II.
Elias sai kuin saikin toverinsa lähtemään. Tuomas arveli, ajatteli ja aamulla tulikin Eliaksen luo.
— Kyllä sinä olet oikeassa, sanoo hän: lähdetään sitten. Elämämme määrä on Herran käsissä; kukapa tietää, kauaksiko sitä on suotu. Täytyy lähteä niin kauan kuin vielä ikää ja voimia on suotu.
Viikon kuluttua ukot olivat valmiit lähtöön.
Tuomaalla oli rahat kotona. Hän otti sata ruplaa matkaan ja kaksi sataa jätti ämmälleen.
Eliaskin laittihe valmiiksi; möi naapurille kymmenen mehiläispuuta ynnä mikä niistä sikiäisi. Kaikesta tuosta otti seitsemänkymmentä ruplaa. Puuttuvat kolmekymmentä kokosi kotolaisiltaan, vähän yhdeltä, vähän toiselta. Ämmänsä antoi viimeisensä joita hautajaisiksensa oli säästöön kokoillut; miniäkin antoi säästönsä.
Ukko Tuomas määräsi tarkoin pojalleen kaikki tehtävät: mistä niittomaata oli otettava, minne lanta ajettava, kuinka tupa laitettava ja katettava; joka asian tarkoin mietti, tarkoin määräsi. Elias sanoi ämmälleen vaan että nuoret mehiläiset olisivat erilleen asetettavat ja rehellisesti naapurille toimitettavat; muista kototoimistaan ei puhunut mitään, arveli vaan: "kyllähän työ tekijäänsä neuvoo. Kai oman talonne parasta valvoa koetatte, kun kerran sen isäntiä olette".
Ukot laittautuivat matkaan. Kotolaiset leipoivat kyrsiä, laittoivat laukut ja leikkasivat uusia jalkariepuja, ukot vetivät uudet kengät jalkaansa, ottivat varavirsuja mukaan ja lähtivät. Kotoväki saattoi heitä ulos kylästä; jäähyväiset lausuttiin ja ukot lähtivät tallustamaan tietään.
Elias lähti iloisella mielellä ja, päästyään kylän näkyvistä, unhotti kaikki asiansa. Arveli vaan, kuinka olisi toverilleen mieleen matkalla, kuinka pääsisi kenenkään mieltä pahoittamatta, kuinka rauhassa ja rakkaudessa perille pääsisi ja sitten taas kotiansa saapuisi. Kulkiessaan yhä vaan kertoo itsekseen jotakin rukousta tai muistelee pyhäin elämäkertoja, mikäli ovat muistoon jääneet. Kun tiellä tai yöpaikassa joutuu yhteen jonkun kanssa, niin koettaa kaikin tavoin kunkin kanssa tulla ystävällisesti toimeen ja jumalista puhetta pitää. Siten kulki ilolla. Yhtä asiaa Elias ei voinut täyttää. Hän tahtoi lakata nuuskaamasta; olipa tuohisen nuuskurasiansakin jättänyt kotia, mutta kovin tuli ikävä. Matkalla hänelle muuan mies antoi toisen. Hän kyllä koetti vastustaa kiusausta, mutta ei auta; jo jää jälkeen toveristaan, ettei johdattaisi häntä syntiin, ja pistää nuuskaa kun pistääkin.
Tuomaskin kulkee moitteettomasti — vakavana, mitään pahaa tekemättä ja turhia loruilematta, mutta kuitenkin hänen mielensä on niin raskas. Kotoiset huolet eivät lähde mitenkään hänen mielestään. Aina vaan muistelee, mitähän nyt kotona tehtänee; kunhan vaan ei olisi jotakin jäänyt sanomatta! Ja tekeeköhän se poika sitten niinkuin oli määrä. Nähdessään pellolla, ohikulkiessaan, perunaa istutettavan tai pellonparannusta vedettävän, arvelee itsekseen: "tekeeköhän se poika niinkuin sen käskin? Oikeinpa tekee mieli palata kotia, kaikki neuvoa ja itse toimittaa."