ENSIMMÄINEN AVAUS.
Ensimmäinen Kohtaus.
Rapp. Hurtti, molemmat aseissa.
RAPP, hillityllä äänellä.
Hän tännekäsin hiipi, luulen. — Hurtti!
Käy hiljaa tuonne päin ja tutki, etkös
Voi häntä siellä missään huomata,
Paa korva maahan, kuuleskele, etkös
Voi askeletta kuulla ruohostossa!
Vaan katso, ettei sinua hän nää.
Hurtti katoo puitten väliin.
En moista jahtia viel' koskaan käynyt,
Ja mielukkaammin karhua ma vainoon,
Se rehti leikki on, vaan käydä yöllä
Täss' väijymässä niinkuin karkulainen,
On kolkkoa ja ilkeätä juuri.
Ma yhtä paljon pelkään ilmi tulla,
Kuin pedon jäljet hukkaavani taas.
Vaan multa ei hän pääse. — Koskaan vielä,
Sen tunnustan, en miestä kohdannut,
Niin kärmeen ilkeätä kiusaamaan;
Mull' tuntui juur', kuin oisin kiinni ollut,
Kun tuumahansa olin suostuvinain!
Ja kuitenkin hän teeskenteli niin,
Ett' hullua en tullut viisaammaksi,
Vaan malta hiukkasen! — Mun tietä lystää,
Kuin pitkälle hän aikoo, mitä täällä
Hän sydän-yönä tahtoo vehkeillä?
Kai konnantyötä…
Hurtti tulee takaisin.
Ootkos mitään nähnyt?
HURTTI.
Ei, tyyntä kaikki on. Ma silloin tällöin
Vaan korpin kuulin suolla raakuvan.
RAPP.
Se ruokaa raakuilee.
HURTTI.
Uh, oikeinpa
Käy kamalalle! Tää on pahempaa,
Kuin kuulain eessä seisoa.
RAPP.
Hyi, lempo!
Et aaveita sa peljännekkään, Hurtti?
HURTTI.
En … mutta ellei heihin pysty kruuti
Ja kuulat.
RAPP.
Juoruja, niin peikon kynnet
Ei pysty sinuun myös.
HURTTI.
Käy pimeäksi!
Me Herran ilma saadaan ennen pitkää.
RAPP.
Niin, taivas synkistyy. — Tuu, käykäämme
Nyt tuonnekäsin!
HURTTI.
Vaiti!… Kuulin ääntä.
He kuuleskelevat.
RAPP.
Niin, askelten… Ne tänne luotuvat,
Pois joutuin, puitten taakse… Hiljaa, hiljaa!
He piilottelevat puitten ja pensasten takana, mutta niin,
että ovat katseliain nähtävillä.
Toinen Kohtaus.
Edelliset, piilossa. Kapteini von Stöbern.
VON STÖBERN.
Kuin helteinen on yö ja raskas ilma!
On niinkuin puutkin täällä metsässä
Ei jaksais hengittää ja toinen toistaan
Vaan kuultelis; ei elon ääntäkään
Oo kuuluvissa yösen tyhjyydessä.
Tää kolkko hiljaisuus mun tuskastuttaa!
Vaikenee hetkeksi.
Yö pitkälle on käynyt. — Hänen täällä
Jo olla pitäisi… Ei hauskaa juuri
Oo yksinänsä täällä liikkua…
RAPP, puitten takaa, hiljaa.
Hän viipyy. — Toista varmaankin hän oottaa.
VON STÖBERN.
Päämäärääni siis kohta ennätän,
Saan riemut voitostani nautita,
Saan onnen kainalonsa huolet heittää
Ja uljaan, kauniin vangin helmasta
Jo kuuman taisteluni palkan noutaa.
Kun päivän leimu toisen kerran syttyy,
Mull' hohtehessa nousee päivä myös,
Ja heikkoutta nauran niitten kehnoin.
Join lakiloita kurjia ma poljin.
Ukkosen jyrinä kuuluu kaukaa.
En syntynyt ma orjan elämään,
Mi tottumuksen raitiossa kiertäin
Ain' täytymyksen ohjaa tottelee;
Tää leimuhenki ei voi torkahdellen
Ja verkkamiellä, niinkuin kyntäjä,
Ain' yhtä turvetta vaan käännellä.
Jyristys lähenee.
Oi, niinkuin sie, jon ääntä pilvet kaikaa,
Ma jyskiellen mailmaa lentäisin!
Sun kättäs kahle ei voi vangita.
Sun äänes kuuluu, kaikki kauhistuu,
Sun nuoles miljoonia ruhjoivat!
Sua petturiks' ken lausuu kuitenkin. —
Vaan mua, ku rohkea en oo kuin sie,
Mua siksi nimitellä tohtivat.
Niin, räävätä ja sadatella saavat,
Ma heitä yhtä paljon halveksin,
Ja itse muistollekin nauran vaan.
— — — — — — — — — —
Tuon vanhan Pantzarsköldin tuumiini
Mun täytyy saada. Kaikk' oon valmistanna.
Hän kyllä taipuu; tyytymätöin on hän.
Ja kohta koittaa päivä, jolloin maahan,
Te orja-kurjat, kumarratte sille,
Joll' selkäänne nyt käännätte. Ma teitä
En tuntis! — Varjoja te palvelette
Ja nimiä! — — Kaikk', kaikk' on nimeä,
Vaan tyhjää nimeä! Mut voiman mahti
Ja järki mailman ohjat johtaa vaan.
Salamaa ja jyristystä.
Vaan aika joutuu. Ymmärtää en voi,
Min vuoks' hän viipyy. — Vaiti!… Hän jo luotuu.
Kolmas Kohtaus.
Edelliset. Venäläinen Upsieri.
VON STÖBERN, kiiruhtaa häntä vastaan.
Te viipyneet, herr' Gregorieff jo ootte.
VENÄLÄINEN UPSIERI.
Niin, neljänneksen ehkä. — Onko kaikki
Nyt säällään, paperit, mit lupasitte,
Ja kartat ynnä muut? — Ma kenraalilta
Sain käskyn joutua.
VON STÖBERN.
Mun muassain
On osa vaan.
Jättää papereita.
Muut kaikki kenraalille
Ma tullessani annan.
VENÄLÄINEN UPSIERI.
Varovainen
Te ootte; mutta luottaa voitte varmaan,
Ett' lupaukset teille täytetään.
VON STÖBERN.
No, onko matkaa myöskin säälitty,
Ett' viivytystä mull' ei syntyisi?
VENÄLÄINEN UPSIERI.
Kun venäläisten leiriin saavutte,
Ja paperinne tuotte kenraalille.
Te passit saatte, reisuvaunut teille
On valmiina. Kun Pietarihin tuutte,
Te oitis saatte nostaa kullassa
Sen rahasumman, jonka vaaditte.
Hurtti, joka tarkoin on tätä haastelua kuulellut, tähtää
von Stöberniä kivärillään, mutta Rapp estää eljeillä
häntä ampumasta. Ukkonen pauhaa kovasti.
VON STÖBERN.
Ma ensi yönä leirissänne oon.
VENÄLÄINEN UPSIERI.
Ma teitä ootan, — Kauhistava ilma; —
Nyt hyvästi! Me kohta kohdataan,
Neljäs Kohtaus.
Edelliset, paitsi Venäläistä Upsieriä. Rapp on sillä välin eljeillä ja kuiskauksilla neuvonut Hurttia ottamaan von Stöberniä kiinni, sill' aikaa kuin Rapp itse hiipii venäläisen upsierin perässä. Oitis kun tämä lähtee liikkeelle, Rapp puitten takana kiiruhtaa hänen jälkiänsä seuraamaan. Hurtti istuu kyyryllänsä pensaitten takana.
VON STÖBERN.
Yks' päivä vaan, ja turvallisena
Päin uutta hilpeämpää aikaa käyn,
Jon itse luoda tahdon, Koko mailma
On mulle auki, kultaa, uljuutta
Mull' on sen suosiota voittamaan!
Nyt joutuin poijes kaikki valmistaan!
Kun hankkii lähteä, Hurtti hyökkää ottamaan häntä kiinni, mutta lankee suin päin, kompastuen puunjuureen ja samalla sokaistuen salamasta, jonka välähdys kirkkaasti valistaa näyttämöä. Kapteini von Stöbern ikään kuin kumartuu seuraavan kovan jyrähdyksen alle ja syöksee pois näyttämöltä.
Viides Kohtaus.
HURTTI, nousee hiljaksensa seisoalle ja katselee ympärillensä.
Hän poissa on. Se konna olkohon
Sitt' häijyn hengen kanssa liitossa,
Jott' maahan mua paiskattiin, tai veikö
Sen hitto elävältä. Tulta mointa
En silmieni eessä nähnyt koskaan!
Kuudes Kohtaus.
Hurtti. Rapp.
RAPP, tulee äkkiä näyttämölle.
Noh, pirua! — Sa Hurtti yksin täällä?
Miss' kapteini?
HURTTI.
Ma luulen hiidessä.
Kun juuri olin hyökkäämäisilläin
Hänt' kiinni ottamaan, tuil kirkkaaksi
Kuin leivin-uunissa, ma nipistystä
Sain jalkaani, ja suulle kiekahdin.
RAPP.
Sen vietävä!… Vaan onneks' kuitenkin
Ma paperit sain upsierilta, niillä
Se roisto kyllä kiinni joutuu vielä.
Ei hirtettävä veteen kuolekkaan.
Menevät.