II.
Alkuaikoina oli Nikolai kotona totinen, vieläpä ikäväkin. Häntä kiusasivat nuo ikävät, typerät talousasiat, joita järjestämään äiti oli hänet houkutellut kotiin. Heittääkseen mahdollisimman pian tuon taakan hartioiltaan, lähti Nikolai kolmantena päivänä tulonsa jälkeen vihaisena, yrmistynein kulmin, vastaamatta edes omaisten tiedusteluihin, Mitenjkan asuntoon piharakennukseen ja vaati tältä täydelliset tilit. Vielä vähemmän kuin hämmentynyt ja kauhistunut Mitenjka tiesi Nikolai, mitä merkitsivät nuo sanat: täydelliset tilit. Tilinteko ja keskustelu eivät kauvan kestäneet. Eteisessä odottavat kylänvanhimmat apulaisineen ja kyläkirjuri kuulivat kauhukseen ja samalla riemukseen, miten nuori herra pauhasi ja huusi yhä kasvavalla äänellä; he kuulivat kirouksia ja kauheita sanoja, joita satoi kuin rakeita ukkosilmalla.
— Rosvo! Kiittämätön elukka!... Silvon sinut koiran ... et ole nyt tekemisissä isän kanssa ... ryöstänyt... j.n.e.
Sitten he yhä lisääntyvin mielihyvin ja kauhuin näkivät nuoren herran kiukusta punakkana ja veristävin silmin laahaavan Mitenjkaa kauluksesta eteiseen. Sangen näppärästi hän kesken sanatulvaansa sopivissa paikoissa milloin jalallaan, milloin polvellaan töpsäytti uhriaan selän pehmeään jatkoon ja huusi: "Ulos, senkin konna, ja laita täältä luusi!"
Mitenjka lensi suin päin portaista ja piiloutui kukkalavaan. (Tämä kukkalava oli yleinen pakopaikka Otradnossa. Itse oli Mitenjka monet kerrat siellä lymyillyt kun hän päihtyneenä oli palannut kaupunkimatkoiltaan, ja monet muutkin Otradnon asukkaat, jotka sinne olivat kätkeytyneet Mitenjkan vihoilta, tiesivät tämän kukkalavan pelastavan voiman).
Mitenjkan vaimo ja kälyt kurkkivat pelästynein ilmein oven raosta eteiseen. Huoneesta näkyi kiehuva teekeittiö ja voudin korkea vuode, joka oli peitetty pienistä tilkuista ommellulla peitteellä.
Nuori kreivi astui puhkuen heidän ohitseen heistä vähääkään välittämättä ja lähti päättävin askelin astumaan päärakennusta kohti.
Kreivitär sai palvelustytöltä heti tiedon tapahtumasta. Osaltaan tämä tieto häntä rauhoitti, sillä hän toivoi asiain tämän johdosta paranevan, mutta osaltaan se teki hänet rauhattomaksikin, sillä hän pelkäsi, ettei poikansa tätä kestäisi. Vähäväliä hän kävi varpaillaan poikansa oven taakse ja kuunteli, miten tämä poltti piipun toisensa jälkeen.
Seuraavana päivänä vanha kreivi kutsui Nikolain luokseen ja sanoi hänelle kainosti hymyillen:
— Kuulehan, rakkaani, turhanpäiten tulistuit! Mitenjka on minulle kaikki kertonut.
"Tiesinhän", — ajatteli Nikolai, — "etten koskaan mitään käsittäisi täällä, tässä typerässä maailmassa."
— Sinä olit suuttunut siitä, ettei hän ollut merkinnyt kirjoihin näitä 700 ruplaa. Ovathan ne merkityt siirrolla, mutta sinä et tarkastanut seuraavaa sivua.
— Isä kulta, hän on — konna ja varas, sen tiedän. Ja tehköön mitä tahtoo. Ja jos tahdotte, niin en sanaakaan hänelle sano.
— Ei, rakkaani (kreivi hämmentyi, sillä hän tiesi huonosti hoitaneensa vaimonsa omaisuutta ja häpesi lapsiaan, mutta ei tiennyt, miten parantaisi rappeutuneet asiansa). Ei, pyydän sinua ryhtymään asioiden hoitoon; olen jo vanha, minä...
— Ei, isä kulta, antakaa anteeksi, jos olen tuottanut teille ikävyyksiä, olen taitamattomampi kuin te.
"Hiisi vieköön heidät kaikki, nuo talonpojat, rahat ja siirrot seuraavalle sivulle" — ajatteli Nikolai. — "Olenhan minäkin aikoinani tietänyt kulman kääntämisen ja panoksen kuudentamisen korttipelissä, mutta toiselle sivulle siirroista en käsitä tuon tätäkään", — ajatteli hän itsekseen eikä sen jälkeen enään ryhtynyt asiain johtoon. Kerran sentään kutsutti vanha kreivitär hänet luokseen, näytti hänelle Anna Mihailovnan hyväksymää 2000 ruplan vekseliä ja kysyi mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä vekselin suhteen.
— Tällaisiin, — vastasi Nikolai. — Olette jättänyt asian ratkaistavakseni; en pidä Anna Mihailovnasta enkä hänen pojastaankaan, mutta ovathan he olleet ystäviämme ja ovat köyhiä. Siis tällaisiin! — ja hän pilppoi vekselin palasiksi. Tämä teko saattoi vanhan kreivittären vuodattamaan ilon kyyneliä. Tämän jälkeen ei nuori Rostof enää sekaantunut kenenkään asioihin, vaan ryhtyi innolla harjoittamaan ajometsästystä, joka aina oli ollut vanhan kreivin lempitoimia.