I.
Johdanto.
Aikakulkija (sitä nimeä sopii meidän hänestä käyttää) selitteli meille paraikaa erästä syvällistä kysymystä. Hänen harmaat silmänsä loistivat ja välkehtivät, ja hänen muuten kalpeat kasvonsa punottivat ja näyttivät eloisilta. Valkea paloi iloisesti, ja hopealilja-lampuista sädehtivä pehmeä valo tavoitteli meidän laseissamme tavantakaa esiin vilahtelevia kuplia. Tuolimme, jotka olivat hänen keksintöänsä, paremminkin meitä hyväillen syleilivät kuin sallivat istua, ja meitä ympäröi tuollainen herkullinen päivällisen jälkeinen ilmakehä, jolloin ajatus liitää suloisen vapaana täsmällisyyden kahleista. Ja tällä tavoin hän sen esitti meille — tehostaen sanojansa laihalla etusormellaan viittoillen — meidän veltosti ihaillessamme hänen suurta kekseliäisyyttään ja hänen vakavuuttaan tähän uuteen paradoksiin nähden, jona me sitä pidimme.
"Teidän tulee nyt tarkoin seurata minua. Minun on nyt vastustettava paria jotenkin yleistä käsitystä. Niinpä esimerkiksi väitän, että geometria perustuu erääseen väärinkäsitykseen".
"Siitä ei meitä niinkään helposti saada vakuutetuiksi", huomautti
Filby, punatukkainen, väittelynhaluinen mies.
"En aio pyytää teitä hyväksymään mitään ilman järkevää syytä. Pian kyllä myönnätte sen verran kuin tarvitaankin. Tiedätte tietysti, että matemaattista viivaa — viivaa, jonka paksuus on nolla — ei todellisuudessa ole olemassa. Opetettiinhan se teille koulussa? Eikä liioin matemaattista pintaa. Nämä ovat pelkkiä käsitteitä".
"Aivan niin", sanoi sielutieteilijä.
"Eikä kuutiokaan, jolla on vain pituus, leveys ja paksuus, voi todellisuudessa olla olemassa".
"Sitäpä minä vastustan", sanoi Filby. Tottahan kiinteä esine on olemassa. Kaikki todelliset esineet …"
"Siten ajattelevat useimmat ihmiset. Mutta odotapas hiukan! Voiko silmänräpäyksellinen kuutio olla olemassa?"
"En jaksa seurata ajatustasi", sanoi Filby.
"Voiko kuutio, jonka olemassaolo ei hetkeäkään jatku, todella olla olemassa?"
Filby alkoi miettiä.
"Jokaisella todellisella esineellä", jatkoi aikakulkija, "täytyy luonnollisesti olla neljä ulottuvaisuutta: pituus, leveys, paksuus ja — jatkuvaisuus. Mutta erään luontaisen heikkoutemme takia, jonka aivan heti tahdon teille selittää, olemme taipuvaiset jättämään tämän tosiseikan huomioon ottamatta. On olemassa todella neljä ulottuvaisuutta, joista kolmea sanomme avaruusulottuvaisuuksiksi, ja neljäs on aika. Mutta olemme taipuvaiset tekemään epätodellisen erotuksen kolmen ensimäisen ja neljännen ulottuvaisuuden välillä, koska sattuu olemaan niin, että meidän tietoisuutemme liikkuu, ajoittain keskeytyen, yhteen suuntaan tuota neljättä myöten elämämme alusta sen loppuun saakka".
"Tämä", virkahti eräs hyvin nuori mies turhaan yritellen saada sikarinsa syttymään lampun liekin yllä; "tämä on todellakin sangen selvää".
"No niin, on hyvin merkillistä, että tämä seikka niin yleisesti jätetään huomioon ottamatta", jatkoi aikakulkija hiukan hilpeämmin. "Tätäpä todella tarkotetaan neljännellä ulottuvaisuudella, vaikka jotkut henkilöt, jotka puhuvat neljännestä ulottuvaisuudesta, eivät tiedä tarkottavansa juuri tätä. Se on vain toinen ajan tulkinta. Ajan ja kolmen avaruusulottuvaisuuden välillä ei ole mitään muuta eroa kuin se, että meidän tietoisuutemme liikkuu aikaa pitkin. Mutta jotkut typerät ihmiset ovat takertuneet tuon ajatuksen nureaan puoleen. Olette kai kaikki kuulleet mitä he sanovat tästä neljännestä ulottuvaisuudesta?"
"Minä en ole", sanoi erään maaseutukaupungin pormestari.
"Yksinkertaisesti näin. Meidän matemaatikkojemme määrittelemällä avaruudella on kolme ulottuvaisuutta, joita voi nimittää pituudeksi, leveydeksi ja paksuudeksi, ja on se aina määriteltävissä kolmen pinnan avulla, joista jokainen muodostaa suoran kulman toisten kanssa. Mutta muutamat filosoofit ovat tiedustelleet, miksi on kyseessä juuri kolme ulottuvaisuutta — miksei voisi olla vieläkin jokin suunta, joka muodostaa suorat kulmat kolmen muun ulottuvaisuuden kanssa? — ovatpa koettaneet laatia neliulottuvaisuus-geometriankin. Tätä selvitteli professori Simon Newcomb New-Yorkin matemaattiselle seuralle vain noin kuukausi takaperin. Tiedätte, että tasaisella pinnalla, jolla on vain kaksi ulottuvaisuutta, voimme piirtämällä esittää kolme ulottuvaisuutta omaavan kiinteän kappaleen, ja samoin arvellaan voitavan kolme ulottuvaisuutta omaavien esineiden mallin mukaan esittää sellainen, jolla on neljä — kunhan vain voitaisiin hallita esineen perspektiivi. Ymmärrättekö?"
"Luulenpa käsittäväni", mutisi pormestari. Ja kulmiaan kurtistaen hän vaipui syvään tutkisteluun, ja hänen huulensa liikkuivat kuin salaperäisiä sanoja toistellen. "Niin, luulisin sen nyt ymmärtäväni", hän hetkisen perästä toisti ilahtuen lyhyeksi aikaa.
"No, saatanpa kertoa teille jonkun aikaa pohtineeni tätä neliulottuvaisuus-geometriaa. Jotkut saavuttamistani tuloksista ovat merkillisiä. Tässä esimerkiksi näette valokuvia eräästä miehestä eri ikäkausilta — kahdeksan vuotiaana, viisitoista-, seitsentoista-, kahdenkymmenenkolmen vuotiaana ja niin edespäin. Nämä kaikki ovat ilmeisesti ikäänkuin lohkoja, kolmiulottuvaisuuskuvia hänen neliulottuvaisuusolennostaan, joka on määrätty ja muuttumaton".
"Tiedemiehet", jatkoi aikakulkija pysähdyttyään sen verran, että edellinen voitiin kunnolla sulattaa, "tietävät varsin hyvin, että aika on vain jonkinlaista avaruutta. Tässä näette yleisen tieteellisen kuvion, sääkaavakkeen. Tämä viiva tässä, jota sormellani seuraan, osottaa ilmapuntarin liikkeen. Eilen se oli näin korkealla, illalla se laski, tänä aamuna nousi jälleen, ja sitten hiljalleen ylöspäin aina tähän asti. Eihän elohopea totisesti piirtänyt tätä viivaa missään yleisesti omaksutuista avaruusulottuvaisuuksista? Mutta viivan se varmasti piirsi, ja meidän täytyy sentähden päätellä sen tapahtuneen aikaulottuvaisuudessa".
"Mutta", sanoi lääkäri tuijottaen kiinteästi takan hiilustaan, "jos aika todella on vain neljäs avaruusulottuvaisuus, miksi sitä sitten pidetään ja on aina pidetty jonakin muuna? Ja miksi emme voi liikkua ajassa, niinkuin liikumme muissa avaruusulottuvaisuuksissa?"
Aikakulkija hymyili. "Oletko niin varma siitä, että voimme liikkua vapaasti avaruudessa? Oikealle ja vasemmalle, eteen- ja taaksepäin voimme kylläkin esteettömästi liikkua, ja niin on asianlaita aina ollut. Myönnän että kahdessa ulottuvaisuudessa liikumme mielinmäärin. Mutta miten lie ylös- ja alasliikkumisen laita? Siinä rajoittaa meitä painovoima".
"Eipä ehdottomasti", vastusti lääkäri. "Onhan ilmapalloja".
"Mutta ennen ilmapalloa ei ihminen voinut vapaasti liikkua kohtisuorassa suunnassa, ellemme ota lukuun hyppäämis-yrityksiä ja pinnan epätasaisuuksia".
"Voitiin kuitenkin hiukan liikkua ylös ja alas", väitti lääkäri.
"Helpommin, paljoa helpommin alas kuin ylös".
"Mutta ajassa ei voida lainkaan liikkua, ei voida päästä irti nykyhetkestä".
"Rakas herraseni, siinäpä juuri erehdyt. Siinäpä juuri koko maailma on mennyt harhaan. Alituisestihan me siirrymme pois nykyhetkestä. Meidän henkinen olemuksemme, joka on aineeton ja vailla ulottuvaisuuksia, kulkee aikaulottuvaisuutta myöten tasaisella nopeudella kehdosta hautaan. Aivan samoin kuin kulkisimme alaspäin, jos alkaisimme elämämme 50 engl. peninkulman korkeudella maanpinnasta".
"Mutta suuri vaikeus piilee siinä", keskeytti sielutieteilijä, "että voimme liikkua kaikissa avaruuden suunnissa, mutta emme ajassa".
"Siinäpä juuri on suuren keksintöni itu. Mutta erehdyt sanoessasi, että emme voi liikkua ajassa. Jos esimerkiksi muistelen hyvin elävästi jotakin tapausta, niin siirryn taaksepäin siihen silmänräpäykseen, jona se sattui: muutun poissaolevaksi, kuten sanotaan, siirryn hetkeksi ajassa taaksepäin. Tietysti meiltä puuttuu keinoja jäädä sinne miten pitkäksi aikaa hyvänsä, samoinkuin villi-ihminen ja -eläin ei saata pysytellä kuuden jalan korkeudella maankamarasta. Mutta sivistynyt ihminen on raakalaista edullisemmassa asemassa tässä suhteessa. Hän kykenee uhmaamaan painovoimaa ilmapallossa ja miksi hän ei voisi toivoa loppujen lopuksi kykenevänsä pysähdyttämään kulkunsa tai kiihdyttämään sitä aikaulottuvaisuuttakin myöten tai vaikkapa kääntymään ja kulkemaan toista tietä?"
"Oho, tämä", alkoi Filby, "on aivan…"
"Kuinka niin?" kysyi aikakulkija.
"Se sotii järkeä vastaan", väitti Filby.
"Mitä järkeä?" kysyi taas aikakulkija.
"Sinä voit todisteluillasi osottaa mustan valkeaksi, mutta minua et ikinä saa vakuutetuksi", väitti Filby.
"Ehkä en", myönsi aikakulkija. "Mutta nyt alatte ymmärtää mitä tarkat tutkimukseni neliulottuvaisuus-geometriassa tarkottivat. Kauvan sitten minulla oli hämärä aavistus koneesta…"
"joka kulkisi ajan halki!" huudahti hyvin nuori mies.
"joka esteettömästi kulkisi mihin suuntaan hyvänsä avaruudessa ja ajassa aivan ajajan mielen mukaan".
Filby vain naurahti.
"Mutta minulla on kokeellinen todistus onnistumisestani", sanoi aikakulkija.
"Sellainen kone olisi erinomaisen mukava historioitsijalle", esitti sielutieteilijä. "Hän voisi kulkea ajassa taapäin ja tarkistaa esimerkiksi hyväksytyt tiedot Hastingin taistelusta!"
"Etkö luule vetäväsi huomiota puoleesi?" kysyi lääkäri. "Meidän esi-isämme eivät juuri suvainneet ajanlaskuhairauksia".
"Ja kreikan voisi oppia itse Homeron ja Platon huulilta", arveli hyvin nuori mies.
"Siinä tapauksessa te varmasti moittisitte heidän taitamattomuuttaan.
Saksalaiset oppineet ovat niin paljon parannelleet kreikankieltä".
"Entäs tulevaisuus sitten", huudahti hyvin nuori mies. "Ajatelkaahan vain! Voisin sijoittaa kaikki rahani pankkiin, jättää ne korkoa kasvamaan ja rientää vimmatusti eteenpäin!"
"Ja tapaisit yhteiskunnan", virkahdin minä, "joka perustuisi jyrkästi kommunistiselle pohjalle".
"Kaikista liioitelluista teorioista tuo oli häikäilemättömin", sanoi sielutieteilijä.
"Niin, siltä minustakin tuntui ja siksi en puhunutkaan siitä ennen…"
"kokeellista todistusta!" jatkoin minä. "Aijotko tosiaankin todistaa tämän?"
"Kokeile!" huudahti Filby, jonka aivot jo alkoivat väsyä.
"Näytä meille kokeesi", pyysi sielutieteilijä, "vaikkakin se tietysti on petkutusta kaikki tyyni".
Hymyillen katseli aikakulkija meihin. Ja yhä hieman hymyillen hän sitten, kädet syvällä housuntaskuissa, astui hitaasti ulos huoneesta, ja me kuulimme hänen kulkea laahustavan tohveleissaan pitkää käytävää alas laboratoorioonsa.
Sielutieteilijä katsahti meihin.
"Mitähän hän lienee saanut päähänsä?"
"Jonkin silmänkääntäjätempun vain , sanoi lääkäri, ja Filby yritti kertoa meille eräästä velhosta, jonka hän oli tavannut Burslemissa, mutta ennenkuin hän oli esipuheensa lopettanut aikakulkija jo palasi, ja Filbyn kasku katkesi.