MAINE JA IÄISYYS
1.
Miten kauan jo hautonut olet sa vastoinkäymisiäs? Oo varuillasi! sun pitkä valituksesi vielä voi munan, Basiliski-munan hautoa poikasiin.
Miks Zarathustra vuorilla hiipii? —
Epäluuloinen, haavoitettu, synkkä
hän väijyjä on —,
mut äkkiä, kirkkaana, hirvittävänä
päin taivaita kuilusta pohjattomasta
salama lyö:
— sisus vuorenkin, kiinteä, kylmä,
nyt vavahtaa…
Kun viha ja ukkosen vasama yhtyy kirouksen ne synnyttää — nyt Zarathustran suuttumus vuorilla pauhaa, ukonpilvenä tietään hän taivaltaa. Nyt aika on lymytä sen, ken vielä katoksen löytää! Nyt vuoteelle käykää, ihmiset veltot! Nyt ukkoset holvien yllä vyöryy, nyt vapisee hirret ja muurit, rikinkarvaiset totuudet salamoina sinkoo — nyt Zarathustra kiroo…
2.
Se raha, jolla koko maailma maksaa, on maine —, ma hansikas-käsin käyn rahaan siihen, sitä inhoten jalkaini alla poljen.
Ken maksua tahtoo? Ne, jotka kaupaksi ovat… Ken kaupaksi on, käsin tahmein hän tapaa maailman kaiken kilisevän-kalisevaa mainetta!
Sa tahdotko ostaa heidät? he kaikki on kaupaksi. Mut tarjoa paljon! kilistä täyttä kukkaroa — sa pöngität heitä muutoin, sa pöngität heidän hyveitään…
Ovat kaikki he siveitä. Hyve, maine — ne sointuvat yhteen. Niin kauan kuin maailma seisoo hyve-lörpötyksen he maineen kilin-kalinalla maksavat, elo melua tällaista on…
Ma silmissä kaikkien siveiden olen kernaasti vikapää, vikapää kaikkiin synteihin suuriin! Silmissä maineen valta-tuomarien mun kunnianhimoni käärmeeksi muuttuu ma sellaisten joukossa tahdon ain' olla alhaisin…
Se raha, jolla koko maailma maksaa, on maine —, ma hansikas-käsin käyn rahaan siihen, sitä inhoten jalkaini alla poljen.
3.
Melu, vaikene jo! — Asioista suurista — ma suurta näen! — paras vaieta on, tai suuresti puhua: puhu suuresti nyt, puhu haltioitunut viisautein!
Ylös katseeni luon — valon valtameriä vyöryy siellä: — oi yö, oi äänettömyys, melu kuolonhiljainen!… Näen merkin —, minua kohti kaukaisimmasta kaukaisuudesta tähtisarja hiljaa säihkyen laskeutuu…
4.
Olevaisuuden korkein tähti! Kuvasarjojen iäisten taulu! Minun luokseni saavutko? — Ihanuutesi äänetön, jota ei yksikään nähnyt ole, — se eikö pakene katsettani?
Oi kilpi ehdottomuuden! Kuvasarjojen iäisten taulu! — sinä tiedäthän sen: sitä vihaavat kaikki, sitä rakastan ma yksin, että iäinen oot! että ehdoton oot! Mun lempeni tulen syttymään saa vain iäti ehdottomuus.
Oi kilpi ehdottomuuden! Ole vaisuuden korkein tähti! — jota saavuta mikään ei toive, jota tahraa ei yksikään kielto, olevaisuuden iäinen myöntäminen oot minä iäinen myöntäjäsi oon: sillä sua rakastan, oi iäisyys!