JAUFFRED.
Kaunis neiti!
Jop' oletten te meitä virvotelleet.
Maljaamme viiniä jo laskeneet
Niin elävyyttävää ja harvinaista,
Ett' aivan syystä arvelemme, jotta
Talossa rikkaassa ja arvoisessa
Olemme vieraisilla. Ihanuus
Ja viini luopi laulun: suosiolla
Siis kuunnelkaatte pari sanaa, jotka
Värsyinä polvikkaina ilmi tuovat
Kiitollisuutemme ja mielemme.
(Ottaa käsille kitaransa ja laususkelee, pari kertaa kieliä näpättyänsä, seuraavaa, jota hän säisfää yksinkertaisilla akordeilla anapestisessä tahdissa.)
Jo vauhdistaan
Se tunnetaan,
Tuo jahtihaukka lennossaan:
Ja laulustaan
Ja riemustaan
Tunteepi kertun oksallaan.
Miehuudestaan
Ja toimestaan
Ritari uljas huomataan;
Mut soitostaan,
Runoilustaan
Tuo trubaduri tunnetaan.
(Muuttaa tahtia.)
Mut linnaan jos outohon astuilet,
Miss' urhoj' ja naisia viihtyy,
Sa suosion saavasi toivoilet,
Kun soittosi, laulusi kiihtyy;
Ja maljan kun hempeä poikanen tuo
Trubadurin terveydeksi,
Niin huomavi, huulille viinin kun luo,
Tämän paikan oivalliseksi.
(Lopettaa kovalla pääte-akordilla.)
JOLANTHA.
Suloinen laulus on ja mainiosti
Edistynyttä taitoa se näyttää.
TRISTAN.
Provence'n nuoremmista trubadureist⁵
On ystäväni suurimaineinen.
JOLANTHA (Tristanille).
Myös sulle annettiinko laulun mahti?
TRISTAN.
Ma olen hänen oppilaansa vaan.
Suvaitkaa sentään, — lempeisyytenne
Suo mulle rohkeutta lauleloon.
Mut hyvään tahtohoni tyytykää.
(Älottaa joka jakson seuraajasta parilla kitaran näppäämisellä.)
Ma mailman puuhaa pakenin,
Läpitse vuoren astelin
Hapuillen vaivoin pimeässä.
Ma vihdoin jouduin laaksohon,
Miss' aimo, vilvas puisto on,
Ma kauniit kasvit näin ja huoneen tässä.
Mut tääll' on hiljaa; mitäkään
En kuulo, linnun ääntäkään;
Miss' onkaan uurasteljat, kansa missä?
Kuhunka vaan mä silmän' luon,
On hilja kautta laakson tuon;
Juhlaista on, kuin illoin temppelissä.
Ma huoneen oven auki saan,
— Ja ah! kuin ruusu nukkuissaan,
Jon mailmalt' Untamo on kätkenynnä…
Ma sun näin uinuksissa noin,
Ja kaikki, minne silmän' loin,
Ol' lepohon sun kanssas viettynynnä.
Niin lieden liekkikin, ja kas!
Niin ilmakin sun poskillas,
Ja latva palmun nyykkäs' nukkuissansa.
Sun henkes kaiken elon soi,
Sun kauttas kaikki vihannoi,
Kaikk' kiinni silmäns' loi sun silmäs kanssa.
Nyt heräsit — ja kerrassaan
Myös luonto heräs' unestaan.
Kuin aamun koitost' ois se herännynnä.
Oi, ota, ruusu ontoin,
Nyt vastaan mielisuosioin
Tää aamutervehdys, mi heräs' ynnä!
JOLANTHA (Tristanille vähän ajan mietittyään, käsi otsallaan.)
Annappa mulle kitaras.
(Soittelee johdatusta ja säistää parilla tahdilla seuraavia jaksoja.)
Kunnian suuren
Se vieras on saava,
Mi herttaisen mielen
Tuo mukanaan,
'Tuo tarinoita
Ja lauluja, joita
Me mielusat oomme kuuntelemaan.
Mut suurimman kaikist'
On kunnian saava
Se vieras, mi voipi
Kielien soinnun
Lauluhan liittää,
Ja värsyjen polviin
Aatteita tuopi,
Ja lauseille lentimet luopi.
Myös pyhät voimat
Laulajan kanssa
Käy tupahan:
Ja laulaessansa
Käy ilma vienommin,
Hiljallansa
On kukkaskansa,
Miettivi, kuulevi, tuoksuvi hienommin.
Teitä, vierahat,
Tänne kun tullen
Ja lausuen, laulain
Mielenne innon
Mullekin soitte,
Teitä mä kiitän!
Mi, laulua tuota
En kaikkia voinut
Ma oivaltaa.
Niin outona, unten',
Kuin itsekin ootte,
Se lens' ohi kuuloni,
Vieritse luuloni,
Jäänyt ei jälkeäkään.
Laaksohon tänne,
Puiden latvahan
Laskevi joskus
Outonen lintu.
Ja illan tullen,
Kaikk' kun on hiljoin,
Käy satakielisen liiretys viljoin.
Sen kummaa tahtia
Kielien soitoll'
Ei kenkään ennä.
Sen kilvalla laulaa
Huokuvin rinnoin
Ei kenkään voi;
Sulokaunoisesti sen ääni soi.
Siell' onko, vierahat,
Laulunne synty,
Miss' surumieli
Ja kaipuu — arvelen —
Yöhyen tyynessä
Uhkuvi ilmi?
Ootteko ilmojen
Liiteliöiltä
Sävelet saaneet?
Sävelet vilkkaat,
Kummaiset, oivat;
Kuink' unehessan'
Ne korviini soivat!
Sävelet lempeät,
Juur' ihastuttavat,
Minne jos kuuluvat,
Kaikk' jalostuttavat.