VII.
Palattuaan Pietariin pari vuotta sitten, v. 1808, tarkastusmatkoiltaan maatiloilleen joutui Pierre tahtomattaan sikäläisten vapaamuurarien johtomieheksi. Hän perusti ruokaloita ja ruumisarkkukammioita, hankki uusia jäseniä, hommaili eri veljeskuntien liittoja ja koetti hankkia alkuperäisiä asiakirjoja. Hän rakennutti omilla varoillaan kappeleita ja täytteli omasta kukkarostaan, niin pitkälle kuin riitti, puuttuvat almurahat, joiden maksamisessa veljet yleensä olivat hitaita ja kitsastelevia. Melkein yksinomaan hänen varoillaan eli veljeskunnan perustama köyhäinkoti.
Mutta kaikesta tästä huolimatta kulki hänen elämänsä entistä latuaan samoine mielitekoineen ja heikkouksineen. Hän rakasti syöminkejä ja juominkeja eikä voinut, vaikka pitikin sitä siveettömänä ja alentavana, pidättyä poikamiesten remuista, joissa oli ennenkin elostellut.
Tointen ja huvitusten humussa Pierre kuitenkin vuoden kuluttua alkoi tuntea, miten se veljeskunnan maaperä, jolla hän seisoi, sitä enemmän väistyi hänen jalkainsa alta, mitä lujemmin hän sille koetti asettautua. Sen ohessa hän tunsi, että mitä syvemmälle vaipui hänen jalkainsa alta tämä maaperä sitä välittömämmin hän oli siihen sidottuna. Tullessaan veljeskuntaan oli hän tuntenut samaa kuin ihminen, joka luottavasti laskee jalkansa suon tasaiselle pinnalle. Astuttuaan toisella jalalla hän vaipui. Tullakseen täysin vakuutetuksi maaperän lujuudesta astui hän toisellakin jalallaan, vajosi vielä syvemmälle, juuttui siihen ja kävi jo polvia myöten suossa.
Josef Aleksejevitsh ei ollut Pietarissa. (Hän oli viime aikoina kokonaan eronnut pietarilaisten veljeskuntain toimista ja oleskeli yksinomaan Moskovassa). Kaikki veljet, veljeskuntain jäsenet, olivat Pierrelle arki-elämässä tuttuja henkilöitä, ja siksipä olikin hänen vaikea olla näkemättä ruhtinas B:tä tai Ivan Vasiljevitsh D:tä, vaikkakin hänen olisi pitänyt nähdä vain veljiä ja muurareita. Arki-elämässä olivat nämä henkilöt enimmäkseen heikkoja ja vähäpätöisiä miehiä. Vapaamuurarin esiliinain ja merkkien alta hän näki virkapukuja ja ritarimerkkejä, joita veljet elämässä tavoittelivat. Usein almuja kootessaan, kun kymmeneltä hengeltä oli saanut kokoon 20-30 ruplaa, josta summasta vielä suurin osa oli luvattu maksaa vastedes, vaikkakin merkitsijöistä puolet olivat yhtä varakkaita kuin hänkin, tuli Pierren mieleen vapaamuurarin vala, jossa veli lupaa luovuttaa omaisuutensa lähimmäisten hyväksi; silloin nousi hänen sieluunsa epäilyksiä, jotka hän kuitenkin tahtoi mielestään haihduttaa.
Kaikki tuntemansa veljet jakoi Pierre neljään luokkaan. Ensimäiseen luokkaan luki hän sellaiset veljet, jotka eivät toimineet veljeskunnassa eivätkä yhteiskunnassa, vaan jotka olivat kokonaan pyhittäneet elämänsä veljeskunnan salaisuuksien tutkimiselle. He tutkivat Jumalan kolminaisuutta, kolmea alkuainetta: rikkiä, elohopeaa ja suolaa, tai neliön ja Salomonin temppelin kuvioiden merkitystä. Tähän luokkaan kuului enimmäkseen iäkkäitä veljiä, vieläpä, Pierren laskujen mukaan, itse Josef Aleksejevitshkin. Tähän luokkaan kuuluvia veljiä Pierre kunnioitti, vaikkeikaan harrastanut heidän hommiaan. Vapaamuurariuden mystillinen puoli ei häntä vetänyt puoleensa.
Toiseen luokkaan luki Pierre itsensä ja kaltaisensa, etsivät, hapuilevat veljet, jotka eivät vielä olleet löytäneet suoraa, selvää tietä, mutta jotka toivoivat sen löytävänsä.
Kolmanteen luokkaan luki Pierre ne veljet (niitä oli enemmistö), jotka pitivät pääasiana veljeskunnan ulkonaiset muodot ja menot ja niitä tarkasti noudattivat, mutta eivät vähääkään välittäneet oppien sisällöstä tai merkityksestä. Tähän luokkaan kuului Vilarski ja vieläpä pääveljeskunnan suurmestarikin.
Neljänteen luokkaan vihdoin kuului myöskin paljon veljiä, varsinkin viime aikoina veljeskuntaan liittyneitä. Ne olivat Pierren havainnoiden mukaan ihmisiä, jotka eivät mihinkään uskoneet eivätkä mitään halunneet, vaan olivat liittyneet veljeskuntaan päästäkseen nuorten, rikkaitten ja sukulaisuussuhteidensa ja arvonsa puolesta mahtavien veljien läheisyyteen, joita oli sangen paljon veljeskunnassa.
Pierre alkoi tuntea vastenmielisyyttä toimintaansa. Vapaamuurarius, ainakin se, johon täällä oli tutustunut, tuntui hänestä perustuvan pelkkiin ulkonaisiin menoihin. Hänen ei juolahtanut mieleenkään epäillä itse vapaamuurarijärjestelmää, mutta hän alkoi epäillä, että Venäjän vapaamuurarius oli alkanut kulkea väärää latua ja eksynyt alkulähteiltään. Ja sentähden läksi Pierre vuoden lopulla ulkomaille tutustuakseen veljeskunnan pyhimpiin salaisuuksiin.
Jo kesällä 1809 palasi Pierre Pietariin. Venäläisten ja ulkomaalaisten vapaamuurarien välisestä kirjevaihdosta oli saatu tietää, että Besuhof ulkomailla oli ehtinyt saavuttaa monen arvokkaan henkilön luottamuksen, läpeensä tutkinut monet salaisuudet, korotettu korkeimpaan arvoon ja tuonut mukanaan paljon sellaista, mikä suuresti edistää vapaamuurarien yhteistä asiaa Venäjällä. Pietarin vapaamuurarit kävivät kaikki hänen luonaan, tungeskelivat hänen suosioonsa ja kaikista tuntui kuin hautoisi hän mielessään jotain erinomaista!
Määrättiin juhlallinen kokous pidettäväksi toisen luokan veljeskunnassa, missä Pierre lupasi tehdä selvää siitä, mitä hänellä on tuotavana pietarilaisille veljille veljeskunnan korkeimmilta johtajilta. Kokous-sali oli täynnä väkeä. Tavallisten juhlamenojen jälkeen nousi Pierre ja alkoi puhua.
"Rakkaat veljet!" — alkoi hän punaisena ja änkäten, pitäen kädessään kirjoitettua puhetta. — "Ei riitä, että täällä veljeskunnan keskuudessa tutkiskelemme salaisuuksiamme — on toimittava, toimittava... Me torkumme, mutta meidän täytyy toimia." — Pierre otti vihkonsa ja alkoi lukea.
"Puhtaan totuuden levittämiseksi ja saavuttaaksemme hyveen kruunun", — hän luki, — "on meidän karsittava ihmisistä ennakkoluulot, laajennettava sääntömme ajan hengen mukaisiksi, ryhdyttävä kasvattamaan nuorisoa, yhdyttävä katkaisemattomilla siteillä viisaimpiin ihmisiin, rohkeasti ja samalla viisaasti kukistettava taikausko, uskottomuus ja tyhmyys, tehtävä meille suosiollisista ihmisistä yksimielisiä, yhteisestä päämäärästä selvillä olevia veljiä, voimakkaita ja vaikutusvaltaisia.
"Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi täytyy saada hyveelle valta synnin yli, täytyy ahkeroida, jotta rehellinen ihminen voittaisi jo tässä elämässä iäisen palkan hyveistään. Mutta suurta asiaamme vahingoittavat sangen paljon nykyajan valtiolliset laitokset. Mitä on siis tehtävä tällaisissa oloissa? Onko meidän suosittava vallankumouksia, syöstävä kaikki kumoon, karkoitettava väkivalta väkivallalla?... Ei, tämä on meille aivan vierasta. Kaikki väkivallalla saadut uudistukset ovat hyljättäviä, sillä ne eivät nimeksikään poista vääryyttä, niin kauvan kun ihmiset ovat sellaisia kun ovat, ja sen lisäksi viisaus ei koskaan kaipaa väkivaltaa.
"Veljeskunnan koko toiminta on perustettava siihen, että kasvatetaan lujia, hyveellisiä ja samojen tarkoitusperien innostamia ihmisiä, jotka aina ja kaikkialla kaikin voimin ahdistavat paheita ja tyhmyyttä ja suojelevat kykyjä ja hyvettä. Ihmiset ovat nostettavat tomusta, saatettavat tuntemaan arvonsa ja liitettävät meidän veljeskuntaamme. Vasta silloin on veljeskunnalla valta käsissä — se saattaa huomaamatta sitoa epäjärjestyksien toimeenpanijain kädet ja johtaa heitä niin, etteivät johdettavat sitä edes huomaa. Sanalla sanoen, on muodostettava yleinen maailmoja johtava hallitusmuoto, joka ei katkoisi yhteiskunnallisia siteitä eikä olisi haitaksi muille hallituksille jotka jatkakoot toimintaansa entiseen tapaansa, kunhan vain eivät vastusta veljeskuntamme suuria tarkoitusperiä: hyveen riemuitsevaa voittokulkua. Tämä on ollut kristinuskonkin päämääränä. Se opetti ihmisiä viisaiksi ja hyviksi ja kehoitti heitä omaksi edukseen seuraamaan parhaitten ja viisaimpien ihmisten esimerkkejä ja opetuksia.
"Kun pimeys vielä kaikkialla vallitsi, riittivät tietysti pelkät saarnat: totuuden uutuus antoi sille erityisen lennon, mutta nyt tarvitsemme jo paljon voimakkaampia keinoja. Nykyään täytyy tunteiden ohjaaman ihmisen löytää hyveestä tunteilleen hurmaa. Intohimoja ei pidä hävittää; niitä on vain ohjattava jaloihin tarkoitusperiin, ja siksi on niin toimittava, että jokainen voi tyydyttää intohimojaan hyveen rajoissa, ja tähän on meidän veljeskuntamme velvollinen keksimään keinoja.
"Kun meillä vain on jommoinenkin määrä ansiokkaita miehiä jokaisessa valtiossa, ja jokainen näistä voittaa asialle taas muutaman lisäksi, ja he kaikki liittyvät lujaksi järjestöksi — silloin on valta käsissä veljeskunnalla, joka sakassakin jo on tehnyt niin paljon ihmiskunnan onneksi."
Puheella ei ollut valtavaa vaikutusta, vieläpä se sai aikaan kuohuntaa veljien kesken. Enemmistö luuli puheessa huomanneensa illuminaattein vaarallisia hankkeita, ja siksipä arvosteltiinkin puhetta sangen kylmästi, mikä suuresti kummastutti Pierreä. Suurmestari alkoi vastustaa Pierren ajatuksia. Pierre kiihtyi kiihtymistään, selvitellessään tarkemmin aatteitaan. Pitkiin aikoihin ei ollut näin kiihkoisaa istuntoa. Muodostui puolueita: toiset syyttivät Pierreä ja sanoivat häntä illuminaatiksi; toiset kannattivat häntä. Ensi kerran elämässä ihmetytti Pierreä tämän kokouksen aikana ihmisjärjen suunnaton vaihtelevaisuus, josta johtuu, ettei kaksi ihmistä voi koskaan käsittää samaa totuutta samalla tavalla. Nekin veljistä, jotka näyttivät kannattavan Pierreä, käsittivät hänen aatteensa omalla tavallaan: tahtoivat hänen suunnitelmiinsa rajoituksia ja muutoksia, joihin Pierre ei voinut suostua, sillä hänen pääasiallinen vaatimuksensa perustuikin juuri siihen, että häntä ymmärrettäisiin aivan hänen sanojensa mukaisesti.
Istunnon päätyttyä suurmestari ilkeän ivallisesti muistutti Pierreä liiallisesta kiivaudesta ja huomautti, ettei tätä ollut johtanut pelkkä hyveen rakkaus, vaan myöskin riidan halu. Pierre ei vastannut hänen muistutuksiinsa, kysyihän vain lyhyesti, hyväksytäänkö hänen ehdotuksensa. Ehdotusta ei hyväksytty, ja tavallisia muodollisuuksia odottamatta, Pierre poistui kokoushuoneesta ja lähti kotiin.