NELJÄSTOISTA KOHTAUS.
Leonoora ja Fiesko.
Leonoora (lähestyen Fieskoa tuskallisesti). Fiesko! — Fiesko! — Minä ymmärrän sinua vaan puolittain, mutta minua vavistuttaa.
Fiesko (tarkkuudella). Leonoora — Minä näin sinun kerran käyvän erään Genuan naisen vasemmalla puolen — näin sinun aatelisseuroissa pitävän hyvänäsi ritarien toisen kädensuutelon. Leonoora — Se teki pahaa minun silmiini. Minä päätin, että se ei saa olla enää niin — se muuttuu. Kuuletko sotaista pauhua minun linnassani? Pelkosi on totta. — Mene levolle, kreivitär — huomenna minä herätän — herttuattaren.
Leonoora (lyö molemmat kätensä yhteen ja heittäytyy istuimelle).
Jumalani! minun aavistukseni! Minä olen hukassa!
Fiesko (arvokkaasti). Salli, armaani, minun sanoa loppuun. Kaksi esi-isistäni kantoi kolminaista kruunua; Fieskojen veri juoksee raittiina ainoasti purpurassa. Pitääkö sinun puolisosi vain perityllä kiillolla loistaman. (Vilkkaammin). Tuleeko hänen kaikesta korkeudestansa kiittää vaan sallimaa, joka kerran hyvällä päällä ollen edesmenneitten ansioista sommitteli semmoisen kuin Juhana Ludvig Fiesko? Ei Leonoorani! Minä olen liian ylpeä ottamaan lahjaksi, mitä vielä itse taidan ansaita. Tänä yönä heitän minä sen lainatun koristuksen esi-isäini hautaan takaisin — Lavagnan kreivit loppuivat — ruhtinaat alkavat.
Leonoora (huojuttaen päätänsä, hiljaa haaveksien). Minä näen puolisoni kuolettavasti haavoitettuna kaatuvan maahan — (koleammalla äänellä). Minä näen äänettömien kantajain tuovan minulle puolisoni raadellun ruumiin. (Peljästyneenä hypäten ylös). Ensimmäinen ainoa kuula lentää Fieskon sydämmeen.
Fiesko (tarttuu rakkaasti hänen käteensä). Ole rauhassa, armaani, ainoa kuula ei sitä tee.
Leonoora (katsoo totisesti häneen). Niin luottavastiko Fiesko vaatii taivasta taisteluun? Jos edes tuhat kertaa tuhannes tapaus olisi mahdollinen, niin tuhat kertaa tuhannes voisi onnistua, ja minun puolisoni olisi hukassa. — Ajattele, Fiesko, että sinä pelilaudalla taistelisit taivasta voittaaksesi. Jos miljoona voittoja vastaisi yhtä ainoata huonoa heittoa, rohkenisitko sinä heittää novot ja niin julkeasti lyödä vetoa Jumalan kanssa? Et, puolisoni! kun kaikki riippuu pelilaudasta, on joka heitto Jumalan pilkkausta.
Fiesko (hymyilee). Ole huoletta, onni ja minä olemme paremmassa sovussa.
Leonoora. Sanotko niin — ja olisit tuon sielua surmaavan pelipöydän ääressä — te nimitätte sitä ajanvietoksi — ja näkisit, kuinka petturi pienillä onnenpistoilla houkutteli suosilastansa, kunnes se kiihtyi peliin, nousi ylös, vaati vetoa kaikista — ja nyt hän onnettoman heiton perästä jätti sen epätoivoon? Oi puolisoni! ethän sinä mene Genualaisten jumaloittavaksi. Herättää tasavaltalaiset heidän unestansa, muistuttaa hevoselle hänen kavioitansa, ei ole leikin asia, Fiesko. Älä usko näihin kapinoitsijoihin. Viisaat, jotka sinua yllyttävät, pelkäävät sinua. Tyhmät, jotka sinua jumaloitsevat, hyödyttävät sinua vähän, ja minne katsonkin on Fiesko hukassa.
Fiesko (tukevasti astuskellen). Arkuus on suurin vaara. Suuruus vaatii myös uhria.
Leonoora. Suuruusko, Fiesko? — Että sinun älysi tahtoo niin pahoittaa minun sydäntäni! — No niin! Minä luotan sinun onneesi, Fiesko, että sinä voitat. — Voi silloin minua, sukuni kurjinta! onneton, jos ei onnistu! onnettomampi, jos onnistuu. Rakkaani, tässä ei ole mitään valittavaa. Jos ei herttuata tule, on Fiesko hukassa. Minun puolisoni on hukassa kun herttuata halaan.
Fiesko. Sitä en ymmärrä.
Leonoora. Voi, Fieskoni! Hallituksen myrskyilmassa kuivaa rakkauden hellä lanttu. Ihmisen sydän, ja vaikka Fieskokin olisi se ihminen, on liian ahdas kahdelle kaikkivaltiaalle Jumalalle — jotka toisillensa ovat niin vihaiset. Rakkaudella on kyyneleitä ja se ymmärtää kyyneleitä, vallanhimolla on vaskiset silmät, joissa ei ikänä helmeile tunteiden kyynel. — Rakkaudella on vaan yksi tavara, se luopuu koko muusta maailmasta — vallanhimo näkee nälkää koko luonnon ryöstössä. — Vallanhimo pirstaa maailman heliseväksi vankihuoneeksi — rakkaudella on onnela joka erämaassa. — Jos nyt uinahtaisit minun rinnalleni, niin uppiniskainen vasalli uhkaisi sinun valtakuntaasi. — Jos nyt lankeisin syliisi, niin sinun hirmuvaltijaan pelkosi kuulisi murhaajan syöksyvän salaovesta ja ajaisi sinua huoneesta huoneeseen. Niin, vielä suurisilmäinen epäluulo tarttuisi vihdoin perheelliseen sopuun. — Kun Leonoorasi nyt toisi sinulle virvoitusjuomaa, sinä vapisten lykkäisit pikarin pois ja helleyttä soimaisit myrkynsekoittajaksi.
Fiesko (seisahtuu kauhistuneena). Leonoora, lakkaa! se on kammottava kuvaus.
Leonoora. Eikä kuvaus ole kuitenkaan valmis. Minä sanoisin, uhraa rakkaus suuruudelle, uhraa rauha — kun et vaan Fieskoa. — Ah, se on hengenotto! — Harvoin nousivat enkelit valtaistuimelle, harvemmin valtaistuimelta. Jonka ei tarvitse peljätä ketään, armahtaako se ketään. Joka kaikkiin toivoihinsa voi liittää ukkosenvaajan, pitääkö hän tarpeellisena panna lempeätä sanaa sen oheen.
Fiesko (töytää levotonna pitkin huonetta). Leonoora, taukoa! Silta on revitty takanani. —
Leonoora (katsoo häneen nääntymäisillänsä). Ja miksi et, puolisoni? Ei vielä tekemätön ole tehtyä! (Vienommasti, hellästi ja hiukan viekkaasti). Kuulin minä sinun kerran vannovan, että minun kauneuteni on kaikki sinun aikeesi kaatanut — väärin sinä vannoit, viekastelija, taikka on se ennen aikaansa lakastunut. Kysy sydämmeltäsi kuka on vikapää? (Tulisemmin syleillen häntä molemmin käsin). Tule takaisin. Toinnu. Luovu. Rakkaus palkitsee sinun. Eikö minun sydämmeni voi sinun tavatonta haluasi viihdyttää? — Oi, Fiesko! otsaside on vielä köyhempi. — (Hyväillen häntä). Tule! Minä opettelen ulkoa kaikki sinun toivosi, minä sulatan kaiken luonnon hurmauksen rakkauden suudelmaan, iäti pitääkseni jalon karkurin näissä taivaallisissa kahleissa — sinun sydämmesi on ääretön — niin on rakkauskin, Fiesko. (Vienommasti). Yhden raukan onnelliseksi tekeminen — jolla on taivaansa sinun rinnassasi — jättäisikö se tyhjyyttä sinun sydämmeesi?
Fiesko (kovin liikutettuna). Leonoora, mitä olet tehnyt? (vaipuu hervotonna hänen kaulallensa). Minä en enää mene kenenkään Genualaisen näkyviin.
Leonoora (riemulla). Paetkaamme, Fiesko, heittäkäämme ilmaan koko tämä kiiltävä turhuus, eläkäämme ihanissa alhoissa kokonansa rakkaudelle! (Painaa häntä sydäntänsä vasten suloisella ihastuksella). Meidän kirkastettuja sielujamme ei silloin enää vaivaa tuskan synkeä viima — elämämme juoksee silloin heleästi kuin kimmeltävä lähde luojan puoleen. — (Kanunan jyskäys kuuluu. Fiesko hypähtää irti Leonoorasta. Kaikki salaliittolaiset astuvat saliin).