XIV.
Lokakuun ensimäisenä päivänä sai Kutusof urkkijaltaan tiedon, joka uhkasi saattaa koko hänen armeijansa perikadon partaalle. Urkkija ilmoitti, että ranskalaiset, kuljettuaan Wienin sillan yli, uhkaavat suunnattomine voimineen Kutusovin yhteyttä Venäjältä tulevien joukkojen kanssa. Jos Kutusof jää Kremsiin, katkaisee Napoleon häneltä kaikki yhdyslinjat ja saartaa hänen neljänkymmenentuhannen miehen suuruisen nääntyneen armeijansa sadanviidenkymmenentuhannen miehen suuruisilla joukoillaan, ja täten kävisi Kutusoville samoin kuin Mackille Ulmin luona. Jos Kutusof taas poikkeaa siltä tieltä, jota myöten saapuvat apujoukot Venäjältä, niin täytyy hänen joukkonsa vetäytyä tiettömille, tuntemattomille seuduille Böhmin vuoristoon, täällä torjua ylivoimaisen vihollisen hyökkäyksiä, ja viimeinenkin toivo Buxhövdeniin yhtymisestä on mennyttä. Jos hän taas vetäytyy Kremsistä Olmütziä kohti yhtyäkseen Venäjältä tuleviin joukkoihin, niin on vaara tarjolla, että ranskalaiset, jotka jo ovat kulkeneet Wienin sillan yli, saapuvat perille ennen häntä, ja silloin täytyy hänen ryhtyä taisteluun marssikunnossa raskaine kuormastoineen ja otella kolme kertaa itseään voimakkaamman vihollisen kanssa, joka ahdistelee häntä kahdelta suunnalta.
Kutusof valitsi viimeksi mainitun suunnan.
Kuljettuaan Wienin sillan yli etenivät ranskalaiset pikamarssissa Znaimia kohti, kuten urkkija oli ilmoittanut. Znaim sijaitsee Kremsin—Olmützin tien varrella, runsaasti sadan virstan matkalla Kremsistä, Jos siis Kutusof ehtisi Znaimiin ennen ranskalaisia, olisi vielä toivoa armeijan pelastamisesta; mutta jos ranskalaiset ehtisivät ennen, niin silloin odottaisi armeijaa joko Mackin kohtalo tai täydellinen perikato. Koko armeijoineen ei Kutusof voinut ajatellakkaan ehtivänsä ennen ranskalaisia. Matka Wienistä Znaimiin oli lyhempi kuin Kremsistä, ja sitä paitsi oli tie tuntuvasti parempi.
Vielä samana yönä lähetti Kutusof neljäntuhannen miehen suuruisen etujoukon Bagrationin johdossa vuoritse Kremsin—Znaimin tieltä Wienin—Znaimin tielle. Bogrationin oli levähtämättä kuljettava tämä taival, asetuttava rintamineen Wieniä kohti ja, jos ehtisi ranskalaisten eteen, pidätettävä heitä viimeiseen saakka. Kutusof lähti kuormastoineen ja tykistöineen marssimaan Znaimia kohti.
Kuljettuaan nälkäisine, paljasjalkaisine joukkoineen, joista kolmas osa uupui tielle, myrsky-yönä tiettömässä vuoristossa neljäkymmentäviisi virstaa, saapui Bagration muutamia tunteja ennen ranskalaisia Hollabrunniin, joka sijaitsee Wienin—Znaimin tien varrella. Saapuakseen kuormastoineen Znaimiin täytyi Kutusovin kulkea vielä kokonainen vuorokausi, ja sentähden piti Bagrationin neljäntuhannen miehen suuruisella nälkäisellä, uupuneella etujoukollaan pidätellä Hallabrunnin luona koko vihollisarmeijaa kaksikymmentäneljä tuntia. Tämä näytti aivan mahdottomalta. Mutta kummallinen sattuma teki mahdottoman mahdolliseksi. Hurmaantuneena petoksensa onnistumisesta, jonka seurauksena oli Wienin sillan joutuminen taistelutta ranskalaisille, luuli Murat voivansa pettää Kutusovinkin. Tavattuaan Bagrationin heikon osaston Znaimin tiellä luuli Murat olevansa tekemisissä Kutusovin koko armeijan kanssa. Jotta hän täydellisesti voisi lyödä tämän armeijan, täytyi hänen odottaa Wienistä tulevia joukkoja. Sentähden ehdotti hän Bagrationille kolmipäiväistä aselepoa, jonka kuluessa armeijat eivät saisi vaihtaa asemiaan eivätkä liikkua paikoiltaan. Hän vakuutteli, että rauhanneuvottelut jo olivat käymässä, ja että hän, turhaa verenvuodatusta välttääkseen, tarjoaa aselepoa. Itävaltalainen kenraali, kreivi Nostitz, joka oli etuvartioston päällikkönä, uskoi Muratin lähetin sanoihin ja vetäytyi takasin, jättäen siten Bagrationin osaston vaaralle alttiiksi. Toinen lähetti saapui venäläisten ketjuun, tuoden saman tiedon rauhanneuvotteluista ja tarjosi kolmipäiväistä aselepoa. Bagration vastasi, ettei hän voi päättää sitä eikä tätä aselevosta, ja lähetti adjutanttinsa ilmoittamaan Kutusoville hänelle esitetyn aselevon ehdoista.
Kutusoville tarjosi aselepo ainoan keinon ajan voittamiseksi, ja Bagrationin nääntyneelle osastolle saataisiin täten välttämätöntä lepoa, ja aselevon aikana saattaisivat kuormasto ja tykistö (niiden etenemisestä eivät ranskalaiset tietäneet) edetä edes yhden päivämarssin verran Znaimia kohti. Aselepo oli siis ainoa ja odottamaton keino armeijan pelastamiseksi. Saatuaan tämän tiedon lähetti Kutusof viipymättä esikunnassaan palvelevan kenraaliadjutantti Winzingeroden vihollisen leiriin. Tämä sai toimekseen suostua aselevon ehtoihin ja sen ohessa piti hänen esittää antautumisen ehdot. Samalla lähetti Kutusof adjutantteja hoputtaman kuormaston kulkua Kremsin—Znaimin tiellä. Ainoastaan Bagrationin nääntyneen, nälkäisen osaston piti jäädä paikoilleen kahdeksan kertaa voimakkaamman vihollisen lähettyville peittämään koko armeijan ja kuormaston liikkeitä.
Kutusovin toiveet toteutuivat siinä suhteessa, että antautumisen ehdottaminen, joka ei velvoittanut häntä mihinkään antoi osalle kuormastoa tilaisuuden kulkea rauhassa Znaimiin, ja siinäkin suhteessa, että Muratin erehdys sangen pian huomattiin. Heti kun Bonaparte, joka majaili Schönbrunnissä, kahdenkymmenenviiden virstan päässä Hollabrunnista, oli saanut Muratin tiedonannon ja aselevon ja antautumisen suunnitelmat, huomasi hän petoksen ja kirjoitti Muratille näin kuuluvan kirjeen:
Prinssi Muratille. Schönbrunn, brumairen 25 p:nä v. 1805, klo 8 aamulla.
En löydä sanoja ilmaistakseni teille mielipahaani. Johdatte ainoastaan etujoukkojani eikä teillä ole oikeutta tehdä aselepoa käskyttäni. Riistätte minulta sotaretken hedelmät. Lopettakaa viipymättä aselepo ja hyökätkää vihollisen kimppuun. Ilmoittakaa hänelle, ettei kenraalilla, joka on allekirjoittanut antautumisehdot, ole siihen oikeutta eikä siihen ole oikeutta kenellään muulla kuin Venäjän keisarilla.
Muuten, jos Venäjän keisari suostuu mainittuihin ehtoihin, niin suostun minäkin; mutta tässä on kyseessä petos. Menkää, hävittäkää Venäjän armeija ... voitte anastaa kuormaston ja tykistön.
Venäjän keisarin kenraaliadjutantti on... Upseereilla ei ole mitään merkitystä, kun heillä ei ole valtuutta; kenraaliadjutantilla ei sellaista ole... Itävaltalaiset antoivat vetää itseään nenästä Wienin sillalla, nyt annatte te keisarin adjutantin tehdä teille samoin.
Napoleon.
Bonaparten adjutantti nousi ratsulle ja lähti täyttä neljää viemään tätä uhkaavaa kirjettä Muratille. Luottamatta kenraaleihinsa ja peläten menettävänsä valmiin saaliin, lähti Bonaparte koko kaartineen taistelukentälle. Mutta huolettomana sytytteli Bagrationin neljäntuhannen miehen suuruinen osasto nuotioitaan; sotilaat lämmittelivät, kuivailivat vaatteitaan ja keittivät taas ensi kerran puuroa kolmipäiväisten rasitusten ja kärsimysten jälkeen. Kenkään sotilaista ei tiennyt eikä ajatellut tulevia kohtaloita.