JAUFFRED.
No, olkoon. Niin jos onni meitä noutaa.
Kuin tähän asti, olen tyytyväinen. —
Sill' ompahan tää onneks' sanottava:
Viel' emme kauhan' olleet luostarista,
Hilpeinä kulkein, vuoroin lauleskellen,
Kun vilkaselta kuningas René'n
Mä näin; hän miettiväisnä astui haussa
Cordovalaisen lääkärin. Te välttää
Tahdoitte kuningasta, kanssanne
Mua veditten, ja yli puitten, pölkkyin
Pakoillessamme, vuoren juurella
Yht'äkkiä me huomaitsemme aukon,
Jok' ilmeisesti oli tehty. Tuota
Me tutkimme ja, ensin pimeässä
Hapuillen, tänne vihdoin jouduimme.
— Mut sanokaas yks seikka mulle: miksi
Tahdoitte karttaa kuningas René'tä?
Hänenpä tähtensä te tulittenkin;
Mua pyysitten te luoksi hänen käymään
Myötänne huomenna: ja olettenpa
— Niin, kaikkihan sen tietää — olettenpa
Kihlattu hänen tyttärensä kanssa.
TRISTAN.
Kihlattu? Niinpä sanotaan. Ma tuskin
Yhdeksän vuoden vanha olin, kun
Ma kihlattiin. Mun isän' ja Burgund
Niin saivat päätetyksi, silloin kuin tuo
Sovinto tehtiin kanssa kuninkaan.
Mut, Jauffred, nyt ma olen vanhempi.
Ja niinkuin moinen sovinto, mi kesken
Paraimman voiton oikeuten' alttiiks'
On pannut, niinkuin tuo mua suututtaa,
Niin suututtaa myös naittaminen moinen.
Mä ylemnielin tänne tullut oon;
Ja ylemnielin hieman vaan ma aion
Täss' asiassa tehdä.