V KOHTAUS.
Anisja, Pjotr ja Akulina.
Pjotr. (Nyrpeänä.) Rahat saa hän suorittaa kesällä työllä, jos niiksi tulee.
Anisja. Sinä kyllä olet hänet valmis laskemaan, niin on hän sinulta ruuasta poissa. Vaan annappas minun sitte koko talven yksin työssä hääriä, kuin minkäkin juhdan. Tyttöhän ei ole kovin hetas työhön, ja itse sinä tulet vain uunilla maata rötköttämään. Sinut minä kyllä tunnen.
Pjotr. Mitä tuossa, ennenkuin mitään tiedät, suotta aikojasi suutasi soitat.
Anisja. Talo täynnä elukoita. Et lehmää myönnyt, ja lampaat kaikki talveksi jätit, — miten siinä sitte rehua ja vettä toimittamaan kerkiää, jos tahdot rengin pois laskea. Enkä rupea minä miehen töitä tekemään. Käyn uunille makaamaan, niinkuin sinäkin, — hävitköön vain kaikki! Tee, kuin tahdot!
Pjotr. (Akulinalle.) Menehän tuosta hakemaan rehua. Jo on aika.
Akulina. Rehuako? Saattaahan tuon. (Pukee päälleen kauhtanan ja ottaa nuoran.)
Anisja Enkä rupea sinulle enää työtä tekemään, en, — riittää jo! Tee itse työsi!
Pjotr. Ole tuossa jo vihottelematta! Mokomakin karitsa!
Anisja. Sinä se olet mokomakin pillomus! Ei sinusta ole apua eikä iloa. Syödä, — sitä sinä vain osaat, senkin laiha luuska.
Pjotr. (Sylkäisee ja pukeutuu.) Thyi sinua! Antakoon Herra anteeksi! Pitää mennä ottamaan asiasta selko.
(Menee ulos.)
Anisja. (Hänen jälkeensä.) Senkin mädännyt piru! Nenäkäs!