XII.
Seuraavana päivänä antoi Kutusof päivälliset ja tanssiaiset, joita hallitsija kunnioitti läsnäolollaan. Vaikka sotamarsalkka oli saanut Yrjön ristin ja hallitsija osotti hänelle mitä suurinta kunnioitusta, ei hallitsijan tyytymättömyys häneen ollut kuitenkaan mikään salaisuus kenellekään. Ulkonaisesti noudatettiin säädyllisyyttä ja tässä kohden oli hallitsija itse parhaana esimerkkinä, mutta kaikki tiesivät, että ukko oli syntipukki ja ettei hänestä enää ollut mihinkään. Kun hallitsija oli astunut juhlasaliin ja Kutusof käski Katarinan aikuisen tavan mukaan laskemaan hallitsijan jalkoihin sotasaaliiksi saadut sotaliput, rypisti hallitsija vastenmielisesti otsaansa ja sanoi jotain, josta muutamat lähellä olijat kuulivat: "vanha ilveilijä". Hallitsijan tyytymättömyys Kutusoviin kasvoi Vilnassa varsinkin siitä syystä, ettei Kutusof näyttänyt haluavan tai ettei hän kyennyt käsittämään uuden sotaretken merkitystä.
Kun hallitsija lausui seuraavan päivän aamulla hänen luokseen kokoontuneille upseereille: "te ette ole pelastaneet yksistään Venäjää, vaan olette pelastaneet Europankin", oivalsivat silloin kaikki, ettei sodan päähän oltu vielä päästy.
Kutusof vain ei ottanut käsittääkseen tätä, vaan hän puhui aivan julkisesti, ettei uusi sota voi parantaa Venäjän asemaa eikä suurentaa sen mainetta, vaan että se päinvastoin pahentaa sen aseman ja himmentää sen korkean maineen, jossa Venäjä nyt oli. Hän koetti todistaa hallitsijalle, että oli mahdotonta kutsua riveihin uutta väkeä, että kansan asema oli raskas, että voittojen sijasta voi tulla tappioita j.n.e.
Kun sotamarsalkan mieli oli tämmöinen, oli luonnollista, että hän oli vain esteenä uudelle sotaretkelle.
Sotamarsalkkaa ei tarvinnut suoraan loukata, sillä hänen syrjäyttämisekseen tarjoutui se sama keino, jota oli käytetty Austerlitzissa ja sodan alussa Barclayn aikana ja joka oli se, että hänelle mitään virkkaamatta ja häntä häiritsemättä vedettiin hänen altaan pois se vallan maaperä, jolla hän oli seissyt ja siirrettiin hallitsijalle itselleen.
Tässä tarkotuksessa muodostettiin vähitellen uudestaan esikunta ja Kutusovin esikunnan varsinainen valta hävitettiin kokonaan ja siirrettiin keisarin käsiin. Toll, Konovnitsin ja Jermolof saivat muita virkoja. Puhuttiin aivan yleensä ja julkisesti sotamarsalkan heikontuneesta terveydestä ja hänen terveytensä täytyi tietysti olla heikon, jotta hän olisi voinut luovuttaa paikkansa seuraajalleen. Ja hänen terveytensä oli todellakin huono.
Yhtä vaatimattomasti, luonnollisesti ja hiljaa kuin Kutusof oli saapunut Turkista Pietariin kokoamaan sotaväkeä ja lähetetty armeijaan juuri silloin kun hän oli tarpeen, yhtä vaatimattomasti, luonnollisesti ja hiljaa ilmestyi nyt, kun Kutusovin osa oli loppuun näytelty, hänen sijaansa uusi henkilö.
Vuoden 1812 sodalla piti olla jokaiselle venäläiselle sydämelle rakkaan kansallisen merkityksen ohella myöskin toinen merkityksensä — europalainen.
Lännen kansojen vaellusta itään piti seurata idän kansojen vaelluksen länteen ja tätä uutta sotaa varten täytyi olla uusi johtaja, jolla oli toiset ominaisuudet, mielipiteet ja kehottimet kuin Kutusovilla.
Aleksanteri I oli yhtä tarpeen johtamaan idän kansoja länteen ja palauttamaan kansojen rajat kuin Kutusof pelastamaan Venäjän ja hankkimaan sille mainetta.
Kutusof ei käsittänyt, mitä merkitsi Europa, tasapaino ja Napoleon. Hän ei kyennyt tätä käsittämään. Venäjän kansan edustajalla ei ollut sen jälkeen, kun vihollinen oli tuhottu, Venäjä vapautettu ja nostettu maineensa korkeimmalle kukkulalle, tämmöisellä venäläisellä miehellä ei ollut enää mitään tekemistä. Kansansodan edustajalle ei jäänyt muuta tehtävää kuin kuolla. Ja hän kuoli.