Gajus seurasi hänen esimerkkiään tähystäen tarkasti osoitettuun suuntaan.
"Nyt, Guntamund", huudahti Hadusunt alhaalla.
Kaksi jännettä helähti yhtaikaa, ja molemmat katselijat hypähtivät taaksepäin.
Gajus syöksyi otsa läpiammuttuna alas vallilta ja toinen nuoli särkyi prefektin kypärän silmikkoon.
Cethegus pyyhkäisi kädellään otsaansa.
"Sinä elät vielä, päällikkö", huusi Piso rientäen hänen luokseen.
"Elän, ystäväni. Se oli hyvin tähdätty. Mutta jumalat tarvitsevat vielä minua. Sain vain naarmun otsaani", virkkoi Cethegus pannen kypärän paikoilleen.