X.
Pierre kirjoitteli yhä vieläkin muistiinpanojaan. Tältä ajalta on hän merkinnyt seuraavaa:
Marraskuun 24 p:nä.
"Nousin kahdeksalta, luin raamattua, menin sitten toimeeni (hyväntekijänsä neuvosta oli Pierre ryhtynyt palvelemaan eräässä virastossa), tulin kotiin puoliselle, söin yksinäni (kreivittärellä oli minulle vastenmielisiä vieraita), söin ja join kohtuullisesti ja aterian jälkeen jäljentelin veljille nuotteja. Illalla menin kreivittären suojiin ja kerroin siellä naurettavan jutun B:stä. Vasta kun kaikki rupesivat nauramaan, huomasin tehneeni tuhmasti.
"Menen levolle onnellisena ja rauhallisena. Suuri Jumala, auta minua vaeltamaan Sinun teilläsi, auta voittamaan vihan vimma — lempeydellä, rauhallisuudella, hekuma — pidättymisellä ja inholla, auta välttämään maailman hyörinää, mutta älä sentään vieroita: a) valtion palveluksesta, b) perhehuolista, c) ystävyyssuhteista, d) taloudellisista hommista."
Marraskuun 27 p:nä.
"Heräsin myöhään ja herättyäni lojuin kauvan vuoteessa. Jumalani! auta minua ja vahvista, jotta voisin Sinun teitäsi vaeltaa, Luin raamattua, mutta tunteeni liitelivät muualla. Luokseni tuli veli Urusof, puhelimme maailman turhuudesta. Hän puhui keisarin uudistuspuuhista. Aloin arvostella, mutta muistin veljeskunnan säännöt ja hyväntekijäni sanat, joiden mukaan todellisen vapaamuurarin innokkaasti pitää toimia valtiossa, kun hänen apuaan tarvitaan, ja pysyä rauhallisena, silloin kun asia ei koske häntä. Kieleni on — viholliseni. Luonani kävivät veljet G. V. ja O., neuvoteltiin uuden veljen ottamisesta veljeskuntaan. He vaativat minua ritoriksi. Tunnen itseni heikoksi ja ansiottomaksi. Sitten keskusteltiin temppelin seitsemästä pylväästä ja seitsemästä astinlaudasta, seitsemästä tieteestä, seitsemästä hyveestä, seitsemästä paheesta, seitsemästä Pyhän Hengen lahjasta. Veli O. oli sangen kaunopuhelias. Illalla oli vastaanotto. Kokoushuoneen uusi sisustus lisäsi suuresti juhlallisuutta. Uusi tulokas oli Boris Drubetskoi. Minä esitin hänet, olin ritorina. Ollessani hänen kanssaan kahdenkesken pimeässä huoneessa, valtasi minut kummallinen tunne. Tunsin vihaavani häntä ja turhaan koetin tukahuttaa tuon tunteen. Ja siksi tahdoinkin sydämeni pohjasta hänet pelastaa ja johdattaa hänet totuuden tielle, mutta pahat ajatukset olivat kietoneet minut pauloihinsa. Ajattelin, että hän pyrki veljeskuntaamme ainoastaan siksi, että tutustuisi mahtaviin veljiin ja pääsisi heidän suosioonsa. Muita syitä ei minulla ollut epäilyksiin kuin se, että hän minulta useampaan kertaan kysyi, kuuluivatko N. ja S. meidän veljeskuntaamme (joihin kysymyksiin en saattanut vastata), ja se että huomioitteni perustalla luulin voivani väittää, ettei hän saata tuntea kunnioitusta veljeskuntaamme kohtaan, koska hän liian paljon puuhaa ulkonaisen ihmisensä kanssa ja on siihen liian tyytyväinen, voidakseen halata sisäistä parannusta; mutta hän tuntui minusta vilpilliseltä, ja koko ajan kun seisoin silmästä silmään hänen kanssaan pimeässä huoneessa, luulin huomanneeni hänen pilkallisesti hymyillen kuunnelleen sanojani, ja minun teki mieleni todellakin lävistää hänet paljastetulla miekalla, jota pidin ojennettuna hänen rintaansa kohti. En voinut olla kaunopuhelias enkä saattanut vilpittömästi ilmaista epäilyksiäni veljille ja suurmestarille. Luonnon suuri Rakennusmestari, auta minua löytämään oikeat tiet, jotka vievät minua valheen umpisokkeloista."
Sitten seurasi päiväkirjassa kolme tyhjää lehteä, ja sitten oli taas kirjoitettu seuraavaa:
"Keskustelin kauvan kahdenkesken veli V:n kanssa ja opin paljon. Hän neuvoi minua turvautumaan veli A:han. Minulle selvisi paljon, vaikken olekkaan sitä ansainnut. Adonai on maailman luojan nimi. Elohim on kaikkeuden ohjaajan nimi. Kolmas nimi on kielin mahdoton lausua ja sillä on merkitys Kaikki. Keskustelut veli V:n kanssa vahvistavat, virkistävät ja lujittavat minua hyveen tiellä. Hänen seurassaan häviävät epäilykset. Huomaan selvästi eron meidän kaikki käsittävän pyhän oppimme ja yleisten tieteiden köyhien oppien välillä. Maalliset tieteet jakavat kaiken — käsittääkseni tappavat kaiken — tutkiakseen. Veljeskunnan pyhä tiede on yhtenäinen, kaikki ilmenee ehjänä, elävänä. Kolminaisuus — olevaisen kolme alkuainetta — rikki, elohopea ja suola. Rikki on öljyn ja tulen sekaista ainetta; yhtyessään suolaan synnyttää se siinä tulenpitoisuudellaan taipumuksen, jonka avulla se vetää puoleensa elohopean, tempaa itseensä, pidättää ja synnyttää kokonaan uusia olioita. Elohopea on juokseva ja lentävät henkinen olio. — Kristus, Pyhä Henki, Hän."
Joulukuun 3 p:nä.
"Heräsin myöhään, luin raamattua, mutta olin tunteeton, sitten menin saliin ja kävelin pitkin permantoa. Tahdoin miettiä, mutta mieltäni vaivasi eräs tapaus, joka oli sattunut neljä vuotta sitten. Herra Dolohof tapasi minut Moskovassa kaksintaistelumme jälkeen ja sanoi toivovansa, että nauttisin täydellistä sielunrauhaa, huolimatta vaimoni poissaolosta. En vastannut silloin mitään. Nyt johtuivat mieleeni tuon kohtauksen yksityisseikat, ja minä sanoin hänelle sydämessäni mitä ilkeimpiä sanoja ja pistoksia. Havahduin ja jätin nuo mietteet vasta sitten, kun huomasin olevani vihan vimmassa; enkä sittenkään tarpeeksi katunut tekoani. Sitten tuli luokseni Boris Drubetskoi ja alkoi kertoa kaikellaisista seikkailuista; olin heti alusta tyytymätön hänen tuloonsa ja sanoin hänelle jotain vastenmielistä. Hän vastasi. Tulistuin ja latelin hänelle joukon hävyttömyyksiä, vieläpä raakuuksiakin. Hän vaikeni, ja minä äkkäsin tekoni vasta liian myöhään. Jumalani, en lainkaan taida seurustella hänen kanssaan. Tähän on syynä itserakkauteni. Pidän itseni häntä parempana ja siksipä olenkin häntä paljon huonompi, sillä hän kärsii raakuuteni, mutta minä sitävastoin häntä halveksin. Jumalani, anna minun hänen lähettyvillään paremmin huomata oma kehnouteni ja anna minun niin käyttäytyä, että siitä olisi hyötyä hänellekin. Puolisen jälkeen nukahdin ja unessa kuulin selvästi äänen sanovan vasempaan korvaani: — 'Sinun päiväsi.' Näin unta, että olin kulkevinani pimeässä, ja yhtäkkiä ympäröivät minut koirat, mutta en niitä pelkää, vaan jatkan rauhallisena matkaani; yhtäkkiä iskee pieni piski hampaansa vasempaan lonkkaani eikä päästä. Kuristan sitä kurkusta. Kun sain sen hellittämään, iskee minuun toinen koira, suurempi äskeistä. Alan nostaa sitä maasta, mutta mitä korkeammalle sen kohotan sitä suuremmaksi ja raskaammaksi se käy. Samassa tulee luokseni veli A., tarttuu käsipuoleeni ja vie rakennuksen luo, jonne on mentävä kapeata lautaa pitkin. Astuin laudalle; se taipui ja putosi. Aloin kiivetä aidalle, jonka reunasta vaivoin sain käsin kiinni. Ankarain ponnistusten jälkeen jouduin punnerruksiin aidalle: jalkani olivat toisella, ruumiini toisella puolella. Vilkasin sivulleni ja näin veli A:n seisomassa aidalla. Hän osoitti kädellään leveätä lehtokujaa ja puutarhaa, missä näin suuren, kauniin rakennuksen. Heräsin. Jumalani, luonnon suuri Rakennusmestari! auta minua vapautumaan koirista — intohimoistani, viimeisestäkin, joka taistelee kaikkien entistenkin yhdistynein voimin, ja auta minua pääsemään siihen hyveen temppeliin, jonka haahmon näin unissani."
Joulukuun 7 p:nä.
"Näin unta, että Josef Aleksejevitsh oli olevinaan talossani. Olin kovin riemuissani ja tahdoin häntä kestitä. Puhua lavertelin muiden kanssa taukoamatta ja sitten huomasin äkkiä, ettei rämä saattanut miellyttää Josef Aleksejevitshiä. Tahdoin mennä hänen luokseen ja syleillä häntä. Mutta kun saavuin hänen luokseen huomasin, että hänen muotonsa oli aivan muuttunut, hän oli käynyt nuoreksi ja alkoi puhella jotain veljeskunnan opeista, mutta niin hiljaa, etten saattanut hänen sanojaan eroittaa. Sitten olimme kaikki poistuvinamme huoneesta, ja siellä tapahtui jotain kummallista. Me istuimme tai olimme pitkällämme lattialla. Hän puhui minulle jotain. Tahdoin osoittaa hänelle tunteellisuuttani ja kuulematta hänen sanojaan aloin kuvitella mielessäni sisäisen ihmiseni tilaa ja suurta Jumalan armoa, jonka tunsin minut vallanneen. Kyyneleet tulvivat silmistäni, ja olin onnellinen, kun hän sen huomasi. Mutta hän katsahti minuun vihaisena, taukosi puhumasta ja hypähti seisaalleen. Minä hätäännyin ja kysyin, tarkoittiko hän minua; mutta hän ei vastannut, katsahti vain ystävällisenä minuun, ja samalla olimme me minun makuuhuoneessani, missä on kahden maattava vuode. Hän pani pitkälleen vuoteen reunalle, ja minun oli tekevinäni mieli häntä hyväillä ja laskeutua hänen viereensä. Ja hän oli kysyvinään minulta: 'Sanokaa totuuden nimessä, mikä on teidän voimakkain intohimonne? Tunnetteko sen? Arvelen että sen jo tunnette.' Hämmennyin tästä kysymyksestä ja sanoin, että laiskuus on voimakkain intohimoni. Hän pudisti epäillen päätään. Hämmennyin vielä enemmän ja sanoin hänelle, että vaikka elänkin hänen neuvostaan vaimoni kanssa saman katon alla, niin en sentään ole vaimoni mies. Tähän hän vastasi, ettei pidä olla hyväilemättä vaimoaan, ja huomautti, että olen siihen velvollinen. Mutta minä vastasin, että se tuntuu minusta häpeälliseltä, ja samalla kaikki katosi. Minä heräsin, ja mieleeni tulivat Pyhän Raamatun sanat: Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Ja valo loistaa pimeässä, ja pimeä ei sitä omaksunut. Josef Aleksejevitshin kasvot olivat nuorekkaat ja kirkkaat. Tänäpänä sain hyväntekijältäni kirjeen, jossa hän puhuu avioliiton velvollisuuksista."
Joulukuun 7 p:nä.
"Näin unen, josta heräsin vapisevin sydämin. Olin olevinani Moskovassa, omassa talossani, suuressa arkihuoneessa, ja vierashuoneesta ilmestyi Josef Aleksejevitsh. Olin heti huomaavinani, että hänessä jo oli tapahtunut uudestasyntyminen, ja hypähdin häntä kohti. Olin suutelevinani häntä ja hänen käsiään, ja hän sanoi: 'Oletko huomannut, että olen täydellisesti muuttunut kasvoiltani?' Katsahdin häneen, syleillen yhä häntä, ja olin näkevinäni, että hänen kasvonsa olivat aivan nuorekkaat, mutta päänsä aivan paljas, ja piirteet aivan vieraat. Ja olin sanovinani hänelle: 'Olisinpa teidät tuntenut, jos sattumalta olisin teidät tavannut,' — mutta samalla ajattelin: — 'Puhuinkohan totta?' Ja samalla näin, miten hän makasi kuin kuollut ruumis; sitten hän vähitellen tointui ja lähti minun mukanani suureen työhuoneeseen, kantaen kädessään suurta, piirustuspaperista nidottua kirjaa. Olin sanovinani: 'Tämä on minun kirjoittamani.' Ja hän nyökkäytti päällään. Avasin kirjan, siinä oli joka sivulla ihania kuvia. Ja minä olin tietävinäni, että nämä kuvat esittivät sielun ja hänen rakastettunsa välisiä rakkausseikkailuja. Ja olin näkevinäni kirjassa ihanan neitosen kuvan, jolla oli läpikuultava puku ja ruumis, ja tyttö oli lentävinään pilviin. Ja olin tietävinäni, että tämä tyttö kuvasi Korkeata veisua. Ja olin tuntevinani, että näitä kuvia katsellessani, tein väärin, syntiä, mutta en voinut silti olla niitä katselematta. Jumalani, auta minua! Taivaan Herra, jos tahallasi olet minut hyljännyt, niin tapahtukoon Sinun tahtosi; mutta jos itse olen tähän syypää, niin opeta minulle, mitä minun on tehtävä. Sorrun saastaani, jos Sinä minut kokonaan jätät."