XXIX.
Palattuaan huolestuneena toiselta retkeltään asemaa tarkastamasta sanoi Napoleon:
— Shakkinappulat on pantu paikoilleen, huomenna alkaa peli.
Hän käski tuomaan itselleen totia, kutsui luokseen Beaussetin ja alkoi tämän kanssa keskustella Parisista ja muutamista muutoksista, jotka hän aikoi toimeenpanna keisarinnan hovimenosääntöön, ihmetyttäen prefektiä muistavuudellaan hovielämän pienistäkin yksityisseikoista.
Hän kyseli ja puheli kaikenmoisista pikkuasioista, laski leikkiä Beaussetin matkustushalusta ja loruili niin huolettomasti, kuin jokin kuuluisa, varma ja taitonsa tunteva leikkaaja, sillä aikaa kun hän käärii hihojaan ja pukeutuu valkeaan esiliinaansa ja sairasta sidotaan penkkiin. "Asia on kokonaan minun käsissäni ja päässäni selvänä pienimpiäkin seikkoja myöten. Kun on ryhdyttävä toimeen, teen minä sen parhaimmin kuin kukaan muu, nyt voin laskea leikkiä; ja kuta enemmän lasken leikkiä ja olen tyyni, sitä enemmän täytyy teidän luottaa minuun, olla levollinen ja ihmetellä neroani."
Juotuaan toisen totilasinsa läksi Napoleon lepäämään voimistuakseen vakavaan tehtävään, joka, kuten hänestä tuntui, hänen oli huomenna suoritettava.
Hän oli vaipunut ajattelemaan huomispäivän tehtäväänsä siinä määrin, ettei saanut unta, ja vaikka hänen nuhansa oli iltakosteuden vaikutuksesta pahentunut, meni hän kaikuvasti nenäänsä niistäen kolmen aikaan yöllä telttinsä suureen osastoon. Hän kysyi, eivätkö venäläiset olleet peräytyneet. Hänelle vastattiin, että vihollisen tulet vilkkuvat yhä entisillä paikoilla. Hän nyökäytti päätään hyväksyvästi.
Päivystävä upseeri tuli telttiin. — Eh bien, Rapp, croyez vous, que nous ferons de bonnes affaires aujourd'hui?[125] — kysyi hän adjutantilta.
— Sans aucun doute, Sire[126] — vastasi Rapp.
Napoleon katsahti häneen.
— Vous rappelez-vous, Sire, ce que vous m'avez fait l'honneur de dire à Smolensk, — sanoi Rapp le vin est tiré, il faut le boire.[127]
Napoleon muuttui synkän näköiseksi ja istui kauan ääneti pää käsivarassa.
— Cette pauvre armée, — virkkoi hän äkkiä, — elle a bien diminué depuis Smolensk. La fortune est une franche courtisane, Rapp; je le disais toujours, et je commence à l'éprouver. Mais la garde, Rapp, la garde est intacte?[128] sanoi hän kysyvästi.
— Oui, Sire,[129] vastasi Rapp.
Napoleon otti pastillerin, pisti sen suuhunsa ja katsoi kelloa. Häntä ei nukuttanut, ja aamuun oli vielä kotvan odottamista eikä ajan kuluksi voinut enää antaa määräyksiäkään, koska ne kaikki olivat jo annetut ja niitä pantiin parhaillaan täytäntöön.
— A-t-on distribué les biscuits et le riz aux régiments de la garde?[130] — kysyi Napoleon ankarasti.
— Oui, Sire.[131]
— Mais le riz?[132]
Rapp vastasi, että hän oli ilmottanut hallitsijan määräykset riisin jakamisesta. Mutta Napoleon puisti päätään tyytymättömänä aivan kuin uskomatta, että hänen määräyksensä olivat toimitetut. Palvelija toi totia, Napoleon käski tarjoamaan toisen lasin Rappille ja mitään virkkamatta hän alkoi tyhjentää toista lasia pitkin kulauksin.
— Minulla ei ole maku- eikä hajuaistia, — sanoi hän lasia haistellen. — Tuskastuttaa jo tämä nuha. Ne tyrkyttävät lääketiedettään. Mikä lääketiede se on, kun eivät osaa nuhaa parantaa! Corvisart antoi minulle näitä pastilleria, mutta niistä ei ole mitään apua. Minkä ne voivat parantaa? Parantaminen on mahdotonta. Notre corps est une machine à vivre. Il est organisé pour cela, c'est sa nature; laissez-y la vie à son aise, qu'elle s'y défende elle même: elle fera plus que si vous la paralysiez en l'encombrant de remèdes. Notre corps est comme une montre parfaite que doit aller un certain temps; l'horloger n'a pas la faculté de l'ouvrir, il ne peut la manier qu'a tâtons et les yeux bandés... Notre corps est une machine à vivre, voilà tout.[133]
Ja aivan kuin jouduttuaan määritelmien, définitions, alalle, joista hän piti, lausui hän yht'äkkiä uuden määritelmän.
— Tiedättekö, Rapp, mitä on sotataito? — kysyi hän. — Se on taito olla määrättynä hetkenä voimakkaampi vihollista. Voilà tout.
Rapp ei vastannut mitään.
— Demain nous allons avoir affaire à Koutouzoff![134] sanoi Napoleon. — Saadaanpa nähdä. Muistakaa, että hän komensi Braunaussa armeijaa eikä kertaakaan kolmessa viikossa noussut hevosen selkään mennäkseen tarkastamaan varustuksia. Saadaanpa nähdä!
Hän katsoi kelloa. Se oli vasta neljä. Häntä ei nukuttanut, toti oli lopussa eikä vieläkään ollut mitään tekemistä. Hän nousi ylös, käveli edestakaisin, otti päälleen lämpimän nutun ja lakin ja läksi ulos teltistä. Yö oli pimeä ja kostea; tuskin huomattavaa kosteutta laskeutui ylhäältä. Ranskan kaartin nuotiot eivät palaneet kirkkaina ja kaukaa savun läpi kiilui venäläisten tulet. Kaikkialla oli hiljaista, kuului selvään liikettä ja kopinaa ranskalaisten joukkojen keskuudesta, jotka olivat lähdössä asemilleen.
Napoleon kulki vähän aikaa teltin edustalla, katseli tulia, kuunteli kopinaa ja tultuaan erään pitkän, karvalakkisen kaartilaisen kohdalle, joka seisoi vahtina hänen telttinsä luona ja joka keisarin ilmestyessä ojentui suoraksi kuin musta patsas, pysähtyi hän tämän eteen.
— Mistä vuodesta palveluksessa? — kysyi hän sillä totutulla, ankaran ja suopean sekaisella sotilaallisella karskeudella, jolla hän aina puhutteli sotamiehiään.
Sotamies vastasi.
— Ah! Un des vieux![135]
— Onko rykmentti saanut riisiä?
— On, Teidän Majesteettinne.
Napoleon nyökäytti päätään ja poistui hänen luotaan.
Kello puoli kuuden aikaan ratsasti Napoleon Shevardinon kylään päin.
Alkoi sarastaa, taivas seestyi, vain yksi pilvi komotti idässä.
Hylättyjen nuotioiden tulet leimahtelivat viimeisillään aamun kalpeassa valossa.
Oikealla pamahti jykeä yksinäinen tykin laukaus, kumisi hyvän aikaa, vaan sitte kuoli hiljaisuuteen. Kului muuan minuutti. Kajahti toinen ja kolmas laukaus. Ilma alkoi vavista. Neljäs ja viides pamahti lähellä, juhlallisesti ja tuli jostain oikealta.
Ensimäisten laukausten kumina ei ehtinyt vaijeta, kun kuului uusia ja yhä uusia toinen toiseensa yhtyen ja toisiaan säestäen.
Napoleon oli saapunut seurueineen Shevardinon redutille ja laskeutui hevoseltaan. Leikki oli alkanut.