XIV.
M-me Schoss, joka oli käymässä tyttärensä luona, lisäsi kreivittären pelkoa entisestään kertomalla, mitä hän oli nähnyt Mjasnitskajan kadulla viinakaupan edustalla. Kun hän oli ollut kotiinsa menossa, ei hän ollut voinut kulkea katua humalaisen kansanjoukon tähden, joka tukkesi tien ja räyhäsi konttorin edustalla. Hänen oli täytynyt ottaa ajuri, jolla oli täytynyt kiertää kotiinsa toista tietä. Ajuri oli kertonut hänelle, että kansa oli särkenyt viinakaupassa tynnyreitä ja että niin oli käsketty.
Päivällisen jälkeen ryhtyi Rostovien kotiväki innostuneesti ja joutuisasti panemaan kokoon tavaroita ja valmistautumaan lähtöön. Vanha kreivi, joka hänkin oli äkkiä ryhtynyt käsiksi töihin, kulki koko iltapäivän lakkaamatta pihalta sisään ja päinvastoin järjettömästi huutaen kiirehtiville ihmisille ja täten heitä yhä kiirehtäen. Petja puuhaili pihalla. Sonja ei tiennyt, mitä tehdä, koska kreivi antoi aivan ristiriitaisia määräyksiä, josta syystä hän oli joutunut aivan ymmälle. Huutaen, riidellen ja meluten juoksi miehiä pitkin pihaa ja huoneita. Natasha oli ominaisella tulisuudellaan hänkin ryhtynyt äkkiä toimimaan. Alussa pidettiin hänen sekaantumistaan tavaroiden kokoonpanemiseen lapsenleikkinä.
Hänen luultiin ainoastaan kujeilevan eikä häntä tahdottu totella, mutta hän vaati itsepäisesti ja kiihkeästi täyttämään hänen käskynsä, äkäili ja olipa vähällä pillahtamaisillaan itkuun, kun häntä ei toteltu. Viimein pääsi hän niin pitkälle, että häneen uskottiin. Hänen ensimäinen urotyönsä, joka maksoi hänelle suunnattomia voimain ponnistuksia ja tuotti hänelle valta-aseman, oli mattojen kokoonpaneminen. Kun Natasha ryhtyi tähän työhön, oli salissa kaksi avointa laatikkoa, toinen melkein reunojaan myöten täynnä porsliiniastioita, toinen mattoja. Sitäpaitsi oli porsliiniastioita joukottain pöydillä ja aitasta tuotiin yhä uusia. Piti alkaa uusi, kolmas laatikko, jota noutamaan läksikin miehiä.
— Sonja, maltahan, kyllä me saamme nämä näinkin sopimaan, — sanoi Natasha.
— Mahdotonta, neiti, jo sitä on yritetty, — sanoi puhvetinhoitaja.
— Saattepahan nähdä, eivätkö sovi.
Ja Natasha rupesi aika vauhtia purkamaan laatikosta paperiin käärittyjä lautasia ja teevatia.
— Teevadit pitää panna tänne, mattojen väliin, — puheli Natasha.
— Mattojakin tulee hyvässä lykyssä vielä kolme laatikollista, — sanoi puhvetinhoitaja.
— Olehan vain hätäilemättä. — Ja Natasha rupesi nopeaan ja taitavasti lajittelemaan. — Näitä ei tarvita, — sanoi hän kijeviläisistä lautasista. — Nämä taas otetaan ja pannaan mattojen väliin, — sanoi hän saksilaisista lautasista.
— Jätä, veikkonen, sikseen, kyllä me tässä teemme, — sanoi Sonja nuhtelevasti.
— Ohhoh, sitä neitiä... — virkkoi vouti.
Mutta Natasha ei hellittänyt, hän purki kaikki esineet ja alkoi nopeasti järjestää niitä uudestaan laatikkoihin päättäen, ettei huonoja kotimattoja eikä liikoja astioita tarvitse ollenkaan ottaa mukaan. Kun kaikki oli saatu puretuksi, alettiin latominen uudestaan. Ja kun melkein kaikki halpa-arvoiset esineet oli poistettu, saatiin todellakin kaikki, mikä oli arvokasta, sopimaan kahteen laatikkoon. Mattolaatikon kansi ei ottanut mitenkään mennäkseen kiinni. Jonkun verran olisi kyllä esineitä voitu ottaa pois, mutta Natasha ei antanut perää. Hän siirteli ja sovitteli esineitä uudestaan ja pani puhvetinhoitajan ja Petjan, jonka hän oli saanut innostumaan tavaroiden kokoonpanemiseen, painamaan kantta kiinni ja ponnisteli itsekin kaikin voiminsa.
— Anna jo olla, Natasha, — virkkoi Sonja. — Näen kyllä että olet oikeassa, mutta ota tuo päällimäinen pois.
— En ota, — hihkasi Natasha hoitaen toisella kädellään hikisille kasvoilleen valahtaneita hiuksiaan ja toisella painellen mattoja. — Painele, Petja! Vasiljitsh, painelkaa! — huusi hän.
Mattoja painettiin miehissä ja niin painui kansi kiinni. Natasha paukutteli käsiään, kirkui ilosta ja kyyneleitä pulpahti hänen silmistään. Mutta tätä kesti vain tuokioisen aikaa. Heti ryhtyi hän toisiin toimiin ja nyt luotettiin häneen täydellisesti eikä kreivikään enään äkäillyt, kun hänelle ilmotettiin, että Natalija Iljinitshna oli peruuttanut hänen määräyksensä. Miehiä kävi vähäväliä kysymässä Natashalta, saiko sen ja sen kuorman nuorittaa tai oliko niissä kylliksi tavaroita. Natashan puuhien avulla edistyttiin aika vauhtia: tarpeettomat esineet hylättiin ja kärryihin kuormitettiin niin tiukkaan kuin vain voitiin kaikista arvokkainta.
Mutta niin paljo kuin kaiken väen voimalla aherrettiinkin, ei kuitenkaan oltu saatu läheskään kaikkea kuntoon, vaikka oli jo myöhä yö käsissä. Kreivitär oli jo nukkumassa ja kreivikin läksi levolle siirrettyään lähdön aamuun.
Sonja ja Natasha nukkuivat riisuutumatta divaanihuoneessa.
Tänä yönä kuletettiin vielä yhtä haavottunutta pitkin Povarskajan katua ja Mavra Kusminitshna, joka seisoi portilla, käännytti haavottuneen Rostovilaisten pihaan. Tämä haavottunut oli Mavra Kusminitshnan mielestä hyvin suuri herra. Häntä kuletettiin hyvin kepeissä ajopeleissä, joiden kuomujen esirippu oli laskettu alas. Kuskilaudalla istui ohjasmiehen vieressä vanha kunnianarvoisa kamaripalvelija. Takana ajoi kuormarattailla lääkäri ja kaksi sotamiestä.
— Olkaa hyvä ja tulkaa meille. Herrasväki on lähdössä pois, koko talo on tyhjä, — sanoi eukko vanhalle kamaripalvelijalle.
— Pitänee tulla, — vastasi kamaripalvelija raskaasti huoahtaen, — kun ei tässä muutenkaan tiedä mihin viedä! Onhan meillä Moskovassa oma talokin, mutta se on kaukana ja ihan kylmillään.
— Olkaa hyvä, tulkaa vain meille, meidän herrasväellä on kaikkea kyllälti, olkaa hyvä, — puheli Mavra Kusminitshna. — Onkos hän hyvinkin kipeä? — lisäsi hän.
Kamaripalvelija viittasi kädellään.
— Emme tiedä mihin viedä! Tohtorilta on kysyttävä.
Kamaripalvelija laskeutui kuskilaudalta ja meni kuormarattaiden luo.
— Mennään vain, — sanoi tohtori.
Kamaripalvelija poikkesi sitte kuormavaunujen luo, kurkisti sisään, pudisti päätään ja käski kuskin kääntämään pihaan, jonka jälkeen hän pysähtyi Mavra Kusminitshnan luo.
— Herra Jesus Kristus! — virkkoi viimemainittu. Hän ehdotti, että haavottunut vietäisiin herrastaloon.
— Herrasväki ei ole siitä milläänkään... — lisäsi hän.
Mutta kun täytyi karttaa nousua rappuja myöten ylös, saatettiin haavottunut sivurakennukseen ja asetettiin m-me Schossin entiseen huoneeseen. Haavottunut upseeri oli ruhtinas Andrei Bolkonski.