ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Neitsy Kypäri. Hilma. (Molemmat istuvat pöydän ääressä.
Hilmalla on kirja kädessä.)
NEITSY. No, mihinkä pysähdyimme?
HILMA (lukee). "Samassa avauntui ovi ja Maikki Merillo astui sisään."
NEITSY. Verraton Maikki Merillo!
HILMA. Ei, tätä jo lu'in. Tässä olemme: (lukee) "Vastausta odottamatta, alkoi hän":
NEITSY. Ken?
HILMA. Maikki Merillo.
NEITSY. Ylevä Maikki Merillo!
HILMA (lukee). "Alkoi hän:
"Suolaheinä suolta tuotu,
Apilas ja rauta-lehti
Aina aivan estelevät
Noidan juonet, noidan tuumat,
Pyhä Mikko miekkoinensa,
Kolumpakin kissoillensa
Sinut aina suojelkohon,
Talot, tuvat varjelkohon!
"Hän lauloi tämän siunauksen raivokkaalla tavalla, kimakalla, huikealla äänellä, jonka lopetettua hän hyppäsi kolme kertaa ylös, vähältä ettei päälakeen jyrähtänyt. No, jatkoi hän, ylevä herra, tahdotteko nyt antaa minulle viinaryypyn?"
NEITSY. Millä tavoin sinä luet, tyttö! Ilman mitäkään myötätuntoisuutta, tykkänään tunnotta!
HILMA. Niin, täti kulta, kun luen kirjaa viidettä kertaa —
NEITSY. Vai niin, niinkuin ei tuon suuren tuntemattoman teos voisi liikuttaa meitä viisi ja viisikymmentä kertaa!
HILMA. Voipi niinkin olla; mutta lukea ei ole sama kuin pelata kometiaa.
NEITSY. Onpa niinkin. Kun joku haastaa, niin täytyy lukea samaten kuin hän on haastanut. Niin tekevät suuret puhelijat; he matkittavat kaikkia ääniä, ukkojen, naisien, lapsien, myöskin henkien, ja väikkyvät edes takaisin ilmassa, vaikka istuvat hiljaa.
HILMA. Ho, se lienee hyvin rattoisaa!
NEITSY (nousee ylös). Voi sinua tyttö hölmöä! Anna tänne! (Ottaa häneltä kirjan.) Ja kuuntele tarkkaan! (asetaiksen keskelle teateria ja lukee kimakalla äänellä, liikuttaen ruumistansa ja jäseniänsä naurettavalla tavalla:)
Suolaheinä suolta tuotu,
Apilas ja rautalehti,
Aina aivan estelevät
Noidan juonet, noidan tuumat.
Pyhä Mikko miekkoinensa,
Kolumpakin kissoillensa,
Sinut aina suojelkohon,
Talot, tuvat varjelkohon!
HILMA. Oivallisesti, täti kulta! Mutta nyt ei täti kuitenkaan voi hypätä ilmaan niin, että pää lakeen koskee, eikä täti viinaakaan taida tahtoa.
NEITSY. Kuinka on mahdollista olla niin typerä, niin yksinkertainen?
Tunnoton olento! sinun nimesi pitäisi olla mikä tahansa, vaan ei
Hilma; sillä Hilma Roile oli ylpeä tyttö, jolla oli ihanuuden-tunto ja
kauneuteen rakkaus.
HILMA. Mutta, täti-kulta, pitäisikö minun sitte, niinkuin Hilma Roile, rakastua merirosvoon ja nostaa kapinaa hallitusta vastaan?
NEITSY. Pidä suusi kiini! Me pienet ihmiset emme tohdi emmekä voi apinoida muinais-ajan jättiläisiä; mutta ihanuutta ja rakkautta he meille tarjoavat. Ja kuinka sinä uskallat, pieni tyttö, antaa sanan rakastua tulla huulillesi? Elä koskaan enää anna minun semmoista kuulla! (Pyssyn pamauksia kuuluu kaukaa.) Mitä kummia? Pyssyn pamauksia kuului kaukaa! Kyllä oli pyssyn pamauksia. (Hilmalle.) Tahi kuinka, etkö sinä kuullut?
HILMA (nousee ylös). Kuulin.
NEITSY. Kuka nyt tähän aikaan voipi ampua?
HILMA. Ehkä nimismiehen kasakat ovat tavanneet sala-kauppioita metsässä, ja nämät nyt tekevät vasta-rintaa.
NEITSY. Se olisi hyvin ihanata.
HILMA. Ja antaisi ainetta kauniisen kertomukseen, jos meillä olisi
Walter Scott.
NEITSY. Siitä syntyisi kaunis kertoelma, niinkuin kaikki hänen kirjoittamansa.
HILMA. Kaikki, yksin nimetkin ovat kaunista hänen töissään.
NEITSY. Niin, todella. Eikö hänen nimensä suju hyvin somasti ja viehättävästi, niinkuin esimerkiksi Dunrossness ja Drumsbourloch.
HILMA. Tahi Mucklebakit ja Knockvinnock.
NEITSY. Ah kuin kaunista! Mucklebakit ja Knockvinnock.
HILMA. Mutta totta haastaen, täti-kulta, niin minun korvissani sujuvat Kalevalan urojen nimet kauniimmilta, samaten Kantelettaren laulut. Sukulaisieni luona ollessani luimme siellä paljon suomalaista kirjallisuutta, ja rakasta se olikin, sillä "oma maa mansikka, muu maa mustikka".
NEITSY. Ole nyt jo vaiti. Mikä onni meillä on, että löytyy ulkomaata! Miten hirmuista olisi, jos ympäri maailmata olisi pelkkää Suomenmaata! — Nyt en enempää tahdo lukea, sinä voit mennä huoneesesi (antaa hänelle kirjan). Minä lähden ulos vähän kävelemään (syrjään). Ketuille ja tetrille!
HILMA. Niin myöhään, rakas täti? On niin pimeä ulkona.
NEITSY. Ei ole mitään vaaraa. Hyvää yötä? (tarjoo hänelle kätensä suudeltavaksi. Hilma suutelee sitä ja menee ulos ovesta vasemmalle.) Kohta ajan kieli yhdeksän kertaa suutelee vasken huulia; minun täytyy lähteä noihin viehättäviin häihin.