KYMMENES KOHTAUS.
Fiesko tulee.
Gianettino (peräytyen). Haa!
Fiesko (ennättäen ystävällisesti). Te päästätte, prinssi, minun käymästä tykönne, niinkuin minä juuri aivoin tehdä.
Gianettino. Ei minullekaan voi olla mikään tervetulleempaa kuin kohdata teitä, kreivi.
Fiesko (käy Julian luo, suutelee kunnioituksella hänen kättänsä). Teidän luonanne, korkea rouva, on tottunut näkemään toivonsa aina enemmän kuin täytetyksi.
Julia. Älkää toki! jonkun toisen kuullen se tuntuisi kahdapäiseltä. Vaan minä peloitan tässä puvussani. Suokaa anteeksi, kreivi. (On menemässä kamariinsa).
Fiesko. Oi jääkää, kaunis, armollinen rouva! Ei naisihminen ole milloinkaan niin kaunis kuin yöpuvussaan! (hymyillen) se on hänen virkapukunsa — Nuo ylöspäin käännetyt hiukset — Sallikaa minun ne sekoittaa.
Julia. Kuinka mielellänne te miehet kaikkia häiritsette!
Fiesko (kääntyen Gianettinoon päin, viattomasti). Hiuksia ja tasavaltoja! Se on meistä yhdentekevä, eikö niin? — Ja tämäkin nauha on väärin sidottu. — Istukaa kaunis kreivitär! Silmiä teidän Lauranne osaa pettää, mutta ei sydämmiä. — Sallikaa minun olla kamarineitsyenänne. (Julia istuu, Fiesko oikoo hänen vaatteitansa).
Gianettino (nykäsee Lomellinoa). Tuota huoletonta raukkaa!
Fiesko (peitellen Julian rintaa). Katsokaa — tämän minä viisaasti peitän. Aistien täytyy aina olla vaan sokeita kirjeenkuljettajia eikä tietää mitä sovinnollista yhteyttä on mielenvoimalla ja luonnolla.
Julia. Kevytmielistä puhetta.
Fiesko. Ei ollenkaan, sillä, näettenkö, paraskaan uutinen ei maistu miltään, kun joka mies sen tietää. — Aistimme ovat vaan sisällisen tasavaltamme rahvas. Aateli elää siitä, mutta nousee sen huonoa makua ylemmäksi. (On saanut Julian valmiiksi ja vie kuvastimen eteen). Nyt, totta vieköön! huomenna on tämä vaatepartena Genuassa. (Hienosti). Saanko, kreivitär, viedä näin teidän läpi kaupungin?
Julia. Tuota viekasta! kuinka kätevästi hän osasi uskotella minua tahtonsa mukaan. Mutta päätäni särkee ja minä pysyn kotona.
Fiesko. Antakaa anteeksi, kreivitär, — sen voitte tehdä jos tahdotte, vaan te ette tahdo. — Tänään on tänne tullut florensilainen näyttelijäseura ja on tarjoutunut näyttelemään minun palatsissani. — Nyt en ole voinut estää useimpia kaupungin aatelisnaisia tulemasta katselijoiksi ja olen sentähden sangen levoton, kenenkä minä, loukkaamatta ketään arkatuntoista vierastani, saisin ensi sijalle. Vielä on ainoasti yksi keino mahdollinen. (Kumartaen syvään). Oletteko te, kreivitär niin armollinen?
Julia (punastuu ja menee nopeasti kamariinsa). Laura!
Gianettino (astuu Fieskon luo). Te muistanette, kreivi, äskeisen harmittavan tapauksen meidän välillämme —
Fiesko. Minä toivoisin, prinssi, että molemmin sen unhottaisimme. — Me ihmiset kohtelemme toisiamme niinkuin heitä tunnemme ja kenen muun kuin minun on syy, että ystäväni Doria ei ole tuntenut minua täydellisesti?
Gianettino. Minä puolestani en sitä milloinkaan muistele jos en samalla sydämmestäni pyydä anteeksi teiltä. —
Fiesko. Enkä minä milloinkaan, jos en sydämmestäni sitä teille suo.
(Julia tulee vähän enemmän vaatetettuna).
Gianettino. Tulee juuri mieleeni, kreivi. Tehän retkeilette
Turkkilaisia vastaan? —
Fiesko. Tänä iltana nostetaan ankkurit. Juuri siitä olen vähän huolissani, josta kuitenkin ystäväni Dorian avuliaisuus voisi minun auttaa.
Gianettino (sangen kohteliaasti). Hyvin mielelläni — vaatikaa minulta mitä vaan voin!
Fiesko. Tämä tapaus taitaa iltapuolella nostaa satamassa ja palatsini lähellä jotakin hälinää, jonka herttua setänne, ehkä käsittää väärin. — —
Gianettino. Antakaa se minun huolekseni. Tehkää te vaan niin ja minä toivotan teille paljon onnea yritykseenne.
Fiesko (totisena). Minä olen teille suuressa kiitollisuuden velassa.