IX.
Ensi työkseen Migúrskit ostivat tarantassin. [Venäjällä yleisesti matkoilla käytetyt mukavat ajoneuvot ilman linjaaleja, mutta notkuvilla puuvivuilla varustetut. Suom. m.] Ludvika muka lähtee kotipuolelleen. Sitten ruvettiin rakentamaan sellaista laatikkoa, jossa mies saattaa tukehtumatta maata kyyrysillään, ja josta on helppo kenenkään huomaamatta astua ulos ja puikahtaa jälleen sisään. Kolmisin he sitten, Albina, Rosolówski ja Migúrski itse, suunnittelivat ja laittelivat laatikkoansa. Sangen paljo apua oli Rosolówskista, hän kun oli taitava puuseppä. Laatikko oli laitettu sellaiseksi, että se, sidottuna tarantassin perälle, tiviisti liittyi kuomun takaseinään. Kuomun-puoleisen laidan saattoi laatikossaolija ottaa irti ja oikaista itsensä osittain laatikon sisälle, osittain tarantassin pohjalle. Sitä paitsi oli laatikko varustettu ilmare'illä. Päältä ja sivuilta se oli katettava niinimatoilla ja nuoritettava. Laatikon sisään ja laatikosta ulos pääsi tarantassin kautta istuinsijan alitse.
Tarantassi ja laatikko olivat kunnossa jo ennen Migúrskin katoamista. Valmistaakseen viran-omaisia jo ennakolta asiaan, Albina eräänä päivänä meni päällikön luokse ja ilmoitti miehensä olleen viime aikoina synkkämielisenä ja tehneen itsemurhan yrityksiä, jonka vuoksi hän, Albina, on hyvin levoton hänen tähtensä ja pyytää hänelle joksikin aikaa virkalomaa. Albinan synnynnäiset näyttelijälahjat tulivat nyt hyvään tarpeesen. Levottomuus ja pelko miehensä tähden näyttivät niin luonnollisilta, että päällikkö liikutettuna lupasi tehdä mitä suinkin voi. Senjälkeen Migúrski sepitti kirjeen, joka oli löydettävä Uralin rannalla hänen sinellinsä hihantaipeesta.
Sovittuna päivänä hän sitten illansuussa läksi Ural joelle, odotteli pimeän tuloa, jätti rannalle päällysvaatteensa, sinellin kirjeineen, ja hiipi salavihkaa takaisin kotiansa. Siellä oli varustettu hänelle tyyssija lukitussa ullakossa. Yöllä Albina lähetti Ludvikan ilmoittamaan pataljonan päällikölle, että Migúrski, lähdettyään kotoansa jo 20 tuntia sitten, on yhä vieläkin poissa. Aamulla tuotiin Albinalle hänen miehensä kirje, jonka hän sitten vei päällikölle, itkien ja osoittaen mitä hurjinta epätoivoa.
Viikon perästä Albina pyysi kirjeellisesti lupaa saada lähteä kotipuolelleen. Hänen ilmaisemansa tuska liikutti kaikkia, jotka hänet näkivät. Jokainen säälitteli tuota onnetonta äitiä ja vaimoa. Saatuan luvan, hän antoi viran-omaisille toisen anomuskirjan, jossa pyysi, että hänen sallittaisiin kaivaa ylös lastensa ruumiit ja ottaa ne mukaansa.
Esivalta kummasteli hiukan tätä hempeämielisyyttä, mutta myöntyi siihenkin pyyntöön.
Sittenkuin tämäkin lupa oli saatu, läksi Rosolówski Albinan ja Ludvikan kanssa seuraavana iltana vuokrarattailla hautuumaalle, otettuaan mukaansa laatikon lasten kirstuja varten. Nähdessään lastensa haudat, jotka hän pian oli jättävä, Albina hyrskähti valtavaan itkuun, lankesi maahan kumpujen juurelle. Ja siinä hän rukoili kauan, myötäänsä kysellen: "Mistä syystä? Mistä syystä?"
— No niin, páni Albina, — virkkoi Rosolówski, — meidän täytyy ryhtyä toimeen.
Albina kavahti ylös, pyyhkäsi kyyneleensä ja sanoi:
— Tehkää, mikä tehtävä on, mutta älkää koskeko heitä.
Sen sanottuaan hän vetäytyi syrjään.
Rosolówski ja Ludvika nostivat hautakiven syrjään ja myllersivät kummun päällimmäiset mullat, niin että näytti siltä, kuin hautoja olisi uudestaan käyty kaivamassa auki. Kaiken tämän tehtyään, he kutsuivat Albinan ja läksivät kotia, mullalla täytetty laatikko mukanaan.
Koitti vihdoin lähtöpäivä. Rosolówski iloitsi tämän jo melkein loppuun suoritetun hankkeen onnistumisesta. Ludvika oli paistanut eväiksi leivoksia ja piirakaisia ja, hokien lempilausettaan: "Jak mame köham" [Niin on! rakas kuin oma äiti. Suom. muist.] puheli, kuinka hänellä sydän on ihan pakahtumaisillaan ilosta ja pelvosta. Migúrski iloitsi sekä pääsystä ullakolta, jossa hän oli istunut toista kuukautta, että erittäinkin Albinan vilkastumisesta ja entisen elämän-ilon palajamisesta häneen. Albina näytti unohtaneen kaikki entiset tuskat ja edessä olevat vaarat ja tuon tuostakin riensi hänen luokseen ullakolle, riemusta loistavin silmin, kuten ennenkin, tyttönä ollessaan.
Kello kolme aamulla saapui saattajaksi määrätty kasakka, tuoden mukanansa kolme kyytihevosta. Albina Ludvikan ja pienen koiran kanssa nousivat tarantanssiin, matolla katettujen pielusten päälle. Kasakka ja hollimies kävivät kyytipenkille. Migúrski, talonpojaksi puettuna, loikoi tarantassin pohjalla.
Uljas troikka [Kolmivaljakko. Suom. m.] nykäisi ja läksi kiidättämään tarantassia tasaista, kovaksi ajettua tietä myöten halki äärettömän, auran koskemattoman aron, jota yltäänsä verhosi viimevuotinen hopeanharmaa sulkaruoho.