II KOHTAUS.
Samat, Nikita ja Akim.
Nikita. (Pitää Akimia kädestä ja sysää edeltään tupaan.) Tule, isä, ilman sinutta ei voi.
Akim. Minä en rakasta, näetsen tuota…
Nikita. (Vaimoväelle.) Olkaa tuossa jo vaiti. (Katsahtaa kaikkiin tuvassa oleviin.) Marina, sinä olet täällä?
Naittaja-ämmä. Tule, ota pyhä kuva ja siunaa.
Nikita. Odotahan, annahan olla. (Katselee ympärilleen.) Akulina, sinä olet täällä?
Naittaja-ämmä. Mitä sinä kaikkia luettelet? Missäs hän olisi? Onpas se kummallinen…
Anisja. Hyvät ihmiset! Ihan on paljain jaloin.
Nikita. Isä! Sinä olet täällä? Katso minuun! Oikeauskoiset, te olette kaikki täällä ja minä olen täällä! Tässä minä olen. (Lankeaa polvilleen.)
Anisja. Nikita, mitä sinä? Voi minun päiviäni!
Naittaja-ämmä. Kas sitä nyt!
Matrjona. Sitähän minä sanon, että se on juonut liikaa paljon Franskan viiniä. Tulehan järkiisi, mitä sinä?! (Tahtovat nostaa Nikitan ylös, mutta hän ei välitä kenestäkään, vaan tuijottaa eteensä.)
Nikita. Oikeauskoiset! Minä olen syyllinen, tahdon tunnustaa syntini.
Matrjona. (Vetää häntä olkapäästä.) Mitä sinä, hulluko sinä olet? Voi, hyvät ihmiset, se on tullut hulluksi, pitää viedä pois.
Nikita. (Survaisee hänet olkapäällään pois.) Anna olla! Ja sinä, isä, kuule! Ensiksikin! Marina, katso tänne! (Kumartaa hänelle jalkoihin ja nousee ylös.) Minä olen syyllinen sinun edessäsi, lupasin naida sinut, kun viettelin sinut, vaan petin ja hylkäsin sinut; anna minulle anteeksi Kristuksen tähden. (Kumartaa taas jalkoihin.)
Anisja. Mitä se nyt hurjailee? Ei tämä sovi ollenkaan. Ihan joutavia! Nouse eläkä kujeile!
Matrjona. Voi, kyllä se on loihdittu. Ja mistä tuo lie tullutkin? Piloilla hän on. Nouse eläkä tyhjiä lavertele. (Vetää häntä.)
Nikita. (Pyörittää päätään.) Elä koske! Anna anteeksi, Marina! Olen rikkonut sinun edessäsi. Anna anteeksi Kristuksen tähden. (Marina peittää kasvonsa käsiinsä ja on vaiti.)
Anisja. Nouse, sanon minä, eläkä kujeile. Senkös nyt pälkähti päähän. Ole vehkeiiemättä! Sitä häpeätä! Voi minun päiviäni! Ihan se on hassuksi käynyt.
Nikita. (Survaisee pois vaimonsa ja kääntyy Akulinaan päin.) Akulina, nyt käännyn sinun puoleesi. Kuulkaa, oikeauskoiset! Kirottu minä olen. Akulina! Minä olen syyllinen sinun edessäsi. Isäsi ei kuollut itsestään, vaan myrkytettiin.
Anisja. (Huudahtaa.) Voi, minua poloista! Mitä hän tekee?
Matrjona. Hän ei ole järjissään. Viekää pois hänet. (Väki astuu lähemmäksi ja aikoo tarttua häneen.)
Akim. (Syrjäyttää heidät kädellään.) Odottakaa! Odottakaa, näetsen nyt, tuota!
Nikita. Akulina, minä hänet myrkytin. Anna anteeksi, Kristuksen tähden!
Akulina. (Hypähtää.) Hän hourii! Minä tiedän sen.
Naittaja-ämmä. Mitä sinä? Istu!
Akim. Oh, hyvä Isä! Sitä syntiä, sitä syntiä!
Urjädnikka. Ottakaa kiinni hänet! Käykää hakemassa kylän vanhin ja lailliset vieraat miehet. Pitää tehdä pöytä-kirja. Nouse ja tule tänne!
Akim. (Urjädnikalle.) Odotahan, tuota, sinä kiiltonappinen, odota! Annahan, kun se nyt kertoo!
Urjädnikka. (Akimille.) Elä sinä, ukko, sekaannu asiaan. Minun täytyy tehdä pöytäkirja.
Akim. Sekös, näetsen, nyt tuossa… Odotahan, sanon minä. Ja anna nyt se pöytäkirja olla! Tässä, näetsen tuota, tapahtuu Jumalan teko… mies katumusta tekee, niin se, näetsen tuota, pöytäkirjasta haastaa…
Urjädnikka. Kylän vanhin tänne!
Akim. Annahan Jumalan teon tapahtua, ja sitte, näetsen tuota, tee sinä tehtäväsi.
Nikita. Vielä olen, Akulina, sinulle toisen suuren rikoksen tehnyt, kun viettelin sinut. Anna se anteeksi Kristuksen tähden. (Kumartaa hänelle jalkoihin.)
Akulina. (Nousee pöydästä.) Päästäkää minut; minä en mene naimisiin. Silloin hän sitä vaati, vaan nyt nyt en mene.
Urjädnikka. Kerro uudestaan, mitä olet sanonut.
Nikita. Odottakaa, herra urjädnikka, ja antakaa minun puhua loppuun.
Akim. (innostuksissaan.) Puhu, lapsukaiseni, sano kaikki, niin tulee helpompi ollaksesi. Tee katumusta Jumalalle eläkä pelkää ihmisiä. Jumala, hän on nyt tässä! Tässä on nyt Jumala!
Nikita. Minä, konna, myrkytin isän ja sitte hänen tyttärensäkin turmelin. Hän oli minun vallassani ja minä saatoin perikatoon sekä hänet että hänen lapsensa.
Akulina. Se on totta, totta.
Nikita. Kellarissa surmasin laudalla hänen lapsensa. Istuin sen päälle… tukahdutin… ja sen pienet luut ruskahtelivat. (Itkee.) Ja sitten sen maahan kaivoin. Minä sen tein, minä yksin.
Akulina. Se ei ole totta! Minä käskin…
Nikita. Elä puolusta minua! Nyt en pelkää ketäkään! Antakaa anteeksi, kaikki oikeauskoiset! (Kumartaa maahan.)
(Äänettömyyttä.)
Urjädnikka. Sitokaa hänet, häistänne ei näy tulevan mitään. (Kansa lähestyy, vyöt käsissä.)
Nikita. Odottakaa, vielä kerkiätte… (Kumartaa isälleen jalkoihin.) Isäni rakas! Anna minulle kirotulle anteeksi! Sinä sanoit minulle silloin alussa, kun tähän riettaaseen ryönään ryhdyin, silloin sanoit sinä minulle: "kun kynsi on kiinni, niin on koko lintu hukassa", vaan minä, konna, en sinun sanojasi totellut; mutta nyt on käynyt niinkuin sinä sanoit. Anna minulle anteeksi, Kristuksen tähden!
Akim. (innostuksissaan.) Jumala antaa anteeksi, rakas lapsukaiseni. (Syleilee häntä.) Kun sinä et säälinyt itseäsi, niin säälii Hän sinua, Jumala! Jumala! Hän on tässä!