VIIDES KOHTAUS.
Leonoora miehen vaatteissa ja Arabella hänen perässään hiipivät peljästyneinä esille.
Arabella. Tulkaa pois, armollinen rouva, tulkaa! —
Leonoora. Tuollapäin riehuu meteli. — Kuule! eikö se ollut kuolevan vaikeroimista? — Voi, ne piirittävät hänen — Fieskon sydämmeen tähtäävät heidän ammottavat pyssynsä. — Minun sydämeeni, Bella. — He laukaisevat. — Älkää! älkää! Se on minun puolisoni! (Houraillen heittää käsiänsä ilmaan).
Arabella. Mutta taivaan nimessä —
Leonoora (yhä hurjasti haaveksien, huutaa joka taholle). Fiesko!
— Fiesko! — Fiesko! — Ne luopuvat hänestä. — Hänen uskottunsa.
— Kapinallisten uskollisuus on horjuva. (Kovasti hämmästyen).
Kapinallisiako johtaa minun puolisoni? Bella! Kapinoitsijanako minun
Fieskoni taistelee?
Arabella. Ei suinkaan, rouva, vaan Genuan peloittavana välimiehenä.
Leonoora (tarkkuudella). Se olisi toista — ja Leonoorako vapisisi? Tasavallan ensimmäistä miestäkö syleilisi tasavallan pelkurin nainen? Mene, Arabella, — kun miehet voittelevat maista, täytyy vaimojenkin tunteiden leimuta. (Rummut alkavat taas tärisemään). Minä syöksen taistelujoukkoon!
Arabella (lyö kätensä yhteen). Voi tätä elämää!
Leonoora. Vait! Mitä jalkoihini tuli? Hattu ja viitta. Miekkakin on tässä. (Koittelee sitä). Painava miekka, Bellani! Mutta voinhan minä sen kantaa eikä miekka häpäise kantajaansa. (Hätärymyä).
Arabella. Kuuletteko? kuuletteko? se tulee Dominikaanien tornista.
Herra armahda! kuinka kauheata!
Leonoora (houraillen). Sano kuinka ihanata! Tällä hätäkellolla minun Fieskoni puhuttelee Genuata. (Rummut tärisevät lujemmin). Hurraa! hurraa! ei huilujen ääni ole milloinkaan niin suloista. — Näitäkin rumpuja elähyttää minun Fieskoni — kuinka sydämmeni lyö kovemmin! Koko Genua ihastuu. — Palkkalaiset lentävät hänen nimensä kaikuun, ja hänen vaimonsako ei olisi rohkea? (Kolmessa muussa tornissa rymytään). Ei! Sankarinaisen pitää minun sankariani syleilemän. — Bruutukseni syleilköön roomalaisnaista. (Panee hatun päähänsä ja tulipunaisen viitan yllensä). Minä olen Porcia.
Arabella. Armollinen rouva te ette tiedä kuinka hirveästi te hourailette! Sitä ette tiedä! (Hätärymäkköä ja rumpujen tärinää).
Leonoora. Voi raukka sinuas, joka tuon kaiken kuulet etkä houraile! Itkeä pitäisi näiden kivien ettei heillä ole jalkoja juosta minun Fieskoni luo. — Näiden palatsien vihastuman mestarillensa, joka heidät niin lujaan kiinnitti maahan, että eivät saa juosta minun Fieskoni luo. — Rannat jos mahdollista jättäisivät paikkansa, antaisivat merelle Genuan ja tanssisivat hänen rumpujensa jälkeen. — Joka kuoleman kapaloitsee, eikö se herätä sinun rohkeuttasi. — Mene! — Minä löydän tieni.
Arabella. Herran tieten! Ettehän vaan täytä tätä oikkuanne?
Leonoora (ylpeästi ja miehuullisesti). Niimpä aion, sinä houkko — (tulisesti) Missä meteli kiivaimmin raivoo — missä Fieskoni itse taistelee. — Onko se Lavagna? — kuulen heidän kysyvän — se voitettamaton, joka Genuasta heittelee rautanopoja, onko se Lavagna? — Genualaiset! Hän se on, vastaan minä, ja se on minun puolisoni, ja minullakin on haava. (Sakko salaliittolaisien kanssa).
Sakko (huutaa). Ken siellä? Doria tai Fiesko?
Leonoora (innostuneena). Fiesko ja vapaus! (Rientää kadulle. Melskettä.
Bella tungetaan pois).