KOLMAS KERTOMUS.
Mitridanes on kateellinen Nathanille hänen jaloutensa tähden ja menee häntä surmaamaan. Hän tulee Nathania tuntematta hänen luokseen, ja tämä itse neuvoo hänelle tavan, miten hän sen voi tehdä. He kohtaavat Nathanin neuvon mukaan toisensa eräässä metsässä, Mitridanes tuntee Nathanin, häpeää ja tulee hänen ystäväkseen.
Aivan varmaa on, että Kiinan puolella, jos voi uskoa genovalaisten ja muiden niillä seuduilla käyneiden sanoja, oli ennen ylhäissyntyinen ja verrattoman rikas mies nimeltä Nathan. Hänellä oli asunto lähellä tietä, jota jokaisen, joka tahtoi matkustaa itämailta länteen tai lännestä itään, täytyi melkein pakosta kulkea. Ja koska hän oli luonteeltansa ylevä ja antelias ja halusi, että hänet tunnettaisiin hänen teoistaan, niin hän teetti sinne, koska siellä oli paljon mestareita, lyhyessä ajassa niin kauniin ja suuren ja kallisarvoisen palatsin kuin koskaan on nähty, ja antoi varustaa sen oivallisesti kaikella sellaisella, mitä tarvittiin ylimysten vastaanottoa ja kestitsemistä varten. Ja kun hänellä oli sitäpaitsi suuri ja hieno talonväki, niin antoi hän ottaa miellyttävästi ja juhlallisesti vastaan ja osoittaa kunnioitusta jokaiselle, joka sinne tuli tai sieltä lähti. Ja niin pitkälle hän meni tässä kiitettävässä menettelyssään, ettei ainoastaan itä, vaan melkein koko länsikin tunsi hänet maineelta.
Ja kun hän sitten oli jo vanha, mutta ei silti väsynyt kohteliaisuuteensa, tapahtui, että hänen maineensa tuli erään nuorukaisen korviin nimeltä Mitridanes, joka oli kotoisin melkoisen läheltä hänen paikkaansa. Ja tämä, joka tiesi, etteivät hänen rikkautensa olleet vähemmät kuin Nathaninkaan ja joka oli tullut kateelliseksi Nathanille hänen maineensa ja ylevyytensä tähden, päätti joko tuhota tai pienentää Nathanin kunnian vielä suuremmalla anteliaisuudella.
Niinpä hän teetti samanlaisen palatsin kuin Nathanillakin oli ja alkoi harjoittaa niin rajatonta kohteliaisuutta kuin kukaan saattaa kaikkia kohtaan, jotka sitä kautta menivät tai tulivat. Ja kieltämättä hänestä tuli lyhyessä ajassa sangen kuuluisa mies.
Mutta eräänä päivänä tapahtui, että kun nuorukainen oleskeli aivan yksin palatsinsa pihalla, niin yhdestä palatsin portista tuli sisään eräs eukko ja pyysi häneltä almua ja sai sen. Ja kun hän tuli sitten takaisin toisesta portista hänen luokseen, niin hän sai uudestaan, ja sitä tehden perätysten kaksitoista kertaa. Mutta kun hän palasi kolmannentoista kerran, niin Mitridanes sanoi: Kunnon nainen, sinä olet sangen ahkera pyytämään. Ja antoi kuitenkin hänelle almun. Mutta kun vanhus nämä sanat kuuli, niin hän sanoi: Voi Nathan, miten ihmeellinen sinun anteliaisuutesi on! Sillä kahdenneljättä portin kautta, jotka hänen palatsissaan niinkuin tässäkin on, minä kuljin ja pyysin häneltä almua, eikä hän kertaakaan tuntenut minua niin, että olisi sen osoittanut, ja aina häneltä sain. Ja täällä en kulkenut vielä kuin kolmentoista kautta, niin minut tunnettiin ja minua torutaan.
Ja niin sanoen vaimo lähti eikä enää palannut.
Kun Mitridanes kuuli vanhuksen sanat, niin hän joutui raivoisan vihan valtaan, ikäänkuin se, mitä hän kuuli Nathanin maineesta, olisi vähentänyt hänen kunniaansa. Ja hän sanoi: Voi minua onnetonta. Milloin pääsen Nathanin veroiseksi anteliaisuudessa edes suurissa asioissa, saati sitten hänet voitan, niinkuin yritän, kun en pienimmässäkään voi häntä lähestyä. Totisesti minä ponnistan turhaan, ellen saa raivatuksi häntä maan päältä. Ja koskei vanhuus häntä korjaa, niin täytyy minun viipymättä tehdä se omin käsin.
Ja tällaisen kiivastuksen vallassa hän kavahti ylös ja ilmaisematta kenellekään aiettaan nousi pienen saattueen keralla hevosen selkään ja saapui kolmen päivän kuluttua sinne, missä Nathan asui.
Hän antoi tovereilleen määräyksen, että heidän oli meneteltävä niin, kuin eivät olisi hänen seuralaisiaan eivätkä häntä tuntisi, ja hankittava itselleen huone, kunnes hänestä jotain kuulisivat. Ja kun hän illan tullen saapui sinne ja oli yksin, niin kohtasi hän lähellä kaunista palatsia Nathanin aivan yksinään. Tämä, joka oli huvikseen kävelemässä, ei ollut lainkaan komeassa puvussa, ja koska Mitridanes ei häntä tuntenut, niin kysyi hän häneltä, voisiko hän neuvoa, missä Nathan asui.
Nathan vastasi hänelle iloisesti: Poikani, tällä seudulla ei ole ketään, joka voisi sanoa sinulle sen paremmin kuin minä. Ja siksi minä, jos tahdot, opastan sinut sinne.
Nuorukainen sanoi, että tämä olisi hänestä hyvin mieleen, mutta ettei hän, jos se kävisi päinsä, tahtonut Nathanin häntä näkevän ja tuntevan.
Siihen Nathan sanoi: Ja senkin minä teen, koska sitä haluat.
Mitridanes laskeusi niin ollen satulasta ja kulki Nathanin kanssa, antautuen pian miellyttäviin pakinoihin, aina tämän palatsin luo saakka. Siellä Nathan käski erään palvelijansa ottamaan nuorukaisen hevosen ja lähestyen häntä ja puhuen hänen korvaansa määräsi, että hän ilmoittaisi kaikille talossa, ettei kukaan saisi sanoa nuorukaiselle hänen olevan Nathanin. Ja se tapahtui.
Mutta kun he tulivat palatsiin, niin Nathan vei Mitridaneen sangen kauniisen kamariin, jossa häntä ei voinut nähdä kukaan muu kuin ne, jotka hän oli määrännyt häntä palvelemaan. Ja siellä antoi hän kestitä häntä komeasti ja piti hänelle itse seuraa.
Hänen kanssaan ollessaan Mitridanes alkoi kunnioittaa häntä kuin omaa isäänsä. Mutta kuitenkin hän kysyi häneltä, kuka hän oli.
Siihen vastasi Nathan: Minä olen Nathanin vähäpätöinen palvelija, ja olen ollut lapsuudesta vanhaksi saakka hänen parissaan, mutta hän ei ole ylentänyt minua sen korkeammalle kuin näet, joten minä en voi, miten kaikki muut häntä kehukootkin, häntä paljoa kiittää.
Nämä sanat herättivät Mitridaneessa toivon, että hän voisi nyt toteuttaa äskeistä mukavammin ja vaarattomammin kieron aikeensa.
Nathan kysyi häneltä puolestaan kohteliaasti, kuka hän oli ja mille asialle hän oli tänne tullut, ja tarjosi hänelle neuvoaan ja apuaan kaikessa, missä hän voi. Mitridanes vitkasteli jonkun aikaa vastaamasta, mutta viimein hän päätti uskoa aikeensa hänelle, ja pyysi kiertäen kaartaen hänen luottamustaan ja sitten hänen neuvoaan ja apuaan, sekä ilmaisi hänelle täydellisesti, kuka oli ja mitä varten tänne tullut ja millaisista vaikutteista.
Kun Nathan kuuli Mitridaneen puheet ja hurjan aikeen, niin hän aivan tyrmistyi; mutta kauan vitkastelematta hän kuitenkin vastasi hänelle lujamielisesti ja tyynin kasvoin: Mitridanes, jalo mies oli sinun isäsi, jota huonompi sinä et tahdo olla, koska olet tehnyt niin korkean päätöksen, nimittäin olla antelias kaikille. Ja minä kiitän suuresti kateuttasi, jota kannat Nathanin avuja kohtaan, sillä jos sellaista olisi paljon, niin maailma, joka nyt on kovin kurja, tulisi pian hyväksi. Aikeesi, jonka minulle ilmaisit, pysyy epäilemättä salassa, ja siinä saatan minä antaa sinulle paremminkin hyödyllisen neuvon kuin suurta apua. Ja neuvoni on tämä. Sinä voit nähdä täältä noin puolen peninkulman päässä metsikön, jossa Nathan kävelee melkein joka aamu aivan yksin, viipyen siellä huvikseen melkoisen ajan. Siellä on sinun helppo löytää hänet ja tehdä hänelle, mitä haluat. Ja kun hänet tapat, niin älä mene, jotta voisit palata esteettömästi kotiisi, sitä tietä, jota tulit, vaan sitä, jonka näet vasemmalta tulevan metsästä. Sillä vaikka tämä tie on hiukan huonompi, kulkee se lähempää kotiasi ja on sinulle turvallisempi.
Kun Mitridanes oli saanut tämän neuvon ja Nathan lähtenyt hänen luotaan, niin ilmoitti hän salaa tovereilleen, jotka myöskin nyt siellä olivat, missä heidän piti odottaa häntä seuraavana päivänä.
Mutta kun seuraava päivä tuli, niin meni Nathan, joka ei ollut mitenkään muuttanut mieltään, mitä tulee neuvoon, jonka oli antanut Mitridaneelle, yksin metsikköön kuolemaansa kohti.
Mitridanes otti herättyään jousensa ja miekkansa, sillä muita aseita ei hänellä ollut, nousi hevosen selkään ja ajoi siihen metsikköön, jossa hän näki jo kaukaa Nathanin aivan yksinään kävelemässä. Mutta koska hän tahtoi nähdä hänet ja kuulla hänen puhuvan ennen tappamista, niin hän karahutti häntä vastaan, tarttui kääreesen, joka hänellä oli päässä, ja sanoi: Vanhus, sinä olet kuoleman oma!
Siihen ei Nathan vastannut muuta kuin: Kai minä olen sen ansainnut.
Kun Mitridanes kuuli hänen äänensä ja katsahti hänen kasvoihinsa, niin tunsi hän hänet yhtäkkiä samaksi mieheksi, joka oli ottanut hänet niin ystävällisesti vastaan, tuttavallisesti opastanut ja rehellisesti neuvonut. Ja silloin hänen raivonsa heti raukesi ja viha muuttui häpeäksi. Ja hän heitti pois miekan, jonka oli jo paljastanut Nathania tappaakseen, laskeusi hevosen selästä, lankesi itkien Nathanin jalkoihin ja sanoi: Selvästi nyt näen, rakas vanhus, teidän anteliaisuutenne, kun ajattelen, miten viisaasti olette tullut tänne antamaan minulle henkenne, jota minä, ilman mitään syytä, ilmaisin teille himoitsevani. Mutta Jumala, joka piti parempaa huolta minun velvollisuuksistani kuin minä itse, avasi sillä hetkellä, jolloin se oli enimmän tarpeen, järkeni silmät, jotka kurja kateus oli sokaissut. Ja siksi tunnen minä nyt, kuta valmiimpi te olette ollut haluani täyttämään, sitä syvemmin velvollisuuteni katua hairahdustani. Kostakaa siis minulle niinkuin arvelette rikokseni ansainneen.
Nathan nosti Mitridaneen maasta ja syleili ja suuteli häntä hellästi ja sanoi: Poikani, yritystäsi, miksi sitä kutsutkaan, pahaksi tai muuksi, ei tarvitse pyytää eikä antaa anteeksi, sillä sinä et aikonut sitä toteuttaa vihassa, vaan siksi, että tahdoit itseäsi pidettävän parempana muita. Elä siis minun puolestani rauhassa ja ole varma, ettei ole toista ihmistä, joka rakastaisi sinua niin kuin minä. Sillä minä näen sinun sielusi korkeuden, koska et ole antautunut kokoamaan rahaa, niinkuin kurjimukset tekevät, vaan jakelemaan jo koottua. Äläkä häpeä sitä, että olet aikonut surmata minut kuuluisaksi tullaksesi, äläkä usko, että minä sitä ihmettelen. Korkeimmilla keisareilla ja suurimmilla kuninkailla ei ole juuri mitään muuta ammattia kuin tappaa, eikä pelkästään yhtä ihmistä, niinkuin sinä aioit, vaan lukemattomia, ja polttaa ja hävittää kaupunkeja laajentaakseen valtakuntiaan ja siten lopullisesti omaa mainettaan. Sinä et siis siinä, että tahdoit itsesi kuuluisaksi tehdäksesi surmata ainoastaan minut, tehnyt mitään ihmeellistä tai uutta, vaan jotain sangen tavallista.
Mitridanes ei kaunistellut kieroa haluaan, vaan kiitti Nathania hänen keksimästään jalosta puolustuksesta. Ja puhellessaan johtui hän sanomaan ihmettelevänsä tavattomasti, kuinka Nathan oli voinut alistua sellaiseen ja häntä siihen neuvoa ja opastaa. Siihen Nathan vastasi: Mitridanes, en tahdo, että sinä ihmettelet minun neuvoani ja päätöstäni, sillä siitä ajasta, jolloin tulin omaksi herrakseni ja päätin tehdä samaa kuin sinä olet alkanut tehdä, ei talooni ole tullut koskaan ketään, jota minä en olisi vointini mukaan tyydyttänyt niissä asioissa, mitä hän minulta anoi. Sinä tulit tänne haluten henkeäni, joten minä, kun kuulin pyyntösi, päätin kohta sen sinulle lahjoittaa, ettet sinä olisi ainoa, joka lähtisi täältä saamatta pyyntöään täytetyksi. Ja jotta sinä sen saisit, annoin sinulle sellaisen neuvon, jota pidin hyvänä, että voisit ottaa henkeni kadottamatta samalla omaasi. Ja siksi sanon sinulle vieläkin ja pyydän, että sen ottaisit, jos sitä tahdot, ja tyydyttäisit sillä itseäsi. En tiedä, miten sen paremmin voisin antaa. Minä olen käyttänyt sitä ja kahdeksankymmentä vuotta omaksi ilokseni ja onnekseni ja tiedän, että minulle luonnon järjestyksen mukaan, jota ihmiset ja kaikki muu noudattavat, on suotu enää ainoastaan vähän aikaa. Siksi pidän paljon parempana lahjoittaa sen pois, kuten olen aina aarteitani lahjoitellut ja käyttänyt, kuin säilyttää sitä siksi, kunnes luonto ryöstää sen vasten tahtoani minulta. Vähäpätöinen lahja olisi antaa toiselle satakin vuotta. Kuinka paljon vähäpätöisempi on siis lahjoittaa ne kuusi, kahdeksan vuotta, mitä minulla enää on täällä oltavaa. Ota se nyt vaan, jos sitä tarvitset, pyydän sitä sinulta, sillä sinä aikana, minkä olen elänyt, en ole tavannut ketään, joka olisi halunnut sitä, enkä tiedä, voinko enää tavatakaan sellaista, joka sitä pyytäisi, jollet sinä nyt sitä ota. Ja vaikkapa sattuisikin niin, että jonkun sellaisen tapaisin, niin tunnen, että kuta kauemmin sitä säilytän, sitä arvottomammaksi se tulee. Ja siksi, ota se nyt, ennenkuin se tulee vielä joutavammaksi, sitä pyydän.
Mitridanes sanoi kovasti häveten: Jumala varjelkoon minua edes haluamasta sellaista kalleutta, kuin teidän henkenne on, kuten vähän aikaa sitten tein, saatikka sitä ottamasta, kun te sitä tarjoatte. Sen ikävuosia en tahtoisi vähentää, vaan lisäisin niitä mielelläni omillani.
Silloin sanoi Nathan nopeasti: Ja jos sen voisit, tahtoisitko niitä lisätä ja antaa minun tehdä sinulle sellaista, jota en ole koskaan tehnyt kellekään, nimittäin ottaa sinulta jotain, jota en ole koskaan muilta ottanut? Tahtoisin, vastasi Mitridanes heti. No tee sitten, sanoi Nathan, niinkuin pyydän. Sinä jäät nuorena miehenä, niinkuin olet, tänne talooni ja käytät nimeä Nathan. Ja minä menen sinun kotiisi ja otan iäksi nimekseni Mitridanes.
Silloin Mitridanes vastasi: Jos minä osaisin elää niin hyvästi kuin te osaatte ja olette osannut, niin ottaisin kauan mietiskelemättä vastaan sen, mitä tarjoatte. Mutta kun minusta näyttää olevan sangen varmaa, että minun tekoni vähentäisivät Nathanin kunniaa, ja koska en tahdo turmella toiselta sellaista, jota en osaa itselleni hankkia, niin en sitä ota.
Tällaisia ja monia muita miellyttäviä sanoja keskenään vaihtaen palasivat he Nathanin toivon mukaan yhdessä palatsiin, jossa Nathan osoitti monta päivää suurenmoista kunnioitusta Mitridaneelle ja vahvisti häntä kaikin keinoin ja tiedoillaan hänen suuressa ja ylevässä aikeessansa. Ja kun Mitridanes tahtoi seuralaisineen palata kotiin, ja Nathan oli osoittanut hänelle sangen selvästi, ettei hän koskaan voisi päästä anteliaisuudessa hänen edelleen, niin hän laski hänet menemään.