II
Niitä näitä
1.
Kuun välkkehessä meri on,
Veet hiekkaan hiljaa suistuu;
On sydän raskas, rauhaton,
Ja mieleen laulu muistuu.
Se kaupungista tarinoi,
Min meri alleen murskas;
Sen syvyydestä kellot soi
Ja munkkein rukous hurskas.
Ei kellot, rukoukset ei
Ne kaupunkia auta,
Näet minkä kerran hauta vei,
Sen iäks otti hauta.
2.
Mua lempiväs mä tiesin,
Sen aikaa huomasin;
Mut kun sen mulle virkoit,
Niin oikein säikähdin.
Ma kuljin vuorimaita
Ja lauloin uljain päin;
Ma meren rannall' itkin,
Kun päivänlaskun näin.
Tää sydän on kuin päivä,
Niin hehkuaan se luo,
Ja lemmen mereen vaipuu
Niin ihanana tuo.
3.
Varjosuukot, varjolempi,
Varjoelo ihmeineen!
Luulet, lapsi, kaiken jäävän
Ikuisesti ennalleen?
Mitä hellit lemmekkäästi,
Haipuu pois vain unelmiin,
Sydämet ne unhottavat,
Silmät uupuu, painuu kiin.
4.
Päin merta katsoi neiti
Ja huokas: "ah!" ja "ai!"
Hän lähtösuukot heitti,
Kun päivä mailleen sai.
Oi, neiti, — eihän huolta,
On vanha määrä näin;
Se laskee edestä tuolta
Ja palaa takaapäin.
5.
Rinnallasi loistain päilyy
Tricolor ja julistaa:
Vapaana tää sydän säilyy,
Orjuuteen et sitä saa!
Kuningatar Maria, maltas,
Maria Neljäs lemmessäin: —
Kaikki edeltäjät valtas
Pantiin pois vain peräkkäin.
6.
Ma mustin purjein purressa uin
Yli aavojen hyrskiväin;
Sä tiedät, kuink' olen murheinen,
Ja loukkaat vain mua näin.
Kuin tuuli on mieles uskoton,
Se liehuu pois ja päin;
Ma mustin purjein purressa uin
Yli aavojen hyrskiväin.
7.
Ja aallot ne vyöryvät tyrskyin
Vain rantahan;
Ne paisuu, vaipuu hyrskyin
Vain santahan.
Ne voimakkaat on, nuivat,
Yhä saapuvat nuo;
Ne viimein vimmastuivat, —
Mit' auttaa tuo?
8.
Meressä riimupaaden näät,
Siell' istun rinnassa kaipuu.
Lokit kirkuilee, ja vinkuu säät,
Pois aallot ne kuohuen haipuu.
Moni viehkeä laps oli armahain,
Moni kumppali mieleen muistuu, —
Oi, minne he jäi? Säät vinkuu vain,
Pois kuohut ne aalloten suistuu.
9.
Meri säihkyy loisteess' auringon,
Kuin ois se kultainen.
Kun kuolen, tehkää, veikot,
Mun hautani merehen.
Ma ain olen merta lempinyt,
Nuo vienot aallot sen
Niin usein mieltäni viihti;
Me suovuimme yhtehen.
10.
Mua onni eilen suuteli,
Sen päivä jo on vienyt,
Ja oikein tosilemmestä
En pitkään aikaan tiennyt.
Uteliaisuus naiset nuo
Toi sylihini varmaan;
Kun poveeni he nähneeks sai,
Taas kadotin jo armaan.
Ja toinen nauroi mennessään,
Näin toisen kelmeäksi;
Vain Kitty itki katkeraan,
Kun luotani hän läksi.
11.
Ei tuhmista neidoista, tuumasin,
On paras tuhmista jäädä loitos;
Mut kun niin ryhdyin viisaihin,
Mun vielä huonommin kävi koitos.
On liian viisahat viisaat nää;
Mitä kiusoja urkkivat, ajatelkaa!
Mut itse jos tärkeintä kysyt, he jää
Vain nauraen vastausta velkaa.
Missä?
Missä väsyneen ja ounaan
Lepopaikka viimeinen?
Alla oranjeinko lounaan?
Alla Reinin lehmusten?
Hautaako mun vieras santaan
Jossain kesken erämaan?
Viskaako mun meri rantaan,
Ja ma siinä maata saan?
Yhtäkaikki! Tuolla, täällä
Luojan taivaan yllä nään;
Tähdet tuikkii pääni päällä,
Kuolinvalot väikkeessään.
Romansseja
Aikakautta koskevia ja Jälkipoimintoja
Childe Harold.
Vankan laivan, mustan aivan,
Verkkaan purjehtivan näät.
Valoss' soihtuin näät kuin loihtuin
Ruumiinvartioiden päät.
Kuolinsija! — Runoilija
Kasvoin kalpein lepää siin';
Silmä siintää, katseen kiintää
Vielä taivaan sinerviin.
Vetten vyöstä soi kuin yöstä
Huuto sairaan Vellamon;
Laitaan purren hiljaa surren
Aalto vaipuu kuolohon.
Kohtalo.