II.
Jos ajatellaan, kuten historioitsijat tekevät, että suuret henkilöt johtavat ihmiskuntaa joitakin suuria päämääriä kohti, jotka tarkottavat joko Venäjän tahi Ranskan suuruutta tahi Europan tasapainoa tahi vallankumousaatteiden levittämistä tahi yleistä edistystä tahi mitä muuta tahansa, niin on mahdotonta selittää historian ilmiöitä ilman sattuman ja neron käsitteitä.
Jos tämän vuosisadan alussa käytyjen sotien tarkotuksena oli nostaa Venäjä suuruuteen, niin olisi tämä tarkotus voitu saavuttaa ilman sitä ennen käytyjä sotia ja maahan ryntäystä. Jos tarkotuksena oli Ranskan suuruus, niin olisi tarkotus voitu saavuttaa ilman vallankumousta ja keisarikuntaa. Jos tarkotuksena oli sivistyksen edistäminen, niin on aina helppo huomata, että paitsi ihmisten ja heidän rikkauksiensa hävittämistä on olemassa muita paljoa tarkotuksenmukaisempia keinoja sivistyksen levittämiseen.
Miksi tämä on sattunut näin eikä toisin? — Siksi, että se on niin sattunut.
"Sattuma on luonut aseman, nero on käyttänyt sitä hyväkseen", sanoo historia. — Mutta mitä on sattuma?
Mitä on nero?
Sanat sattuma ja nero eivät merkitse mitään todellisesti olevaa ja siksi ei niitä voi määritellä. Nämä sanat merkitsevät ilmiöiden käsittämisen tunnettua astetta. Minä en tiedä miksi tapahtuu jokin ilmiö; minä ajattelen, että minä en voi tietää; siitä syystä minä en tahdo tietää ja sanon että se on sattuma. Kun minä näen voiman, joka saa aikaan semmoisen teon, jota ei mikään inhimillinen voima voi tehdä, enkä käsitä, miksi se tapahtuu, sanon minä, että se on nero.
Sen lampaan, jonka paimen sulkee joka ilta erityiseen pilttuuseen syömään ja joka lihoo muita kahta paksummaksi, täytyy lammaslaumasta tuntua nerolta. Sen seikan, ettei juuri sama lammas minään iltana jouda yhteiseen karsinaan, vaan suletaan joka ilta erityiseen pilttuuseen kauraeineelle ja että juuri tuo sama rasvaiseksi paisunut lammas teurastetaan lihaksi, täytyy tuntua semmoiselta, että se yhdistää toisiinsa hämmästyttävällä tavalla nerokkuuden ja koko joukon merkillisiä satunnaisuuksia.
Mutta lampaiden tarvitsee vain lakata ajattelemasta että kaikki se, mitä heille tehdään, tapahtuu vain heidän lammasmaisten tarkotustensa saavuttamiseksi; tarvitsee vain olettaa, että niillä seikoilla, jotka heitä koskevat, voi olla semmoisiakin tarkotuksia, joita he eivät käsitä, niin he heti huomaavat kokonaisuutta ja johdonmukaisuutta siinä, mikä syöttölampaalle tapahtuu. Ja vaikkapa he eivät tuliskaan tietämään, mitä varten yhtä lammasta syötetään, tulevat he tietämään ainakin sen, että se, mikä on tapahtunut syöttölampaalle, ei ole tapahtunut vahingossa, ja siksi he eivät enää kaipaa sattuman enemmän kuin neronkaan käsitettä.
Vasta sitte kun luovutaan läheisen, käsitettävän tarkotusperän tietämisestä ja tunnustetaan, että lopullinen tarkotusperä ei ole meidän käsitettävissämme, me huomaamme tarkotuksenmukaisuutta historiallisten henkilöiden elämässä ja silloin meille selvenee syy niihin yleisinhimillisten voimien yläpuolella oleviin tekoihin, joita he ovat aikaansaaneet, ja silloin me emme tarvitse sanoja sattuma ja nero.
Kun vain tunnustamme, että me emme tunne Europan kansojen kuohunnan tarkotusta, vaan tunnemme ainoastaan tosiseikat, joita olivat murhat ensin Ranskassa, sitte Italiassa, Afrikassa, Preussissa, Itävallassa, Espanjassa ja Venäjällä ja että liike lännestä itään ja idästä länteen muodostaa tapausten ytimen ja tarkotuksen, silloin ei meidän tarvitse ollenkaan nähdä mitään erikoisuutta eikä nerokkuutta Aleksanterin ja Napoleonin luonteissa eikä edes kuvitella näitä henkilöitä sen kummempina kuin muitakaan tavallisia ihmisiä ja silloin ei meidän myöskään tarvitse selittää satunnaisuudeksi niitä pikku tapauksia, jotka ovat tehneet nuo henkilöt siksi, mitä he ovat olleet, vaan meille käy selväksi, että kaikki nuo pikku tapaukset ovat olleet välttämättömiä.
Kun me luovumme lopullisen tarkotuksen tietämisestä, käsitämme me selvästi, että samoin kuin ei ainoallekaan kasville voi keksiä sen parempia värejä ja siemeniä, kuin ovat ne, jotka se itse luo, aivan samalla tavalla ei voida keksiä kahta muuta henkilöä koko heidän entisyyksineen, joka siinä määrin ja niin yksityiskohtiin menevästi vastaisi sitä tehtävää, joka oli heidän täytettävänään.