ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Verrina ja Bourgognino tulevat pimeässä.
Bourgognino (pysähtyy). Isä minne viette minua? Ahdas hengittämisenne ilmoittaa yhä vieläkin raskasta tuskaa, jolla tänne minun kutsutte. Lopettakaa tämä kammottava äänettömyys! Puhukaa! Minä en seuraa edemmäksi.
Verrina. Tässä on paikka.
Bourgognino. Hirvittävin, minkä taisitte löytää. Isä, jos aikomuksenne on tämän paikan kaltainen, niin hiukseni nousevat pystyyn.
Verrina. Ja sentään on täällä kesän kukoistus minun sieluni yön rinnalla. Seuraa minua sinne, missä mätäneminen syö ruumiinluita, missä kuolema pitää hirmupitojansa — sinne, missä kadotettujen voivotus pahoja henkiä ilahuttaa ja jossa kurjuuden kiittämättömät kyyneleet juoksevat turhaan, — sinne poikani, jossa maailma muuttaa tunnussanansa ja jossa Jumaluus särkee hyvyytensä vaakunan — siellä minä hirmun näytteillä tahdon sinulle puhua ja hammasten helinässä saat sinä kuulla.
Bourgognino. Kuulla? mitä? minä rukoilen teitä.
Verrina. Nuorukainen! minä pelkään — nuorukainen, sinun veresi on tulipunaista, sinun lihasi vienosti taipuvaa; sellaiset luonnot ovat ihmisellisesti helliä; ja tähän tunteitten liekkiin sammuu minun tunnoton viisauteni. Jos vanhuuden kylmä veri tai lyijyraskas murhe olisi hillinnyt sinun henkesi iloista juoksua — jos musta sakea veri olisi sulkenut kärsivältä luonnolta tien sydämmeesi, niin sinä ymmärtäisit minun murheeni kieltä ja ihmettelisit minun päätöstäni.
Bourgognino. Minä tahdon sen kuulla ja tehdä omakseni.
Verrina. Et senvuoksi poikani. Verrina säälii siitä sinun sydäntäsi. Oi Scipio, raskaita painoja on tällä rinnalla — ajatus, kauhea, kuin tämä valoton synkkä yö, kyllin hirveä murtamaan miehen sydäntä — Kuule! Yksin tahdon minä sen täyttää, yksin en voi sitä kantaa. Scipio, jos olisin ylpeä, saisin sanoa tuskalloista on olla ainoa suuri mies. Suuruus oli luojalle kuormaksi, ja hän teki henkiä uskotuiksensa. — Kuule Scipio!
Bourgognino. Minun sieluni tunkeuu teidän sieluunne.
Verrina. Kuule, mutta älä vastaa mitään. Nuorukainen, älä mitään vastaa! Kuuletkos! Et sanaakaan saa lausua siihen. — Fieskon pitää kuoleman!
Bourgognino (hämmästyen). Kuoleman! Fieskon?
Verrina. Kuoleman! — Kiitos Luojan että se on sanottu. Fieskon kuoleman, poikani, kuoleman minun kauttani! — Nyt mene! — Tekoja on, jotka eivät enää ole ihmisen tuomion alaisia. Tämä on yksi niitä. Nyt mene! En tahdo sinun moitettasi enkä kiitostasi. Minä tiedän mitä se minulle maksaa ja sillä hyvä. Kuule kuitenkin — ettet tämän tähden ajattelisi päätäsi sekaisin — kuule — huomasitko eilen hänen riemuansa, meidän hämmästyissämme. Mies, joka hymyllänsä vie Italian harhaan, kärsiikö hän Genuassa vertaistansa? Mene! — Fiesko kukistaa tyrannin, se on varma! Fieskosta nousee Genuan vaarallisin tyranni, se on varmempi! (Menee kiiruusti pois. Bourgognino silmäilee hämmästyneenä ja äänetönnä häntä, ja seuraa sitten itsekin vitkalleen).