VII.
Kun Elias oli kulkenut noin viisi virstaa, rupesi päiväkin valkenemaan, Hän istui puun juurelle, aukaisi laukkunsa ja rupesi lukemaan rahojaan: Kaikkiansa oli jäljellä vaan 17 ruplaa ja 20 kopekkaa. "Näillä ei suinkaan meren yli pääse," arvelee hän, "ja jos taasen Jumalan nimeen almuja käy anomaan, niin ehkäpä vaan tekee enemmän syntiä. Tuomas veljeni kyllä yksinkin pääsee perille ja asettaa minun puolestani kynttilän alttarille. Kyllä tämä velka jää nyt kuolinpäivään niskoilleni. Mutta onhan Herra armollinen — kyllä Hän tämän kärsii."
Elias nousi, kohautti laukkuaan hartioilleen ja kääntyi kotia päin. Kirkonkylän kiersi kaukaa, etteivät ihmiset olisi häntä nähneet. Ja pian hän pistetikin kotomatkansa. Kotoaan kulkiessaan tuntui niin raskaalta, töin tuskin väliin jaksoi seurata Tuomasta, mutta takaisin käydessään ei tunne ollenkaan väsymystä, ikäänkuin Jumala oisi hänen voimiaan lisännyt. Käy vaan kuin huvikseen, sauvallaan huiskien, seitsemän penikulmaa päivässä pääsee.
Elias saapui kotia. Siellä oli vilja jo korjattu. Kotolaiset ihastuivat ukkonsa tulosta ja alkoivat kysellä, kuinka matka kävi, miksi ja missä toverista luopui, miksi ei mennyt perille asti ja miksi kotia kääntyi. Elias ei sitä heille kertonut.
— Jumala ei sitä sallinut; matkalla kulutin rahani ja häivyin kumppanistani. Sen vuoksi palasin kotia. Suokaa nyt Herran nimessä anteeksi.
Ja hän antoi ämmälleen loput rahoistaan. Sitten tiedusteli kotoisia töitä: kaikki oli hyvin; kaikki työt oli toimitettu, mitään ei ollut lyöty laimin, ja kaikki elivät sovussa ja rauhassa.
Samana päivänä kuulivat Tuomaankin talolaiset Eliaksen palanneen ja tulivat tiedustelemaan omasta ukostaan. Elias sanoi heille samaa.
— Teidän äijänne jatkoi matkaansa vankasti; me erosimme toisistamme kolme päivää ennen Pietarin päivää; minä ensin aijoin tavoittaa häntä, mutta tiellä tapahtui kaikenlaista, etten päässytkään; rahani hukkasin, eikä sitten ollut, millä oisin jatkanut matkaani; niinpä käännyinkin kotia.
Ihmiset kummastelivat, kuinka niin viisas mies saattoi menetellä niin tyhmästi — lähteä matkaan, menemättä perille ja kuluttaa turhaan rahansa. Kummastelivat aikansa ja unhottivat. Ja Eliaskin unhotti koko asian. Hän ryhtyi kotoaskareihin: hakkasi poikineen halkoja talveksi, pui akkaväen kanssa viljan, kattoi ladot, korjasi mehiläiset, joista antoi naapurille kymmenen pesäkuntaa ynnä mikä niistä oli lisiä siinnyt. Hänen eukkonsa tahtoi salata, kuinka paljon myydyistä oli lisään siinnyt, mutta Elias tiesi itse tarkoin, mitkä olivat yksinäisiä, mitkä uusia, ja antoi naapurille kymmenen asemesta seitsemäntoista pesäkuntaa. Niin sai Elias asiansa järjestäneeksi, poikansa lähetti työnansiolle ja itse asettui talveksi tekemään virsuja ja puukenkiä.