LOIHTO- ELI UKON-KIVET.
Oli noin sydän-yön aika kun satuimme kivien ohitse kulkemaan, kertoi Germain. Yht'äkkiä ne rupesivat silmin meitä katsomaan. Emme koskaan päivän aikana olleet tuota huomanneet, vaikka senkin seitsemän kertaa olimme siitä kulkeneet. Säikähdyksestä me tulimme kipeiksi ja tautimme kesti neljättä kuukautta elon-ajan jälkeen.
Maurice Sand.
Loir-laakson kalkin-sekaisten tasankojen keskellä juoksee jyrkkä maan-halkeama, jossa siellä täällä on muhkeita harmaa-kivimöhkäleitä. Lienevätkö nämä niitä, joita sopisi eksyneiksi kiviksi kutsua sentähden, että ne satunnaisesti ilmestyvät näissä seuduissa, joihin ne ainoastaan alkumatkojen vedenpaisumisen kautta ovat voineet tulla? Vai ovatko ne päinvastoin muodostuneet sillä paikalla, jossa niitä nyt löydetään koottuna? Niiden muoto näkyy kumoovan viimemainittua arvelua, sillä ne ovat melkein kaikki pyöreät ainakin yhdeltä puolelta ja ovat vesien vierittämien, summattoman suurien ukon-kivien näköiset.
Nyt siellä ei kuitenkaan ole muita vesiä kuin kauniita pikkupuroja, joita kivi-möhkäleet ahdistavat ja vääntävät tuhansiin mutkiin. Nämä hymyilevät ja rienteleväiset aallottaret lorisevat, väliin vai'eten ja väliin puhuen hiljaisella äänellä salaisia lauseita, kielellä, jota ei kukaan ymmärrä. Muualla vesi kohisee eli pauhaa. Täällä se puhuu niin hiljakseen, että ainoastansa metsänhaltijan tarkka korva voi sitä kuulla, komeroissa, joissa purojen kaitaiset suonet kokoontuvat, vallitsee myös joskus hiljaisuus; vaan kun nuo pienet holvet ovat täytetyt, niin ylellinen vesi koskena virtaellen muutamilla kiireillä sanoilla sivumennen ilmoittaa, en tiedä mitä salaisuutta, jota tuulen puhaltamat kukkaset ja ruohonkorret näkyvät ymmärtävän ja johon ne vastaten nyykähyttävät päätänsä tervehdykseksi.
Etäämpänä nämä purot katoavat läjissä olevien kivi-möhkäleitten alle ja "siellä syvyydessä solisee laine, jota ei kukaan näe".
Näillä kosteilla kallioilla kasvaa tälle seudulle muuten ihan outoja kasveja. Menyanthes, tuo pieni, valkoinen, hammaslaitainen ja lomitettu hyacinthi, jonka lehdet ovat apilan näköisiä; digitalis purpuraea, joka on mustan ja valkoisen kirjava ikäänkuin harmaa-kivet, joilla se rehoittaa; rosea solis; ihanoita saxifrageja ja moninaista pieni-lehtistä muurattia, joka harmaakivillä suikerrehtaen muodostelee kauniita lehditys-kuvauksia, joita voisi luulla salaiseksi merkkikirjoitukseksi.
Tämän paikan ympärillä kasvaa jaloja puita, pitkiä ja hoikkia saksan tammia sekä jättiläis-kastanja-puita. Tuommoisessa mäkisessä metsässä, jossa on siellä täällä yksinäisiä kallioita, samanlaisia kuin Fontainebleau'n metsässä, minä eräänä vuotena näin niin rehevän kasvullisuuden ja niin synkeän siimeksen, ett'ei aurinko keskipäivälläkään voinut kirkkaana tunkea lehdistön läpitse, vaan paistoi kuun tapaisella, viheriäiselle vivahtavalla valolla puitten rungoille ja sammalliselle maalle.
Ranskassa ei ole sitä seutua, jossa ei tämmöiset isot kivet suuresti vaikuttaisi rahvaan mieli-kuvitukseen, ja koska niistä kerrotaan moniaita tarinoita, niin, oppineitten epäilyksistä huolimatta, voipi varmaan päättää, että muinaiset Gallialaiset ovat käyttäneet tänkaltaisia paikkoja jumalanpalveluuksiinsa.
Onpa nimiäkin, joita ei aika ole voinut hävittää ja jotka niin selvään osoittavat alkuperäänsä, ett'ei sitä tarvitse epäilläkään. Brenne'ssä löytyy yhdessä seudussa druidien nimi hyvin säilytettynä. Muualla puhutaan durdeista; Crevant'issa dorderin'eistä. Näin kutsutaan näetsen joukko tämmöisiä, tavattoman suuria, ympyriäisiä, harmaita kiviä, joita on keilamaisen kummun huipulle läjäilty. Ylimmäinen osa, jota pienemmät kivet kannattavat, on sienen näköinen. Mahdollista voi olla, että luonto itse on niitä näin kokoellut, mutta vaikka niin olisikin, niin ei tämä kuitenkaan estäisi otaksumasta, että niitä on käytetty uhrikiviksi. Muistuttaapa niiden nimikin (dorderin) druidein alttareita.
Vähän etäämpänä on parelles eli patrelles -nimisiä kiviä. Niitä löytyy veden vallassa olevien, autioitten solakoiden partailla. Ne ovat yhdenmuotoisia ja yhdenkokoisia kivi-läjiä, jotka ikäänkuin kaksi tornia seisovat lavean, luonnon muodostaman penkereen partaalla, penkerettä peittää pikku-kivi-kerros. Tässä olen löytänyt raudan-kuonaa, joka suuresti on minua arveluttanut siitä syystä, että tämä paikka on kaukana kaikista ihmis-asunnoista eikä kukaan ole koskaan voinut asettua tähän veden tulvaamaan louhikkoon asumaan. Vaan miten on ilmautunut vasaran takeita tähän erämaahan, jossa ei edes kulje karjalaumoja? Tietysti tässä on ollut suuri kiuas, kenties uhripaikka.
Minä olen maininnut tätä paikkaa siitä syystä, että se on melkein peräti tuntematon. Berry'n kertomukset puhuvat siitä vaan sivumennen, arvellen sitä kelttiläiseksi muistopatsaaksi, kuitenkin se kivennäis-tiedollisessa, historiallisessa ja kasvi-opillisessa suhteessa on varsinkin tärkeä-arvoinen.
Muutama vuosi takaperin nähtiin vielä puolen peninkulman matkassa siitä "haltijain luola", jonka läheisen kentän omistaja määräsi tukittavaksi, luultavasti sillä tapaa varjellaksensa itseään noiden haltijain pahasta vaikutuksesta.. Näkyi selvästi, että tämä rotko oli hakattu kallioon ihmis-asunnoksi, jossa oli kaksi suojaa, joita eroitti jonkuntapainen väliseinä. Talonpojat luulivat siellä olevaa ympyriäistä paterota uuniksi, jossa nämä erokkaat muka olivat leipiänsä kypsentäneet. Kuitenkaan tämä erakko-maja ei liene ollut kristittyjen ihmisten asuntopaikkana. Sillä siinä tapauksessa jumalisuutta harrastavat ihmiset epäilemättä olisivat omineet tämän paikan, toimittaaksensa sinne pyhiinvaelluksia ja ainakin ne olisivat sinne pystyttäneet jonkun ristin-kuvan. Vaan tämä ei tullut kysymykseenkään; se oli kirottu seutu, jota jokainen karttoi, eikä orjantappurapensasten läpitse käynyt yhtään polkua. Talonpojat kertovat, että täällä muinoin asuneet haltijat olivat olleet villi-naisia, jotka valkoisille naaras-susille olivat syöttäneet lapsia.
Minkä vuoksi gallialaisten naispappien muinaisaikainen maine on muutamissa seuduissa kammottu ja toisissa siunattu? Tietty on, että ennen Roomalaisten valloittamista, jopa sen jälkeenkin, on löytynyt moniaita erinkaltaisia uskontoja, joista toinen perättäin on ahdistanut toisen. Sen voipi varmaan päättää että missä näin nais-pappeja pidetään suojelevaisina henkinä, siellä on myös uskonto ollut jalompi; vaan jossa niitä pidetään ainoastaan raatelevaisina petoina, siellä uskonto tietysti on ollut julmempaa lajia.
Les-martes-nimisiä haltijoita on sekä mies- että naispuolia. Lähellä Saint-Benoit de Sault'ia olevilla kallioilla joista Pontefeuille-niminen virta koskena syöksee, saapi molempia lajia nähdä, ja ne ovat yhtä kauheita, kumpaseen sukupuoleen ne sitte kuulunnevatkin. Mieshaltijoilla on vieläkin toimena pystytellä läheisillä kummuilla siellä täällä makaavia druidi-kiviä. Naishaltijat juoksevat kantapäähän liehuvin hiuksin ja maahan riippuvin vatsoin ajaen niitä työmiehiä takaa, jotka ovat kieltäneet auttamasta niitä niiden salaperäisissä melskeissä. Ne pieksevät ja rääkkäävät heitä, kunnes saavat heidät keskipäivällä jättämään kyntämisensä sikseen.
Erästä sangen ihanaa, kummallisten kallioitten keskellä olevaa vedenputousta kutsutaan "Haltijattarein pesäksi." Kun vesi on matalalla, voipi nähdä niiden keittiöön kuuluvia kivi-astioita. Niiden miehet pystyttävät pöydän, s.o. druidikiven perustukselle. Itse ne tyhmämäisiä ja kummallisia kuin ovat, kokevat sytyttää valkeaa koskeen saattaakseen kivipataansa kiehumaan. Vihoissansa huonosti menestyneestä yrityksestään, huutavat ja kiroilevat ne niin, että metsä kaikuu ja kalliot kajahtelevat. Eikö tämä tarina liene syntynyt jostakusta muinoin hävinneestä uskonnosta, joka turhaan on yrittänyt päästä uuteen eloon.
Fromental-nimisellä tasangolla ei ole mitään jälellä noista kuvauksellisista taruista. Ainoastaan siinä osassa, jonka kallioissa on sekä kalkki- että harmaa-kiveä, muutamat yksinäiset kivi-möhkäleet peloittavat myöhistyneitä kulkijoita. Nämä kivet näyttävät elävän ja irvistelevät enemmän tai vähemmän uhkaavaisesti sen mukaan kun ohitse kulkevaisten uteliaat silmäillykset suuremmassa tahi vähemmässä määrässä niitä suututtavat. Sanotaan, että ne mielellään puhuisivat, jos taitaisivat, ja että hyvin oppineet iso-tietäjät voivat pakoittaa niitä "hyvää ehtoota" sanomaan. Mutta ne ovat niin itsepäisiä ja typerä-järkisiä, ett'ei niitä koskaan ole voitu saada sen enempää oppimaan. Joskus saattaa kulkea ohitse näkemättä niitä, ja silloin sanotaan, etteivät ne enään olekaan paikoillansa. Ne ovat muka menneet jaloittelemaan ja silloinpa joutuisasti on pakeneminen siltä tieltä, jota niiden tulee palata päästäkseen tavalliselle paikallensa. Sitä ei ole kerrottu, käyvätkö ne juomassa jostakusta läheisyydessä olevasta virrasta, samoin kuin Bretagne'n kivet. Se ainakin on varma, että ne ovat sekä häijyt että tyhmät, sillä väliin ne eksyvät olo-paikastaan ja samat ihmiset, jotka ehtoolla ovat nähneet niiden kuivalla kankaalla kumossa makaavan, ovat seuraavana päivänä samaan aikaan nähneet niiden seisovan pystyssä jollakulla kylvö-vainiolla, jossa ne tekevät suurta vahinkoa ja vallattomasti särkevät aidat. Paras on olla sitä pellon omistajalle ilmoittamatta, sillä se olisi mahdoton asia saada näitä tavattomia kiviä paikoiltaan, vaikka panisi kymmeniä paria härkiä niitä kiskomaan ja paitse sitä, niiden voisi pian pöllähtää päähän musertaa hänet kuoliaaksi. Muutoin niiden onkin pakko palata entiselle paikalleen; jos eivät muistamattomuudessaan heti sinne osaa, niin ne saavat kyllä kovan rangaistuksen: niiden täytyy väliin koko vuosi vaeltaa maita mantereita, mikä kovasti niitä rasittaa, eivätkä saa levätä muuta kuin pystyältänsä, kunnes ovat löytäneet olo-paikkansa, johonka niillä on lupa laskea maata.
Olemme joskus nähneet noita kiviä, joita kutsutaan loihtukiviksi eli pii-kiviksi. Ne ovat tavallisia reikäisiä kalkki-kiviä, joita lukemattomat, epämukaiset lävet muodostavat jättiläis-haamujen näköisiksi. Kun maanteitten tarkastajat saavat ne käsiinsä, niin he heti lyövät ne rikki, eivätkä ne parempaa ansaitsekaan.
Tuo on meille mieleen, vaikk'eivät kivi-raukat koskaan ole tehneet meille mitään pahaa. Kuitenkin meille on kerrottu, että jos jättää ne särkemättä, niin ne tien ohesta, johon niitä on siirretty, yönaikana muuttavat poikkipäin tielle, saattaakseen hevosia ja rattaita kaatumaan.
Tarinan opetus on tämä: Älköön ajomies panko maata eikä nukkuko rattaillansa.
Mitä teihin, viisaat oppineet, tulee, jotka kysytte minkätähden tuo iso kivi seisoo tuon aidan vieressä tai tuon ojan partaalla, tietäkää mitä se merkitsee, jos teille salaperäisellä tavalla vastataan: ei se siinä aina tule seisomaan! ja älkää sitä lystiksenne katselko: se voisi suuttua teihin ja taitaisi tapahtua, että seuraavana päivänä tapaisitte sen puutarhassanne keskellä meluuni-lavojanne tahi kukkais-penkereitänne.