XXVI.
25 p:nä elokuuta, Borodinon taistelun aattona, saapui Ranskan keisarin hovin prefekti m-r de Beausset Parisista ja eversti Fabrier Madridista keisari Napoleonin luo Valujevaan, jossa tämä majaili.
Hovipukuun pukeuduttuaan käski m-r Beausset kantaa edellään keisarille tuomaansa lahjaa ja astui Napoleonin teltin ensimäiseen osastoon, jossa hän Napoleonin adjutanttien ympäröimänä ja puhellen näiden kanssa ryhtyi avaamaan laatikkoa.
Fabrier ei mennyt telttiin, vaan jäi sen ovelle keskustelemaan tuttujen kenraalien kanssa.
Keisari Napoleon ei ollut vielä näyttäytynyt makuuhuoneestaan, jossa hän päätti pukeutumistaan. Hän käänteli ähkien ja puhkien milloin paksua selkäänsä milloin ihrottunutta rintaansa harjan alla, jolla kamaripalvelija hieroskeli hänen ruumistaan. Toinen kamaripalvelija, joka piteli hyppysissään pientä pulloa, räiskytteli keisarin hohkoiselle ruumiille odekolonia kasvonilmein, joka kertoi, että vain hän kykeni tietämään, paljoko ja mihin paikkoihin oli odekolonia räiskytettävä. Napoleonin lyhyt tukka oli märkä ja sotkuksissa otsalla. Mutta hänen kasvonsa, vaikka olivatkin pöhöiset ja keltaiset, ilmaisivat ruumiillista tyytyväisyyttä. "Allez ferme, allez toujours"[110] hoki hän hierovalle kamaripalvelijalle kääntelehtäen ja puhkuen. Adjutantti, joka oli tullut makuuhuoneeseen ilmottamaan keisarille, paljoko eilisessä tappelussa oli otettu vankia ja joka jo oli sanottavansa sanonut, seisoi ovenpielessä odottaen lupaa poistua. Napoleon katsahti kasvojaan rypistäen kulmiensa alta adjutanttiin.
— Point de prisonniers, — toisti hän adjutantin sanat. — Ils se font démolir. Tant pis pour l'armée russe, — sanoi hän. — Allez toujour, allez ferme,[111] — hoki hän lihavia harteitaan kyömistellen.
— C'est bien! Faites entrer m-r de Beausset ainsi que Fabrier,[112] — sanoi hän päätään nyökäyttäen adjutantille.
— Oui, Sire,[113] ja adjutantti katosi ovesta. Kaksi kamaripalvelijaa puki hänen majesteettinsa nopeasti, joka sinisessä kaartinunivormussa läksi samassa lujin, nopein askelin vastaanottopuolelleen.
Beausset oli tällä välin koettanut jouduttaa keisarinnalta tuomaansa lahjaa kahdelle tuolille juuri siihen kohtaan, mistä keisari tulisi näkyviin. Mutta keisari oli pukeutunut niin tavattoman nopeasti ja samassa tuli makuuhuoneesta, ettei hän ehtinyt saada lahjaa oikein näkyviin.
Napoleon huomasi heti, mitä he tekivät ja arvasi, etteivät he vielä olleet valmiit. Hän ei kuitenkaan tahtonut riistää heiltä iloa saada valmistaa hänelle yllätys. Hän ei sen tähden ollut näkevinään herra Beaussetia, vaan kutsui luokseen Fabrierin. Napoleon kuunteli ankaran näköisenä ja ääneti, kun Pabrier kertoi hänen urhoollisista ja uskollisista joukoistaan, jotka olivat taistelleet Salamankan luona toisessa päässä Europaa ja joita oli elähyttänyt yksi ainoa ajatus — olla keisarinsa veroinen ansiokkuudessa, sekä kouristanut yksi ainoa pelko — joutua hänen epäsuosioonsa. Napoleon teki pisteliäitä huomautuksia Fabrierin kertoessa aivan kuin hän ei olisi voinut otaksuakaan, että asia olisi voinut käydä muuten hänen poissa ollessaan.
— Minun täytyy saada korvaus Moskovassa, — sanoi Napoleon. — A tantôt,[114] — lisäsi hän ja kutsui luokseen de Beaussetin, joka tällä välin oli jo saanut kuntoon salaisuutensa, asetettuaan jotain tuolille ja peitettyään sen verholla.
De Beausset teki niin syvän ranskalaisen hovikumarruksen, että semmoisella kumarruksella osasivat tervehtää vain Bourbonien vanhat palvelijat ja lähestyi keisaria kirje kädessä.
Napoleon puhutteli häntä hyvin mielissään ja nipisti korvasta.
— Erittäin hauskaa, että jouduitte. No, mitä Parisi sanoo? — kysyi hän äkkiä muuttaen ankarat kasvonsa mitä leppeimmiksi.
— Sire, tout Paris regrette votre absence,[115] — vastasi de Beausset, kuten pitikin.
Mutta vaikka Napoleon tiesi, että de Beaussetin piti sanoa näin tai jotain sen tapaista, vaikka hän selkeinä hetkinään tiesikin, ettei se ollut totta, oli hänestä mieleistä kuulla nuo sanat de Beaussetilta. Hän suvaitsi nipistää de Beaussetia korvasta uudestaan.
— Je suis fâché de vous avoir fait faire tant de chemin,[116] — sanoi hän.
— Sire. Je ne m'attendais pas à moins qu' à vous trouver aux portes de Moscou,[117] — sanoi Beausset.
Napoleon hymähti ja hajamielisesti nostaen päätään katsahti oikealle. Adjutantti toi hiipivin askelin kultaisen nuuskarasian. Napoleon otti sen.
— Niin, tulittepa hyvään aikaan, — sanoi hän nostaen avonaisen nuuskarasian nenänsä alle, — tehän pidätte matkustamisesta ja kolmen päivän kuluttua saatte nähdä Moskovan. Ette varmaankaan odottaneet näkevänne aasialaista pääkaupunkia. Tulette tekemään hauskan matkan.
Beausset kumarsi kiitollisuuden osotukseksi tästä huomiosta (jota hän ei ollut ennen nähnyt) hänen matkustushaluaan kohtaan.
— Aa! Mitä tuo on? — kysyi Napoleon huomattuaan, että kaikki hoviherrat katselivat tuoliin, jolle oli peitetty jotain.
Beausset otti selkäänsä kääntämättä ja hovimiehen taidokkuudella kaksi askelta puolikäännöksessä taakse ja samassa tempasi verhon sekä virkkoi:
— Lahja Teidän Majesteetillenne keisarinnalta.
Verhon alta paljastui Gerardin heleillä väreillä maalaama muotokuva pojasta, joka oli syntynyt Napoleonista ja Itävallan keisarin tyttärestä ja jota kaikki sanoivat jostain syystä Rooman keisariksi.
Erittäin kaunis kiharapäinen poika, jolla oli samallainen katse kuin sikstinolaisen madonnan Kristuksella, oli kuvattu bilboquet-peliä leikkiväksi. Pallo esitti maapalloa ja keppi toisessa kädessä kuvasi valtikkaa.
Vaikkei ihan selvästi käsittänyt, mitä taiteilija oli nimenomaan tahtonut sanoa kuvatessaan n.k. Rooman keisarin lävistäväksi kepillään maapallon, näytti allegoria Napoleonista samoin kuin niistäkin, jotka olivat nähneet kuvan Parisissa, selvältä ja se miellytti häntä suuresti.
— Roi de Rome,[118] — sanoi hän juhlallisella kädenliikkeellä muotokuvaan viitaten. — Admirable![119]
Italialaisille ominaisella taidolla muuttaa mielivaltaisesti kasvojensa ilme tekeytyi hänkin miettivän lempeäksi ja meni kuvan luo. Hän tunsi, että se, mitä hän nyt sanoo ja tekee on — historiaa. Ja hänestä tuntui, että parhain, minkä hän nyt voi tehdä, on se, että hän kaikessa majesteetillisuudessaan, jonka johdosta hänen poikansa pallopelissä käytti pallona maapalloa, osottaa tuon majesteetillisuutensa vastakohtana vaatimatonta isällistä hellyyttä. Hänen silmänsä himmenivät, hän liikahti, vilkasi erääseen tuoliin (tuoli lennähti hänen alleen) ja istuutui sille muotokuvan eteen. Vain viittaus kädellä ja kaikki poistuivat saapuvilta jättäen yksikseen ja tunteidensa valtaan — suuren miehen.
Istuttuaan jonkun aikaa ja koeteltuaan itsekään tietämättä miksi muotokuvan korkeapintaisia kasvoja hän nousi ylös ja kutsui taas de Beaussetin ja päivystäjän. Hän käski viemään muotokuvan teltin edustalle, että vanhalla, teltin ympärillä seisovalla kaartilla myöskin olisi onni nähdä Rooman keisari ja heidän jumaloimansa hallitsijan poika ja perillinen.
Hänen odotuksensa mukaisesti kuuluikin sillä aikaa, kun hän söi aamiaista herra Beaussetin kanssa, jolle hän oli suonut tämän kunnian, teltin ulkopuolelta riemastuneita huutoja vanhan kaartin upseeri- ja sotamiesjoukoista, jotka olivat rientäneet kuvaa katsomaan.
— Vive l'Empereur! Vive le Roi de Rome! Vive l'Empereur![120] — huudettiin riemastuneina.
Aamiaisen jälkeen saneli Napoleon de Beaussetin läsnäollessa käskynsä armeijalle.
— Courte et énergique![121] — virkkoi Napoleon, kun hän oli korjauksitta, yhdellä kertaa lukenut kirjotetun julistuksen. Käskyssä sanottiin:
"Sotilaat! Nyt alamme taistelun, jota olette kiihkeästi odottaneet. Voitto riippuu teistä. Se on teille välttämätön; se tuottaa teille kaikki mitä tarvitsette, mukavat asunnot ja pikaisen paluun takaisin isänmaahan. Toimikaa niin, kuin toimitte Austerlitzissa, Friedlandissa, Vitebskissa ja Smolenskissa. Saakoot jälkipolvet ylpeinä muistella teidän urotöitänne tänä päivänä. Saakoot he sanoa jokaisesta teistä: hän oli suuressa tappelussa lähellä Moskovaa!"
— De la Moskova! — toisti Napoleon ja käskettyään herra Beaussetin, joka piti matkustamisesta, mukaansa ajoretkelle hän astui teltistään satuloitujen ratsujen luo.
— Votre Majesté a trop bonté,[122] — virkkoi Beausset keisarin kutsuun lähteä mukaan: hänen mielensä teki nukkumaan eikä hän toisekseen osannut eikä uskaltanut ratsastaa.
Mutta Napoleon nyökäytti päätään matkailijalle ja Beaussetin täytyi lähteä. Napoleonin tullessa ulos teltistä kaikuivat kaartilaisten huudot hänen poikansa muotokuvan ympärillä entistä voimakkaampina. Napoleon rypisteli kasvojaan.
— Ottakaa pois tuo, — sanoi hän juhlallisen majesteetillisesti muotokuvaan viitaten. — Hän on liian nuori näkemään taistotannerta.
Sulettuaan silmänsä ja painettuaan päänsä kumaraan huokasi Beausset syvään tahtoen tällä liikkeellä osottaa miten syvästi hän osasi käsittää ja arvostella keisarin sanat.