KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
Laroche ja Kaarle Firmin (tullen vastakkain).
Laroche. Minä olen jo kauvan teitä etsinyt… Kuulkaa, nyt minä olen pitänyt sanani, minäkös hänen kuvasin ministerille, tuon Selicourin.
Kaarle. Todella! ja hän on siis hukassa, ihan hukassa?
Laroche. Ei juuri niin! ei vielä ihan … sillä minun tulee sanoa, hän valehteli sukkelasti ja minä se oikein hölmistyin … hän teeskeliin liikutetuksi … hän oli olevinaan paras ystävä … hyvin armelias ja tahtoi esitellä minua kanselin päälliköksi.
Kaarle. Kuin? mitä? Se on oivallisesti! minä toivotan onnea!
Laroche. Minä pidin hänen liukasteliana, minä luulin hänen himoovan ainoasti virkoja ja rahaa, niin petolliseksi häntä en luullut. Se ilkiö makeilla puheissansa! Minäpä en ollut hänen narrinsa ja seisoin jyrkästi vasten.
Kaarle. Ja me olemme samalla paikalla johon jäimme … ja isäni ei ole tullut sen etemmäksi!
Laroche. Se on totta, vaan antakaa minun puuhata, antakaa puuhata!
Kaarle. Enkä minäkään ole sen etempänä! Minä pujahdin tarhaan siellä tavata sitä joka mulle on rakkainta, vaan turhaan! Monjaat värsyt jotka siellä ajattelin ovat ainoa voittoni siitä.
Laroche. Oivallisesti! tehkää te lauluja morsiamelIenne! sill'aikaa minä ajan saalistani. Hän pettyy jos hän luulee minun seisattuneen.
Kaarle. Laroche-kulta! sellainen työ on meille halpa. Antakaamme sen kunnottoman viljellä likaista työtänsä ja koettakaamme ansiolla voittaa minkä hän hävittää.
Laroche. Pois sellainen ylpeys! Se on heikkous, se on turha luulo! Kuin? odotatko sinä kunnes rehellisyys tulee vallan päälle maa-ilmassa? Sinä saisit pitkään sitä odottaa. Kaikki maa-ilma on täynnä kavaluuden juonta. Tehkäämme kerran yhden hyvän asian eteen sellaisia. Muutoin se ei liikuta teitä. Tehkää lauluja, taivuttakaa lahjojanne, minä ne teen tunnetuksi … se on minun asiani!
Kaarle. Vaan todella… Te olette juuri tänään olleet ansassa.
Laroche. Ja se ei ole viimeinen kerta. Vaan elkää liikahtakaa, minä edistyn, minä en pelästy ensimäiseen pahaan, minä ajan häntä perästä kunnes hänen tapaan. Minä olin kylläksi ollut hänen narrinsa, nyt tahdon saman leikin näyttää hänelle. Jos hän saa aina niin tehdä, kuin on alkanut, hän ei seisatu ennen kuin minä olen kelmi ja sinun isäsi tuhma pöllö.
Kaarle. Minä kuulen tultavan.
Laroche. Hän itse se onki!
Kaarle. Minä arvaan mitä naamoja hän meille näyttää. Vaan minä palaan tarhaan ja päätän lauluni. (Menee.)
Laroche. Pois minäki menen! Minä käyn paikalla työhön. Vaan se on vielä parempi, minä jään … se kunnotoin voisi luulla minun häntä pelkäävän!
Toinen kohtaus.
Selicour. Laroche.
Selicour. Ahaa, täällähän minä löydän teidät, herra Laroche!
Laroche. Hänen itsensä, herra Selicour!
Selicour. Ja luulen hyvin häpeissään.
Laroche. Ei kovin tuntuvasti.
Selicour. Teidän viha on mennyt ihan turhaan … hukkaan te tällä kertaa ruutinne ammuitte.
Laroche. Se ei ole suuri vahinko.
Selicour. Todella, ystävä, vaikka te niin sadattelitte … minua säälitti teidän typerä houraus.
Laroche. Eihän nyt herra Narbonne ole saapuvilla, puhukaa ihan vapaasti.
Selicour. Mitä te sillä meinaatte?
Laroche. Olkaa hävytöin sydämenne pohjasta!
Selicour. Katsokaa nyt taas!
Laroche. Ylpeilkää voitollenne … minä olen antainut…
Selicour. Niin hirveän vihollisen voitettua, se ei olisi kumma jos kehuisin..
Laroche. Sen mitä minulle ei menestynyt tänään, minä voin teidän koulussa oppia.
Selicour. Kuin? Herra Laroche! te ette ole vielä herenneet minulle etsimästä vahinkoa?
Laroche. Yhteen pahaan ei saata säikähtää.
Selicour. Ettehän ole herra Firminin uskollinen tuulen näyttäjä.
Katsokaas?
Laroche. Vissisti se on usein sinun pelastanut hädästä, tuo rehellinen
Firmin.
Selicour. Mitäs hän maksaa sinulle kaupasta?
Laroche. Mitäs sinä hänelle maksat töistä joita hän sinulle valmistaa?
Selicour. Kavala, ystävä Laroche! Minä voisin sinulle antaa pahempaa tekemistä.
Laroche. Elä suutu, ystävä Selicour! Viha merkitsee pahaa omaa tuntoa.
Selicour. Vissisti minun pitäisi nauraa sinun hurjuudellesi!
Laroche. Sinä pidät halpana vihollisen joka sinusta näyttää heikolle.
Minä koetan miettiä kuin sinut saisin itseäni kunnioittamaan. (Menee.)
Kolmas kohtaus.
Selicour.
Selicour. He tahtovat saada Firminin lähettilääksi. Elkää kiirehtikö! Se on vielä loittona. Mutta Firmin on aina ollut hyvä minua kohti. Se on vissisti sen poika, se joka on tekevinään lauluja … ja tämä Laroche se on joka heitä yllyttää! Firminillä, minä tunnustan, on suuri ansio ja jos he kerran saavat hänen ahnehtimaan kunniaa ja korkeutta, niin minä en tunne ketään joka minulle voisi tulla vaarallisemmaksi. Vaan se on estettävä! Mutta missä pulassa minä kuitenki olen! Juuri näitä molempia Firminiä nyt tarvitsen, isää tietojensa tähden ja poikaa värsyjensä. Vaan minä otan heistä ensin hyötyä ja sitte raivaan heidät tielläni hii'elle.
Neljäs kohtaus.
Firmin, isä ja poika. Selicour.
Selicour. Tekö se olette herra Firmin? minä olin juuri teille tulossa.
Firmin. Minulle?
Selicour. Teitä puhuttelemaan…
Firmin. Missä asiassa?
Selicour. Hyvin katalassa, Firmin-kulta! Minua lohduttaa tavata teitä.
Meitä on koeteltu panetella.
Firmin. Meitä?
Selicour. Ihan vissisti! Vaan se ei menesty. Minä olen teidän totisin ystävänne, ja olen sen näyttänyt juuri tänään kuin tuo hurja Laroche tahtoi pahentaa minua itsensä ministerin silmissä.
Firmin. Kuin? Laroche olisi…
Selicour. Hän on oikein hävyttömästi minua sadatellut.
Firmin. Hän on kadottanut virkansa, tekö hänen siallensa tulisitte!
Selicour. Sanokaa muuten, kuin kitttämätöin hän on! Ja kaikki mitä juuri minä olen tehnyt hänen eteensä … ja lisäksi sanon sen olleen teidän hyväksi. Vaan hän auttoi teitä huonosti kuin rupesi minua painamaan. Olenko minä tahtonut muuta kuin teidän onnea? Mutta minä tunnen paremmin kuin tämä vimmaspäinen, mistä teille on onnea. Sentähden minä jo olen teille arvellutki jotain. Te ette suaitse kanselin hälinää, sen minä kyllä tunnen. Teistä pidetään huoli, elkää peljätkö, herra Firmin! Te haette yksinäisen rauhallisen paikan, saatte kohtuullisen palkan ja minä lähetän teille työtä … te raadatte mieluisesti ja työ ei ole teiltä puuttuva.
Firmin. Kuin? minä en ymmärrä!
Selicour. Ne ovat vasta aikeita, joilla ei ole kiirettä. Onnellinen joka maalla ihanan luonnon keskellä voi viettää päivänsä! Herra Firmin! sitä onnea ei ole suotu minulle! Minä olen tuomittu kaupunkiin, kuin kameli kantamaan tuhanten keskuusten kuormat, kateuden teräväin nuolten keskessä. Sentähden minä pidin velvollisuutenani lähettää maalle takaisin monjaan serkun joka tahtoi ruveta tänne elämään. Minä maksoin ilolla hänelle matka-kulungit, sillä sanokaa itse, eikö se ole sanomattoman iloisempi elää maalla hiljaisuudessa kuin kaupungissa olla alituisessa kiusauksessa.
Firmin. Se on minunki luuloni. Vaan mitä te oikeestaan minulle aivoitte?
Selicour. Esinnä kaikkia tulla vakuutetuksi virkatoverini ystävyydestä, … ja sitte … te olette niin usein auttaneet minua pulasta … minä en voi peittää että olen teille suuressa, hyvin suuressa velassa. Tämä virka tappaa minun. Minulla on aina sata rautaa ahjossa, milt'en ole pyörryksissä. Te olette vissisti tyytyväinen meidän uuteen ministeriin?
Firmin. Minä ihmettelen häntä.
Selicour. Sillä miehellä viimenki on neroa. Kyllä se oliki hyvä aika että saimme sellaisen miehen, muutoin kaikki olisi mennyt nurin-narin. Vaan kaikki ei ole vielä paikoillaan, sanoin minä hänelle tänään, ja kaikki ei tulekkaan jos ette anna hallitukselle sellaisen muistutus-kirjan jossa kaikki entisen tavan puutokset tarkoin ja rehellisesti saisivat hallituksen silmäin eteen. Tämän minun antaman neuvon ministeri omisti samassa ja tahtoi sellaisen kirjan järkiään saada kokoon pannuksi. Hän käski minun sen tehdä, vaan ne hirmuiset työt jotka jo ovat minun niskoillani … ja todella minua vapisuttaa kun ajattelen niille jotai lisää, eikö se ole totta herra Firmin?
Firmin. Noh, ja te luotatte siinä minuun?
Selicour. No, on se pian niin, sen minä tunnustan.
Firmin. Tällä kertaa te ette voineet paremmin valita.
Selicour. Se on tietty, se on tietty! herra Firmin!
Firmin. Sillä minä, joka niin kauvan aikaa olen nähnyt kaikki entisen hallituksen puutokset ja virheet, en ole voinut jouten niitä katsella ja valittaa, vaan olen jo ammoin pannut muistiin … paperille kaikki parannuksen ehdotukset … ja nyt se sattuu että sama työ jota teiltä vaaditaan minulla jo on tehty. Minä en ajatellut sitä juuri mihinkään käyttää, minä kirjoitin sen ainoasti keventääkseni omaa sydäntäni.
Selicour. Onko se mahdollista? Teillä olisi…
Firmin. Ihan valmiina, jos sen tahdotte käyttää.
Selicour. Jos sen tahdon! O, hyvin ilolla! Se on kauhean onnellinen sattuma!
Firmin. Vaan nämä paperit eivät ole juuri paraassa järjestyksessä.
Selicour. Sen vähäisen vaivan minä otan päälleni. Vielä tänä iltana minä ne annan ministerille; minä ilmoitan että ne ovat teidän kirjoittamat, kunnia tulee niistä teille.
Firmin. Te tunnette etten minä sitä halaa. Kun jotai hyvää vaikutan, niin se on minusta yhtä kenen nimessä se tapahtuu.
Selicour. Mikä arvollinen, ankara mies! Kukaan teidän ansioa ei pidä suuremmassa arvossa kuin minä… Te annatte siis minulle ne paperit.
Firmin. Minä voin ne heti noutaa, jos suaitsette odottaa.
Selicour. Menkää, minä odotan tässä.
Firmin. Tuolla tulee poikani, hän voipi sen ajan teillä olla seurana … vaan elkää hänelle mitään virkkako … minä rukoilen, kuulkaa!
Selicour. Olkaa! miks ei hänelle?
Firmin. Minulla on syyt.
Selicour. Noh, kuin tahdotte. Vaikka teidän hyvyyttä minun kyllä on työläs salata. (Firminin mentyä) Ukko-parka! hän pelkää että poika ne väkisin ottasi häneltä pois.
Viides kohtaus.
Kaarle. Selicour.
Kaarle (tulee lukien paperista jonka hän, nähtyä Selicourin, peittää)
Taas tuo Selicour! (tahtoo mennä.)
Selicour. Elkää niin kiirehtikö, nuori ystäväni! Miksi te niin kaihitte ihmisiä?
Kaarle. Suokaa anteeksi, herra Selicour! (itsekseen) Tuohon lörppöön minun piti yhtyä!
Selicour. Minä jo olen kauvan halannut teitä nähdä ystäväni… Runo-virta se juoksee vissiin hyvästi. Teidän isä on kyllä sitä vastaan, vaan hän on väärässä. Teillä on erin-omainen lahja. Kun se kerran vaan tulee maailman korviin … vaan se ei voi viipyä enää kauvan! Tänä aamuna minä viimeksi teistä puhelin.
Kaarle. Minusta?
Selicour. Meidän ministerin äitille vaan … ja teistä jo on ylempänä hyvä ajatus … miten jo minäki teistä siellä mainitsin.
Kaarle. Todella, mistä syystä se tuli?
Selicour. Se korkea nainen, ministerin äiti on tietävinään paljon … minä en tunne mistä se tulee … vaan ihmiset liukastelevat hänelle hänen poikansa tähden. Kuinpas? jos te hyvin sukkelaan tekeytyisitte tuttavaksi! … ja suoraan sanoen, se minulla oliki tarkoituksena tällä käynnölläni. Hän pyysi minulta pari laulua täksi illaksi … kyllä minäki aikoinani tein sellaisia missä toinenki, vaan mahti on nyt sekaantunut paljaihin asioihin! Mitähän jos minun siassani te pyöräyttäisitte pari laulun-päätä … te ne jättäisitte minulle … minä ne lukisin … jokainen ihastuisi … koko maailma kyselisi minulta ja minä nimittäisin teidät tekiäksi. Minä en voisi jättää tilaisuutta teistä pitää pitkää puhetta, jokainen ylistäisi teitä … ja yks, kaks, mainio runoilia olisi valmis, jonka värsyt olisivat yhtä kuuluisat kuin sen miekka!
Kaarle. Te avaatte minulle sangen ihanan näköalan.
Selicour. Se on teidän vallassa se totuudessa tavata.
Kaarle (itsekseen). Hän tahtoo minut pettää! Se on paljasta kavaluutta, minä sen kyllä tunnen … vaan kuinka heikko minä olen seisomaan ylistystä vastaan! Vasten tahtoani minä voin antaa itseni pettää, (Selicourille) Te sanoitte että sitä laulua on tarvis täksi illaksi.
Selicour. Se on niin mitätöin, niin joutava asia … vähäinen laulun palainen, jossa juuri kuin satunnoisia tulisi monjahta sana ministerin kunniaksi…
Kaarle. Ylistys-virret … ne eivät ole minun asiani. En minä alenna runoillusta niin alhaiseen työhön. Jokainen ylistys, olkoon se jos kuinka hyvin ansaittu, on liehakoimista, niin pian kuin sillä tarkoitetaan suuria.
Selicour. Oikean neron jalo ylpeys! Se on oikein! pois siis kaikki ylistys-virret … vaan minä arvelen jos rakkaudesta, hellistä tunnoista…
Kaarle (katsellen paperiansa). Voinko minä ajatella noita kirjoittaessani ne niin pian voivan tulla…
Selicour. Mitä, kuin? eihän ne kuitenkaan jo lauluja liene?
Kaarle. Suokaa anteeksi … nämä värsyt ovat hyvin heikkoja, aivan vähä-pätöisiä.
Selicour. No sanokaas! Jumalani! siinähän se onki mitä tarvittiin … antakaa … joutukaa! te saatte kohta kuulla niiden vaikutuksen. Ne eivät tarvitse olla juuri romansit… Sellaiset vähäiset … sellaiset pienet leikit vaikuttavat usein enemmän kuin luulisi … naiset rakastavat juuri sellaisia, ja naistenhan kautta me voitamme kaikki. Noh, antakaa, antakaa … kuin te vielä epäilette! Noh, kuin lystäätte, vaan minä luulin voivani teitä hyödyttää … tehdä teidät tunnetuksi. Te sitä ette tahdo … pitäkää värsynne. Se oli teidän hyväksi, ei itseni jota tarkoitin…
Kaarle. Jos vaan…
Selicour. Ihanne kuin paljon te koristeleitte.
Kaarle. Vaan enhän minä tiedä…
Selicour (repäsee paperin häneltä kädestä). Te olette lapsi … antakaa … minä teen teille hyvää vasten tahtoanne. Teidän isänneki täytyy kohta osoittaa kunnian teidän töillenne. Tuossapa hän tuleeki. (Panee paperin povellensa.)
Kuudes kohtaus.
Molemmat Firminit ja Selicour.
Firmin. Tässä ystäväni! … vaan tietäkää pitää suunne kiini. (Antaa salaisesti paperit.)
Selicour. Minä sen osaan. (Pistää taka-taskuunsa paperit.)
Kaarle (itsekseen). Teinköhän minä väärin kuin ne hänelle annoin. Vaan mitäpä muuta niillä olisin tehnytkään?
Selicour. Armaat ystäväni! te olette minua ihanasti huvittaneet, vaan teidän seuraan voipiki pian unhottaa ajan kulun… Ministeri odottaa … minun on hyvin työläs erota teistä, sillä niin jaloin henkein luona voittaa aina jotaki.
(Menee pois, pitäen molempia käsiään taka-taskuinsa päällä.)
Seitsemäs kohtaus.
Molemmat Firminit.
Firmin. Siinä se nyt on se mies jota luulit niin kavalaksi ja juonikkaksi … kuka minulle on parempi ystävä kuin hän!
Kaarle. Te voitte sen sanoa houraukseksi … vaan se on totinainen tosi, kuta enemmän hän teitä ystävöi sitä vähemmän minä häntä uskon … tuo suloinen säven jolla hän teitä puhuttelee … minä en voi uskoa muuta kuin että hän teitä tarvitsee, tahi tahtoo teitä painaa.
Firmin. Hui mikä epäluulo! Ei poikani! ja vaikka toisen pahuus minun tekisi onnettomaksi … minä tahdon kuitenki niin myöhäs kuin mahdollista uskoa toisesta ihmisestä pahaa.
Kahdeksas kohtaus.
Entiset. Laroche.
Laroche. Olettehan täällä, herra Firmin!… Se on minulle iloista … ministeri on tulossa katsomaan teitä.
Kaarle. Isäni?
Firmin. Minua?
Laroche. Teitä, juuri teitä. Minä näin jo silloin kuin teistä mainitsin miten hän jo oli teidät huomannut. Selicour on siitä hyvin peljästynyt. Minun käyntini ei mennyt kuitenkaan turhaan.
Kaarle. Ah, nyt te saatte vasten tahtoanne tulla valkeuteen! Mikä onnellinen tapaus!
Firmin. Niin, niin kyllähän sinä minut jo näet ministerinä … herra Narbonnilla on vissisti minulle joku työ … joku vähäinen toimi … ja siinä se on kaikki.
Laroche. Ei, ei, minä sanon … hän halaa teidän tuttavuutta, eikä ainoasti sitä, ei, hänen silmänsä ovat avatut! Selicour, sen jo tiedän, on lähellä loppuansa … vaan minä en virka mitään. Ministeri antoi kysellä teitä, teidän sanottiin olevan kanselissa. Se on vissi että hän tulee käymään teidän luona … ja enkö minä sanonut … tuossa se jo onki! (Pakenee oveenpäin perälle.)
Yhdeksäs kohtaus.
Entiset. Narbonne.
Narbonne. Minä olen nähnyt teiltä töitä, herra Firmin, jotka ovat minulle näyttäneet teidän suuren kuntonne, ja olen joka haaralta kuullut ylistettävän teidän totuullisuutta ja hyvyyttä. Teidän laatuiset miehet ovat minulle hyvin kalliit. Minä tulen sentähden itselleni pyytämään teidän apua, teidän neuvoa ja teidän toimellisuutta raskaassa virassani. Tahdotteko siis olla ystäväni, herra Firmin?
Firmin. Niin juuri luottamus minua hävettää ja tekee minun ylpeäksi. Ilolla ja kiitollisuudella minä otan vastaan teidän tarjonne, vaan pelkään että teille on minusta annettu liian suuri ajatus.
Kaarle. Teille ei ole sanottu muuta kuin totuutta, herra Narbonne! minä rukoilen, elkää tässä asiassa uskoko isäni sanoja.
Firmin. Elä kehu liioin poikani, minun ansioni on hyvin tavallinen.
Narbonne. Tässä sitte on teidän poikanne, herra Firmin?
Firmin. Se on totta.
Narbonne. Kaarle Firmin, josta äitini ja tyttäreni minulle puhelivat tänä aamuna?
Kaarle. Äitinne ja se armas Lotta ovat vielä muistaneet Kaarle
Firminin?
Narbonne. He ovat minulle puhelleet teistä paljon huvittavia asioita.
Kaarle. Kuin minä ansaitsesin niin suuren hyvyyden!
Narbonne. Minulla on iloista tulla teidän, jalo nuori mies, ja arvollisen isänne kanssa lähempään keskuuteen. Herra Firmin! jos se on minun velvollisuus teidät etsiä, niin teidän se on sen siaan itsenne löydyttää. Ainoasti kykenemättömyys piteleikse vaan laiskuudessa. Kunnon mies, joka isän-maatansa rakastaa, hakee esi-miehensä ja sen ammatin jonka luulee ansainnensa. Tuhmuus ja tunnottomuus ovat aina saapuvilla kehumassa teeskelleillä ansioilla. Se on työläs eroittaa kuntoa kunnottomuudesta kuin se ei tule riitaveljensä kanssa taistelemaankaan. Muistakaa herra Firmin, että me saamme vastata yhden verran siitä hyvästä jota emme tee kuin siitä pahasta jonka laskemme tapahtumaan.
Kaarle. Kuulettekos nyt isä!
Firmin. Antakaa minulle tilaisuutta palvella isäni maata, minä teen sen ilolla.
Narbonne. Ja enemmän minä en vaadi. Aluksi, tullaksemme paremmin tuttaviksi, te molemmat tulette nyt iltaiselle tyköni. Siellä löydätte huvittavan seuran, parin hyviä ystäviä ja monjaita sukulaisia. Kaikki rajoitukset meidän seurassa ovat poistetut, ja minun äitini, jota minun uusi virka ei ole tehnyt ylpeäksi, on teitä kohteleva suurella ilolla.
Firmin. Teidän hyvään pyytöönne me suostumme.
Kaarle. Ja minä saan nähdä Lottaa!
Laroche (syrjässä). Asiat ovat hyvällä tiellä … hetki on tärkeä … nyt kiiruusti, vielä eräs väkevä ryntäys Selicouria vastaan! (tulee esiin) Niin te olette antaneet ansiolle arvonsa; se on hyvä. Nyt on pahuus vielä saatava ilmiin. Onneksi voin nyt alkaa siitä mihin tänä aamuna päätin. Selicour sai minut tänään vaikenemaan. Minä olin malttamatoin että tulin niin yht'äkkiä, vaan minä olin totuudessa. Te vaaditte todistuksia … nyt minulla ne ovat.
Narbonne. Mitä, kuin?
Laroche. Hän sanoo olevansa äitinsä ja koko sukunsa turva, ja on äsken ikään juuri kauniisti kohdellut yhtä serkku-parkaansa joka kaupunkiin tuli ja tuhmuudessaan pyysi hänen hakemaan itselleen vähäistä paikkaa. Se kunnotoin ajoi hänen tiehensä! Niin hän kohtelee sukulaisiaan, ja miten paha sydän hänellä on, sen todistaa hänen kurjuudessa elävä äitinsä.
Firmin. Te teette hänelle väärin aina, hyvä Laroche! Sama serkku palasi kotiinsa rikkaasti lahjoitettuna ja parannettu turhista toivoista.
Narbonne. Juuri samaa serkkua hän kohteli hyvin sievästi.
Laroche. Kuin, Mitä?
Narbonne. Äitini oli heidän puhellessa saapuvilla.
Firmin. Hyvä Laroche! elkää seuratko alhaista koston himoa.
Laroche. Somasti, herra Firmin! pidelkää edelleen hänen puolta!
Firmin. Hän on poikessa, minun velvollisuus on häntä puolustaa.
Narbonne. Sellainen mieliala on teille kunniaksi, herra Firmin! Herra Selicour ei ole puhunut teistä kuin hyvää. Kuin iloinen minä olen nähden ympärilläni sellaisia miehiä, (Larochille) Vaan te, joka niin kiivaasti etsitte vahinkoa Selicourille, ette näytä olevan se totuullinen mies joksi teitä sanotaan. Mitä teistä olen tähän asti nähnyt, se ei teitä suuresti kunnioita.
Laroche (itsekseen). Minä en häntä vielä sukaise … vaan malta!
Narbonne. Minä tahdon Selicourista ajatella sitä paremmin mitä enemmän hänestä kuulen pahaa, ja muutoin minä arvelen tulla hänen kanssa lähempään keskuuteen.
Kaarle (hämmästyen). Kuin niin?
Narbonne. Äitilläni on joku aikomus, johon myös minä suostun. Vaan teilleki minä olen arvellut jotain hyvää, herra Firmin! Tän' iltana siitä enemmän. Elkää viipykö. (Kaarlelle) Te, nuori ystäväni, hyväilette runoillusta, kuin olen kuullut. Äitini ylisti tänään teidän merkillistä lahjaa. Antakaa pian kuulla töistänne! Minäki rakastan runottaria. Nöyrin palvelianne, hyvät herrat! Elkäät vaivaitko minun tähteni.
(Menee.)
Kymmenes kohtaus.
Entiset, paitsi Narbonnia.
Kaarle. Minä saan häntä nähdä, häntä puhutella! Vaan ne vissit äitin aikomukset, ah, minä vapisen, epäilemättä hän on määrätty Selicourille.
Firmin. Noh, poika, eikös tämä päivä ole onnellinen?
Laroche. Teille, herra Firmin, vaan ei minulle.
Firmin. Olkaa huoletta, minä toivon että kaikki tulee paikalleen. (Kaarlelle) Ole nyt siivosti, poikani. Vähintäin ministerin silmäin edessä elä unhota.
Kaarle. Olkaa huoletta! Vaan teki, isä, liikkukaa nyt kerranki!
Firmin. Somasti, haha! minäki saan läksyni.
Kaarle. Enkös minä ole totuudessa, herra Laroche?
Firmin. Anna vähintäin hänen esi-merkkinsä olla varoitukseksi. Olkaa rohkea, herra Laroche! Jos minun sanani mitä auttaa, niin teidän asia vielä ei ole kadotettu. (Menee.)
Yksitoistakymmenes kohtaus.
Kaarle ja Laroche,
Laroche. Noh mitä te siihen sanotte? Onko se luvallista että teidän isä minun tekee valehteliaksi ja auttaa sellaista konnaa?
Kaarle. Hyvä ystävä! minä olen tän' aamuna ylenkatsonut teidän avun, nyt minä sitä rukoustan. Se on vissi että Selicour on määrätty Lotan puolisoksi. Minä en häntä ole ansainnut, vaan vielä vähemmän se tunnotoin häntä on ansainnut!
Laroche. Tarvitsenko minä vielä uutta yllytystä? te olette nähneet kuin minulle on tehty väärin hänen tähtensä. Kuulkaa minua! Minä sain kuulla että ministeri tänä päivänä on hänelle antanut hyvin vaikean työn, joka tän' iltana pitäisi olla valmisna. Hän taikka sitä ei saa aikoin, taikka sen tekee huonosti. Siinä hänen kunnottomuus tulee ilmi. jokainen odottaa hänen lankeemusta, katsomatta hänen suloisia puheita. Kukaan ei tule hänelle avuksi, sen minä voin taata, sillä niin yhteisesti vihattu hän on.
Kaarle. Isäni minä siitä estän. Kyllä minä nyt näen mihin tarpeesen hän minulta vietteli sen laulun. Julkeisiko hän minun saapuvilla sanoa sen omaksi työksensä?
Laroche. Tulkaa minun keralla puutarhaan. Hän ei saa tavata meitä yhdessä. Selicour parka, sinä luulet olevasi minun mestarini … kavahda … sinun opetus-lapsesi edistyy, ja ennen iltaa sinä voit tulla hänen kouluunsa!
(Menevät.)