XXII.
Tungoksessa heiluessaan silmäili Pierre ympärilleen.
— Kreivi, Pjotr Kirilitsh! Mikä teidät on tuonut tänne? — kuului jonkun ääni.
Pierre katsahti taakseen. Boris Drubetskoi läheni hymyillen Pierreä puhdistaen käsillään polviaan, jotka hän oli liannut luultavasti kumartuessaan suutelemaan pyhäinkuvaa. Boris oli komeassa puvussa, jossa oli merkkiä sotaisasta asusta: hänen päällään oli pitkä takki ja palmikon nauha laskeutui olan yli samoin kuin Kutusovillakin.
Tällä välin oli Kutusof mennyt kylään ja istuutunut erään talon seinustan siimekseen penkille, jonka eräs kasakka juoksujalassa oli kiidättänyt hänen alleen ja toinen peittänyt matolla. Suuri, loistava seurue seisoi ylipäällikön ympärillä.
Pyhäinkuvaa lähdettiin kulettamaan edelleen väkijoukon seuratessa jälestä. Pierre pysähtyi noin kolmenkymmenen askeleen päähän Kutusovista keskustelemaan Boriksen kanssa.
Pierre selitti aikovansa ottaa osaa taisteluun ja haluavansa tutustua asemaan.
Tehkää, niin kuin minä neuvon, — sanoi Boris. — Je vous ferai les honneurs du camp.[100] Kaikista parhaiten te näette sieltä, missä kreivi Bennigsen tulee olemaan. Minä näet olen hänen käytettävänään. Olen hänen esittelijänsä. Tai jos tahdotte kiertää koko aseman ympäri, niin lähtekää meidän kanssamme, me olemme juuri lähdössä vasemmalle siivelle. Sitte tullaan yhdessä takasin, ja olkaa hyvä, minulle yöksi. Tehän olette Dmitri Sergejevitshin tuttu? Hän majailee tuolla, — hän osotti Gorkin kylän kolmatta taloa.
— Minun mieleni tekee nähdä oikea siipi, jonka sanotaan olevan hyvin lujan, — sanoi Pierre. — Tahtoisin alkaa Moskova-joelta ja sitte kautta koko aseman.
— Sen kyllä ehditte jälestäkin päin, tärkein on vasen siipi...
— Niin, niin. Mutta missä ruhtinas Bolkonskin rykmentti on? Ettekö voisi neuvoa? — kysyi Pierre.
— Andrei Nikolajevitshinko? Tiemme antaa juuri siitä ohi, minä vien teidät hänen luokseen.
— Mitenkä vasemman siiven laita on? — kysyi Pierre.
— Sanoakseni teille totuuden, entre nous,[101] meidän vasemman siipemme laita on, Herra paratkoon, niin ja näin, — vastasi Boris ja vakuuttavasti alentaen äänensä lisäsi: — kreivi Bennigsen oli aivan toisissa aikeissa. Hän aikoi lujittaa tuon kummun tuolla aivan toisella lailla, mutta... — Boris kohautti olkapäitään. — Hänen armonsa ei tahtonut tai oli hänelle puhuttu pötyä. Nähkääs... — vaan Boris ei ehtinyt jatkaa, sillä Pierren luo tuli Kutusovin adjutantti Kaisarof. — Aa! Paisij Sergejitsh, — sanoi Boris sulavasti hymyillen Kaisaroville. — Minä tässä koettelen selitellä kreiville asemaa. Ihmeellistä, miten tarkalleen hänen armonsa on osannut oivaltaa ranskalaisten aikeet!
— Tarkotatteko vasenta siipeä? — kysyi Kaisarof.
— Sitä juuri. Meidän vasen siipemme on nyt hyvin, hyvin luja.
Vaikka Kutusof oli ajanut esikunnasta kaikki liiat henkilöt pois, oli Boriksen onnistunut pysyä pääkortteerissa Kutusovin tekemien muutostenkin jälkeen. Hän oli asettunut kreivi Bennigsenin palvelukseen. Kreivi Bennigsen, kuten kaikki muutkin, joiden käytettävänä Boris oli ollut, piti nuorta ruhtinas Drubetskia kerrassaan suuriarvoisena henkilönä.
Armeijan päällikkyydessä vallitsi kaksi jyrkkärajaista puoluetta: Kutusovin puolue ja Bennigsenin esikuntapäällikön puolue. Boris oli viimemainittua puoluetta eikä kukaan kyennyt hänen laillaan matelevasti kunnioittamaan Kutusovia ja samalla antamaan ymmärtää, että ukko on huono ja että Bennigsen johtaa kaikkea. Nyt oli tullut taistelun hetki, jonka oli joko muserrettava Kutusof ja siirrettävä ylivalta Bennigsenin käsiin tahi vaikka Kutusof suoriutuisikin voittajana, annettava tietää, että kaikesta on kuitenkin kiittäminen Bennigseniä. Joka tapauksessa jaettaisiin huomispäivän johdosta suuria palkintoja ja uusia miehiä nostettaisiin etunenään. Tämän tähden pysyi Boris jännitetyn hilpeänä koko sen päivän.
Kaisarovin jälestä tuli Pierren luo muitakin hänen tuttavistaan, niin ettei hän ehtinyt vastata tulvanaan tehtyihin kyselyihin Moskovan kuulumisista eikä myöskään kuunnella kaikkea, mitä hänelle kerrottiin. Kaikkien kasvoilla oli eloisa, levoton piirre. Pierrestä tuntui kuitenkin siltä, että muutamien kasvoilla kuvastuvan levottomuuden syy piili enimmäkseen oman edun ja menestyksen arvoituksissa. Hänen päästään ei lähtenyt myöskään se toinen kasvojen ilme, jonka hän oli huomannut eräiden muiden kasvoilla ja joka ei ollut kertonut omista eduista, vaan yleisistä, elämän ja kuoleman arvoituksista. Kutusof huomasi Pierren ja ryhmän, joka oli kertynyt tämän ympärille.
— Käskekää hänet tänne, — sanoi Kutusof.
Adjutantti ilmotti hänen armonsa käskyn ja Pierre läksi menemään penkkiä kohti. Mutta ennen häntä ilmestyi Kutusovin eteen eräs sotamies-nostokas. Se oli Dolohof.
— Mitenkä tuo on tullut tänne? — kysyi Pierre.
— Se on semmoinen nauta, joka työntäytyy joka paikkaan! — vastattiin Pierrelle. — Se on alennettu entisestä arvostaan, vaan nyt tekee mieli hypähtää takasin. On tehnyt jotain ehdotuksia ja viime yönä hiipinyt vihollisen ketjuun... Muuten reima poika!
Pierre otti lakin päästään ja kumarsi kunnioittavasti Kutusoville.
— Minä luulin, että kun minä suullisesti tulen ilmoittamaan teidän armollenne, te voitte ajaa minut tieheni tai sanoa, että jo tiedätte, mitä minulla on ilmotettavana ja silloin tuli minusta loppu... — puheli Dolohof.
— Vai niin.
— Vaan jos minä olen oikeassa, niin hyödytän isänmaata, jonka edestä olen valmis kuolemaan.
— Vai niin.
— Ja jos teidän armonne tarvitsee miestä, joka ei nahkaansa säästä, niin suvaitkaa muistaa minua... Ehkä kelpaan teidän armollenne.
— Vai niin, vai niin, — toisteli Kutusof katsoen Pierreen nauravalla silmällään, joka vetäytyi sirhalleen.
Silloin astui Boris hovimiehen sukkelin liikkein Pierren rinnalle päällikköjen eteen ja sanoi Pierrelle mitä luonnollisimman näköisenä ja matalahkolla äänellä aivan kuin jatkaen äskeistä keskustelua:
— Vaikka ovat nostokkaita, ovat pukeutuneet puhtaisiin, valkoisiin paitoihin valmistautuessaan kuolemaan. Semmoista sankariutta, kreivi!
Boris sanoi tämän Pierrelle nähtävästi siitä syystä, että hänen armonsa olisi kuullut hänen sanansa. Hän tiesi, että Kutusof ottaisi varteen nuo sanat ja hänen armonsa kääntyikin häneen:
— Mitä sinä nostoväestä puhut? — sanoi hän Borikselle.
Uudenmaanläänin Sosiaiidemokratinen Vaalipiiritoimikunta,
— Ne, teidän armonne, ovat valmistautuessaan huomispäivää ja kuolemaa varten pukeutuneet valkoisiin paitoihin.
— Soo!... Ihmeellistä, verratonta väkeä, — virkkoi Kutusof, sulki silmänsä ja heilutteli päätään. — Verratonta väkeä! — toisti hän huoaten.
— Haluatteko haistaa ruutia? — sanoi hän Pierrelle. — Miellyttävä haju. Minulla on kunnia olla teidän puolisonne jumaloitsija, voiko hän hyvin? Tarjoan majani käytettäväksenne.
Vaan samassa rupesi Kutusof, kuten usein tapahtuu vanhoille ihmisille, katselemaan hajamielisesti ympärilleen aivan kuin unohtaen kaikki, mitä hänen piti sanoa tai tehdä.
Sitte hän nähtävästi muistaen, mitä hän etsi, kutsui luokseen Andrei Sergejevitsh Kaisarovin, adjutanttinsa veljen.
— Kuule, mitenkä se runo olikaan. Mitä se Maria kirjottikaan runossaan Gerakovista: "Pääset joukkoon opettajaksi..." Anna tulla, anna tulla... — virkkoi Kutusof nauruun aikovan näköisenä.
Kaisarof luki... Kutusof nyökytteli hymyillen päätään runon tahdissa.
Pierren poistuessa Kutusovin luota tuli Dolohof hänen viereensä ja tarttui hänen käteensä.
— Olen hyvin iloinen nähdessäni teidät täällä, kreivi, — sanoi hän Pierrelle kovalla äänellä ja muista välittämättä sekä erityisen pontevasti ja juhlallisesti. — Sen päivän aattona, jolloin ei tiedä, kenen meistä sallitaan jäädä eloon, olen iloinen saadessani sanoa teille, että minun mieltäni painavat ne väärinkäsitykset, joita meidän välillämme on ollut ja minä toivoisin, ettei teillä olisi mitään minua vastaan. Pyydän, että suotte minulle anteeksi.
Pierre katsoi hymyillen Dolohoviin tietämättä, mitä sanoisi. Dolohof syleili ja suuteli Pierreä vesissä silmin.
Boris virkkoi jotain kenraalilleen ja kreivi Bennigsen ehdotti Pierrelle, että tämä läksisi hänen kanssaan rintamaan.
— Se huvittaa teitä, — sanoi hän.
— Huvittaa suurestikin, — vastasi Pierre.
Puolen tunnin kuluttua matkusti Kutusof Tatarinovoon, vaan Bennigsen läksi seurueen kanssa, jota seurasi myöskin Pierre, rintamaan.