YHDEKSÄS KOHTAUS.
Entiset. Wilho. Hilma. (Hänen vaatteensa ja hiuksensa ovat vähäisen hajallaan.)
ANNI. Jumalalle kiitos! tuossa on neiti!
(Hän juoksee Hilmaa vastaan ja panee hänet tuoliin.)
HUKKANEN. Mitä nyt?
NEITSY. Rakas Hilma! Jumalan nimessä, sano mitä on tapahtunut?
HILMA. Hyvä täti! Oletko täällä? — Mitä on tapahtunut! — Sitä tuskin itsekään tiedän! — Pari rosvoa ryöpsähti kammariini, köyttivät minun käteni, tukkesivat suuni, kulettivat minut pois puutarhan kautta, hyppäsivät hevosiensa selkään — ja lensivät siten pois minun kanssani. Toisen rosvon hevonen pelästyi; me seisatuimme, ja minä sain hetken vapautta; minä tempasin vaatteen pois suustani ja huusin apua. Kohta tuli kaksi kasakkaa; nyt syntyi tappelu, rosvot olivat voitolla, siksikuin herra Wilho tuli minua pelastamaan.
WILHO. Taannoin kun läksin Juliaa tänne kutsumaan, kuulin metsässä rätinän. Minä hyppäsin hevosen selkään ja riensin sinne. Rosvot minun nähtyänsä säikähtyivät ja vähän vielä tapeltuansa heittivät meidät ja läksivät pakoon metsään.
HUKKANEN (istuiksen tuolille keskellä teateria). Täm' on kovin paljoa yht'aikaa! (Itkusuulla.) Hyvä Jumala! kuinka tälläinen päivä on sopiva nimismiehen elämään.
WILHO. Nimismieskään ei voi olla vapaa onnen vaiheista.
NEITSY (Wilholle). Jalomielinen Lovel, kuinka minä voin kiittää teitä?
WILHO. Onni, joka auttoi minun yritykseni, on jo täydellinen kiitos.
NEITSY. Hävytön Maklo! Tok' ei; ainoastaan onneton lempi on voinut vietellä hänet semmoiseen rikokseen; ja kuka voipi vihata tätä viehättävää himoa?
WILHO. Todella ei kukaan. Tämä himo löytyy yleisesti joka paikassa, myöskin tässä meidän seurassa. Tietäkää siis, että minä lemmin — —
HILMA. Hist! hist!
WILHO. Pois nyt kaikki viha ja kiukku tänä tärkeänä hetkenä! Minä lemmin neiti Hilmaa, ja tiedän että hänenkin sydämensä on syttynyt samasta liekistä; minun anomukseni olisi siis, että te, neitsy Kypäri, ja te, minun setäni, panisitte meidän kätemme yhteen, sydämelliseen sovintoon. (Saarnaten ja itkusuin.) Viha ja vaino on pahaa, se on hirmuista. Vihaa on jo kauan kestänyt naapurien välillä, ja useaa syytöntäkin on vainottu tässä seurakunnassa. Hyvät ystävät! antakaa nyt kaikkein vanhain vihain sammua, karkoittakaa pois ijäksi päiväksi vihan paha henki, ja me kaikki hypimme niin iloisesti kuin pienet, viattomat lampaat viheliäisellä niityllä. Kerran tulee, viimeinen, kaikkein viimeinen, kauhistuttava viimeinen hetki — ja kuinka kohta se tullee? — ehkä jo huomenna — sekä kruunun rehellisille palvelijoille (Hukkanen ottaa nenä-liinansa taskustansa ja pyhkäisee pois kyyneleitänsä), että mustalaisten ja kaiken viehättäväisen jalo-mielisille ystävillekin (neitsy Kypäri tekee samaten kuin Hukkanen) sekä kunnioitetuille, vaikka väärin tunnetulle haava-lääkerille (Urhonen tekee samate kuin neitsy), että taitamattomille laki-herroille (hän tekee samaten kuin Urhonen), ja myöskin kukoistavalle, kasvavalle nuorisolle, joka vielä luulee näkevänsä edessänsä vuosi-sadan täynnä kukkasia (Anni tekee samaten kuin Wilho). — — Siis sovintoa!
(Hän levittää käsiänsä.)
HUKKANEN (itkein). Minun ryökkinäni — minä en voi — nousta ylös. (Hän ojentaa kätensä neitsyelle. Wilho nostaa tuolin viereen, ja pyytää neitsyen istumaan. Neitsy istuiksen. Hukkanen antaa hänelle kättänsä.) Sovintoa!
NEITSY (vielä itkien, antaa hänelle kättänsä). Koko sydämestäni!
(Wilho ja Hilma lankeevat polvilleen neitsyen eteen.)
WILHO. Ja teidän siunauksenne!
(Tunturi ja Julia lankeevat myös polvilleen Hukkasen eteen.)
TUNTURI. Mekin pyydämme teidän siunausta. Julia on kaikki minulle anteeksi antanut.
NEITSY ja HUKKANEN. Annamme! Annamme!
URHONEN (katsoen ylös lakeen). O! Te siellä ylhäällä, mitkä lienettekään, raatajoita tahi työntekijöitä! luokaa silmänne tähän joukkoon! vaikka minä jäin ilman, ehkä onnekseni!
(Hukkanen nousee nopeasti ylös ja kaikki hänen kerallansa.)
RUKKANEN (murheellisena). Mutta ne takavarikkoon otetut tavarat!
WILHO. Myydään julkisessa huutokaupassa (hiljempää hänelle). Kaikki läsnä olevat henget ovat viattomat; sen voin näyttää toteen, sillä oikeat sala-kauppiaat ovat kartanolla ja rukoilevat tavaroitansa takaisin.
HUKKANEN (hiljaa). Oikeinko todella?
WILHO (samaten). Oikein todella.
HUKKANEN. Jos asia sillä kannalla on, niin on — —
WILHO. Komedia päättynyt.
HUKKANEN. Anna minun — —
WILHO. Haastaako? Ei, en mitenkään. Matkustavaiset siellä alhaalla odottavat. Jos me nyt käymme kauemmin juttelemaan, niin he menevät matkoihinsa.
(Esi-rippu lankee.)