III.
Yhdeksän päivää Moskovan luovuttamisen jälkeen saapui Pietariin Kutusovin lähetti, joka toi virallisen tiedon Moskovan luovuttamisesta. Tämä lähetti oli ranskalainen Michaud, joka ei osannut venäjää, mutta quoique étranger, russe de coeur et d'âme,[14] kuten hän itse sanoi itsestään.
Hallitsija otti heti vastaan lähetin kabinetissaan Kamenniostrovin saarella olevassa palatsissa. Vaikka Michaud ei ollut kertaakaan nähnyt Moskovaa ennen sotaa eikä osannut venäjää, tunsi hän itsensä ylen liikutetuksi astuessaan notre très gracieux souverain'in[15] eteen (kuten hän kirjotti) mukanaan tieto Moskovan palosta, dont les flammes éclairaient sa route.[16]
Vaikka Michaudin haikean surun lähteenä olisi pitänyt olla jonkun muun seikan kuin sen, josta venäläisten suru kumpusi, olivat hänen kasvonsa kuitenkin niin murheelliset, kun hänet oli saatettu hallitsijan kabinettiin, että hallitsija heti kysyi häneltä:
— M'apportez-vous de tristes nouvelles, colonel?[17]
— Bien tristes, sire, — vastasi Michaud ja loi huoaten katseensa maahan, — l'abandon de Moscou.[18]
— Aurait on livré mon ancienne capitale sans se battre,[19] — virkkoi nopeasti hallitsija yht'äkkiä sävähtäen.
Michaud kertoi kunnioittavasti sen, minkä Kutusof oli hänen käskenyt kertoa ja nimenomaan sen, että Moskovan luona oli ollut mahdoton tapella ja että kun ei ollut muuta valinnanvaraa kuin menettää joko armeija ja Moskova tahi yksistään Moskova, oli sotamarsalkan täytynyt valita viime mainittu.
Hallitsija kuunteli ääneti Michaudiin katsomatta.
— L'ennemi est-il entre en ville?[20] — kysyi hän.
— Oui, sire, et elle est en cendres d l'heure qu'il est. Je l'ai laissée toute en flammes,[21] — sanoi Michaud päättävästi, mutta vilkaistuaan hallitsijaan hän samassa kauhistui sitä, mitä oli sanonut.
Hallitsijan hengitys muuttui tiheäksi ja raskaaksi, hänen alahuulensa rupesi vapisemaan ja kauniisiin sinisiin silmiin kohahti silmänräpäyksessä kyynelten kosteus.
Mutta tätä kesti vain hetken ajan. Yht'äkkiä hallitsija synkistyi aivan kuin moittien itseään heikkoudesta ja nostettuaan päänsä pystyyn hän sanoi lujalla äänellä Michaudille:
— Je vois, colonel, par tout ce qui nous arrive, que la Providence exige de grands sacrifices de nous... Je suis prêt à me soumettre à toutes Ses volontés; mais dites moi, Michaud, comment avez-vous l'aissé l'armee, en voyant ainsi, sans coup férir, abandonner mon ancienne capitale? N'avez-vous pas aperçu du découragement?...[22]
Huomatessaan tres gracieux souverain'insa tyyntyvän tyyntyi Michaudkin, mutta hallitsijan suoraan, asian ydintä koskevaan kysymykseen, joka vaati myöskin suoraa vastausta, hän ei vielä ehtinyt valmistaa vastausta.
— Sire, me permettrez-vous de vous parler franchement en loyal militaire?[23] — sanoi hän aikaa voittaakseen.
— Colonel, je l'exige toujours, — sanoi hallitsija. — Ne me cachez rien, je veux savoir absolument ce qu'il en est.[24]
— Sire! — virkkoi nyt Michaud hieno, tuskin huomattava hymy huulilla, ehdittyään valmistaa vastauksensa kepeän ja kunnioittavan jeu de mots'in[25] muotoon.
— Sire! J'ai laissé toute l'armée de puis les chefs jusqu'au dernier soldat, sans exception, dans une crainte épouvantable, effrayante...[26]
— Comment ça? — keskeytti hallitsija ankaran näköisenä. — Mes russes se laisseront-ils abattre par le malheur!... Jamais![27]
Tätä juuri oli Michaud odottanutkin alkaakseen sanaleikkinsä.
— Sire, — sanoi hän kunnioittavan eloisa sävy sanoissa, — ils craignent seulement que Votre Majesté par bonté de coeur ne se laisse persuader de faire la paix. Ils brûlent de combattre, — puhui Venäjän kansan valtuutettu, — et de prouver à Votre Majesté parle sacrifice de leur vie, combien ils lui sont devoués...[28]
— Ah! — sanoi hallitsija lyöden Michaudia olkapäähän tyyntyneenä ja silmissä lempeä katse. — Vous me tranquillisez, colonel.[29]
Hallitsija laski päänsä kumaraan ja oli vähä aikaa ääneti.
— Eh bien, retournez à l'armée, — sanoi hän suoristautuen koko pituuteensa ja lempein, majesteetillisin liikkein kääntyen Michaudiin päin, — et dites à nos braves, dites à tous mes bons sujets partout oú vous passerez, que quand je n'aurai plus aucun soldat, je me mettrai, moi même, à la têtê de ma chère noblesse, de mes bons paysans et j'userai ainsi jusqu'à la dernière ressource de mon empire. Il m'en offre encore plus que mes ennemis ne pensent, — puhui hallitsija innostumistaan innostuen. — Mais si jamais il fut écrit dans les decrets de la Divine Providence, — sanoi hän nostaen kauniit, lempeät ja innostusta hehkuvat silmänsä taivasta kohti, — que ma dinastie dût cesser de régner sur le trône de mes ancêtres, alors, après avoir épuisé tous les moyens qui sont en mon pouvoir, je me laisserai croître la barbe jusqu'ici (hallitsija osotti kädellään puoleen rintaansa), et j'irai manger des pommes de terre avec le dernier de mes paysans plutôt, que de signer la honte de ma patrie et de ma chère nation, dout je sais apprécier les sacrifices...[30]
Sanottuaan nämä sanat kiihtyneellä äänellä käännähti hallitsija yht'äkkiä selin ikään kuin tahtoen salata Michaudilta silmiinsä nousseet kyyneleet ja meni kabinettinsa takaosaan. Seisottuaan siellä muutaman tuokion palasi hän pitkin askelin takasin Michaudin luo ja puristi voimakkain liikkein tämän kättä vähän kyynärpään alapuolelta. Hallitsijan kauniit, sävyisät kasvot punastuivat tulipunaisiksi ja hänen silmissään liekehti lujuuden ja vihan hehku.
— Colonel Michaud, n'oubliez pas ce que je vous dis ici; peut-être qu'un jour, nous le rappellerons avec plaisir.... Napoléon ou moi, — sanoi hallitsija rintaansa koskettaen. — Nous ne pouvons plus régner ensemble. J'ai appris à le connaître, il ne me trompera plus...[31]
Hallitsija vaikeni synkein kasvoin. Kuultuaan nämä sanat ja nähtyään hallitsijan silmissä lujan päättäväisyyden ilmeen tunsi Michaud guoique étranger, mais russe de coeur et d'âme[32] itsensä tänä juhlallisena hetkenä entousiasme par tout ce qu'il venait d'entendre[33] (kuten hän jälestäpäin sanoi) ja hän lausui ilmi sekä omat että Venäjän kansan tunteet, jonka valtuutettuna hän piti itseään, seuraavin sanoin:
— Sire! — sanoi hän. — Votre Majesté signe dans ce moment la gloire de la nation et le salut de l'Europe.[34]
Päätään kumartaen laski hallitsija Michaudin menemään.